Olen vieraillut tämän syksyn aikana pariin otteeseen Roomassa keräämässä lähdeaineistoa, mikä on käytännössä tarkoittanut istumista Vatikaanin salaisessa arkistossa 1600-luvun kanonisaatioprosessien todistajanlausuntoja kopioiden. Joulunalusviikolla yhdessä näistä silmiini osui ensimmäistä kertaa tuttu nimi ihmeen kokijana: Lante!
Vuosien 1663–1664 aikana Firenzessä käytiin 1626 autuaaksi julistetun karmeliittanunna Maria Maddalena de’ Pazzin (1566–1602) kanonisaatiokuulustelu. Eräs Maria Maddalenan luostarin sisarista, 58-vuotias Vangelista del Cuor di Maria, kertoi osana omaa todistajanlausuntoaan seuraavaa:
Ho sentito dire dal Signore Marchese Carlo Gerini, che il Serenissimo Principe Cardinal Decano mandò à Roma alla Signora Duchessa Lante figliola del’ Signore Duca Altemps un’poco d’habito della Beata, che S. A. haveva ricevuto da noi, quale fu appilicato à un’male che detta Signora haveva nel petto reputato incurabile, e che ricevette la sanità, e che ne vogliono mandare quà scrittura autentica di quanto è seguito. (ASV, Riti Processus 771, f. 510r.)
Vangelista siis todisti kuulleensa markiisi Carlo Geriniltä, että kardinaalidiakoni oli lähettänyt Roomaan herttuatar Lantelle, herttua Altempsin tyttärelle, palasen Maria Maddalena de’ Pazzin kaapua. Tämä reliikki oli asetettu herttuattaren rinnan päälle, jossa tällä oli parantumattomaksi sanottu sairaus. Reliikki paransi herttuattaren, ja Vangelistan mukaan perhe halusi lähettää kirjallisen todistuksen tapahtuneesta.
Nunna Vangelistan todistus tapauksesta on valitettavan lyhyt mutta silti kiinnostava Lante-näkökulmasta. Vaikkei herttuattaren nimeä mainita, on ajankohdan ja sukulaissuhteiden johdosta perusteltua olettaa hänen olevan Maria Cristina Lante della Rovere (k. 2.6.1712 Roomassa). Maria Cristinan isä oli Gallesen herttua ja Sorianon markiisi Gianpietro d’Altemps, ja hän meni vuonna 1646 naimisiin Ippolito Lante Montefeltro della Roveren (1618–1688) kanssa. Näin ollen Maria Cristinan ihme on tapahtunut naimisiinmenon ja vuoden 1663 välisenä aikana. Pariskunta sai viisi lasta. Ippolito oli muun muassa Bomarzon herttua ja suvun ensimmäinen kyseisen arvonimen haltija. Hän omisti sekä meidän Villa Lantemme Gianicololla että Bagnaian Villa Lanten – jonka hän, kuten instituutin internet-sivuilla kerrotaan, sai 1640-luvulla korvaukseksi menetettyään osan Gianicolo-kukkulalla sijainneista maistaan.
Miten yksi firenzeläisen nunnan reliikeistä sitten päätyi Maria Cristinan avuksi, ja miten Vangelista osasi asiasta kertoa? Kuten moni muukin Santa Maria degli Angelin luostarin nunnista, Vangelista oli varsin ylhäistä syntyperää. Hänen isänsä oli firenzeläinen senaattori Paolo Ricasoli ja äitinsä puolestaan merkittävästä Serristorin suvusta. Näin ollen on hyvin luonnollista, että perhe on ollut tekemisissä markiisi Gerinin kanssa. Vanhasta ranskalaisesta genealogisesta kirjasta löysin tiedon, jonka mukaan Gerini olisi ollut Toscanan suurherttuan aseenkantaja, ja tuohon aikaanhan titteli kuului tunnetusti Medici-suvulle. Maria Cristina Lante della Roveren äiti puolestaan oli Angela de’ Medici. Medici-suvun naisista tuli Maria Maddalena de’ Pazzin kunnioittajia ja hänen kulttinsa ja kanonisaationsa ahkeria edistäjiä sen jälkeen, kun suurherttua Cosimo II:n vaimo Maria Maddalena d’Austria koki hänen kauttaan ihmeparanemisen vuonna 1609 – oletettavasti juuri heidän poikansa Ferdinando II (1610–1670) oli se suurherttua, jota Carlo Gerini palveli. On lisäksi hyvin mahdollista, että reliikin lähettänyt kardinaalidiakoni oli Carlo de’ Medici (1595–1666), Toscanan suurherttua Ferdinando I:n poika.
Medicien sukuyhteys siis selittää nimenomaan Maria Maddalena de’ Pazzin reliikin toimittamisen Maria Cristinan avuksi. Maria Maddalenan kultti oli toki muutenkin laajalle levinnyt. Hän oli merkittävä hahmo 1500–1600-lukujen taitteen Firenzen uskonnollisessa elämässä, ja kiitos erityisesti karmeliittojen aktiivisuuden hänen maineensa pyhimyksenä oli vahva myös Napolin alueella (toinen kanonisaatiokuulustelu käytiin siellä vuonna 1668).
Osa luostarin sisarista muutti 1600-luvun kuluessa Roomaan; toiveen tästä oli esittänyt Barberini-paavi Urbanus VIII, jonka sukulaistyttäriä oli nunnien joukossa. Maria Maddalena de’ Pazzin kultti näkyy myös Via della Conciliazionen varrella olevassa, karmeliittojen Santa Maria in Traspontina -kirkossa, johon rakennettiin kappeli hänen autuaaksi julistamisensa jälkeen.
Emme tiedä, kuinka paljon herttuatar Maria Cristina oleskeli Roomassa ollessaan Gianicolo-kukkulalla, sillä perheellä oli myös kaupunkipalatsi Piazza dei Caprettarilla. Hänen sairautensa laatua ei tarkemmin määritellä, mutta yksi tavanomainen aikakauden hoitomuoto erilaisiin tauteihin oli potilaan toimittaminen terveelliseen ilmanalaan, mikä yleensä tarkoitti maaseutua ja kukkuloita. Erityisesti Rooman kaupungin ilman katsottiin olevan huonolaatuista. Ei siis ole lainkaan poissuljettua, että paranemisihme olisi tapahtunut nimenomaan Villa Lantessa, joka yhä tuohon aikaan sijaitsi maaseudulla. Toivonkin vielä jonain päivänä löytäväni Vangelistan todistajanlausunnossa mainitun kirjallisen selvityksen kyseisestä tapauksesta!
Jenni Kuuliala
Tampereen yliopisto
Kirjallisuutta
Tancredi Carunchio & Simo Örmä (toim.), Villa Lante al Gianicolo. Storia della Fabbrica e cronaca degli abitatori (Roma: Institutum Romanum Finlandiae, 2005).
Sandra Cavallo & Tessa Storey, Healthy Living in Late Renaissance Italy (Oxford: Oxford University Press, 2013).
Clare Copeland, Maria Maddalena de’ Pazzi: The Making of a Counter-Reformation Saint (Oxford: Oxford University Press, 2016).
David Gentilcore, Healers and Healing in Early Modern Italy (Manchester: Manchester University Press, 1998).
