Syyskuun puolen välin tienoilla Roomassa oli helle, mutta se ei ulottunut sisälle Galleria nazionale d’arte moderna e contemporanean arkistoon. Olin lyhyellä käynnillä Villa Lantessa ja Roomassa. Vielä viime metreillä ennen väitöskirjan esitarkastukseen jättämistä oli käytävä läpi yksi italialainen arkistokokonaisuus, fasismin ajan kuvataide-elämän mahtimiehen, kuvanveistäjä Antonio Marainin arkisto. Maraini oli sekä Venetsian Biennaalin pääsihteeri että ammattijärjestön, Sindacato nazionale fascista di belle artin pääsihteeri. Syndikaatit olivat tärkeitä fasistisessa järjestelmässä. Marainin mukana pääsin tutustumaan myös itselleni uuteen arkistoinstituutioon. Tutkin taidenäyttelyitä Suomen ja Italian julkisissa kuvataidesuhteissa 1920-luvulta toisen maailmansodan loppuun asti, ja Maraini liittyi niihin monin tavoin.
Edellisen kerran tein arkistomatkan Roomaan keväällä 2007, jolloin olin kaupungissa koko maaliskuun. Silloin tulivat tutuiksi etenkin Archivio Centrale dello Stato ja ulkoministeriön arkisto sekä kirjastoista Biblioteca di Archeologia e Storia dell’arte ja Biblioteca di storia moderna e contemporanea. Asuin silloinkin Villa Lantessa, jonka kirjastoa olen myös pystynyt hyödyntämään. Tuo kuukausi oli työntäyteinen – työskentelin pitkät päivät arkistoissa ja kirjastoissa, ja lauantai-iltapäivät ja sunnuntait oli omistettu museoille ja taidenäyttelyille. Väitöskirjani ei olisi mahdollinen ilman Roomassa löytämääni ja tutkimaani arkistoaineistoa.
Syyskuussa löysin Villan Lanten kirjastosta etsimäni pienen kirjasen, vuonna 1942 Istituto nazionale per le relazioni culturali con l’esteron sarjassa ilmestyneen italialais-amerikkalaisen Amy Bernardyn (1880–1959) kirjoittaman Finlandia e Roma -teoksen, joka oli aikoinaan kuulunut Torsten Steinbylle. Kyseinen instituutti perustettiin vuonna 1938 tehtävänään koota yhteen eri virastojen ja instituuttien hoitamiin Italian ulkomaisiin kulttuurisuhteisiin liittyvät asiat. Kirjanen on hauska pieni aarre, joka lyhyesti esittelee suomalaisten Rooma-suhteita keskiajalta alkaen. Oma suhteeni alkoi 14-vuotiaana, ja siitä alkaen Roomalla on ollut minulle erityinen merkitys. Villa Lanteen tutustuin jo muinoin opiskeluaikoina kahdellakin kurssilla. Viime vuosien arkistomatkoilla Villa Lante on tarjonnut miellyttävän ympäristön ja tukikohdan. Lisäksi se on merkinnyt tunnetta kuulumisesta siihen suomalaistutkijoiden joukkoon, joka on asunut siellä aina instituutin toiminnan alkuajoista lähtien, sekä ylipäänsä kuulumista niihin suomalaisiin, jotka kautta aikojen ovat tutkineet ja opiskelleet Roomassa.
Ehkä pitää paikkansa Amy Bernardyn väite, että vaikka Suomi, jään ja järvien maa, on kaukana Italiasta, sillä on hyvin intiimi ja melkein mystinen yhteys Italiaan ja Roomaan. Vai onko niin, edelleen Bernardya lainaten, että ”kukaan ei ole muukalainen Roomassa”?
Hanna-Leena Paloposki
Taidehistorian tutkija