FT Laura Nissin Tiedeinstituuttien avoin tutkimusdata -hankkeen tutkija
Tiedeinstituuttien avoin tutkimusdata -hanke on Suomen ulkomailla toimivien tiedeinstituuttien yhteinen projekti, joka tähtää instituuttien tutkimusaineistojen digitointiin ja avoimeen jakamiseen.
Laura Nissin Säätiön Institutum Romanum Finlandiae apulaisasiamies
Tieteiden yö järjestetään tammikuussa 2018 teemanaan harrasta tiedettä. Teeman innoittamana muinaisten kulttuurien tutkimukseen keskittyneet seurat ja instituutit päättivät tuoda Tieteiden talolle peliluolan, jossa vierailijat voivat harrastaa muinaisia pelejä, kuten egyptiläistä senetiä ja Mesopotamiasta kotoisin olevaa Urin peliä. Antiikin kreikkalaisista ja roomalaisista mukana on hauska ja näyttävä juhlapeli, kottabos (κότταβος), sekä lyhyitä pienpelejä, joiden ohjeita alla.
FT Eeva-Maria Viitanen Säätiön asiamies 2012-2016 ja instituutin tutkijalehtori 1.8.2016 alkaen
Suomen Rooman-instituutti eli kavereiden kesken Villa Lante on Säätiön Institutum Romanum Finlandiae perustama ja ylläpitämä tutkimuslaitos. Varsin harvat instituutista tietävät tosin ovat tietoisia tästä järjestelystä. Toisin kuin monissa muissa maissa Suomen ulkomailla toimivat instituutit ovat yksityisten säätiöiden perustamia ja ylläpitämiä eli ne ovat osa kansalaistoimintaa, vaikka saavatkin rahoituksensa pääasiassa valtiolta.
Eeva-Maria Viitanen Säätiön Institutum Romanum Finlandiae asiamies Wihuristi 1998-1999
Maaliskuun 3. päivänä 1988 saavuin ensimmäisen kerran Roomaan antiikintutkimuksen johdantokurssille osallistuakseni. Silloin tein matkan junalla Euroopan halki ja yöjuna saapui Roma Tiburtinan asemalle aamuyöllä. Onnistuin seikkailemaan ensin Monteverdeen ja sitten vielä Villa Lanten eteen, jossa odottelin kohteliaasti (ja pelokkaasti) noin klo 7 saakka ennen kuin soitin ovikelloa (auringonnousu Rooman yllä oli hieno). Kului hetkinen ja sitten Villa Lanten pääovi avautui: siellä seisoi vaaleansinisessä kangaspyjamassaan Timo Sironen, lukukauden 1987–1988 Wihurin stipendiaatti ja ensimmäinen henkilö, jonka olen koskaan tavannut Suomen Rooman-instituutissa. Joitain hetkiä elämässään ei vain koskaan unohda.
Laura Nissin Säätiön Institutum Romanum Finlandiae apulaisasiamies
Villa Lanten renessanssihuvilassa toimiva Suomen Rooman-instituutti on maamme kulttuuri- ja tiedeinstituuteista vanhin, tunnetuin ja (ehkäpä) kaunein, mutta ei suinkaan ainoa. Suomalaista tiedettä ja taidetta tehdään yli viidessätoista instituutissa ympäri maailman. Tiedeinstituutit sijaitsevat Rooman ohella Ateenassa,Tokiossa sekä Beirutissa, jossa tällä hetkellä majailee Lähi-idän Instituuttimme. Kulttuuria ja tiedettä yhdistelevät Berliinin, New Yorkin, Lontoon sekä Madridin instituutit. Suomalaisen kulttuurin tuottamiseen ja esittelyyn yhteistyössä kohdemaan kanssa ovat keskittyneet etenkin Pohjoismaissa sijaitsevat (Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan) instituutit samoin kuin Benelux-maiden instituutti, Finnagora Budapestissä, Ranskan instituutti Pariisissa, sekä Pietarin ja Viron instituutit.
Riikka Ala-Risku Italialaisen filologian yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto
Roomaan ikävöivillä on pian mainio tilaisuus lääkitä kaipuutaan koto-Suomessakin, kun Helsingin kirjamessut saavat Italian kunniavieraakseen. Teemamaalle tuovat näkyvyyttä erityisesti Italian kulttuuri-instituutin ja suurlähetystön sekä suomalaisten kustantajien italialaiset kirjailijavieraat, jotka esittelevät tuoreiden teostensa suomennoksia. Esiin on nostettu sekä kaunokirjalliset teokset että tietokirjallisuus. Paikalla ovat muuan muassa Italian tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Premio Stregan tämän vuoden voittaja Francesco Piccolo romaanillaan Niin kuin kaikki muutkin sekä legendaarisen toimittajan Oriana Fallacin (1929–2006) elämäkerturi Cristina De Stefano teoksellaan Nainen ristitulessa. Italian kirjallisuus, kulttuuri ja historia näkyvät monipuolisesti eri messuosastojen ja näytteilleasettajien ohjelmanumeroissa. Tarjolla on hengästyttävän paljon mielenkiintoista ohjelmaa neljän päivän ajan.
Instituutin toimistolla on ollut viime aikoina kuhinaa. Puolivuotisen harjoitteluni alku Villa Lantessa sattui osumaan instituutin 60-vuotis-juhlahumun alle. Saan kunnian olla mukana kokemassa ja näkemässä viikon kestävät juhlallisuudet niiden valmisteluista alkaen. Ahkerat kollegani ovat aloittaneet valmistelutyöt jo kuukausia sitten. Hoidettavien asioiden lista on pitkä, pienintäkään yksityiskohtaa unohtamatta.
Kevääseeni on kuulunut muitakin juhlanaiheita. Valmistuin pari viikkoa sitten kolmivuotisista yliopisto-opinnoistani täällä Roomassa. Vaatimattomana suomalaisena olin päättänyt juhlia hillitysti, enkä uskaltanut/halunnut kutsua paikalle ketään, enhän tiennyt edes lopullista päätöstä valmistumiseni suhteen. Suomessa kandidaatiksi valmistumista ei ole ollut tapana juhlia sen suuremmin. Italiassa asia on toisin, merkkipäiviä ei ohiteta juhlimatta ja vastahakoinen juhlakalu on outo ilmestys. Italialaiset vieraani olivat varmasti minua harmistuneempia siitä, etteivät suomalaiset sukulaiseni päässeet valmistumispäivänä paikalle. Onneksi heitä korvaamaan oli kutsuttu joukko yllätysvieraita. Vakavanoloinen olemukseni ei johtunut siitä, että sukulaiseni olivat suomessa, vaan oikeasti jännitin eniten sitä, miten esittelen lopputyöni italiaksi. Italialaiset juhlavieraani olivat varautuneet valmistumistilaisuuteen karkein, kukin, kuohuvin ja seppelein. Potrettivalokuvia ei tilaisuuden jälkeen säästelty. Valmistumistilaisuudessa otetut valokuvat todistavat, että yliopiston karu sisäpiha voi muuttua kuohuviinin ja kukkien koristamaksi juhlapaikaksi paremman puutteessa. Italialaisen juhlan makua saan maistaa jälleen toukokuun lopulla, kun minut on kutsuttu hopeahääjuhliin. Odotukset ovat jo korkealla.
Villa Lante nähtynä Aventino-kukkulalta
Suomessa juhlitaan usein hillityin menoin ja nyt en puhu siitä, mitä tapahtuu juhlien paremmalla (tai pahimmalla) puolella eli pikkutunneilla. Monet karkaavat ulkomaille vuosipäivänä ja pelkkä juhlien suunnittelu saa aikaan sydämentykytyksiä. Lahjoja ei haluta, koska tavaraa on muutenkin niin paljon. Rahaa on noloa pyytää. Myönnän, että minua olisi harmittanut, jos valmistumisjuhlani olisi mennyt omien suunnitelmieni mukaan, hiljaa ja hissukseen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin yliopiston aulassa riemukkaita kaksikymmenhenkisiä sukulaisporukoita, osasin arvostaa yllätysvieraitani. Suomalaiset juhlat ovat kuin suomalainen joulukuusi: aito ja koreilematon, parhaimmillaan vastakaadettuna. Italialainen joulukuusi, kuten italialaiset juhlat, eivät säästele krumeluurista, kimalteesta ja välkkyvistä valoista. Kuusen koristelu tehdään hyvissä ajoin joulukuun alussa ja koristeiden värimaailma ja tyyli päivitetään tasaisin väliajoin. Tekokuusi on aina yhtä valmis uuteen kauteen. Italialaiset juhlat eivät lopu vielä juhlapäivään. Juhlista muistoksi jää bomboniere, pieni makeisia sisältävä muistolahja, joka annetaan sukulaisille, ystäville ja naapureille, onhan tärkeää, että myös ne, jotka eivät osallistu juhlaan saavat osansa tärkeästä päivästä.
Juhlateltan pystytystalkoot instituutin pihalla
Uskaltakaamme siis juhlia komeasti instituutin 60-vuotista taivalta. Iloitkaamme Suomen vanhimmasta tiedeinstituutista ja sen hienoista saavutuksista–menneistä ja tulevista. Koristelkaamme juhlakuusi italialaiseen tyyliin. Aina, mutta etenkin nyt, on syytä juhliin!
Arkkitehtien vuosisataisella Italian matkaamisella on jo vuosisatojen perinne takanaan. Matkustelun tarkemmat kiinnostuksen kohteet ovat vaihdelleet, välineinä muste ja paperi sen sijaan säilyneet.
Grand tour 2013: Arkkitehtiopiskelijat piirtävät Palermossa.
”Grand Tour” on pitkälti englantilainen käsite, jolle juuri englantilaiset antoivat sen romantisoidun merkityksen. 1500-luvulla englantilaisten kiinnostus Italiaan oli lähtökohtaisesti poliittista. Mannermaisen kokemuksen katsottiin kehittävän englantilaista nuorta ylimystöä valtionhallinnon tarpeisiin sopivaksi, ja tätä mannermaista vaeltelua, jonka päätepisteenä Italia oli, tuettiin jopa kruunun taholta. Matkan tarkoituksena ei kuitenkaan ollut käydä katselemassa museoita tai kirkkoja, vaan ujuttautua paikallisiin seurapiireihin, ottaa miekkailu- tai ratsastustunteja, opiskella mantereen kuuluisissa yliopistoissa sekä suoranaisesti vakoilla kruunun puolesta.
Arkkitehtuurin osalta kultivoituneemmat englantilaiset tajusivat jo 1600-luvulla, että heidän pääkaupunkinsa oli verrattuna mannermaan kaupunkeihin käytännössä rykelmä puusta ja savivellistä rakennettuja majoja rapistuvan goottilaisen katedraalin ympärillä. Englantilaisista arkkitehdeista ensimmäinen tunnetumpi uusien tuulien tuoja, joka vieraili Italiassa, oli Inigo Jones (1573–1652). Jones ja muut arkkitehdit toivat matkoiltaan nidekaupalla uutta arkkitehtuurikirjallisuutta ja vedoksia mantereen uusista palatseista ja kirkoista. Nämä levisivät myös englantilaisten maaseutukartanoiden kirjastoihin. 1600-luvun englantilaisista arkkitehtuurivaikuttajista John Evelyn (1620–1706) tapasi Roomassa ”herrasmiesarkkitehti” Roger Prattin (1620–1684). Prattin tuotanto oli suppea, mutta sillä oli suuri vaikutus englantilaisen maaseutukartanon kehitykseen. Pratt totesi, että kirjojen ja kuparipiirrosten tutkiminen oli turhaa, jos pystyi: ”…running one’s finger along the stone grooves of huge fallen columns, slow-baked to warmth by the heat of the day, or perching on the corner of a broken altar, watching the sunset give way to moonlight over the Forum and the Colosseum.” Englantilaisista arkkitehdeista kansainvälisesti tunnetuin oli kuitenkin John Soane (1753–1837), joka palattuaan Italiasta toi mukanaan useita satoja piirustuksia ja kipsijäljennöksiä.
Ranskalaisista arkkitehdeista François Mansart (1598–1666), Louis Le Vau (1612–1670) ja Claude Perrault (1613–1688) ottivat vaikutteensa suoraan Italiasta. Johann Wolfgang von Goethen (1749–1832) tavoin myös useat saksalaiset arkkitehdit tekivät matkoja Italiaan, mutta eivät kirjoittaneet matkastaan Goethen tavoin satojen sivujen mittaista matkakuvauksia. Saksalaisista arkkitehdeista vaikutusvaltaisin, ja johon Italia myös vaikutti eniten, oli Karl Friedrich Schinkel (1781–1841), joka teki ensimmäisen Italian matkansa 1803.
Modernilla ajalla miltei jokainen kynnelle kykenevä arkkitehti matkusti Italiaan. Le Corbusier (1887–1965) käsitteli 1920-luvun pamfletissaan ”Kohti uutta arkkitehtuuria” valtamerilaivojen ja lentokoneiden ohella myös Italiaa. Hänen mukaansa arkkitehtiopiskelijoita ei saisi viedä liian nuorina Italiaan, sillä matka saattaisi turmella heidän mielensä. Le Corbusierin tavoin myös suomalaiset arkkitehdit matkustivat paljon Italiaan. Kuuluisin arkkitehdeista oli Alvar Aalto (1898–1976), jonka skissikirjat täyttyivät antiikin kohteita esittäneistä piirustuksista. Säntillisempää lähestymistapaa voidaan tutkia Hilding Ekelundin (1893–1984) ja Erik Bryggmannin (1891–1955) luonnoskirjoista, jotka sisältävät huolella tehtyjä mittauspiirustuksia kaikesta arkkitehtuuriin liittyvästä. 1900-luvun alussa suomalaisten arkkitehtien kiinnostus suuntautui mahtipontisten julkisten rakennusten sijaan pittoreskimpaan suuntaan: kukkuloiden päälle rakennettuihin kyliin, niiden rakennuksiin sekä niiden vapaasti luonnonmuotoja myötäilevään topografiaan eli ”Architettura minoreen”.
Arkkitehtikurssin ryhmäkuva EURissa.
Suomen Rooman-instituutin säätiön ja Waldemar von Frenckellin säätiön rahoittama arkkitehtiopiskelijakurssi järjestettiin vuona 2013 jo kolmatta kertaa. Ensimmäinen osa vietettiin Tammisaaressa, ja sen jälkeen suunnattiin Italiaan seitsemän opiskelijan kanssa. Italiassa oleskeltiin Sisiliassa, Napolin ympäristössä ja Roomassa. Kurssi alkoi Cataniasta, joka lähestulkoon pöyristyttävästä rumuudesta huolimatta oli liikkumisen kannalta käytännöllinen piste tutustua lähiympäristöön. Pikkubussilla kierrettiin mm. Agrigenton Valle dei Templin kreikkalaiset rauniot, Piazza Armerina ja Syrakusa. Cataniasta matka jatkui Palermoon, josta käsin otettiin haltuun Monreale, Segesta ja Selinunte. Palermon omat rehevät normanni-arkkitehtuurikohteet heijastavat parhaiten sitä, mitä kulttuurillisesti monimuotoinen sekoittuminen saa aikaan arkkitehtuurissa. Palermosta matka jatkui yölautalla Napoliin, josta käsin kurssi kävi tutustumassa Pompejin ja Herculaneumin raunioihin instituutin tutkijalehtori FT Ria Bergin kanssa. Berg ehti pistää opiskelijat vieläpä pölyttämään ja pesemään juuri kaivauksilta kaivettua keramiikkaa ja stukkoa.
Kurssin kunnianhimoisesta matkasuunnitelmasta ja Italian rajoittuneesta logistiikasta johtuen suuri osa siirtymisistä ja kierroksista tehtiin vuokratuilla pikkubusseilla. Tämä tapa osoittautui jälleen kerran kustannustehokkaaksi vaihtoehdoksi ryhmän koon ollessa kahdeksan henkeä. Pääkohteen Rooman ensimmäiset vierailut suuntautuivat Santa Maria di Trastevereen ja Ria Bergin opastuksella Rooman forumeille, joissa tutustuttiin antiikin eri marmorilajeihin.
Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat Rooman keskustan lukemattomien kohteiden piirtämisessä. Suurimpana fyysisenä koitoksena oli Aurelianuksen muurin ympärikävely (28 km, kun mukaan lasketaan koko puolustuslinja ja reitiltä poikkeamiset). Rooman keskustan lisäksi kurssi tutustui myös Rooman ulkopuolisiin alueisiin kuten Tivoliin, Ostia Anticaan, muurien ulkopuolisiin kirkkoihin ja EUR:iin. Tämän lisäksi kurssi teki vielä yhden kaksi yötä kestäneen retken Ravennaan ja Bolognaan.
Kuukauden aikana opiskelijoiden piirustuksia käytiin lävitse yhteisissä katselmuksissa vähintään kerran viikossa. Onnistunein näistä kritiikeistä oli Lantessa, johon ylimääräisenä kriitikkona osallistui säveltäjä Eero Hämeenniemi. Muutaman tunnin kritiikin jälkeen Hämeenniemi esitti vastalahjana Lanten salonessa improvisaatioita teemoinaan mm. Claudio Monteverdin ”Ariannan valituksen” muilta osin kadonneesta oopperasta. Hämeenniemen aasinsilta tässä kurssiimme ja Lanteen oli, että oopperan kantaesitys oli Giulio Romanon suunnittelemassa Palazzo Te:ssa Mantovassa. Ikimuistoista iltaa jatkettiin illallisella Lanten kattoterassilla.
Kurssin aikana syntyi yhteensä noin 700 erilaista piirustusta, askelmittausta, maalausta ja öljypastellia – leveyspiireissä mitattuna tämä kaikki siis vajaan tuhannen kilometrin mittaiselta alueelta. Lisäksi opiskelijat laativat lyhyen esseen valitsemastaan aiheesta. Edellisten kurssien tapaan piirustukset ja esseet painetaan kirjaksi, joka julkaistaan kurssin piirustusnäyttelyn yhteydessä 2014. Seuraavalle kurssille haku käynnistyy tammikuussa 2015.
Reilu vuosi sitten perustettiin Tiedeinstituuttifoorumi, jonka tavoitteena on lisätä suomalaisten, ulkomailla toimivien tiedeinstituuttien yhteistoimintaa, tunnettuutta ja tutkimusyhteistyötä. Tieteelliseen tutkimukseen keskittyviä instituutteja Suomella on ulkomailla neljä: Roomassa, Ateenassa, Lähi-Idässä (tämän hetken asemapaikkana Beirut) ja Japanissa. Verkostoituminen hyödyttää yhtä lailla kaikkia; foorumi on hyvä väylä keskustella juuri tiedeinstituutteja koskevista kysymyksistä. Tiedeinstituutit kuuluvat kulttuuri-instituuttien tavoin Suomen ulkomailla toimivien instituuttien verkostoon, mutta niiden olemassaolon tarkoitus on erilainen: tieteellinen tutkimus, opetus sekä Suomen ja kohdealueen tutkimusyhteistyön edistäminen. Lontoon, Saksan ja Madridin kulttuuri-instituuteilla on omat tiedeohjelmansa tai ne edistävät tieteellistä toimintaa, siksi nämä instituutit ovat myös mukana tiedeinstituuttifoorumissa.
Yhteistyön ensimmäinen suurempi ponnistus koittaa tulevana viikonloppuna 4.-6.10. Turussa, kun tiedeinstituuttifoorumi osallistuu Turun kirjamessuille. Messujen yhteydessä järjestetään myös tiedemessut, joten mukanaolomme on luontevaa ja innostavaa. Rooman-Instituutilla on kokemusta messuilusta jo parin vuoden ajalta Helsingistä, ja sikäli on mukavaa jatkaa perinnettä ja esittäytyä myös pääkaupungin ulkopuolella. Turussa toimii aktiivinen Villa Lanten Ystävien ja kävijöiden joukko – tulkaahan siis tervehtimään meitä osastolle B19! Tiedeinstituuttifoorumin yhteisosaston ja ohjelman suunnittelu on ollut oiva paikka tutustua toisiin foorumilaisiin ja testata yhteistoiminnan mahdollisuuksia: toivon mukaan jatkoa seuraa! Suurkiitos Lähi-Idän instituutille ja erityisesti Arille ja Anulle messuosallistumisen pääorganisointivastuusta, olette tehneet ison työn!
Messuosastollamme B19 on mahdollisuus tavata useimpien tiedeinstituuttien edustajia, kysyä kysymyksiä ja keskustella, ostaa instituuttien julkaisuja ja tulla informoiduksi instituuttien toiminnasta ja ajankohtaisista asioista. Instituuttien edustamiin aihepiireihin voi tutustua osastolla myös itse kokeillen: esimerkiksi perjantaina 4.10. voi harjoitella Togan sidontaa roomalaisten tapaan (15.45->), nuolenpääkirjoitusta (16.30->) tai osallistua välimerelliseen tietovisaan (hienot kirjapalkinnot!). Messujen viralliseen ohjelmaan tiedeinstituutit osallistuvat kahdella lava-ohjelmalla: Perjantaina 4.10. klo 15.10 (Auditorio 1) julkaistaan Lukemisia Levantista-kirja, ja tämän yhteydessä käydään kiinnostava keskustelu aiheesta ”Lähi-Itä muutoksessa”. Lauantaina 5.10. klo 17.10 (Tieto-lava) puolestaan paneelikeskustellaan otsikolla ”Avoin tieto muistiorganisaatioiden tukena”. Messujen koko ohjelma löytyy täältä:
Säätiö Institutum Romanum Finlandiae ylläpitää Suomen Rooman-instituuttia, ja säätiön asiamies hoitaa instituutin asioita kotimaassa. Päätoimenani on kuitenkin Italian roomalaisaikaisen arkeologian tutkimus, jolloin oleskelu Italiassa on usein tarpeen. Voisi kuvitella että tutkimustyö ja asiamiehen toimen hoitaminen ovat tässä suhteessa ristiriidassa keskenään. Onneksi näin ei kuitenkaan ole, sillä melko lyhyelläkin Italian matkalla ehtii tehdä täsmävierailuja juuri niihin kohteisiin, jotka sillä hetkellä ovat arkeologisen työn kannalta keskeisiä. Lisäksi on olemassa internet.
Digitaalinen tieto ylittää etäisyydet Euroopan laidalta toiselle käden käänteessä ja on tarjolla ympäri vuorokauden. Joskus se on erittäin hyödyllistä myös paikan päällä oltaessa. Vietin väitöskirjani tekemisen yhteydessä paljon aikaa Roomassa, sillä tutkimusaiheeni oli Rooman alueen asutuksen suhde ympäristöönsä. Tein paljon retkiä Rooman maaseudulle tutustuakseni maisemaan ja muinaisjäännöksiin. Matkat tein julkisilla kulkuneuvoilla ja jalan: aamulla matkasin mahdollisimman kauas Rooman keskustasta alueille, joilla on vielä säilyneenä rakentamatonta maisemaa. Osa paluumatkasta tehtiin jalan pelloilla ja kujilla; lopuksi jostain kohdasta saattoi napata bussin kotiin.
Matkojen suunnittelu olisi ollut mahdotonta ilman Google Mapsia, sillä Rooman ympäristö muuttuu kaiken aikaa erittäin nopeasti (ja arkeologin kannalta yleensä peruuttamattomasti). Karttojen tekijät eivät pysy muutoksessa mukana. Verkossa olevat sateliittikuvat ja niihin perustuva kartta olivat niin lähellä todellista tilannetta, että niiden perusteella oli mahdollista löytää sopivat alueet ja tutkia miten kulkea niillä. Rooman kaupungin julkisen liikenteen reittiopas kertoi puolestaan miten pääsin helpoiten kohteisiini ja takaisin.
Google Maps on osoittautunut erinomaiseksi apulaiseksi myös muulloin. Yritin taannoin paikallistaa Rooman ympäristöstä löytyneiden lyijyisten vesiputkien löytöpaikkoja. Osa kaivausjulkaisuista sisälsi vain epämääräisiä karttoja tai sanallisia kuvauksia sijainneista. Paikannimien perusteella oli mahdollista löytää alue, jossa kohde sijaitsi. Google Mapsin katuperspektiivitoiminto (siis street view) puolestaan auttoi usein paikallistamaan itse kohteet. Oli mahdollista seurata näkymää tien varressa, tarkkailla maastoa ja jopa tunnistaa muinaisjäännöksiä. Kuvat myös piristivät tutkijan mieltä talvisessa Suomessa: tuntui siltä kuin olisi siirtynyt hetkeksi kesäisen helteiselle Rooman maaseudulle.
Verkossa on tarjolla myös paljon muuta tietoa. Erilaiset tietokannat ovat yleistymässä, ja niitä voi käyttää tutkimuksessa hyvinkin erilaisilla tavoilla. Monet ovat yliopistojen ja viranomaisten ylläpitämiä, mutta myös täysin yksityisiä sivustoja on olemassa. Näistä erittäin hyödylliseksi on osoittautunut Pompeii in Pictures, joka on eläkkeellä olevan australialaispariskunnan Jackie ja Bob Dunnin aikaansaannos. Sivustolla on pariskunnan ottamat kuvat nyt lähestulkoon kaikista Pompejin taloista sekä muuta tietoa. Tutkiessani Pompejin seinäkirjoitusten paikkoja sivusto oli jatkuvasti käytössä, sillä piirtokirjoitusjulkaisujen sanalliset kuvaukset eivät yleensä olleet riittäviä kertomaan,
Villan jäänteitä Rooman pohjoispuolella
millaisesta paikasta oli kyse.
Roomaan halutaan mennä myös sen kirjastojen vuoksi. Erilaiset viitetietokannat kirjoista ja artikkeleista helpottavat aineiston löytymistä ja nopeuttavat työtä paikan päällä. Vuosikymmen sitten olisin aloittanut tiedonhaun kirjastosta, mutta nykyään se tapahtuu nopeammin ja tehokkaammin jonkin hakukoneen kautta. Antiikin kreikan- ja latinankieliset tekstit alkavat myös olla olemassa kokotekstitietokantoina, joista tehtäviä hakuja rajoittaa eniten tutkijan mielikuvitus. Toivottavasti myös piirtokirjoituksista saadaan lähiaikoina muutakin kuin nykyisen kaltainen tietokanta, jossa on pelkästään teksti. Piirtokirjoituksissa se mihin teksti on kirjoitettu ja missä se on sijainnut, ovat melkein yhtä merkittäviä seikkoja kuin itse teksti.
Virtuaalinen tieto auttaa tutkimuksen tekijää mitä erilaisimmilla tavoilla. On mahdollista kerätä dataa ja käydä läpi kirjallisuutta. Tutkimusmatkat Roomaan tehostuvat ja helpottuvat. Mutta arkeologille virtuaalimaailma ei koskaan tule korvaamaan alkuperäistä kokonaan. Mikään kolmiulotteinen malli esimerkiksi pompejilaisesta talosta ei kerro kaikkia rakennuksen ominaisuuksia. Näyttöpäätteellä ei voi tunnustella laastin karkeutta tai yrittää työntää sormea seinien väliseen saumaan todetakseen niiden rakentamisen järjestyksen. En ehkä koskaan olisi tullut ajatelleeksi näkyvyyden merkitystä roomalaisen aristokratian maaseutuhuviloiden paikan valinnassa, jollen olisi voinut paikan päällä todeta miten hyvin ne ovat voineet näkyä kaukaa maalta Rooman keskustaan saakka. Siksi matkustan tänäkin vuonna yhteensä neljäksi viikoksi Villa Lanteen tutkimaan ja kokemaan.
Eeva-Maria Viitanen
Arkeologi ja Säätiön Institutum Romanum Finlandiae asiamies
FENESTRA FINNORUM – NÄKÖALOJA VILLA LANTESTA 