Juhlahumua

Instituutin toimistolla on ollut viime aikoina kuhinaa. Puolivuotisen harjoitteluni alku Villa Lantessa sattui osumaan instituutin 60-vuotis-juhlahumun alle. Saan kunnian olla mukana kokemassa ja näkemässä viikon kestävät juhlallisuudet niiden valmisteluista alkaen. Ahkerat kollegani ovat aloittaneet valmistelutyöt jo kuukausia sitten. Hoidettavien asioiden lista on pitkä, pienintäkään yksityiskohtaa unohtamatta.

Kevääseeni on kuulunut muitakin juhlanaiheita. Valmistuin pari viikkoa sitten kolmivuotisista yliopisto-opinnoistani täällä Roomassa. Vaatimattomana suomalaisena olin päättänyt juhlia hillitysti, enkä uskaltanut/halunnut kutsua paikalle ketään, enhän tiennyt edes lopullista päätöstä valmistumiseni suhteen. Suomessa kandidaatiksi valmistumista ei ole ollut tapana juhlia sen suuremmin. Italiassa asia on toisin, merkkipäiviä ei ohiteta juhlimatta ja vastahakoinen juhlakalu on outo ilmestys. Italialaiset vieraani olivat varmasti minua harmistuneempia siitä, etteivät suomalaiset sukulaiseni päässeet valmistumispäivänä paikalle. Onneksi heitä korvaamaan oli kutsuttu joukko yllätysvieraita. Vakavanoloinen olemukseni ei johtunut siitä, että sukulaiseni olivat suomessa, vaan oikeasti jännitin eniten sitä, miten esittelen lopputyöni italiaksi. Italialaiset juhlavieraani olivat varautuneet valmistumistilaisuuteen karkein, kukin, kuohuvin ja seppelein. Potrettivalokuvia ei tilaisuuden jälkeen säästelty. Valmistumistilaisuudessa otetut valokuvat todistavat, että yliopiston karu sisäpiha voi muuttua kuohuviinin ja kukkien koristamaksi juhlapaikaksi paremman puutteessa. Italialaisen juhlan makua saan maistaa jälleen toukokuun lopulla, kun minut on kutsuttu hopeahääjuhliin. Odotukset ovat jo korkealla.

Suomessa juhlitaan usein hillityin menoin ja nyt en puhu siitä, mitä tapahtuu juhlien paremmalla (tai pahimmalla) puolella eli pikkutunneilla. Monet karkaavat ulkomaille vuosipäivänä ja pelkkä juhlien suunnittelu saa aikaan sydämentykytyksiä. Lahjoja ei haluta, koska tavaraa on muutenkin niin paljon. Rahaa on noloa pyytää. Myönnän, että minua olisi harmittanut, jos valmistumisjuhlani olisi mennyt omien suunnitelmieni mukaan, hiljaa ja hissukseen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin yliopiston aulassa riemukkaita kaksikymmenhenkisiä sukulaisporukoita, osasin arvostaa yllätysvieraitani. Suomalaiset juhlat ovat kuin suomalainen joulukuusi: aito ja koreilematon, parhaimmillaan vastakaadettuna. Italialainen joulukuusi, kuten italialaiset juhlat, eivät säästele krumeluurista, kimalteesta ja välkkyvistä valoista. Kuusen koristelu tehdään hyvissä ajoin joulukuun alussa ja koristeiden värimaailma ja tyyli päivitetään tasaisin väliajoin. Tekokuusi on aina yhtä valmis uuteen kauteen. Italialaiset juhlat eivät lopu vielä juhlapäivään. Juhlista muistoksi jää bomboniere, pieni makeisia sisältävä muistolahja, joka annetaan sukulaisille, ystäville ja naapureille, onhan tärkeää, että myös ne, jotka eivät osallistu juhlaan saavat osansa tärkeästä päivästä.

Uskaltakaamme siis juhlia komeasti instituutin 60-vuotista taivalta. Iloitkaamme Suomen vanhimmasta tiedeinstituutista ja sen hienoista saavutuksista–menneistä ja tulevista. Koristelkaamme juhlakuusi italialaiseen tyyliin. Aina, mutta etenkin nyt, on syytä juhliin!

Noora Laitinen

Instituutin CIMO-harjoittelija