Asta Kihlman FT, Turun yliopisto, Amos Anderson -stipendiaatti 2019
Bulgarialais-ranskalainen filosofi Julia Kristeva esitteli intertekstuaalisuuden käsitteen vuonna 1969 julkaistussa kirjoituksessa Séméiôtiké: recherches pour une sémanalyse. Kristevan mukaan yksikään teksti tai teos ei ole alkuperäinen ja ainutlaatuinen vaan koostuu loputtomista viittauksista ja sitaateista, jotka sitovat sen toisiin teksteihin tai teoksiin. Näin määriteltynä jokainen teksti ja teos on eräänlainen mosaiikki tai dialogi.
Minulla oli ilo tutustua Amos Anderson -stipendiaattina keväällä 2020 muutaman viikon ajan Rooman taiteen monikerroksiseen mosaiikkiin. Sitten pandemia sulki maailman.
Frederick Whitling Amos Anderson-stipendiat (2020), Finlands Rom-institut
Nedanför kyrkan, nerför trappan, är det stilla, fuktkyligt och märkligt övergivet. Tystnaden och stillheten mitt i stan blir makabert påtaglig efter att nästan ha snubblat över en sarkofag med hopsamlade benknotor. Här, i en av Roms första kyrkor, vigd till martyren Chrysogonus, möts bokstavliga och bildliga historiska korsvägar i ”städernas stad”. Kyrkan, San Crisogono, ligger vid Viale di Trastevere, den moderna huvudgatan som kapar kopplingen mellan kyrkan och den lilla gatan Via di S. Crisogono på andra sidan avenyn. Den delvis utgrävda tidigkristna kyrkan under den vi ser ovan mark i dag låg invid den korsande antika Via Aurelia, dagens Via della Lungaretta.
Laila Pullinen (1933–2015) – kuvanveistäjä, taiteilija ja aktivisti – jättää merkittävän jäljen Suomen modernin taiteen historiaan. Tuottoisan kansainvälisen uransa lisäksi hän rikkoi lasikattoa ja puhui kauneuden, tasa-arvon ja ympäristön puolesta – edellä aikaansa, naisena perinteisesti miehisellä alalla, usein väärinymmärretysti. Siksi minua on nyt pyydetty uudistamaan Laila Pullisen veistospuiston ja kotimuseon visuaalinen identiteetti, jonka taustatyötä tulin tekemään Villa Lanteen.
Ruotsalainen taidemaalari Sigrid Aminoff (1904–1994) oleskeli Roomassa keväällä 1946. Taiteilija kuvailee näkemäänsä ja kokemuksiaan äidilleen Siri Oxienstiernalle kirjoittamissaan kirjeissä.
TeM, TaMKaisa Illukka Residenssitaiteilijana Villa Lantessa 1.5.-31.8.2018
Työskentelen taiteessani ekologian ja ekologisten kysymysten parissa; mietin erityisesti sitä, kuinka koemme suhteemme ei-inhimilliseen luontoon ja kuinka tämä kokemuksemme rakentuu ja muuttuu. Roomassa työskentelyssäni keskeistä oli perehtyä antiikin mehiläis- ja kasvikulttuuriperintöön, mytologiaan ja kuvastoon ja ylipäänsä laajemmin ajatellen länsimaisen luontosuhteen juuriin. Yhtä tärkeä osa työskentelyäni on tässä hetkessä elävä luonto eli eteläeurooppalaisen kasviston ja mehiläisten läsnäolo suurkaupungissa. Ajattelen ne työtovereinani, ja tarkkailen, kuinka ne tuottavat ”luonnon kirjoitusta” muinaisen ja kerroksellisen ihmiskulttuurin päälle, ja toisaalta toimivat vuorovaikutuksessa sen kanssa.
Riikka Ala-Risku Italialainen filologia, Helsingin yliopisto Wihurin stipendiaatti 2012-13
Villa Lantemme tarjoaa oivan tukikohdan myös Rooman lukuisiin yliopistoihin tai muihin instituutteihin suuntaavalle konferenssituristille. Majoituin tutuissa maisemissa osallistuessani brittiakatemiassa (The British School at Rome) 26.-28.10.16 järjestettyyn konferenssiin Transnational Italies: Mobility, Subjectivities and Modern Italian Cultures, jonka aiheena oli siis italialaisen kulttuuri-identiteetin monet muodot. Tilaisuus toi yhteen kielen- ja kirjallisuudentutkijoita, historioitsijoita, kulttuuriantropologeja ja mediatutkijoita. Monipuoliset analyysit kartoittivat italialaisuuden (italianità) ilmenemismuotoja esim. yhtäältä 1800-1900-lukujen vaihteen siirtolaisuuden seurauksena ympäri maailmaa syntyneissä italialaisyhteisöissä, ja toisaalta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana Italiaan saapuneiden maahanmuuttajien keskuudessa. Kuvaa täydensivät eri alojen taiteilijat, joiden transnationaalisia italialaisidentiteettejä käsiteleviin töihin sai tutustua konferenssin yhteydessä avatussa näyttelyssä Beyond Borders: Transnational Italy.
Grand Tour-2015 -arkkitehtiopiskelijakurssin ohjelma oli edellisten vuosien kaltainen. Säätiön Institutum Romanum Finlandiae alkuperäisen idean mukaisesti tarkoitus on perehdyttää opiskelijat antiikin rakennustaidon ja kulttuurin vaikutukseen länsimaisessa arkkitehtuurissa. Kurssin ensimmäinen osa Tammisaaressa toimi johdantona sitä seuraavalle Italian-kurssille, joka suuntautui tänä vuonna Venetsiaan ympäristöineen (4 päivää), Milanoon (2 päivää), Firenzeen lähiympäristöineen (4 päivää), Napoliin lähiympäristöineen (2 päivää) ja Roomaan lähialueineen (18 päivää). Tammisaaren johdantokurssin luennot, harjoitustyöt ja kirjallisuus mahdollistivat tiiviin keskittymisen arkkitehtuuriekskursioihin Italiassa. Tammisaaren johdanto- ja intensiivikurssille valittiin 20 opiskelijaa kaikista kolmesta Suomen arkkitehtiosastosta. Hakijoita oli kuudettakymmenettä.
Kirsi Salonen Historian, kulttuurin ja taiteidentutkimuksen laitos, Turun yliopisto.
Villa Lante on kohtauspaikka, jossa suomalaiset tieteen ja kulttuurin edustajat saattavat törmätä toisiinsa sekä muualta Roomaan tulleisiin hengenheimolaisiinsa. Lanten käytävillä, keittiössä, kirjastossa, parlatoriossa ja terassilla voi vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa tai tutustua aivan uusiin kiinnostaviin lantelaisiin. Mutta Lantessa ja Roomassa ei törmää ainoastaan nykyihmisiin ja kollegoihin, vaan siellä vieraillessa saattaa tutustua tutkimuksen merkeissä myös menneiden aikojen hahmoihin: kaksikasvoiseen Janus-jumalaan tai vaikkapa Baldassare Turiniin, kuten minulle kävi lokakuisella Rooman-vierailullani.
Niin se lopulta meni nopeasti. Tieteellinen kurssi 2014 alkoi yhtä lämpimissä merkeissä kuin se päättyikin Rooman valmistautuessa kesään. Yksi kurssilainen lähti reilaamaan, toinen jatkamaan kesken jäänyttä gradua. Jollakin oli jo mielessä tulevat opinnot. Kurssin jälkeisen elämän suunnittelu vaikutti vapun jälkeen jokseenkin surrealistiselta.
On kuitenkin hyvä luoda katsaus siihen, mitä itse asiassa viimeisinä kolmena kuukautena on tapahtunut. Yhtäältä vaikutti sille, että pitkälle kurssille tullaan varsin erilaisista lähtökohdista. Oli vielä aktiivisesti opiskelevia ja jo kokeneita konkarimaistereita. Toisaalta kurssin polttopisteessä oleva ajan hallinta antiikista uudelle ajalle vaikutti olevan miltei kaikille jokseenkin uusi tuttavuus. Tulevaan haasteeseen tartuttiin innoissaan kuin ratsumies sotahevosen suitsiin.
Kurssilaiset Villa d’Esten puutarhassa. Vasemmalta: Niko Nyqvist, Erik Henriksson, Markus Lähteenmäki, Uula Neitola, Mira Harjunpää, Iina Julkunen, Urpo Kantola
Arno Borstin jalanjäljissä silmät tottuivat hiljalleen erottamaan museoista ja arkeologisista kohteista merkkejä uudesta ystävästämme, viittauksia menneisyyden ihmisten loputtomasta pyrkimyksestä hallita aikaa. Kolmen kuukauden aikana vaihe jäi mukavasti päälle. Vielä tälläkin hetkellä vilkaistessani kalenteria kahvilan pöydällä muistuvat mieleeni tuon pyrkimyksen perusluonteet: yhteistoiminnan suunnittelu, dateeraukset, halu saada aikaan jotain pysyvää. Antiumin kalenteri Palazzo Massimossa. Fastit Capitoliumin museon seinillä.
Ajan hallinnalla on monet kasvot. Antiikin auktorien tarkat selonteot juhlapäivistä. Syntymäpäivät ja kuoleman syntymäpäivät. Vuodenvaihteen hidas kulku keväästä talveen halki eurooppalaisen kronologian. Hautapiirtokirjoitusten hidas muuntuminen pakanallisista kristillisiksi. Munkkien rukouksen sävyttämä arki luostarissa. Ajan ja hetkien kuvaaminen personifikaatioiden kautta. Yritykset ikuistaa aika arkkitehtuuriin. Kaikkialla henkii vire saada ajan hammas hallituksi. Ikuistetuksi.
Rian ja Tuomaksen kanssa tutustumassa San Lorenzon alaisiin kaivauksiin Olof Brandtin johdolla.
Ajanhallinnalla oli suuri merkitys myös kurssin arkisissa askareissa Villa Lantessa ja matkoilla. Ehdinkö lounaan ääreen Monteverdeen vai olisiko tyytyminen itse valmistettuun ateriaan? Kuinka tiivistän suuret ja abstraktit asiat Pecha kuchan 20 sekunnin armon aikaan? Taistelisinko tutkielman alati raksuttavan deadlinen lähestymistä vastaan aamulla vai illalla? Lähdenkö ohjelmavapaana päivänä museoon vai keskitynkö kirjoittamiseen? Summa summarum: yöaika ja työaika sekoittuivat usein suloisesti keskenään.
Jos eivät Sisilian ympäriajon helteet, Campanian agriturismon ruuat tai Aurelianuksen muurikierros vielä tyydyttäneet kasvavaa reissumiehen ja -naisen vaistoa, tarjosivat hyvät kulkuyhteydet matkailua myös omasta takaa. Tutuksi tulivat ainakin Firenze, Perugia ja Eur. Hetken aikaa olin hieman huolissani myös perinteisen opiskelijavapun kohtalosta Gianicolon laella, mutta instituutin nelipäiväiset 60-vuotisjuhlat häivyttivät tuon huolen niin pituudessaan kuin sisällössään. Harvoinpa pääsee vastaavassa seurassa istuskelemaan San Caliston terassille. Vappupiknikillä meitä valokuvattiin merimiehinä.
Analyysia ja tulkintoja Palestrinan arkeologisen museon ”Niilin mosaiikkien” edessä Palazzo Colonna-Barberinissa.
Kuten jo todettua viisasten suusta, tuttavuudet Villa Lanten keittiössä ja terassilla olivat kevään opettavaisin osuus – monipuolisen ja upean kurssiohjelman ohella. On rikkaus saada tovereikseen fiksuja ja ennakkoluulottomia ihmisiä, kolme kuukautta kun on pitkä aika pitää yhtä lähes vuorokauden ympäri. Opitut ja kuullut asiat jalostuvat myöhemmin osaksi itseä. Siksi voin todeta hyvillä mielin, että kurssista jäi mieleen paljon myös luentojen ja retkien ulkopuolelta.
Kevät on mielletty historiassa mielellään uuden aluksi. Tämäkin kevät avasi runsaasti uusia näkökulmia tulevaisuutta varten. Pitkällä tähtäimellä kurssin anti sulautuu osaksi opittua. Niiden päälle tiedonpesää on hyvä rakentaa. Lyhyellä tähtäimellä voisi miettiä vaikka pystyttävänsä aurinkokellon pellonreunaan – mikäli aikaa jää lomailulle.
Uula Neitola
Opiskelija
Suomen Rooman-Instituutin tieteellinen kurssi 2014
Arkkitehtien vuosisataisella Italian matkaamisella on jo vuosisatojen perinne takanaan. Matkustelun tarkemmat kiinnostuksen kohteet ovat vaihdelleet, välineinä muste ja paperi sen sijaan säilyneet.
Grand tour 2013: Arkkitehtiopiskelijat piirtävät Palermossa.
”Grand Tour” on pitkälti englantilainen käsite, jolle juuri englantilaiset antoivat sen romantisoidun merkityksen. 1500-luvulla englantilaisten kiinnostus Italiaan oli lähtökohtaisesti poliittista. Mannermaisen kokemuksen katsottiin kehittävän englantilaista nuorta ylimystöä valtionhallinnon tarpeisiin sopivaksi, ja tätä mannermaista vaeltelua, jonka päätepisteenä Italia oli, tuettiin jopa kruunun taholta. Matkan tarkoituksena ei kuitenkaan ollut käydä katselemassa museoita tai kirkkoja, vaan ujuttautua paikallisiin seurapiireihin, ottaa miekkailu- tai ratsastustunteja, opiskella mantereen kuuluisissa yliopistoissa sekä suoranaisesti vakoilla kruunun puolesta.
Arkkitehtuurin osalta kultivoituneemmat englantilaiset tajusivat jo 1600-luvulla, että heidän pääkaupunkinsa oli verrattuna mannermaan kaupunkeihin käytännössä rykelmä puusta ja savivellistä rakennettuja majoja rapistuvan goottilaisen katedraalin ympärillä. Englantilaisista arkkitehdeista ensimmäinen tunnetumpi uusien tuulien tuoja, joka vieraili Italiassa, oli Inigo Jones (1573–1652). Jones ja muut arkkitehdit toivat matkoiltaan nidekaupalla uutta arkkitehtuurikirjallisuutta ja vedoksia mantereen uusista palatseista ja kirkoista. Nämä levisivät myös englantilaisten maaseutukartanoiden kirjastoihin. 1600-luvun englantilaisista arkkitehtuurivaikuttajista John Evelyn (1620–1706) tapasi Roomassa ”herrasmiesarkkitehti” Roger Prattin (1620–1684). Prattin tuotanto oli suppea, mutta sillä oli suuri vaikutus englantilaisen maaseutukartanon kehitykseen. Pratt totesi, että kirjojen ja kuparipiirrosten tutkiminen oli turhaa, jos pystyi: ”…running one’s finger along the stone grooves of huge fallen columns, slow-baked to warmth by the heat of the day, or perching on the corner of a broken altar, watching the sunset give way to moonlight over the Forum and the Colosseum.” Englantilaisista arkkitehdeista kansainvälisesti tunnetuin oli kuitenkin John Soane (1753–1837), joka palattuaan Italiasta toi mukanaan useita satoja piirustuksia ja kipsijäljennöksiä.
Ranskalaisista arkkitehdeista François Mansart (1598–1666), Louis Le Vau (1612–1670) ja Claude Perrault (1613–1688) ottivat vaikutteensa suoraan Italiasta. Johann Wolfgang von Goethen (1749–1832) tavoin myös useat saksalaiset arkkitehdit tekivät matkoja Italiaan, mutta eivät kirjoittaneet matkastaan Goethen tavoin satojen sivujen mittaista matkakuvauksia. Saksalaisista arkkitehdeista vaikutusvaltaisin, ja johon Italia myös vaikutti eniten, oli Karl Friedrich Schinkel (1781–1841), joka teki ensimmäisen Italian matkansa 1803.
Modernilla ajalla miltei jokainen kynnelle kykenevä arkkitehti matkusti Italiaan. Le Corbusier (1887–1965) käsitteli 1920-luvun pamfletissaan ”Kohti uutta arkkitehtuuria” valtamerilaivojen ja lentokoneiden ohella myös Italiaa. Hänen mukaansa arkkitehtiopiskelijoita ei saisi viedä liian nuorina Italiaan, sillä matka saattaisi turmella heidän mielensä. Le Corbusierin tavoin myös suomalaiset arkkitehdit matkustivat paljon Italiaan. Kuuluisin arkkitehdeista oli Alvar Aalto (1898–1976), jonka skissikirjat täyttyivät antiikin kohteita esittäneistä piirustuksista. Säntillisempää lähestymistapaa voidaan tutkia Hilding Ekelundin (1893–1984) ja Erik Bryggmannin (1891–1955) luonnoskirjoista, jotka sisältävät huolella tehtyjä mittauspiirustuksia kaikesta arkkitehtuuriin liittyvästä. 1900-luvun alussa suomalaisten arkkitehtien kiinnostus suuntautui mahtipontisten julkisten rakennusten sijaan pittoreskimpaan suuntaan: kukkuloiden päälle rakennettuihin kyliin, niiden rakennuksiin sekä niiden vapaasti luonnonmuotoja myötäilevään topografiaan eli ”Architettura minoreen”.
Arkkitehtikurssin ryhmäkuva EURissa.
Suomen Rooman-instituutin säätiön ja Waldemar von Frenckellin säätiön rahoittama arkkitehtiopiskelijakurssi järjestettiin vuona 2013 jo kolmatta kertaa. Ensimmäinen osa vietettiin Tammisaaressa, ja sen jälkeen suunnattiin Italiaan seitsemän opiskelijan kanssa. Italiassa oleskeltiin Sisiliassa, Napolin ympäristössä ja Roomassa. Kurssi alkoi Cataniasta, joka lähestulkoon pöyristyttävästä rumuudesta huolimatta oli liikkumisen kannalta käytännöllinen piste tutustua lähiympäristöön. Pikkubussilla kierrettiin mm. Agrigenton Valle dei Templin kreikkalaiset rauniot, Piazza Armerina ja Syrakusa. Cataniasta matka jatkui Palermoon, josta käsin otettiin haltuun Monreale, Segesta ja Selinunte. Palermon omat rehevät normanni-arkkitehtuurikohteet heijastavat parhaiten sitä, mitä kulttuurillisesti monimuotoinen sekoittuminen saa aikaan arkkitehtuurissa. Palermosta matka jatkui yölautalla Napoliin, josta käsin kurssi kävi tutustumassa Pompejin ja Herculaneumin raunioihin instituutin tutkijalehtori FT Ria Bergin kanssa. Berg ehti pistää opiskelijat vieläpä pölyttämään ja pesemään juuri kaivauksilta kaivettua keramiikkaa ja stukkoa.
Kurssin kunnianhimoisesta matkasuunnitelmasta ja Italian rajoittuneesta logistiikasta johtuen suuri osa siirtymisistä ja kierroksista tehtiin vuokratuilla pikkubusseilla. Tämä tapa osoittautui jälleen kerran kustannustehokkaaksi vaihtoehdoksi ryhmän koon ollessa kahdeksan henkeä. Pääkohteen Rooman ensimmäiset vierailut suuntautuivat Santa Maria di Trastevereen ja Ria Bergin opastuksella Rooman forumeille, joissa tutustuttiin antiikin eri marmorilajeihin.
Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat Rooman keskustan lukemattomien kohteiden piirtämisessä. Suurimpana fyysisenä koitoksena oli Aurelianuksen muurin ympärikävely (28 km, kun mukaan lasketaan koko puolustuslinja ja reitiltä poikkeamiset). Rooman keskustan lisäksi kurssi tutustui myös Rooman ulkopuolisiin alueisiin kuten Tivoliin, Ostia Anticaan, muurien ulkopuolisiin kirkkoihin ja EUR:iin. Tämän lisäksi kurssi teki vielä yhden kaksi yötä kestäneen retken Ravennaan ja Bolognaan.
Kuukauden aikana opiskelijoiden piirustuksia käytiin lävitse yhteisissä katselmuksissa vähintään kerran viikossa. Onnistunein näistä kritiikeistä oli Lantessa, johon ylimääräisenä kriitikkona osallistui säveltäjä Eero Hämeenniemi. Muutaman tunnin kritiikin jälkeen Hämeenniemi esitti vastalahjana Lanten salonessa improvisaatioita teemoinaan mm. Claudio Monteverdin ”Ariannan valituksen” muilta osin kadonneesta oopperasta. Hämeenniemen aasinsilta tässä kurssiimme ja Lanteen oli, että oopperan kantaesitys oli Giulio Romanon suunnittelemassa Palazzo Te:ssa Mantovassa. Ikimuistoista iltaa jatkettiin illallisella Lanten kattoterassilla.
Kurssin aikana syntyi yhteensä noin 700 erilaista piirustusta, askelmittausta, maalausta ja öljypastellia – leveyspiireissä mitattuna tämä kaikki siis vajaan tuhannen kilometrin mittaiselta alueelta. Lisäksi opiskelijat laativat lyhyen esseen valitsemastaan aiheesta. Edellisten kurssien tapaan piirustukset ja esseet painetaan kirjaksi, joka julkaistaan kurssin piirustusnäyttelyn yhteydessä 2014. Seuraavalle kurssille haku käynnistyy tammikuussa 2015.
FENESTRA FINNORUM 