Taiteilija Sigrid Aminoffin jalanjäljissä vuoden 1946 Italiassa

Tiina Lamminen
Kuvataiteilija

Ruotsalainen taidemaalari Sigrid Aminoff (1904–1994) oleskeli Roomassa keväällä 1946. Taiteilija kuvailee näkemäänsä ja kokemuksiaan äidilleen Siri Oxienstiernalle kirjoittamissaan kirjeissä.

Jatka lukemista ”Taiteilija Sigrid Aminoffin jalanjäljissä vuoden 1946 Italiassa”

Mehiläisten Rooma

TeM, TaM Kaisa Illukka
Residenssitaiteilijana Villa Lantessa 1.5.-31.8.2018

Illukka

Työskentelen taiteessani ekologian ja ekologisten kysymysten parissa; mietin erityisesti sitä, kuinka koemme suhteemme ei-inhimilliseen luontoon ja kuinka tämä kokemuksemme rakentuu ja muuttuu. Roomassa työskentelyssäni keskeistä oli perehtyä antiikin mehiläis- ja kasvikulttuuriperintöön, mytologiaan ja kuvastoon ja ylipäänsä laajemmin ajatellen länsimaisen luontosuhteen juuriin. Yhtä tärkeä osa työskentelyäni on tässä hetkessä elävä luonto eli eteläeurooppalaisen kasviston ja mehiläisten läsnäolo suurkaupungissa. Ajattelen ne työtovereinani, ja tarkkailen, kuinka ne tuottavat ”luonnon kirjoitusta” muinaisen ja kerroksellisen ihmiskulttuurin päälle, ja toisaalta toimivat vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Jatka lukemista ”Mehiläisten Rooma”

Identiteettejä etsimässä

Riikka Ala-Risku
Italialainen filologia, Helsingin yliopisto

Wihurin stipendiaatti 2012-13

Villa Lantemme tarjoaa oivan tukikohdan myös Rooman lukuisiin yliopistoihin tai muihin instituutteihin suuntaavalle konferenssituristille. Majoituin tutuissa maisemissa osallistuessani brittiakatemiassa (The British School at Rome) 26.-28.10.16 järjestettyyn konferenssiin Transnational Italies: Mobility, Subjectivities and Modern Italian Cultures, jonka aiheena oli siis italialaisen kulttuuri-identiteetin monet muodot. Tilaisuus toi yhteen kielen- ja kirjallisuudentutkijoita, historioitsijoita, kulttuuriantropologeja ja mediatutkijoita. Monipuoliset analyysit kartoittivat italialaisuuden (italianità) ilmenemismuotoja esim. yhtäältä 1800-1900-lukujen vaihteen siirtolaisuuden seurauksena ympäri maailmaa syntyneissä italialaisyhteisöissä, ja toisaalta viimeisen kahden vuosikymmenen aikana Italiaan saapuneiden maahanmuuttajien keskuudessa. Kuvaa täydensivät eri alojen taiteilijat, joiden transnationaalisia italialaisidentiteettejä käsiteleviin töihin sai tutustua konferenssin yhteydessä avatussa näyttelyssä Beyond Borders: Transnational Italy.

Jatka lukemista ”Identiteettejä etsimässä”

Grand Tour 2015

Juhana Heikonen,
arkkitehti ja kurssin vetäjä

Grand Tour-2015 -arkkitehtiopiskelijakurssin ohjelma oli edellisten vuosien kaltainen. Säätiön Institutum Romanum Finlandiae alkuperäisen idean mukaisesti tarkoitus on perehdyttää opiskelijat antiikin rakennustaidon ja kulttuurin vaikutukseen länsimaisessa arkkitehtuurissa. Kurssin ensimmäinen osa Tammisaaressa toimi johdantona sitä seuraavalle Italian-kurssille, joka suuntautui tänä vuonna Venetsiaan ympäristöineen (4 päivää), Milanoon (2 päivää), Firenzeen lähiympäristöineen (4 päivää), Napoliin lähiympäristöineen (2 päivää) ja Roomaan lähialueineen (18 päivää). Tammisaaren johdantokurssin luennot, harjoitustyöt ja kirjallisuus mahdollistivat tiiviin keskittymisen arkkitehtuuriekskursioihin Italiassa. Tammisaaren johdanto- ja intensiivikurssille valittiin 20 opiskelijaa kaikista kolmesta Suomen arkkitehtiosastosta. Hakijoita oli kuudettakymmenettä.

Jatka lukemista ”Grand Tour 2015”

Kuka maksoi Villa Lanten rakentamisen?

Kirsi Salonen
Historian, kulttuurin ja taiteidentutkimuksen laitos, Turun yliopisto.

Villa Lante on kohtauspaikka, jossa suomalaiset tieteen ja kulttuurin edustajat saattavat törmätä toisiinsa sekä muualta Roomaan tulleisiin hengenheimolaisiinsa. Lanten käytävillä, keittiössä, kirjastossa, parlatoriossa ja terassilla voi vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa tai tutustua aivan uusiin kiinnostaviin lantelaisiin. Mutta Lantessa ja Roomassa ei törmää ainoastaan nykyihmisiin ja kollegoihin, vaan siellä vieraillessa saattaa tutustua tutkimuksen merkeissä myös menneiden aikojen hahmoihin: kaksikasvoiseen Janus-jumalaan tai vaikkapa Baldassare Turiniin, kuten minulle kävi lokakuisella Rooman-vierailullani.

Jatka lukemista ”Kuka maksoi Villa Lanten rakentamisen?”

Saada aikaan jotain pysyvää – siinäpä vasta homma

 

Niin se lopulta meni nopeasti. Tieteellinen kurssi 2014 alkoi yhtä lämpimissä merkeissä kuin se päättyikin Rooman valmistautuessa kesään. Yksi kurssilainen lähti reilaamaan, toinen jatkamaan kesken jäänyttä gradua. Jollakin oli jo mielessä tulevat opinnot. Kurssin jälkeisen elämän suunnittelu vaikutti vapun jälkeen jokseenkin surrealistiselta.

On kuitenkin hyvä luoda katsaus siihen, mitä itse asiassa viimeisinä kolmena kuukautena on tapahtunut. Yhtäältä vaikutti sille, että pitkälle kurssille tullaan varsin erilaisista lähtökohdista. Oli vielä aktiivisesti opiskelevia ja jo kokeneita konkarimaistereita. Toisaalta kurssin polttopisteessä oleva ajan hallinta antiikista uudelle ajalle vaikutti olevan miltei kaikille jokseenkin uusi tuttavuus. Tulevaan haasteeseen tartuttiin innoissaan kuin ratsumies sotahevosen suitsiin.

Kurssilaiset Villa d'Esten puutarhassa. Vasemmalta: Niko Nyqvist, Erik Henriksson, Markus Lähteenmäki, Uula Neitola, Mira Harjunpää, Iina Julkunen, Urpo Kantola
Kurssilaiset Villa d’Esten puutarhassa. Vasemmalta: Niko Nyqvist, Erik Henriksson, Markus Lähteenmäki, Uula Neitola, Mira Harjunpää, Iina Julkunen, Urpo Kantola

Arno Borstin jalanjäljissä silmät tottuivat hiljalleen erottamaan museoista ja arkeologisista kohteista merkkejä uudesta ystävästämme, viittauksia menneisyyden ihmisten loputtomasta pyrkimyksestä hallita aikaa. Kolmen kuukauden aikana vaihe jäi mukavasti päälle. Vielä tälläkin hetkellä vilkaistessani kalenteria kahvilan pöydällä muistuvat mieleeni tuon pyrkimyksen perusluonteet: yhteistoiminnan suunnittelu, dateeraukset, halu saada aikaan jotain pysyvää. Antiumin kalenteri Palazzo Massimossa. Fastit Capitoliumin museon seinillä.

Ajan hallinnalla on monet kasvot. Antiikin auktorien tarkat selonteot juhlapäivistä. Syntymäpäivät ja kuoleman syntymäpäivät. Vuodenvaihteen hidas kulku keväästä talveen halki eurooppalaisen kronologian. Hautapiirtokirjoitusten hidas muuntuminen pakanallisista kristillisiksi. Munkkien rukouksen sävyttämä arki luostarissa. Ajan ja hetkien kuvaaminen personifikaatioiden kautta. Yritykset ikuistaa aika arkkitehtuuriin. Kaikkialla henkii vire saada ajan hammas hallituksi. Ikuistetuksi.

Rian ja Tuomaksen kanssa tutustumassa San Lorenzon alaisiin kaivauksiin Olof Brandtin johdolla.
Rian ja Tuomaksen kanssa tutustumassa San Lorenzon alaisiin kaivauksiin Olof Brandtin johdolla.

Ajanhallinnalla oli suuri merkitys myös kurssin arkisissa askareissa Villa Lantessa ja matkoilla. Ehdinkö lounaan ääreen Monteverdeen vai olisiko tyytyminen itse valmistettuun ateriaan? Kuinka tiivistän suuret ja abstraktit asiat Pecha kuchan 20 sekunnin armon aikaan? Taistelisinko tutkielman alati raksuttavan deadlinen lähestymistä vastaan aamulla vai illalla? Lähdenkö ohjelmavapaana päivänä museoon vai keskitynkö kirjoittamiseen? Summa summarum: yöaika ja työaika sekoittuivat usein suloisesti keskenään.

Jos eivät Sisilian ympäriajon helteet, Campanian agriturismon ruuat tai Aurelianuksen muurikierros vielä tyydyttäneet kasvavaa reissumiehen ja -naisen vaistoa, tarjosivat hyvät kulkuyhteydet matkailua myös omasta takaa. Tutuksi tulivat ainakin Firenze, Perugia ja Eur. Hetken aikaa olin hieman huolissani myös perinteisen opiskelijavapun kohtalosta Gianicolon laella, mutta instituutin nelipäiväiset 60-vuotisjuhlat häivyttivät tuon huolen niin pituudessaan kuin sisällössään. Harvoinpa pääsee vastaavassa seurassa istuskelemaan San Caliston terassille. Vappupiknikillä meitä valokuvattiin merimiehinä.

Analyysia ja tulkintoja Palestrinan arkeologisen museon "Niilin mosaiikkien" edessä Palazzo Colonna-Barberinissa.
Analyysia ja tulkintoja Palestrinan arkeologisen museon ”Niilin mosaiikkien” edessä Palazzo Colonna-Barberinissa.

Kuten jo todettua viisasten suusta, tuttavuudet Villa Lanten keittiössä ja terassilla olivat kevään opettavaisin osuus – monipuolisen ja upean kurssiohjelman ohella. On rikkaus saada tovereikseen fiksuja ja ennakkoluulottomia ihmisiä, kolme kuukautta kun on pitkä aika pitää yhtä lähes vuorokauden ympäri. Opitut ja kuullut asiat jalostuvat myöhemmin osaksi itseä. Siksi voin todeta hyvillä mielin, että kurssista jäi mieleen paljon myös luentojen ja retkien ulkopuolelta.

Kevät on mielletty historiassa mielellään uuden aluksi. Tämäkin kevät avasi runsaasti uusia näkökulmia tulevaisuutta varten. Pitkällä tähtäimellä kurssin anti sulautuu osaksi opittua. Niiden päälle tiedonpesää on hyvä rakentaa. Lyhyellä tähtäimellä voisi miettiä vaikka pystyttävänsä aurinkokellon pellonreunaan – mikäli aikaa jää lomailulle.

 

Uula Neitola

Opiskelija

Suomen Rooman-Instituutin tieteellinen kurssi 2014

Grand Tour ennen ja nyt

 

Arkkitehtien vuosisataisella Italian matkaamisella on jo vuosisatojen perinne takanaan. Matkustelun tarkemmat kiinnostuksen kohteet ovat vaihdelleet, välineinä muste ja paperi sen sijaan säilyneet.

Grand tour 2013: Arkkitehtiopiskelijat piirtävät Palermossa.
Grand tour 2013: Arkkitehtiopiskelijat piirtävät Palermossa.

”Grand Tour” on pitkälti englantilainen käsite, jolle juuri englantilaiset antoivat sen romantisoidun merkityksen. 1500-luvulla englantilaisten kiinnostus Italiaan oli lähtökohtaisesti poliittista. Mannermaisen kokemuksen katsottiin kehittävän englantilaista nuorta ylimystöä valtionhallinnon tarpeisiin sopivaksi, ja tätä mannermaista vaeltelua, jonka päätepisteenä Italia oli, tuettiin jopa kruunun taholta. Matkan tarkoituksena ei kuitenkaan ollut käydä katselemassa museoita tai kirkkoja, vaan ujuttautua paikallisiin seurapiireihin, ottaa miekkailu- tai ratsastustunteja, opiskella mantereen kuuluisissa yliopistoissa sekä suoranaisesti vakoilla kruunun puolesta.

Arkkitehtuurin osalta kultivoituneemmat englantilaiset tajusivat jo 1600-luvulla, että heidän pääkaupunkinsa oli verrattuna mannermaan kaupunkeihin käytännössä rykelmä puusta ja savivellistä rakennettuja majoja rapistuvan goottilaisen katedraalin ympärillä. Englantilaisista arkkitehdeista ensimmäinen tunnetumpi uusien tuulien tuoja, joka vieraili Italiassa, oli Inigo Jones (1573–1652). Jones ja muut arkkitehdit toivat matkoiltaan nidekaupalla uutta arkkitehtuurikirjallisuutta ja vedoksia mantereen uusista palatseista ja kirkoista. Nämä levisivät myös englantilaisten maaseutukartanoiden kirjastoihin. 1600-luvun englantilaisista arkkitehtuurivaikuttajista John Evelyn (1620–1706) tapasi Roomassa ”herrasmiesarkkitehti” Roger Prattin (1620–1684). Prattin tuotanto oli suppea, mutta sillä oli suuri vaikutus englantilaisen maaseutukartanon kehitykseen. Pratt totesi, että kirjojen ja kuparipiirrosten tutkiminen oli turhaa, jos pystyi: ”…running one’s finger along the stone grooves of huge fallen columns, slow-baked to warmth by the heat of the day, or perching on the corner of a broken altar, watching the sunset give way to moonlight over the Forum and the Colosseum.” Englantilaisista arkkitehdeista kansainvälisesti tunnetuin oli kuitenkin John Soane (1753–1837), joka palattuaan Italiasta toi mukanaan useita satoja piirustuksia ja kipsijäljennöksiä.

Ranskalaisista arkkitehdeista  François Mansart (1598–1666), Louis Le Vau (1612–1670) ja Claude Perrault (1613–1688) ottivat vaikutteensa suoraan Italiasta. Johann Wolfgang von Goethen (1749–1832) tavoin myös useat saksalaiset arkkitehdit tekivät matkoja Italiaan, mutta eivät kirjoittaneet matkastaan Goethen tavoin satojen sivujen mittaista matkakuvauksia. Saksalaisista arkkitehdeista vaikutusvaltaisin, ja johon Italia myös vaikutti eniten, oli Karl Friedrich Schinkel (1781–1841), joka teki ensimmäisen Italian matkansa 1803.

Modernilla ajalla miltei jokainen kynnelle kykenevä arkkitehti matkusti Italiaan. Le Corbusier (1887–1965) käsitteli 1920-luvun pamfletissaan ”Kohti uutta arkkitehtuuria” valtamerilaivojen ja lentokoneiden ohella myös Italiaa. Hänen mukaansa arkkitehtiopiskelijoita ei saisi viedä liian nuorina Italiaan, sillä matka saattaisi turmella heidän mielensä. Le Corbusierin tavoin myös suomalaiset arkkitehdit matkustivat paljon Italiaan. Kuuluisin arkkitehdeista oli Alvar Aalto (1898–1976), jonka skissikirjat täyttyivät antiikin kohteita esittäneistä piirustuksista. Säntillisempää lähestymistapaa voidaan tutkia Hilding Ekelundin (1893–1984) ja Erik Bryggmannin (1891–1955) luonnoskirjoista, jotka sisältävät huolella tehtyjä mittauspiirustuksia kaikesta arkkitehtuuriin liittyvästä. 1900-luvun alussa suomalaisten arkkitehtien kiinnostus suuntautui mahtipontisten julkisten rakennusten sijaan pittoreskimpaan suuntaan: kukkuloiden päälle rakennettuihin kyliin, niiden rakennuksiin sekä niiden vapaasti luonnonmuotoja myötäilevään topografiaan eli ”Architettura minoreen”.

Arkkitehtikurssin ryhmäkuva EURissa.
Arkkitehtikurssin ryhmäkuva EURissa.

Suomen Rooman-instituutin säätiön ja Waldemar von Frenckellin säätiön rahoittama arkkitehtiopiskelijakurssi järjestettiin vuona 2013 jo kolmatta kertaa. Ensimmäinen osa vietettiin Tammisaaressa, ja sen jälkeen suunnattiin Italiaan seitsemän opiskelijan kanssa. Italiassa oleskeltiin Sisiliassa, Napolin ympäristössä ja Roomassa.  Kurssi alkoi Cataniasta, joka lähestulkoon pöyristyttävästä rumuudesta huolimatta oli liikkumisen kannalta käytännöllinen piste tutustua lähiympäristöön. Pikkubussilla kierrettiin mm. Agrigenton Valle dei Templin kreikkalaiset rauniot, Piazza Armerina ja Syrakusa. Cataniasta matka jatkui Palermoon, josta käsin otettiin haltuun Monreale, Segesta ja Selinunte. Palermon omat rehevät normanni-arkkitehtuurikohteet heijastavat parhaiten sitä, mitä kulttuurillisesti monimuotoinen sekoittuminen saa aikaan arkkitehtuurissa. Palermosta matka jatkui yölautalla Napoliin, josta käsin kurssi kävi tutustumassa Pompejin ja Herculaneumin raunioihin instituutin tutkijalehtori FT Ria Bergin kanssa. Berg ehti pistää opiskelijat vieläpä pölyttämään ja pesemään juuri kaivauksilta kaivettua keramiikkaa ja stukkoa.

Opiskelijat pesemässä keramiikkaa Pompejissa. Kuva: Riku Kärkkainen
Opiskelijat pesemässä keramiikkaa Pompejissa. Kuva: Riku Kärkkainen

Kurssin kunnianhimoisesta matkasuunnitelmasta ja Italian rajoittuneesta logistiikasta johtuen suuri osa siirtymisistä ja kierroksista tehtiin vuokratuilla pikkubusseilla. Tämä tapa osoittautui jälleen kerran kustannustehokkaaksi vaihtoehdoksi ryhmän koon ollessa kahdeksan henkeä. Pääkohteen Rooman ensimmäiset vierailut suuntautuivat Santa Maria di Trastevereen ja Ria Bergin opastuksella Rooman forumeille, joissa tutustuttiin antiikin eri marmorilajeihin.

Ensimmäiset kaksi viikkoa kuluivat Rooman keskustan lukemattomien kohteiden piirtämisessä. Suurimpana fyysisenä koitoksena oli Aurelianuksen muurin ympärikävely (28 km, kun mukaan lasketaan koko puolustuslinja ja reitiltä poikkeamiset). Rooman keskustan lisäksi kurssi tutustui myös Rooman ulkopuolisiin alueisiin kuten Tivoliin, Ostia Anticaan, muurien ulkopuolisiin kirkkoihin ja EUR:iin. Tämän lisäksi kurssi teki vielä yhden kaksi yötä kestäneen retken Ravennaan ja Bolognaan.

Kuukauden aikana opiskelijoiden piirustuksia käytiin lävitse yhteisissä katselmuksissa vähintään kerran viikossa. Onnistunein näistä kritiikeistä oli Lantessa, johon ylimääräisenä kriitikkona osallistui säveltäjä Eero Hämeenniemi. Muutaman tunnin kritiikin jälkeen Hämeenniemi esitti vastalahjana Lanten salonessa improvisaatioita teemoinaan mm. Claudio Monteverdin ”Ariannan valituksen” muilta osin kadonneesta oopperasta. Hämeenniemen aasinsilta tässä kurssiimme ja Lanteen oli, että oopperan kantaesitys oli Giulio Romanon suunnittelemassa Palazzo Te:ssa Mantovassa. Ikimuistoista iltaa jatkettiin illallisella Lanten kattoterassilla.

Kurssin aikana syntyi yhteensä noin 700 erilaista piirustusta, askelmittausta, maalausta ja öljypastellia – leveyspiireissä mitattuna tämä kaikki siis vajaan tuhannen kilometrin mittaiselta alueelta. Lisäksi opiskelijat laativat lyhyen esseen valitsemastaan aiheesta. Edellisten kurssien tapaan piirustukset ja esseet painetaan kirjaksi, joka julkaistaan kurssin piirustusnäyttelyn yhteydessä 2014. Seuraavalle kurssille haku käynnistyy tammikuussa 2015.

 

Juhana Heikonen

Arkkitehtikurssin vetäjä

Villa Lante ei ole pelkkä talo

 

Suomen Rooman-Instituutti toimii tavattoman kauniissa rakennuksessa korkean kukkulan korkeimmalla huipulla, ja sieltä aukeaa upea näköala yli koko kaupungin. Kaikki tämä on todella hienoa, mutta Villa Lante ei ole pelkkä talo, se on myös yhteisö. Vakituisista Lanten kävijöistä on muodostunut kollegoiden, tuttavien ja ystävienkin verkosto, joka on tarjonnut ainakin minulle monia hyvin mielenkiintoisia ja antoisia kontakteja.

Koska Suomen Rooman-Instituutti on tieteellinen instituutti, tapaavat  arkeologit, historioitsijat ja filologit siellä usein kollegoitaan. Tämä on varmasti arvokasta, mutta arvokkaita Lanten kontaktit ovat myös minulle, säveltäjälle, kirjailijalle ja muusikolle, koska jatkuvasti kohtaan siellä mielenkiintoisia ihmisiä, joita ei tulisi tavanneeksi missään muualla. Olen saanut Lanten keittiön aamiaispöydässä monta älykästä vastausta Rooman historiaa tai arkeologiaa koskeviin tyhmiin kysymyksiini. Olen kokenut Roomassa monia kiinnostavia asioita vain siksi, että joku Villa Lantessa on osannut suositella minulle jotain kiinnostavaa vierailukohdetta.

Varsinainen onnenpotku oli se, että kun tein taustatyötä pienoisromaanilleni ”Pyhän Calixtuksen lähde”, emeritaprofessori Margareta Steinby sattui asumaan Lantessa juuri samaan aikaan. Hänen neuvojensa avulla onnistuin löytämään monia kirjani päähenkilön elämän tärkeitä paikkoja Trasteverestä. Margareta on myös yksi niistä lantelaisista, joka osaa valmistaa tavattoman herkullista italialaista ruokaa, josta toisinaan sain nauttia.

Vietin Lantessa hiljattain kuukauden valmistelemassa uutta kirjaa, ja samaan aikaan talossa sattui asumaan Juhana Heikosen opastama arkkitehtiopiskelijoiden ryhmä. Järjestimme Lanten salonessa pienen tilaisuuden, jossa minä soitin Lanten rakennukseen liittyvää musiikkia, ja opiskelijat näyttivät ympäri Rooman tekemiään piirustuksia. Sain tuntea pystyväni antamaan jotain kiinnostavaa nuorille opiskelijoille. Monet Lantessa vierailevat filologit ovat myös olleet kiinnostuneita työstäni tamilinkielisen runouden kääntäjänä, joten informaation vaihtotase ei ole aivan täydellisen epätasapainossa, vaikka olenkin toki yleensä ajatustenvaihdossa saavana osapuolena.

Lantessa väki vaihtuu tiheään tahtiin, eivätkä johtajatkaan yleensä asu talossa kuin muutaman vuoden kerrallaan, mutta Simo on ikuinen. Intendentti Simo Örmä istuu toimistossaan ulko-oven tuntumassa, joten Lanten asukkaat näkevät hänet monta kertaa päivässä. Kaikki talon langat ovat Simon käsissä, ja hän pyörittää Lanten toimintaa vuosikymmenien kokemuksella. Roomassa on varmaankin asioita, joita Simokaan ei tiedä, mutta yleensä häneltä saa vastauksen melkein mihin vain käytännön elämää Roomassa koskevaan kysymykseen.

Villa Lantessa toimii tieteellinen instituutti, joka tekee arvokasta työtä monella eri alueella, mutta Lanten yhteisölle talo on jotain muutakin, paljon persoonallisempaa, paljon koskettavampaa.

Monelle se on iltapäiväkahvit lehtimajassa tai illallinen ja lasillinen (tai pullollinen) viiniä ystävien seurassa upealla terassilla ja näköala yli koko Rooman. Minulle se on hiljainen tuokio Loggiassa ja improvisaatio vanhalla, arvokkaalla Pleyel-pianolla, jota Franz Lisztkin kuuluu soittaneen samalla, kun katse vaeltaa yli ikuisen kaupungin.

 

Eero Hämeenniemi

Säveltäjä, kirjailija ja muusikko

 

Raskasmielisiä runoilijoita, nuorekkaita kirkonmiehiä ja vapaussodan paatosta

Vaikka instituutissa vietetyn vuoden aikana Gianicolon rinteet ehtivät tulla kotoisan tutuiksi, ei niihin varmasti voi koskaan kyllästyä. Henkeäsalpaavan näkymän lisäksi kukkulalla voi tarkastella myös lukuisia muistomerkkejä, lähestyipä sitä Trasteveresta tai Vatikaanin puolelta. Tiedättehän ne jälkimmäisellä reitillä olevat portaat, jotka lastensairaalan jälkeen nousevat kohti huippua ja lyhentävät Villa Lanteen kipuavien matkaa? Olette ehkä kummastelleet sitä puunrötisköä, joka kököttää onnettoman näköisenä portaiden vasemmalla puolella. Kuitenkin se on selvästi haluttu kaikin keinoin säilyttää ja sen tueksi onkin muurattu tiilistä eräälainen pylväs, samoin oksia pitävät paikoillaan ruostuneet metallirakenteet. Muurin muistolaatasta käy ilmi, että tunnistamattomaksi kuihtunut puu on tammi ja että sen maine liittyy kahteen merkkimieheen.

Torquato Tasson tammi
Tasson tammi – la quercia del Tasso

Ensimmäinen heistä on runoilija Torquato Tasso (1544-95), jolla oli tapana istuskella tammen varjossa ennen kuolemaansa ja hiljaa pohtia elämän ankeutta (”All’ombra di questa quercia Torquato Tasso vicino ai sospirati allori e alla morte ripensava silenzioso le miserie tutte sue…”). Mutta mikä teki Tasson elämästä niin kurjaa, etteivät edes Gianicolon maisemat saaneet häntä piristymään? Piinatun kirjailijan perikuva Tasso oli Italian kirjallisuuden tähti 1500-luvulla ja edelleen yksi sen historian suurimmista nimistä. Hän eli ja kirjoitti aikakausien murroksessa: yhtäältä hänen tekstinsä heijastavat jo nykyihmisen mielenmaisemaa ristiriitoineen, toisaalta hänen pääteoksensa Gerusalemme liberata (1575, Vapautettu Jerusalem, suom. Elina Vaara 1954) jatkoi keskiaikaista ritarirunousperinnettä, joka oli tulossa lopullisesti tiensä päähään. Sorrentossa syntyneen Tasson elämää ja uraa leimasi alituinen epävakaisuus hänen etsiessä toimeentuloa ja hyväksyntää Italian eri hoveista, erityisesti Ferrarasta, mutta myös Firenzestä, Torinosta, Veneziasta ja Mantovasta.

Tasso kärsi mielenterveysongelmista, joita pahensivat alituisten paikanvaihdosten lisäksi uskonkriisi ja vastustajien kritiikki hänen töitään kohtaan. Syvästi masentuneena hän vietti viimeiset elinviikkonsa alempana Gianicolon rinteessä sijaitsevan Sant’Onofrion kirkon luostarin vieraana ja ehti kuolla ennen kuin paavi Klemens VIII toteutti lupauksensa kruunata hänet runoilijaksi tuolla kovasti kaivatulla laakeriseppeleellä. Tasso on haudattu kirkkoon ja hänen huoneistaan luostarin tiloissa on tehty pieni museo.

Torquato Tasson hauta Sant Onofrion kirkossa
Torquato Tasson hautamuistomerkki Sant´ Onofrion kirkossa

Muistolaatan tekstin toinen osa on vähemmän mollivoittoinen ja se kertoo kuinka samalla paikalla Tasson aikalainen Filippo Neri (1515-95) lasten iloisten kiljahdusten keskellä taantui taitavasti heidän tasolleen (”e Filippo Neri tra liete grida si faceva co’ fanciulli fanciullo sapientemente”). Kyseessä on firenzeläissyntyinen pappi, joka perusti omaa nimeään kantavan oratorion, sääntökuntiin kuulumattoman uskonnollisen yhteisön. Hän nautti suurta kansansuosiota ja hänet tunnettiin erityisesti iloluonteisuudestaan sekä lasten ja nuorten parissa tekemästään työstä. Kuolemansa jälkeen Filippo Neri julistettiin pyhimykseksi ja hän on vähiten tunnettu Rooman kaupungin kolmesta suojeluspyhimyksestä Pietarin ja Paavalin ohella. Oratorion jäsenet rakensivat hänen muistokseen tammen läheisyyteen näyttämön uskonnollisia esityksiä varten: samalla paikalla toimii nyt kesäteatteri Anfiteatro della Quercia del Tasso.

Ala-Risku_3.kuva seppele
Pronssiseppele Garibaldin patsaalla

Jos Tasson nimeä kantava tammi onkin huonossa jamassa, kukkulan huipulla saman puun lehdet hehkuvat ikivihreänä pronssiseppeleissä sekä kaupungin yli katsovan Italian yhdistäjän Giuseppe Garibaldin muistomerkin kahdella sivulla että hänen vaimonsa Anita Garibaldin patsaan jalustassa Villa Lantea vastapäätä. Voimaa, sitkeyttä ja arvokkuutta symboloivalla tammenlehvällä on parinaan laakeripuu, Apollon kasvi, tiedon ja taiteen, mutta myös voiton tunnus, jolla kruunattiin sekä runoilijat että sotasankarit.

Molemmilla saroilla kunnostautui Goffredo Mameli, genovalainen garibaldiini ja Italian kansallislaulun nuori sanoittaja, jonka rintakuva on Acqua Paolalle menevän tien varrella ja jonka luut taas lepäävät saman suihkulähteen lähellä sijaitsevassa muistomerkissä. Tämä ossario pystytettiin Italian yhdistymistä edeltävissä taisteluissa menehtyneiden muistoksi. Kirkkovaltio liitettiin mukaan Italiaan vasta 1870, mutta jo 1849 Roomassa oli ollut yritys perustaa tasavalta. Vaikka kokeilu jäi lyhytaikaiseksi, ehditiin Repubblica romanalle kirjoittaa perustuslaki, jonka teksti hakattiin Villa Lanten viereiseen muuriin Italian yhdistymisen 150-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi kaksi vuotta sitten. Instituutin täyttäessä ensi vuonna 60 vuotta on paikallaan toivottaa pitkää ikää molemmille.

Riikka Ala-Risku

Wihurin stipendiaatti 2012-2013

Suomen Rooman-instituutti

Salonen freskot

Sain mahdollisuuden majoittua Villa Lanteen kun Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos järjesti kahden viikon (13.-26.5.2013) opintomatkan Roomaan. Tavanomaisten kohteiden ohella perehdyimme muun muassa pyhimys- ja pyhäinjäännöskultteihin sekä ihmeitä tekeviin kuviin. Kaupungissa on niin paljon esittelemisen arvoisia kohteita, että on mahdotonta listata tähän yksittäisiä suosikkeja. Se minulle kuitenkin matkan aikana selvisi, että pidän itse enemmän maanpäällisen kuin maanalaisen pyhän tutkimisesta. Katakombit eivät olleet minua varten. Jokaisella oli erilainen näkökulma ja jokainen löysi kohteista tutkimustaan hyödyntäviä aiheita, kenties näkökulmat jopa muuttuivat. Se mikä koko ryhmälle oli kuitenkin yhteistä, oli elämä Villa Lantessa.

Salonen katto
Salonen katto

Vaikka muutama ryhmän jäsen majoittuikin muualla kuin Suomen Rooman-instituutissa, vietettiin päivän kiertelyjen jälkeen usein aikaa yhdessä erityisesti Lanten keittiössä ja terassilla. Paitsi toisten tutkimusaiheet myös kokkaustaidot innoittivat toinen toistaan kokeilemaan taitojaan. Ja mikäs sen mukavampaa, kun raaka-aineet olivat tuoreita, herkullisia ja halpoja.

Pitkän historiansa ansiosta Villa Lante kiinnosti myös rakennuksena. On erittäin etuoikeutettua, että suomalaiset saavat nauttia Gianicolo-kukkulan kuuluisasta maisemasta. Itseäni kiehtoi eniten Salone-huone ja sen katosta kadonneet freskot.

Hertzianan freskot
Hertzianan freskot

Paitsi että freskot eivät ole kadonneet vaan ne löytyvät tänä päivänä Palazzo Zuccarista, jossa sijaitsee Saksan taidehistoriallinen instituutti, Biblioteca Hertziana. Pääsimme näkemään freskot paikan päällä ja täytyy sanoa, että kokemuksen jälkeen Salonen katto näytti tyhjältä. Freskot olivat säilyneet hämmästyttävän hyväkuntoisina ja värit olivat kirkkaita. Villa Lantesta freskot irrotettiin 1830-luvun lopussa, jolloin rakennus myytiin ranskalaiselle Madeleine Sophie Barrat’lle, Jeesuksen Pyhän Sydämen nunnajärjestön perustajalle. Salone-huoneen freskot eivät kuuluneet kauppaan mukaan ja ne myytiin Palazzo Zuccariin. Vaikka freskot on sommiteltu kattoon taidokkaasti ja niistä pidetään siellä hyvää huolta niin varsinkin teos, joka esittää Numa Pompiliuksen haudan löytymistä saa ajattelemaan niiden alkuperäistä kotia. Taustalla nimittäin näkyy Villa Lanten rakennus.

Numa Pompilius
Numa Pompilius

Juuri tämä historian verkostoituminen ja taideteosten provenienssi ovat Rooman mielenkiintoisimpia piirteitä, joissa taidehistorioitsijoilla riittää tutkimista. Kenties joku ryhmästämme vielä palaa Roomaan tutkimusaiheiden inspiroimana.

Henna Hietainen

Taidehistorian opiskelija

Jyväskylän yliopisto