Saving Laila’s Legacy – Laila Pullisen jalanjäljissä Roomassa

Ellaveera Björk
graafinen suunnittelija

Laila Pullinen (1933–2015) – kuvanveistäjä, taiteilija ja aktivisti – jättää merkittävän jäljen Suomen modernin taiteen historiaan. Tuottoisan kansainvälisen uransa lisäksi hän rikkoi lasikattoa ja puhui kauneuden, tasa-arvon ja ympäristön puolesta – edellä aikaansa, naisena perinteisesti miehisellä alalla, usein väärinymmärretysti. Siksi minua on nyt pyydetty uudistamaan Laila Pullisen veistospuiston ja kotimuseon visuaalinen identiteetti, jonka taustatyötä tulin tekemään Villa Lanteen.

Kirjaimellisesti Pullisen jäljen voi nähdä esimerkiksi 40×30-metrisenä maareliefinä Vantaalla hänen veistospuistossaan (Muinainen meri, 1987) tai monumentaalisena räjäytystekniikalla muotoilluista kuparilevyistä koostuvana teoksena Helsinki-Vantaan lentokentällä (Aurinko tunturissa, 1967). Laila Pullisen veistospuistossa ja kotimuseossa Vantaalla massiiviset pronssi- ja graniittiteokset tanssivat synergiassa luonnon kanssa. Ensi kesästä 2021 lähtien aitaamattoman veistospuiston lisäksi voi vierailla myös taiteilijan kodissa, jossa näkyvät hänen etruskien ja klassisen hellenistisen taiteen parissa Firenzessä ja Roomassa viettämänsä vuodet 1950–60-lukujen vaihteessa sekä ryijy- ja paperireliefit oivallisesti osana kodin sisustusta.

Laila Pullinen kiipeilee Aurinko tunturissa-teoksen kuparilevyjen päällä

Pullisen töiden intensiteetti perustuu kontrasteihin, jopa paradokseihin. Staattinen on liikkeessä, ikuinen on hetkessä, vangittu vapaudessa. Äärimmäinen herkkyys ja voima yhdistyvät. Esimerkiksi konepistooli- ja räjäytysteokset kiillotettuine kuparipintoineen yhdistyvät valon kanssa ilmaisten äärimmäistä kauneutta. Tätä jännitettä hyödynnän yhtenä visuaalisen identiteetin attribuuttina esimerkiksi typografiassa ja sommittelujärjestelmässä. Referenssinä toimivat Pullisen massiiviset leikekirjat ja vuosisadan puolivälin italialainen modernismi (Massimo Vignelli, Bruno Munari) sekä Alexey Brodovitchin 1920-luvun Harper’s Bazaar -narratiivit.

Mittavan taiteellisen uransa lisäksi Pullinen oli visionäärinen ympäristöaktivisti ja feministi. Hän kehitti Urho Kekkosen aikana ympäristötietoista kulttuuripolitiikkaa ja ystävystyi 1990-luvulla yhdysvaltalaisen taide- ja aktivistiryhmän Guerrilla Girlsin kanssa. Konservatiivisemmatkin kansainväliset suhteet onnistuivat, sillä paavi Paavali VI kiitteli taiteilijalle lähettämässään kirjeessä Lailan tulkintaa krusifiksiteemasta (tukehtuvat keuhkot = ristiinnaulitseminen konkreettisena fyysisenä kärsimyksenä). Krusifiksin miniatyyriversio lahjoitettiinkin vuonna 1975 konsuli Jussi Mäkisen avustuksella Vatikaanin Modernin taiteen museolle.

Krusifiksi, 16x9x10 cm, pronssia, 1974

Pullisen uran kannalta merkittävä 1960-luvun tuotanto sai alkunsa Suomen Rooman-instituutissa Villa Lantessa, minne Pullinen vuonna 1962 perusti taiteilija-ateljeen vanhaan pesutupaan ja hiilikellariin. Täällä poikkitieteellisessä ympäristössä hän sai idean soveltaa Nasan kehittelemää räjäytystekniikkaa kuparinmuokkausmenetelmänä, sillä tilaustyön materiaaliksi oli tilaajan eli Outokummun puolelta valikoitunut kuparilevy, jota ei voinut työstää muoteilla valaen kuten pronssia. Räjähdysaineeksi valikoitunut aniitti on paremmin hallittavissa ja suunnattavissa kuin dynamiitti. Radikaalille tekniikalle naurettiin, mutta Pullinen kehitti määrätietoisesti menetelmää Montrealin maailmannäyttelyn 1967 Aurinko tunturissa -tilaustyöhön sopivaksi: “Minä en kokeile — minä tutkin!”

Laila Pullinen Villa Lanten pihalla, veistos Ruhjottu Nike, 1965

Olen graafisena suunnittelijana päässyt upean inspiraation äärelle tutkiessani Pullisen A3-kokoisia leikekirjoja, joissa mustavalkoiset kuvat veistoksista on aseteltu sivun leikkausrajoihin – jälleen luoden jännitettä. Taiteilijasta kirjoittavia 1980-luvun lehtileikkeitä selatessani ihmettelen suomalaisen median suhtautumista taiteeseen: “Meneekö taide politiikaksi?” kuului erään lööpin otsikko.

Laila Pullisen leikekirjasta

Täällä Rooman kulttuurihistorian kerrostumissa, esimerkiksi Palazzo Barberinin, Altempsin ja Galleria Borghesen kokoelmissa – puhumattakaan Vatikaanin Rafaelin huoneiden freskoista – ei voi epäilläkään, etteikö sivistyksemme perustuisi maalaus- ja veistostaiteen tarjoamaan kestävään statukseen. Kuvataide on ollut kirjallisuuden rinnalla tieteiden mediapinta antiikin ajoista alkaen. Teologian, filosofian, oikeusopin ja runouden yksi kirjoitusasu oli kuvataide.

Laila Pullisen saavutuksia voi pitää muun muassa Helene Schjerfbeckin, Ellen Thesleffin ja Tove Janssonin työn jatkeena. Ranskalaisen kollegansa Niki de Saint Phallen tavoin Laila Pullinen oli Suomen maestro enfant terrible. Hänen jälkensä ansaitsee tulla nähdyksi, ymmärretyksi ja ylläpidetyksi – Saving Laila’s Legacy.

Ellaveera Björk on graafinen suunnittelija ja taiteellinen johtaja, joka asuu Villa Lantessa syksyllä 2020 ja suunnittelee Laila Pullisen veistospuisto- ja kotimuseolle uutta visuaalista identiteettiä. Visuaalisen identiteetin tarkoitus on edustaa Pullisen arvoja, tyyliä ja asennetta. Saving Laila’s Legacy on sekä suunnittelutyön viitekehys että tuleva strategia veistospuiston ja kotimuseon toiminnan kestävään taloudelliseen ylläpitämiseen.

Kuvat: Laila Pullisen valokuva-arkisto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s