Kielen taikaa – maagisia tekstejä tutkimassa

Saara Kauppinen,
FT, antiikintutkija, Helsingin yliopisto
Instituutin tutkijastipendiaatti 2021

Gianicolo-kukkulan juurella on pieni puoti, jonka oven päällä lukee suurin kirjaimin MAGIA. Ei ole vaikea arvata, mihin kaupan liiketoiminta keskittyy. Myös maineikkaassa Tombolinin kirjakaupassa myydään tutkimuskirjallisuuden ohessa esimerkiksi tarot-kortteja. Salamyhkäisenä pidetty magia limittyy suurkaupungin arkeen.

Jatka lukemista ”Kielen taikaa – maagisia tekstejä tutkimassa”

Rajaseutujen ihmiset antiikin roomalaisten ja kreikkalaisten silmin

Juha Isotalo
väitöskirjatutkija, Turun yliopisto
Instituutin Amos Anderson-stipendiaatti 2021

”Jokaisella neurilla on ennalta määrätty aikansa, jolloin he – jos he niin haluavat – muuttuvat susiksi ja takaisin entiseen muotoonsa”, kirjoitti roomalainen maantieteilijä Pomponius Mela. Hän oli varhaisin roomalainen maantieteilijä. Hän kirjoitti aikansa tunnettua maailmaa ja kansoja kuvaavan teoksen De Situ Orbis noin vuonna 43. Siihen sisältyvässä osassa Chorographia hän kuvailee muun muassa Skyytian kansoja, joita neuritkin olivat. Mitä kauemmaksi Pomponius Mela etenee Roomasta, sitä erikoisemmiksi kuvaukset kehittyvät.

Jatka lukemista ”Rajaseutujen ihmiset antiikin roomalaisten ja kreikkalaisten silmin”

Keskiaikaisen arkielämän jälkiä etsimässä

Kirsi Vikman
väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto
Villa Lanten Ystävät ry:n stipendiaatti 2021

Keskiaikaiset käsikirjoitukset avaavat tien menneen ajan kulttuuriin. Vasikan tai lampaan nahasta taidolla tehtyjä pergamenttilehtiä, joihin on säilötty aimo annos tuon ajan elämää, voi tutkia erilaisista näkökulmista. Lukija keskittyy usein arvokkaiden pergamenttilehtien sisällön selvittämiseen. Kirjurimunkin sulkakynällä piirretyistä koukeroisista kirjaimista on ensin muotoiltava ymmärrettävä teksti ja sen jälkeen tulkittava keskiaikainen latinankielinen sanoma. Käsikirjoituksia voi lisäksi lähestyä toisenlaisesta – kirjahistoriallisesta – näkökulmasta. Mitä merkkejä lukija on itsestään kirjoihin jättänyt? Mikä lukijasta on ollut kiinnostavaa? Mitä kirjat paljastavat tuon ajan arkielämästä?

Jatka lukemista ”Keskiaikaisen arkielämän jälkiä etsimässä”

Nadine Helbig: Musiikkia ja arkeologiaa ”Euroopan risteyksessä”

Ria Berg
Suomen Rooman-instituutin johtaja

1920-luvun lopulla nuhjuinen trastevereläinen hevoskuski Giacomo pysähtyi aina turisteja kuljettaessaan Villa Lanten portille ja huokasi hartaana: ”Täällä asui pyhimys”. Giacomo tarkoitti Villa Lantessa 35 vuotta asunutta Nadine Helbigiä, ”Trasteveren äitiä”, jonka kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Muiston vaalimiseksi Suomen Rooman-instituutti järjestää syksyllä 2022 Nadine Helbigin värikkäästä elämästä kertovan näyttelyn.

Jatka lukemistaNadine Helbig: Musiikkia ja arkeologiaa ”Euroopan risteyksessä”

Esikuvia, vaikutteita ja tulkintoja – ikuinen kaupunki inspiraation ja intertekstuaalisuuden lähteenä

Asta Kihlman
FT, Turun yliopisto, Amos Anderson -stipendiaatti 2019

Bulgarialais-ranskalainen filosofi Julia Kristeva esitteli intertekstuaalisuuden käsitteen vuonna 1969 julkaistussa kirjoituksessa Séméiôtiké: recherches pour une sémanalyse. Kristevan mukaan yksikään teksti tai teos ei ole alkuperäinen ja ainutlaatuinen vaan koostuu loputtomista viittauksista ja sitaateista, jotka sitovat sen toisiin teksteihin tai teoksiin. Näin määriteltynä jokainen teksti ja teos on eräänlainen mosaiikki tai dialogi.

Minulla oli ilo tutustua Amos Anderson -stipendiaattina keväällä 2020 muutaman viikon ajan Rooman taiteen monikerroksiseen mosaiikkiin. Sitten pandemia sulki maailman.

Jatka lukemista ”Esikuvia, vaikutteita ja tulkintoja – ikuinen kaupunki inspiraation ja intertekstuaalisuuden lähteenä”

Huokuva historia ja hiljaiset kadut – eläintutkimusta ikuisessa kaupungissa

Miika Remahl
Tohtorikoulutettava (Helsingin yliopisto) ja Wihurin stipendiaatti 2020–21.

Saapuminen levollisen kauneuden keskelle

Aloitin Wihurin stipendiaattina syyskuun alussa 2020, jolloin myös saavuin Villa Lanteen. Pandemia ei ollut onneksi kurittanut Roomaa yhtä pahasti kuin vaikkapa Pohjois-Italiaa, joten saapuessani rajoitukset olivat melko lievät. Esimerkiksi kasvomaskia ei ollut pakko pitää kaikkialla ulkona liikkuessa. Instituutin elämänmenoon tutustuminen onnistuikin wihuristikauteni alkuvaiheessa vielä jokseenkin tavanomaiseen tapaan. Tähän tuli kuitenkin muutos jo reilun kuukauden jälkeen, kun tartuntojen lisäännyttyä ensin määrättiin yleinen maskipakko ja lopulta instituutit, museot ja monet liikkeet menivät kiinni. Myös hallintoalueiden välinen matkustus muuttui todella vaikeaksi, samoin kuin Italiaan matkustaminen ylipäätään. Toisin sanoen Italia meni kiinni, etenkin turisteilta. Tämä tapahtui lokakuun puolivälin 2020 aikoihin, ja kovat rajoitukset pysyivät voimassa enemmän tai vähemmän aina huhti–toukokuuhun 2021 asti.

Jatka lukemista ”Huokuva historia ja hiljaiset kadut – eläintutkimusta ikuisessa kaupungissa”

Kuka maskittaisi Liikasen?: harjoittelijan kuulumisia instituutin toisesta poikkeuskeväästä

Heli Marttila
EDUFI-harjoittelija, kevät 2021

Kun saavuin Roomaan harjoitteluni alussa tammikuussa 2021, koronapandemian ensimmäinen vuosipäivä oli lähellä. Olin muuttanut Toscanaan jo syyskuussa, joten syksyn ja talven aikana olin ehtinyt totutella tapaan, jolla Italiassa on reagoitu pandemian aiheuttamiin kriisitilanteisiin, eli tartuntatilastojen käyrissä tapahtuvien muutosten perusteella viikoittain tehtyihin ratkaisuihin. Toisin sanoen olin onnekas, sillä tiesin jo ennen harjoitteluni aloittamista, että keväällä voisi tapahtua suurin piirtein mitä tahansa rajoitteiden ja säännösten suhteen, ja että työnkuvani voisi viiden kuukauden aikana muuttua monta kertaa. Aloitin siis työt instituutissa avoimin mielin valmiina mukautumaan nopeasti vaihtuviin tilanteisiin, sillä olin täysin tietoinen siitä, ettei kenenkään ollut mahdollista ennustaa kevään kulkua, niin kurssien kuin muidenkaan tapahtumien järjestämisen suhteen.

Jatka lukemista ”Kuka maskittaisi Liikasen?: harjoittelijan kuulumisia instituutin toisesta poikkeuskeväästä”

Suurkaupunki ilman pilvenpiirtäjiä

Harri Hautajärvi
Arkkitehti, tekniikan tohtori ja tietokirjailija sekä laajaa keskustelua synnyttäneen pamfletin Kenen kaupunki? Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kulttuuriympäristö törmäyskurssilla (2021) toimittaja ja kirjoittaja


Enpä olisi uskonut näkeväni Piazza Navonaa ja monta muuta Rooman tunnettua aukiota päiväsaikaan miltei tyhjinä: vain muutamia lähikortteleiden asukkaita ja palloa potkivia poikia. Keväällä 2021 sain kokea Rooman lähes autiona, sitten puolityhjänä, kun työskentelin parin kuukauden ajan Villa Lantessa.

Jatka lukemista ”Suurkaupunki ilman pilvenpiirtäjiä”

Med korn på ett frö. Trastevere, Mica Aurea, den helige Chrysogonus och påven Romanus

Frederick Whitling
Amos Anderson-stipendiat (2020), Finlands Rom-institut

Nedanför kyrkan, nerför trappan, är det stilla, fuktkyligt och märkligt övergivet. Tystnaden och stillheten mitt i stan blir makabert påtaglig efter att nästan ha snubblat över en sarkofag med hopsamlade benknotor. Här, i en av Roms första kyrkor, vigd till martyren Chrysogonus, möts bokstavliga och bildliga historiska korsvägar i ”städernas stad”. Kyrkan, San Crisogono, ligger vid Viale di Trastevere, den moderna huvudgatan som kapar kopplingen mellan kyrkan och den lilla gatan Via di S. Crisogono på andra sidan avenyn. Den delvis utgrävda tidigkristna kyrkan under den vi ser ovan mark i dag låg invid den korsande antika Via Aurelia, dagens Via della Lungaretta.

Jatka lukemista ”Med korn på ett frö. Trastevere, Mica Aurea, den helige Chrysogonus och påven Romanus”

Quattro generazioni di ricercatori finlandesi a Pompei

Paavo Castrén
professore emerito di filologia classica (Università di Helsinki), direttore del progetto di ricerca EPUH 2002-09

Il testo si basa sulla conferenza tenuta dall'autore il 7 aprile 2021 nell'occasione della presentazione del volume pubblicato dall'EPUH - Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis. La registrazione dell'evento è disponibile qui.

Da molto tempo Pompei gode di particolare interesse, scientifico e anche turistico, da parte del pubblico finlandese. Di fatti, c’è una lunga tradizione di studi finlandesi su Pompei, molte mostre su diversi aspetti di Pompei hanno avuto numerosissimi visitatori, e conferenze e libri divulgativi hanno portato i risultati degli studi a conoscenza anche del grande pubblico.

Jatka lukemista ”Quattro generazioni di ricercatori finlandesi a Pompei”