AD FONTES – DIGITAALISTEN RESURSSIEN ÄÄRELTÄ VATIKAANIN ARKISTON ALKUPERÄISLÄHTEIDEN PARIIN

Hanna-Mari Kupari
Digitaalisen kielentutkimuksen väitöskirjatutkija, Turun yliopisto

Minulla oli ainutlaatuinen mahdollisuus työskennellä Suomen Rooman-instituutissa tammikuussa 2024 ja käydä tutustumassa väitöskirjani keskiössä oleviin penitentiariaattiasiakirjojen alkuperäisversioihin. Penitentiariaattiasiakirjat ovat katolisen kirkon myöhäiskeskiaikaisen niin kutsutun “paavillisen katumustuomioistuimen” eli penitentiariaatin  tuottamia juridisia asiakirjoja. Myöhäiskeskiajalla paavin kuurian virastona Roomassa toiminut penitentiariaatti käsitteli tilanteita, joissa kristityt anoivat synninpäästöjä ja erivapauksia toimia vastoin katolisen kirkon normeja.

Oma tarkasteluni ulottuu vuodesta 1410 vuoteen 1526 ja sisältää editoidut aineistot Ruotsista, Norjasta, Englannista ja Walesista. Alkuperäisiä anomuksia on tiedettävästi säilynyt vain yksi kappale, ja muiden osalta tieto pohjautuu Vatikaanin virkamiesten itse tuottamiin rekisterikopioihin, joita säilytetään nykyään Palazzo della Cancelleriassa Roomassa. 

Väitöskirjassani tutkin näiden ja muiden keskiaikaisten asiakirjojen kielenkäyttöä. Olen kiitollinen yllä mainittujen alueiden asiakirjat editoineille tutkijoille, että sain käyttööni asiakirjojen oikolukuvedokset. Toisin sanoen omaa työtäni ei ole tarvinnut aloittaa vanhoja käsialoja tavaamalla tai automaattisen tekstintunnistuksen haasteiden selvittämisellä. Sen sijaan oman digitaalisen ihmistieteiden tutkimuksen ensimmäinen tehtäväni on ollut tuottaa aineistosta koneluettava kieliresurssi. Käytännössä tämä tarkoittaa ihmislukijan käyttämän implisiittisen tiedon muuttamista tietokoneen ymmärtämäksi dataksi. Siinä, missä ihminen konventioiden pohjalta ymmärtää välittömästi esimerkiksi viiden numeron välein toistuvat numerot marginaaleissa rivinumeroiksi, kone lukee tekstiä merkki merkiltä rivi kerrallaan ja ottaa tämän tiedon osaksi virkettä.

Editoreiden työsarka ei ole missään nimessä ollut vaatimaton. Kanslian käyttämät käsialat ovat haastavia, lyhenteet niin sana kuin virketasolla lukuisia, ja kielitaitoa ja ymmärrystä itse sisällöstä on oltava huomattava määrä. Haastavaksi uuden kieliresurssin luomisessa on kuitenkin itselleni muodostunut kaksi seikkaa: yhtäältä on ollut tarpeen ymmärtää kaikkien eri tutkimusryhmien tekemät suuremmat linjanvedot ja toisaalta vastaukset ad hoc kuriositeetteihin. Tämän vuoksi koin tarpeelliseksi käydä paikan päällä konsultoimassa rekisterikopioista luotuja skanneja, sillä asiakirjat ovat luettavissa vain ja ainoastaan Vatikaanin penitentiariaattiarkiston omassa tutkijasalissa. Niiden tarkasteluun vaaditaan myös erillinen oma tutkimuslupa.

Vatikaanin eri arkistot ovat erittäin edistyksellisiä mitä tulee aineistojen digitointiin. Penitentiariaattiasiakirjojenkin osalta tämä on myös tärkeää, vaikka niiden käyttö ei olekaan kovin yleistä ja teosten kuluminen ei muodosta suurta uhkaa. Käsin sidottujen vanhojen kirjojen käyttö on kuitenkin aina riskialtista, sillä paperi on ohutta ja hyvin haurasta ja vain neuleen hihansuu voi repiä sivua. Kun ottaa huomioon tekstin mekaanisenkin lukemisen vaativuuden, on lisäksi erittäin käytännöllistä, että sivua voi suurentaa. Tämä on mahdollista laadukkaan skannauksen ansiosta

Työskentelin itsekin pääsääntöisesti nimen omaan tietokoneen näytön äärellä arkistossa. Yksi päivä kuitenkin muodosti poikkeuksen, sillä Vatikaanin langaton lähiverkko kaatui palvelimen teknisen rikkoutumisen takia. Sain siis tällä verukkeella luvan konsultoida yhtä alkuperäistä sidottua laitosta. Sain tuntea vuosisatojen käytön tuoman kuluman sekä arkissa vuosisatojen olleen paperin tuoksun, hämmästellä matojen jättämiä koloja kansissa ja tuntea sormissani punaisen sinettilakan jättämät vahinkoroiskeet.

Tavanomaisen työpäiväni koostuessa lähinnä ohjelmoinnista, tietokoneella kirjoittamisesta ja digitaalisten aineistojen lukemisesta tuntui varsin vaikuttavalta päästä näin lähelle omaa aineistoa myös fyysisesti, ad fontes, ‘alkulähteille’, kuten latinaksi on tapana sanoa. Olen kuitenkin tehnyt penitentiariaattiasiakirjojen parissa töitä jo lähes kymmenen vuotta, ensin osana keskiajan latinan kurssiharjoituksia ja myöhemmin graduani ja väitöskirjaani varten. Saadessani käsiini alkuperäisen sidoksen koin luovani yhteyden niihin kirjureihin, joiden työn seurauksena minulla ylipäätään on tämä niin sosiaalihistorian kuin kielentutkimuksen kannalta rikas ja ainutlaatuinen aineisto tutkittavana.

Nostalgian ja lämpimien tunteiden lisäksi arkistomatka tuotti arvokasta lisätietoa itse konelukuisen aineiston luomiseen. Editorien tekemät ratkaisut on nyt helpompi ymmärtää, kun on nähnyt alkuperäislähteessä esiintyviä viivoja ja otsikonomaisia pieniä lisäyksiä. Tämän lisäksi on mahdollista ymmärtää, kuinka vaikeaa on esittää luontevasti lähtöaineisto, jota ei toisteta editointiperiaatteiden mukaan sivu sivulta, vaan julkaisuihin on poimittu vain ja ainoastaan oman maantieteellisen alueen asiakirjat. Konsultoinnin pohjalta voin tarkentaa tietokannan rakennetta ja metadatan esitysmuotoja. Olen erittäin kiitollinen niin Turun yliopistosäätiön matka-apurahasta kuin Suomen Rooman-instituutin tarjoamista puitteista edistää tätä väitöskirjani osatutkimusta.