Kuka maksoi Villa Lanten rakentamisen?

Kirsi Salonen
Historian, kulttuurin ja taiteidentutkimuksen laitos, Turun yliopisto.

Villa Lante on kohtauspaikka, jossa suomalaiset tieteen ja kulttuurin edustajat saattavat törmätä toisiinsa sekä muualta Roomaan tulleisiin hengenheimolaisiinsa. Lanten käytävillä, keittiössä, kirjastossa, parlatoriossa ja terassilla voi vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa tai tutustua aivan uusiin kiinnostaviin lantelaisiin. Mutta Lantessa ja Roomassa ei törmää ainoastaan nykyihmisiin ja kollegoihin, vaan siellä vieraillessa saattaa tutustua tutkimuksen merkeissä myös menneiden aikojen hahmoihin: kaksikasvoiseen Janus-jumalaan tai vaikkapa Baldassare Turiniin, kuten minulle kävi lokakuisella Rooman-vierailullani.

Jatka lukemista ”Kuka maksoi Villa Lanten rakentamisen?”

Joulunodotusta roomalaisittain

Noora Tupamäki
Instituutin CIMO -harjoittelija

Blogi_joulu_joulupukki-1
Joulupukki vastaanottamassa kaupan ovella.

Joulukuu on jo pitkällä yli puolivälin, mutta viime viikkoina me toimiston väki olemme useaan otteeseen syöneet lounasta Villa Lanten terassilla. Suomalaiseen talveen tottuneesta ajatus joulusta tuntuu vielä kaukaiselta, kun lämpömittari nousee viiteentoista asteeseen ja ympärillä näkyy vihreää nurmikkoa ja palmuja. Lähestyvästä juhlasta kertovat kuitenkin lukuisat joulukoristeet ja värivalot ikkunoissa, parvekkeilla, kaduilla ja pihoilla. Tänä talvena muodissa tuntuvat olevan vilkkuvat värivalot, sekä erilaiset puhallettavat joulupukit ja lumipallot. Suomesta tuttua naapurien välistä kilpavarustelua näkyy vähemmän, ja roomalainen tyyli on hillitty, jos ei koristeiden laadussa, niin ainakin niiden määrässä.

Jatka lukemista ”Joulunodotusta roomalaisittain”

Veljessurma, langennut nunna ja kenraali – kummitustarinoita Villa Lantesta

Laura Aho
Jatko-opiskelija, klassillinen filologia, HY

Villa Lante oli jo 1800-luvulla kummitustalon maineessa, kertoo intendentti Örmä. Yleisen käsityksen mukaan huvilassa majailee ainakin kolme kummitusta: Lante-sukuinen kummitus, ns. valkoinen nainen ja kenraali Helbig. Eniten havaintoja kummituksista on ns. appartementojen käytävältä sekä villan alakerroksista. Moniin vanhempiin tarinoihin liittyy myös Villa Lanten sisäkkö Gavina Bitti, joka tuli taloon jo 1940-luvulla. Gavina ihaili suuresti silloista Villa Lanten omistajaa kenraali Demetrio Helbigiä. Paavo Castrén kertoo, että sardinialainen Gavina oli hyvin uskonnolinen ja taipuvainen taikauskoon ja tuli usein parlatorioon kertoilemaan omista kokemuksistaan. Gavina myös kertoi nähneensä loggiassa edesmenneen kenraali Demetrio Helbigin haamun, minkä jälkeen hän meni messuun ja vei kenraalin haudalle kukkia.

Jatka lukemista ”Veljessurma, langennut nunna ja kenraali – kummitustarinoita Villa Lantesta”

Villa Lante ei ole pelkkä talo

 

Suomen Rooman-Instituutti toimii tavattoman kauniissa rakennuksessa korkean kukkulan korkeimmalla huipulla, ja sieltä aukeaa upea näköala yli koko kaupungin. Kaikki tämä on todella hienoa, mutta Villa Lante ei ole pelkkä talo, se on myös yhteisö. Vakituisista Lanten kävijöistä on muodostunut kollegoiden, tuttavien ja ystävienkin verkosto, joka on tarjonnut ainakin minulle monia hyvin mielenkiintoisia ja antoisia kontakteja.

Koska Suomen Rooman-Instituutti on tieteellinen instituutti, tapaavat  arkeologit, historioitsijat ja filologit siellä usein kollegoitaan. Tämä on varmasti arvokasta, mutta arvokkaita Lanten kontaktit ovat myös minulle, säveltäjälle, kirjailijalle ja muusikolle, koska jatkuvasti kohtaan siellä mielenkiintoisia ihmisiä, joita ei tulisi tavanneeksi missään muualla. Olen saanut Lanten keittiön aamiaispöydässä monta älykästä vastausta Rooman historiaa tai arkeologiaa koskeviin tyhmiin kysymyksiini. Olen kokenut Roomassa monia kiinnostavia asioita vain siksi, että joku Villa Lantessa on osannut suositella minulle jotain kiinnostavaa vierailukohdetta.

Varsinainen onnenpotku oli se, että kun tein taustatyötä pienoisromaanilleni ”Pyhän Calixtuksen lähde”, emeritaprofessori Margareta Steinby sattui asumaan Lantessa juuri samaan aikaan. Hänen neuvojensa avulla onnistuin löytämään monia kirjani päähenkilön elämän tärkeitä paikkoja Trasteverestä. Margareta on myös yksi niistä lantelaisista, joka osaa valmistaa tavattoman herkullista italialaista ruokaa, josta toisinaan sain nauttia.

Vietin Lantessa hiljattain kuukauden valmistelemassa uutta kirjaa, ja samaan aikaan talossa sattui asumaan Juhana Heikosen opastama arkkitehtiopiskelijoiden ryhmä. Järjestimme Lanten salonessa pienen tilaisuuden, jossa minä soitin Lanten rakennukseen liittyvää musiikkia, ja opiskelijat näyttivät ympäri Rooman tekemiään piirustuksia. Sain tuntea pystyväni antamaan jotain kiinnostavaa nuorille opiskelijoille. Monet Lantessa vierailevat filologit ovat myös olleet kiinnostuneita työstäni tamilinkielisen runouden kääntäjänä, joten informaation vaihtotase ei ole aivan täydellisen epätasapainossa, vaikka olenkin toki yleensä ajatustenvaihdossa saavana osapuolena.

Lantessa väki vaihtuu tiheään tahtiin, eivätkä johtajatkaan yleensä asu talossa kuin muutaman vuoden kerrallaan, mutta Simo on ikuinen. Intendentti Simo Örmä istuu toimistossaan ulko-oven tuntumassa, joten Lanten asukkaat näkevät hänet monta kertaa päivässä. Kaikki talon langat ovat Simon käsissä, ja hän pyörittää Lanten toimintaa vuosikymmenien kokemuksella. Roomassa on varmaankin asioita, joita Simokaan ei tiedä, mutta yleensä häneltä saa vastauksen melkein mihin vain käytännön elämää Roomassa koskevaan kysymykseen.

Villa Lantessa toimii tieteellinen instituutti, joka tekee arvokasta työtä monella eri alueella, mutta Lanten yhteisölle talo on jotain muutakin, paljon persoonallisempaa, paljon koskettavampaa.

Monelle se on iltapäiväkahvit lehtimajassa tai illallinen ja lasillinen (tai pullollinen) viiniä ystävien seurassa upealla terassilla ja näköala yli koko Rooman. Minulle se on hiljainen tuokio Loggiassa ja improvisaatio vanhalla, arvokkaalla Pleyel-pianolla, jota Franz Lisztkin kuuluu soittaneen samalla, kun katse vaeltaa yli ikuisen kaupungin.

 

Eero Hämeenniemi

Säveltäjä, kirjailija ja muusikko

 

Raskasmielisiä runoilijoita, nuorekkaita kirkonmiehiä ja vapaussodan paatosta

Vaikka instituutissa vietetyn vuoden aikana Gianicolon rinteet ehtivät tulla kotoisan tutuiksi, ei niihin varmasti voi koskaan kyllästyä. Henkeäsalpaavan näkymän lisäksi kukkulalla voi tarkastella myös lukuisia muistomerkkejä, lähestyipä sitä Trasteveresta tai Vatikaanin puolelta. Tiedättehän ne jälkimmäisellä reitillä olevat portaat, jotka lastensairaalan jälkeen nousevat kohti huippua ja lyhentävät Villa Lanteen kipuavien matkaa? Olette ehkä kummastelleet sitä puunrötisköä, joka kököttää onnettoman näköisenä portaiden vasemmalla puolella. Kuitenkin se on selvästi haluttu kaikin keinoin säilyttää ja sen tueksi onkin muurattu tiilistä eräälainen pylväs, samoin oksia pitävät paikoillaan ruostuneet metallirakenteet. Muurin muistolaatasta käy ilmi, että tunnistamattomaksi kuihtunut puu on tammi ja että sen maine liittyy kahteen merkkimieheen.

Torquato Tasson tammi
Tasson tammi – la quercia del Tasso

Ensimmäinen heistä on runoilija Torquato Tasso (1544-95), jolla oli tapana istuskella tammen varjossa ennen kuolemaansa ja hiljaa pohtia elämän ankeutta (”All’ombra di questa quercia Torquato Tasso vicino ai sospirati allori e alla morte ripensava silenzioso le miserie tutte sue…”). Mutta mikä teki Tasson elämästä niin kurjaa, etteivät edes Gianicolon maisemat saaneet häntä piristymään? Piinatun kirjailijan perikuva Tasso oli Italian kirjallisuuden tähti 1500-luvulla ja edelleen yksi sen historian suurimmista nimistä. Hän eli ja kirjoitti aikakausien murroksessa: yhtäältä hänen tekstinsä heijastavat jo nykyihmisen mielenmaisemaa ristiriitoineen, toisaalta hänen pääteoksensa Gerusalemme liberata (1575, Vapautettu Jerusalem, suom. Elina Vaara 1954) jatkoi keskiaikaista ritarirunousperinnettä, joka oli tulossa lopullisesti tiensä päähään. Sorrentossa syntyneen Tasson elämää ja uraa leimasi alituinen epävakaisuus hänen etsiessä toimeentuloa ja hyväksyntää Italian eri hoveista, erityisesti Ferrarasta, mutta myös Firenzestä, Torinosta, Veneziasta ja Mantovasta.

Tasso kärsi mielenterveysongelmista, joita pahensivat alituisten paikanvaihdosten lisäksi uskonkriisi ja vastustajien kritiikki hänen töitään kohtaan. Syvästi masentuneena hän vietti viimeiset elinviikkonsa alempana Gianicolon rinteessä sijaitsevan Sant’Onofrion kirkon luostarin vieraana ja ehti kuolla ennen kuin paavi Klemens VIII toteutti lupauksensa kruunata hänet runoilijaksi tuolla kovasti kaivatulla laakeriseppeleellä. Tasso on haudattu kirkkoon ja hänen huoneistaan luostarin tiloissa on tehty pieni museo.

Torquato Tasson hauta Sant Onofrion kirkossa
Torquato Tasson hautamuistomerkki Sant´ Onofrion kirkossa

Muistolaatan tekstin toinen osa on vähemmän mollivoittoinen ja se kertoo kuinka samalla paikalla Tasson aikalainen Filippo Neri (1515-95) lasten iloisten kiljahdusten keskellä taantui taitavasti heidän tasolleen (”e Filippo Neri tra liete grida si faceva co’ fanciulli fanciullo sapientemente”). Kyseessä on firenzeläissyntyinen pappi, joka perusti omaa nimeään kantavan oratorion, sääntökuntiin kuulumattoman uskonnollisen yhteisön. Hän nautti suurta kansansuosiota ja hänet tunnettiin erityisesti iloluonteisuudestaan sekä lasten ja nuorten parissa tekemästään työstä. Kuolemansa jälkeen Filippo Neri julistettiin pyhimykseksi ja hän on vähiten tunnettu Rooman kaupungin kolmesta suojeluspyhimyksestä Pietarin ja Paavalin ohella. Oratorion jäsenet rakensivat hänen muistokseen tammen läheisyyteen näyttämön uskonnollisia esityksiä varten: samalla paikalla toimii nyt kesäteatteri Anfiteatro della Quercia del Tasso.

Ala-Risku_3.kuva seppele
Pronssiseppele Garibaldin patsaalla

Jos Tasson nimeä kantava tammi onkin huonossa jamassa, kukkulan huipulla saman puun lehdet hehkuvat ikivihreänä pronssiseppeleissä sekä kaupungin yli katsovan Italian yhdistäjän Giuseppe Garibaldin muistomerkin kahdella sivulla että hänen vaimonsa Anita Garibaldin patsaan jalustassa Villa Lantea vastapäätä. Voimaa, sitkeyttä ja arvokkuutta symboloivalla tammenlehvällä on parinaan laakeripuu, Apollon kasvi, tiedon ja taiteen, mutta myös voiton tunnus, jolla kruunattiin sekä runoilijat että sotasankarit.

Molemmilla saroilla kunnostautui Goffredo Mameli, genovalainen garibaldiini ja Italian kansallislaulun nuori sanoittaja, jonka rintakuva on Acqua Paolalle menevän tien varrella ja jonka luut taas lepäävät saman suihkulähteen lähellä sijaitsevassa muistomerkissä. Tämä ossario pystytettiin Italian yhdistymistä edeltävissä taisteluissa menehtyneiden muistoksi. Kirkkovaltio liitettiin mukaan Italiaan vasta 1870, mutta jo 1849 Roomassa oli ollut yritys perustaa tasavalta. Vaikka kokeilu jäi lyhytaikaiseksi, ehditiin Repubblica romanalle kirjoittaa perustuslaki, jonka teksti hakattiin Villa Lanten viereiseen muuriin Italian yhdistymisen 150-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi kaksi vuotta sitten. Instituutin täyttäessä ensi vuonna 60 vuotta on paikallaan toivottaa pitkää ikää molemmille.

Riikka Ala-Risku

Wihurin stipendiaatti 2012-2013

Suomen Rooman-instituutti

Salonen freskot

Sain mahdollisuuden majoittua Villa Lanteen kun Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos järjesti kahden viikon (13.-26.5.2013) opintomatkan Roomaan. Tavanomaisten kohteiden ohella perehdyimme muun muassa pyhimys- ja pyhäinjäännöskultteihin sekä ihmeitä tekeviin kuviin. Kaupungissa on niin paljon esittelemisen arvoisia kohteita, että on mahdotonta listata tähän yksittäisiä suosikkeja. Se minulle kuitenkin matkan aikana selvisi, että pidän itse enemmän maanpäällisen kuin maanalaisen pyhän tutkimisesta. Katakombit eivät olleet minua varten. Jokaisella oli erilainen näkökulma ja jokainen löysi kohteista tutkimustaan hyödyntäviä aiheita, kenties näkökulmat jopa muuttuivat. Se mikä koko ryhmälle oli kuitenkin yhteistä, oli elämä Villa Lantessa.

Salonen katto
Salonen katto

Vaikka muutama ryhmän jäsen majoittuikin muualla kuin Suomen Rooman-instituutissa, vietettiin päivän kiertelyjen jälkeen usein aikaa yhdessä erityisesti Lanten keittiössä ja terassilla. Paitsi toisten tutkimusaiheet myös kokkaustaidot innoittivat toinen toistaan kokeilemaan taitojaan. Ja mikäs sen mukavampaa, kun raaka-aineet olivat tuoreita, herkullisia ja halpoja.

Pitkän historiansa ansiosta Villa Lante kiinnosti myös rakennuksena. On erittäin etuoikeutettua, että suomalaiset saavat nauttia Gianicolo-kukkulan kuuluisasta maisemasta. Itseäni kiehtoi eniten Salone-huone ja sen katosta kadonneet freskot.

Hertzianan freskot
Hertzianan freskot

Paitsi että freskot eivät ole kadonneet vaan ne löytyvät tänä päivänä Palazzo Zuccarista, jossa sijaitsee Saksan taidehistoriallinen instituutti, Biblioteca Hertziana. Pääsimme näkemään freskot paikan päällä ja täytyy sanoa, että kokemuksen jälkeen Salonen katto näytti tyhjältä. Freskot olivat säilyneet hämmästyttävän hyväkuntoisina ja värit olivat kirkkaita. Villa Lantesta freskot irrotettiin 1830-luvun lopussa, jolloin rakennus myytiin ranskalaiselle Madeleine Sophie Barrat’lle, Jeesuksen Pyhän Sydämen nunnajärjestön perustajalle. Salone-huoneen freskot eivät kuuluneet kauppaan mukaan ja ne myytiin Palazzo Zuccariin. Vaikka freskot on sommiteltu kattoon taidokkaasti ja niistä pidetään siellä hyvää huolta niin varsinkin teos, joka esittää Numa Pompiliuksen haudan löytymistä saa ajattelemaan niiden alkuperäistä kotia. Taustalla nimittäin näkyy Villa Lanten rakennus.

Numa Pompilius
Numa Pompilius

Juuri tämä historian verkostoituminen ja taideteosten provenienssi ovat Rooman mielenkiintoisimpia piirteitä, joissa taidehistorioitsijoilla riittää tutkimista. Kenties joku ryhmästämme vielä palaa Roomaan tutkimusaiheiden inspiroimana.

Henna Hietainen

Taidehistorian opiskelija

Jyväskylän yliopisto

 

 

Toskanan kieli roomalaisessa suussa

 

Saapasmaan monisyinen kielitilanne on ainutlaatuisen rikas kohde tutkijalle. Italian rinnalla nimittäin elää laskutavasta riippuen viitisentoista romaanista murretta, mutta myös 12 laissa tunnustettua vähemmistökieltä. Nämä kielimuodot ovat edelleen varsin elinvoimaisia: uuden vuosituhannen alussa yli puolet (51%) italialaisista ilmoitti puhuvansa italian lisäksi jotakin murretta tai vähemmistökieltä, lisäksi vain niitä puhuvia on 5%. Tämän kielellisen monimuotoisuuden heijastumat ovat aiheena työn alla olevassa väitöskirjassani, jossa tutkin murteiden ja vähemmistökielten käyttöä italian rinnalla nykyitalialaisessa kertomakirjallisuudessa.

Italian nykyisen kielitilanteen ymmärtäminen edellyttää perehtymistä sen omalaatuisen historiaan: vaikka italian kieli pohjautuukin Firenzen murteeseen, on Rooma kiistatta sen historian toinen päänäyttämö. Ensinnäkin ikuisessa kaupungissa sijaitsevat kaksi varhaisimmista dokumenteista, jotka todistavat vulgaarilatinan kehittyneen omaksi kielimuodokseen. Ensimmäinen on Commodillan katakombissa sijaitseva 800-luvun alkupuolelle ajoitettu graffito, jossa kehotetaan jumalanpalvelusta pitävää pappia säätelemään äänenkäyttöään rukoillessaan (“Non dicere ille secrita a bboce”). Jos kyseisten katakombien ja tutkijan välissä onkin tätä kirjoittaessani Vatikaanilta anottavan ja maksullisen erityisluvan lisäksi sen yläpuolisen puistoalueen kunnostustyöt, on toinen kohde sen sijaan nähtävissä pyhän Klemensin kirkon maanalaisessa osassa. Kyseessä on 1000-luvun loppuun ajoitetun freskon osa, eräänlainen sarjakuva, jossa marttyyri-Klemensille suivaantunut pakana-Sisinnius komentaa karkein sanakääntein orjiaan kiskomaan vangituksi pyhimykseksi luulemaansa raskasta pylvästä (“Fili de le pute, traite”). On kiinnostavaa, että freskon laatija on käyttänyt kahta kieltä rinnakkain kontrastin luomiseen: Roomassa puhuttua kansankieltä käyttää kovasydäminen ja vääräuskoinen Sisinnius orjineen, kun taas kristitty pyhimys turvautuu ylätyyliseen, joskaan ei enää norminmukaiseen latinaan.

Toisekseen Roomalla on ollut olennainen rooli Firenzen murteen kasvussa Italian kansalliskieleksi. Danten, Boccaccion ja Petrarcan kynäilemä 1300-luvun kielimuoto vakiintui kaunokirjalliseksi normiksi 1500-luvun aikana, mutta sen käyttö rajoittui syntyperäisten toskanalaisten lisäksi vain pieneen oppineiden piiriin, joka taittoi vuosisatojen ajan peistä Italian kielikysymyksestä pohtiessaan sitä, mille pohjalle yhteisen kansallisen kielen tulisi rakentua. Itse Danten mielestä Rooman ankea puheenparsi, jopa kamalin kaikista Italian niemimaan murteista, ansaitsi tulla teilatuksi ensimmäisenä roomalaisten sietämättömän omahyväisyyden vuoksi. Kuitenkin juuri parjattu Rooma muodostui tärkeimmäksi toskanalaisen kirjakielen ja tulevan italian kielen leviämisen keskukseksi. Sen sijainti pohjoisen etelässä ja etelän pohjoisessa oli keskeinen, samoin sen rooli uskonnollisen ja poliittisen vallan keskuksena. Rooman murre romanesco muuttui ratkaisevasti toskanalaistuessaan ja menettäessään alkuperäisiä, etelämurteille tyypillisiä ominaisuuksiaan. Samalla toskanalaismurteiden erikoisimmat piirteet hioutuivat niiden levitessä synnyinalueensa ulkopuolelle.

Yksi tämän prosessin tärkeimmistä vaiheista sijoittuu 1500-luvulle, jolloin Roomassa vaikuttivat toskalaissyntyiset paavit ja heidän hovinsa. Monet Villa Lanten historian alkuvaiheiden merkkihenkilöistä edustivat juuri tuota toskanalaisten virtaa Roomaan: sen rakennuttanut Turini oli kotoisin Pesciasta Luccan läheltä, hänen työnantajapaavinsa Leo X ja Klemens VII firenzeläistä Medici-sukua ja itse Lantet olivat lähtöisin Pisasta. Myöhemmin he loivat avioliiton kautta yhteydet vaikutusvaltaiseen Borghesen sukuun, joka taas oli alkujaan sienalainen. Näiden henkilöiden ja sukujen tunnusten alla aherretaan instituutissa tänäkin päivänä.

Zuccarin Mascherone_Ala-Risku
Kuvassa palazzo Zuccarin hirviömäinen sisäänkäynti, jonka takana sijaitsevan Biblioteca Hertzianan uumenissa lepäävät Villa Lanten salonen alkuperäiset freskot. Instituutin kolmen hengen iskujoukko kävi katsastamassa niiden tilan ja totesi sen hyväksi.

Italiasta tuli kansalliskieli kuitenkin vasta hyvin myöhään: vielä Italian yhdistyessä vuonna 1861 italiaa arvioidaan puhuneen vain 2,5% ja ymmärtäneen 10% väestöstä! Kun kirkkovaltiosta vuonna 1870 lopulta tuli osa Italian kuningaskuntaa ja Roomasta sen pääkaupunki, alkoi siirtyminen älymystön diglossiasta nykyiseen massojen kaksikielisyyteen, joka toteutui toden teolla vasta maailmansotien jälkeen. Kysymys oli valtavasta, yhä käynnissä olevasta muutoksesta, jota vauhdittivat kaupungistuminen ja sisäinen muuttoliike sekä keskushallinnon, armeijan ja koululaitoksen kehittäminen, mutta myös Roomaan keskittyneet sanomalehdet sekä radio-, televisio- ja elokuvateollisuus.

Yhdessä Villa Lanten salonen kattoa alunperin koristaneista freskoista antiikin viittaukset etruskien ja roomalaisten välillä solmittuun rauhaan vertautuvat Medici-sukuisten paavien symboloimaan liittoon Rooman ja Firenzen välillä. Tuota liittoa edustaa myös omalla tavallaan nykyinen italian – ja vihdoin myös Italian – kieli, la lingua toscana in bocca romana.

Riikka Ala-Risku

Wihuri-stipendiaatti 2012-2013

Suomen Rooman-Instituutti

 

 

Kuka oli Wolfgang Helbig?

Kaikki villalantelaiset tietävät, että huvilamme Gianicololla oli ennen Suomea saksalaisvenäläisen Helbigin perheen omistama, ja monet antiikin tutkijat toki muistavat Wolfgang Helbigin (1839-1915) nimen antiikintutkimuksen historiasta.  Helbigin toiminta 1800-luvun lopun Roomassa on kuitenkin viime vuosikymmeninä ollut poleemisen keskustelun aiheena, ja siksi instituuttimme suoranaisena velvollisuutena oli selvittää, millainen mies Helbig oikeastaan oli.

1.2.2009 oli kulunut tasan 170 vuotta Wolfgang Helbigin syntymästä ja se antoi syyn vihdoin järjestää seminaari aiheesta. Siihen osallistui italialaisia, saksalaisia, tanskalaisia ja suomalaisia alan tutkijoita, jotka selvittivät Helbigin asemaa oman aikansa johtaviin kuuluneena antiikin tutkijana. Valitettavasti jälkimaailma oli muistanut hänet lähinnä niistä syytöksistä, joita italialainen epigrafisti Margherita Guarducci oli 1970-luvulla esittänyt Helbigiä vastaan syyttäen häntä väärentäjäksi. Guarducci väitti Helbigin väärentäneen mm. julkaisemansa Praenesten soljen, jossa on varhaisin tunnettu latinankielinen piirtokirjoitus. Lisäksi Helbigin epäiltiin toimineen muutenkin 1800-luvun lopun kansainvälisessä taidekaupassa epärehellisesti ja välittäneen väärennettyjä antiikin patsaita ulkomaille.

Seminaarin aikana kävi ilmi, että Helbig ansaitsee paremman maineen: hän oli merkittävimpiä ja monipuolisimpia antiikintutkimuksen pioneereja. Italian varhaishistoria, etruskitaide ja roomalainen maalaus- ja kuvanveistotaide – kaikilla näillä aloilla Helbig teki perustavaa laatua olevia tutkimuksia. Seminaariin osallistuneet epigraafikot ja filologit osoittivat myös, että Fibula Praenestinan piirtokirjoitus on aito ja puhdistivat täten Helbigin maineen. Suomen Rooman-instituutti voi olla ylpeä siitä, että se voi jatkaa Villa Lantessa Helbigin työtä.

Seminaarin tulokset julkaistiin tänä keväänä julkaisusarjamme Acta Instituti Romani Finlandiae 37.niteenä Simo Örmän ja Kaj Sandbergin toimittamina.

Myös mielenkiintoinen kuriositeetti kävi ilmi tutkiessamme Wolfgang Helbigiä vuosisadan vaihteen Roomassa. Toimiessaan Saksan arkeologisen instituutin varajohtajana Helbig keksi, tai ainakin vakiinnutti tavan heittää kolikko Fontana di Treviin Roomasta poistuttaessa (toivoen pikaista palaamista ikuiseen kaupunkiin). Kuinkahan moni villalantelainen tänäänkin noudattaa Helbigin luomaa perinnettä!

Simo Örmä

Intendentti

Suomen Rooman-instituutti

Rooma rantautuu Pasilaan: kirjamessuille mars!

 

Tällä viikolla ne alkavat täydellä tohinalla, Helsingin kirjamessut, jotka keräävät perinteisesti noin 80 000 kirjallisuuden ystävää Helsingin messukeskukseen kuuntelemaan paneelikeskusteluja, tekemään ostoksia, tapaamaan tuttuja ja hengailemaan. Moni eksyy tahallaan tai tahattomasti satojen kojujen seassa myös Ruoka, Viini ja hyvä elämä-puolelle napsimaan herkullisia maistiaisia jaksaakseen taas lumoutua kirjoista. Hyvästä elämästä on kyse myös Suomen Rooman-instituutin osastolla 7p32 (opetelkaa tunnus ulkoa ja löytäkää meidät!), vaikka kirjamessuille olemmekin ilmoittautuneet.

Suomen Rooman-instituutti on tieteellinen kustantaja, ja kirjat liittyvät olennaisesti tieteen tekemiseen ja sen tuloksista kertomiseen. Ennen kaikkea olemme kuitenkin kirjamessuilla jakamassa tietoa, välittämässä tunnelmia, popularisoimassa historiaa ja etsimässä instituutille uusia ystäviä. Instituutin hieno ja laadukas toiminta tarvitsee enemmän äänitorvia myös kotimaassa.

Osastomme on pieni mutta sitäkin pippurisempi pakkaus. Visuaaliseen ilmeeseen on haettu elementtejä antiikin kuvastosta ja sitä on suunnitellut arkkitehtistipendiaattinakin Villa Lantessa vaikuttanut Iida Kalakoski. Kirjamessuja varten on painettu osaston ilmettä mukaillen myös oma esite, kirjanmerkki ja postikorttisarja. Postikortit on tehty vuoden 2009 arkkitehtikurssilaisten mustavalkoisten Rooma-aiheisten luonnosten pohjalta, ja joitakin originaaleista voi ihastella osastomme seinällä. Myymme myös ACTA-sarjaa sekä Villa Lanten ystävien ROMA-vuosikirjaa. Osastollamme on kirjahylly, jossa on selailtavaksi tarkoitettua Rooma-aiheista kirjallisuutta.

Ohjelmassamme on pienimuotoisia antiikin ja keskiajan henkeen rakennettuja pajoja. Torstaina (klo 14 ja 16) ja lauantaina (klo 13 ja 16) voi vihkiytyä antiikin maailmaan teettämällä piirtokirjoituksia tai tunnistamalla roomalaisia monumentteja. Perjantaina (klo 13 ja 17) ja sunnuntaina (klo 12 ja 14 ) keskiajan ystävät puolestaan saavat katsella sulkakynien oikeaoppista valmistusta tai heille voidaan myöntää pyhiinvaeltajan upeita passeja Roomaan. Pajoja luotsaamassa ovat nuoret toivot antiikin ja keskiajan historian tutkimuksen alalta. Lisäksi kerran päivässä yksi tunnettu Rooman-kävijä tulee osastomme divaanille haastateltavaksi. Torstaina keskiajantutkija, dosentti Tuomas Heikkilä (klo 17), perjantaina kirjailija Eppu Nuotio (klo 14), lauantaina pitkän linjan poliitikko, presidenttiehdokas Paavo Lipponen (klo 14) ja sunnuntaina Helsingin piispa emeritus Eero Huovinen (klo 13) kertoo suhteestaan ikuiseen kaupunkiin. Jokaisen puhujan omaan henkilöhistoriaan Rooma ja Villa Lante liittyvät merkittävällä tavalla.

Neljä päivää kirjamessuhulinaa toivottavasti jättävät pysyvän jäljen sekä osastollamme päivystäviin vapaaehtoisiin että siellä piipahtaviin ihmisiin. Teemme kaikkemme jotta osaisimme vastata kysymyksiin ja tuoda instituutin toimintaa esille raikkaalla ja uudella tavalla. Kerromme täällä myöhemmin, miten siinä onnistuttiin.

Sydämellisesti tervetuloa! Kirjamessuilla nähdään!

 

Johanna Rassi

Apulaisasiamies

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Frans Liszt ja Rooma

 

Sibelius-akatemian pianonsoiton lehtori Teppo Koivisto pitää tiistaina 27.9. Villa Lanten syksyn runsaan konserttitarjonnan erään kohokohdan, Franz Lisztin Roomassa-aiheisen pianoillan. Konsertin ohjelmassa on siis Lisztin Rooman-aikanaan säveltämiä kappaleita, kuten tunnettu ”Villa d’Esten suihkulähteet”, mutta myös vähemmän tunnettu ”Sikstiiniläiskappelissa”, jossa kuuluu taustalla Allegrin kuuluisa Miserere (jota alunperin sai esittää vain sikstiiniläiskappelissa) ja sen pohjalta syntynyt Mozartin Ave Verum Corpus. Teppo Koivisto ei suinkaan esiinny Villa Lantessa ensimmäistä kertaa, viimeksi hän oli vieraanamme kolme vuotta sitten, jolloin syntyi idea juhlia Lisztin syntymän 200-vuotisjuhlaa myös Villa Lantessa.

 

Liszt oli Villa Lanten entisen emännän Nadine Helbigin opettaja ja hyvä ystävä. Venäläisyntyinen ruhtinatar tutustui suureen unkarilaiseen pianistiin ja säveltäjään heti tultuaan Roomaan 18-vuotiaana vuonna 1865 tanskalaisen säveltäjän Niels Ravnkilden välityksellä. Heidän välilleen syntyi hyvin läheinen henkinen suhde, josta Nadine itse kertoo liikuttavasti Lisztin kuoleman jälkeen julkaisemassaan muistokirjoituksessa.

 

Konsertti pidetään tietenkin Madame Helbigin vanhalla Pleyel-flyygelillä vuodelta 1866, joka on restauroitu tasan 10 vuotta sitten, ja jolla itsensä Lisztin tiedetään soittaneen usein nelikätisesti Nadinen kanssa (ei tosin Villa Lantessa, koska hän kuoli vuonna 1886 ja Helbigit muuttivat Villa Lanteen vasta seuraavana vuonna). Vatikaanin radio äänittää konsertin, ja se menee samalla myös EBU-ohjelmavaihtoon. Teppo Koivisto ja toimittaja Timo Asikainen tekevät viikon aikana myös radio-ohjelman Lisztissä Roomassa.

 

Simo Örmä

Intendentti

Suomen Rooman-instituutti