AMOS ANDERSON

Ria Berg
Suomen Rooman-instituutin johtaja

Amos Andersonin (1878–1961) nimi on useimmille suomalaisille tuttu: hän oli omin avuin rikkauteen noussut miljonääri ja lehtikeisari, mutta myös suuri kulttuurin suosija, jonka perintöä jatkaa Helsingin keskustan Amos Rex -museo. Mutta mikä side yhdisti hänet Roomaan ja Suomen instituuttiin?

Anderson syntyi Kemiössä vaatimattomaan ruotsinkieliseen maanviljelijäperheeseen, jonka isä oli ankaran uskonnollinen. Kauppaopiston kautta Anderson siirtyi liike-elämään ja loi energisillä sijoitustoimilla, kiinteistökaupoilla ja kustannustoiminnalla nopeasti mittavan omaisuuden. Hän perusti useita lehtiä, omisti kirjapainon ja toimi päätoimittajana ja RKP:n kansanedustajana. Hän oli myös ahkera verkostoituja ja hauska seuramies, joka kuului monien kulttuurialan yhdistysten johtokuntiin ja perusti taidetta edistävän Föreningen Konstsamfundetin.

Amos Anderson oli monipuolisesti kiinnostunut historiasta, latinan kielestä, ja aivan erityisesti keskiajan arkkitehtuurista, musiikista sekä kuvataiteesta; hän oli Turun Tuomiokirkon restaurointihankkeen kantava voima. Hän harrasti teatteria ja kirjoitti itse näytelmiä. Katolinen kirkko ja erityisesti Pyhän Fransiskuksen opit kiehtoivat häntä syvästi, ja hän teki useita matkoja Roomaan. Päivällispöydässä hänen kerrotaan usein leikkimielisesti tentanneen vieraidensa tietoja paaveista ja Rooman historian tapahtumista.

Instituutin syntyyn johtanut tapahtumasarja alkoi 6. tammikuuta 1938. Andersonin oma lehti Hufvudstadsbladet uutisoi latinanopettaja Einar Pontánin juhlapuheesta, jossa oli esitetty ajatus Suomen oman instituutin perustamisesta Roomaan – eri maiden tiedeinstituutteja toimi Roomassa tuolloin yhdeksäntoista. Anderson näki uutisen, innostui ideasta palavasti ja tarttui siihen liikemiehen tehokkuudella. Seuraavana päivänä lehti uutisoi ”tuntemattoman lahjoittajan” antaneen miljoona markkaa tähän tarkoitukseen; tosin jo seuraavana päivänä uutisoitiin lahjoittajan olevan Anderson itse. Vielä saman vuoden marraskuussa, 4.11.1938, perustettiin säätiö Institutum Romanum Finlandiae, jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Anderson ryhtyi. Perustuskokouksessa esitettiin tieto Italian valtion suopeudesta antaa Suomelle tontti instituutin rakentamista varten, ja rakennushankkeeseen Anderson lahjotti vielä toiset kaksi miljoonaa. Suomen valtio puolestaan sitoutui tukemaan instituutin toimintaa.

Toisen maailmansodan syttyminen 1939 ajoi hankkeen ankaraan vastatuuleen. Instituutin ensimmäiseksi johtajaksi kaavailtu Gunnar Mickwitz kaatui rintamalla, ja myöhemmin säätiön hallituksen voimahahmo Edwin Linkomies joutui sotasyyllisyysoikeudenkäynnin jälkeen vankilaan. Inflaatio kutisti säätiön pääoman arvon kymmenesosaan alkuperäisestä. Roomassa Suomelle aiotulle tontille oli laittomasti sijoitettu turistien ajelurattaita kiskovien aasien laidun.

Yllättävä käänne tapahtui maaliskuussa 1950, kun Amos Anderson sai kirjeen Roomasta Vatikaanin suurlähetystön asiainhoitajalta Göran Steniukselta. Instituutille tarjottiin mahdollisuutta ostaa toimipaikakseen nimelliseen hintaan historiallinen renessanssihuvila Villa Lante, jossa Stenius oli vuokralaisena. Talon historiasta, kunnosta, arvosta ja oikeudellisesta asemasta tehtiin pikavauhtia selvitys. Kun talo oli todettu kaikin puolin soveltuvaksi, Anderson lahjoitti uudelleen tarvittavat rahat, ja kaupasta sovittiin kovalla kiireellä. Liikkeellä oli nimittäin huhu, että Italia olisi julistamassa rakennuksen kansalliseksi monumentiksi, minkä jälkeen valtio olisi saanut siihen etuosto-oikeuden. Huhtikuussa Amos Anderson ja Torsten Steinby matkustivat junalla Euroopan läpi keväiseen Roomaan mukanaan rahaa pursuva matkalaukku.

Amos Andersonin 80-vuotisjuhlakirjassa on kuvaus siitä, miten Torsten Steinby, Göran Stenius ja Amos Anderson tapasivat talon omistajan, vanhan kenraali Demetrio Helbigin tämän asunnossa Villa Lanten hämärässä pohjakerroksessa. Helbig oli seurannust Suomen vaiheita sodassa ja tunsi suurta sympatiaa maata ja instituuttihanketta kohtaan. Kaupan solmimisen jälkeen Amos Anderson piti pienen kiitospuheen, ja liikutuksesta mykkä Helbig, joka oli asunut talossa koko elämänsä, vastasi vain levittämällä kätensä osoittamaan Rooman maisemaa – näköala oli siirtynyt Suomen omistukseen.

Perusteellisten kunnostus- ja restaurointitöiden jälkeen vuonna 1953 oli aika pitää instituutin juhlalliset avajaiset ja aloittaa tieteellinen työ ja opetustoiminta. Loggiaan kokoontui arvovaltainen joukko suomalaisia ja italialaisia kulttuurin ja politiikan toimijoita. Juhlapuheen piti itseoikeutetusti Amos Anderson.

Puheessaan hän lausui mm. seuraavaa: ”Kuten vanhoista, Turun katedraalia ympäröivistä oppilaitoksista muodostui henkisiä linnoituksia Suomen liittämiseksi latinalaiseen ja roomalaiseen kulttuuriin, tulee myös tästä instituutista muodostumaan, tosin pienemmässä mittakaavassa, suomalaisen tieteen linnoitus roomalaisella maaperällä. … Edessämme on ikuinen kaupunki, missä Pantheon ja Sant’Angelo ovat näköpiirissämme. Pohjoisessa näemme Porta del Popolon, mistä Pohjoismaiden pyhiinvaeltajat keskiaikana, ja tiedemiehet, taiteilijat ja opiskelijat myöhempien vuosisatojen aikana saapuivat Roomaan. Lännessä muistuttaa meitä Pietarinkirkon kupoli, idässä Capitolium ja Forum Romanum menneistä vuosisadoista… Ihanteellisempaa paikkaa instituutillemme voimme tuskin kuvitella.”

”Unelma Suomen Rooman instituutista on täten toteutunut”.

Kirjallisuutta:

På Gianicolo. Vänskift till Amos Anderson på hans högtidsdag del 3 september 1958, toim. T. Steinby, 1958.

Villa Lante. Suomen Rooman Instituutti 1954-2004, toim. P. Setälä, L. Suvikumpu, J. Sihvola, T. Keinänen