Saavuin myöhään syyskuisena iltana Villa Lanteen aloittaakseni vuoteni Wihurin stipendiaattina. Olin lähtenyt samana aamuna Berliinistä junalla. Maitse matkustaminen ja muutamat Berliinissä matkalla vietetyt päivät auttoivat orientoitumaan alkavaan työskentelyperiodiin Roomassa. Vaikka Lanteen saapuminen tuntuukin aina hieman kotiinpaluulta, tällä kertaa tarkoitukseni oli asua talossa kokonainen vuosi, mikä oli minulle täysin uusi haaste.
Tanti auguri, Ostia! Maaliskuun viimeisenä päivänä saimme kuulla iloisia uutisia: pitkäaikainen tutkimusyhteistyökumppanimme Ostian arkeologinen alue on saanut Euroopan komissiolta Euroopan kulttuuriperintömerkinnän kolmantena kohteena Italiassa. Tunnustuksen on saanut tähän mennessä 48 kohdetta 19 eri Euroopan valtiosta, ja Ostia on näin päässyt arvoiseensa seuraan. Mutta mikä on tämä European Heritage Label, vapaasti käännettynä eurooppalaisen kulttuuriperinnön tunnustus?
Italian hallitus julisti jonkin aikaa sitten kovat ulkonaliikkumisrajoitukset hillitäkseen erityisesti Pohjois-Italiassa riehuvaa koronaa eli COVID-19-tautia. Roomassa tilanne ei ole millään muotoa hälyttävä, mutta siirtyminen etätyöhön odotti meitäkin. Arki täällä sujuu kuten ennenkin, vaikka työympäristö on vaihtunut renessanssihuvilasta italialaiseen kerrostaloasuntoon. Tervetuloa siis seuraamaan tilannetta harjoittelijan kuvapäiväkirjalla!
Juhana Heikonen, kurssin vetäjä, TkT, arkkitehti SAFA, FM
Bolognan Santa Stefanossa piirtämässä
Arkkitehtiopiskelijoilla
on pisimmät perinteet suomalaisten opintomatkoista Italiaan. Tätä perinnettä
osaltaan jatkaa instituutin vuodesta 2009 lähtien järjestetty Grand Tour
-kurssi. Kurssi on kaksiosainen, joista ensimmäinen osa järjestetään
Tammisaaressa viikon pituisena intensiivikurssina noin 20:lle Aallon, Tampereen ja Oulun
arkkitehtiopiskelijalle. Kurssin toinen osuus Italiassa järjestetään
seitsemälle tämän intensiivikurssin suorittaneelle opiskelijalle.
Suomen Rooman-instituutin blogia selaillessani yllätyin, ja suorastaan järkytyin, kun huomasin, ettei kirjoitusta Rooman jäätelöbaareista löytynyt. Miten kukaan ei ole vielä kirjottanut tästä elintärkeästä asiasta? Noh, ei huolta, sillä olen tämän seitsemän kuukauden jakson aikana tehnyt suhteellisen perusteellista empiiristä tutkimusta aiheesta. Omasta mielestäni minua voisikin jo kutsua oikeaksi jäätelöconnoisseuriksi.
”Rautatie on suuri keksintö. Hitaalla matkustamisella, jalkapatikalla tai purjehtimisella on omat erikoiset viehätyksensä, joita mikään muu ei korvaa, mutta viehättävää on myös rynnätä 20:nnen vuosisadan tapaan 100 kilometriä tunnissa nykyaikaisessa pikajunassa. Ihmiset, jotka eivät osaa nauttia semmoisesta matkasta, ovat vieraita omalle ajalleen, ovat anakronismeja.” Matkakirja, Yrjö Koskelainen (1921)
Elämäntahti
on yhä kiihtynyt: tehokkuus, tuottavuus ja nopeus ovat nyt avainsanoja.
Olemmeko me siis anakronismeja, kun matkustamme junalla halki Euroopan aikana,
jolloin lentoliikenne on hallitseva matkustusmuoto? Kahdennellakymmenennellä
ensimmäisellä vuosisadalla raideliikennettä pidetään hitaana matkustamisena,
vaikka pikajuna voi kulkea yli 200 kilometrin tuntivauhtia. Matkustaminen on
kuitenkin muuttunut ja tulee muuttumaan: monen ahkeran Rooman-kävijän on jo
vaikea olla miettimättä ilmastonmuutosta ja matkustamisesta koituvia päästöjä
matkalippuja varatessaan.
Helsingin yliopiston historian maisteriohjelman kurssilla
perehdyttiin Rooman historiaan ja merkitykseen eurooppalaiselle
sivilisaatioille sekä siihen, miten antiikin ja keskiajan perintö on
vaikuttanut eurooppalaiseen kehitykseen. Luentojen ja seminaarin lisäksi
kurssin ohjelmaan kuuluivat tutustumisretket Rooman antiikin ja keskiajan
kohteisiin. Viikon kurssilla vierailtiin myös Rooman keskiaikaisissa kirkoissa
sekä birgittalaisluostarissa, joka sijaitsee Piazza Farnesella. Samalla
paikalla toimi keskiajalla majatalo pohjoismaalaisille pyhiinvaeltajille.
Vierailukohteet herättivät kiinnostuksen Roomaan tehtyihin pyhiinvaelluksiin.
Keskiaikaiset pyhiinvaellukset ovat kiinnostava historiallinen ilmiö, koska ne
yhdistivät aikakauden ihmisiä Euroopassa.
FM Tuomo Nuorluoto Uppsalan yliopisto, instituutissa Amos Anderson –stipendiaattina syksyllä 2018.
Myöhäisantiikkinen piirtokirjoitus Bar S. Caliston nurkilta (CIL VI 1516). Monumentin pystytti Aur(elia) Publiana Elpidia, imettäjä (nutrix), rakkaalle emännälleen (patrona) ja ylhäissyntyiselle tytölle (clarissima puella) Lucia Septimia Patabiniana Balbilla Tyria Nepotilla Odaenathianalle. Kuten kuvasta näkyy, kiveä on sittemmin koristeltu myös nykyisten roomalaisten toimesta. Kuva: Tuomo Nuorluoto
Syksy
Roomassa tarjosi monenlaista jännittävää. Uusia ja vanhoja tuttavuuksia,
piirtokirjoituksia toisensa jälkeen, ja kaikenlaisia muita enemmän tai vähemmän
kiinnostavia asioita. Katuja tallatessa voi baarin nurkalla sattumalta törmätä
vaikkapa 300-luvulla eläneeseen, senaattorisäätyiseen tyttöön. Myös lukuisat
kirkkojen pihat ja pylväskäytävät tarjoavat sielunravintoa nälkäiselle
epigrafian ystävälle. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan ole jonkinlainen
henkilökohtainen muistelo stipendiajastani. Sen sijaan on parempi syöksyä in medias res, eli omassa tapauksessani
roomalaisen onomastiikan maailmaan, josta seuraavat hajanaiset mietteet
kumpuavat.
HuK Eveliina Marjanen Italialainen filologia, Helsingin yliopisto Instituutin EDUFI-harjoittelija syyskuusta joulukuuhun 2018
Samoihin aikoihin, kun Suomen valtiolle vasta ostettua Villa Lantea ahkerasti kunnostettiin 1950-luvun alussa, Roomassa vietti aikaa myös runoilija ja kääntäjä Elina Vaara. Italian maata ja kieltä, erityisesti Etelä-Italian rentoutta ja rosoisuutta kovasti rakastava Vaara vietti talven 1952-53 poikkeuksellisen kylmässä ja koleassa Roomassa. Luin Vaaran talvesta kertovia päiväkirjamerkintöjä teoksesta Rooma – kirjailijan kaupunki (toim. Liisa Suvikumpu), ja kuljeskelin niistä inspiroituneena samoilla kaduilla. Viimeiset päivät EDUFI-harjoittelijana Suomen Rooman-instituutissa olivat aurinkoisia ja kirkkaita, varmasti lämpimämpiä kuin talvella 65 vuotta sitten.
FM Roosa Kallunki Historia, Tampereen yliopisto Villa Lanten ystävät ry:n stipendiaattina 1.9.-30.11.
Vuonna 207 eaa. 27 tyttöä harjoitteli kuorona hymniä tulevaa lepytysrituaalia varten Rooman Capitolium-kukkulalla, kun yhtäkkiä salamanisku osui läheisellä Aventinus-kukkulalla olevaan Juno Reginan temppeliin (lisää salamaniskuista Roomassa johtaja Arja Karivieren blogikirjoituksessa). Tämän seurauksena suunniteltua lepytysrituaalia muokattiin hieman, ja samat lapset kulkivat lopullisessa rituaalissa kulkueena silloisen Rooman kaupungin ydinalueiden läpi välillä tanssien. Lopulta kulkue päätyi Aventinus-kukkulalle ja Juno Reginan temppelille, jossa lapset pääsivät vihdoin laulamaan harjoittelemansa hymnin.
