VITA WIHURISTIAE – WIHURISTIN TUNNUSTUKSIA

Roosa Kallunki
Wihurin stipendiaatti 2019-2020

Saavuin myöhään syyskuisena iltana Villa Lanteen aloittaakseni vuoteni Wihurin stipendiaattina. Olin lähtenyt samana aamuna Berliinistä junalla. Maitse matkustaminen ja muutamat Berliinissä matkalla vietetyt päivät auttoivat orientoitumaan alkavaan työskentelyperiodiin Roomassa. Vaikka Lanteen saapuminen tuntuukin aina hieman kotiinpaluulta, tällä kertaa tarkoitukseni oli asua talossa kokonainen vuosi, mikä oli minulle täysin uusi haaste.

Stipendiaattikauteni yhtenä päämääränä oli kirjoittaa antiikin Rooman lapsipappeja käsittelevää väitöskirjani kappaletta ja tutkailla siihen liittyviä lähteitä oikein lähietäisyydeltä. Nämä lähteet koostuvat paljolti piirtokirjoituksista, joita löytyy ripotellen pitkin Roomaa ja Italiaa. Aihe on mielestäni erityisen kutkuttava ennen kaikkea siksi, että sitä ei ole vielä juurikaan huomioitu. Näin ollen monet kiehtovat esimerkit eivät ole saaneet aiemmin näkyvyyttä. Harva on esimerkiksi kuullut Coelia Tertullasta, joka sai seitsemänvuotiaana kotikaupunkinsa ensimmäisen Diva Augustan-papittaren viran kaupunginvaltuuston asetuksesta. Tämä kaikki käy ilmi pienestä Larinon kylästä (antiikin Larinum) vuonna 1990 löydetystä veistoksen jalustasta, johon nämä yksityiskohdat on antanut kirjoittaa Coelian isoäiti. Samantapaisia esimerkkejä löytyy monia: eräs Gaius Nonius Ursus oli jo kuollessaan kaksivuotiaana ehtinyt toimia Cabensis-pappina, ja Ostian Vulkanuksen kultin parissa tiedetään tietyissä pappisviroissa toimineen usein lapsia.

Itse tutkimustyön lisäksi wihuristin velvollisuuksiin kuuluu myös instituutin opetukseen ja muihin tehtäviin osallistuminen. Näin ollen heti syyskuussa pääsin opettamaan muutamana päivänä instituutin johdantokurssia ja myöhemmin olin vierailijana niin Helsingin kuin Tampereen yliopiston kursseilla. Samoin tammikuussa aloittaneen työryhmän viikoittaiset seminaarit tulivat tutuiksi. Tätä arkea jaksotti myös muutama konferenssi- ja aineistonkeruumatka mm. Torinoon, Apuliaan ja Yhdysvaltoihin.

Roomassa työskennellessään antiikintutkija on tutkimuksen aallonharjalla. Kaikki uusimmat julkaisut ilmestyvät nopeasti Rooman kansainvälisten tutkimusinstituuttien kirjastoihin, joista keskeisimmät ovat kaikki melko helposti saavutettavissa Villa Lantesta. Rooman instituuttien akateeminen elämä on muutenkin hyvin vilkasta. Melkein päivittäin on tarjolla konferensseja, seminaareja ja yleisöluentoja pinnalla olevista tutkimusaiheista. Juuri tämä tekee Roomassa työskentelystä korvaamatonta – puhumattakaan rikastuttavista ja inspiroivista kohtaamisista Villa Lantessa.

Maaliskuussa tilanne Roomassa kuitenkin kääntyi hetkessä päälaelleen. Koronaepidemian levinneisyys havaittiin hieman viiveellä ja toimenpiteisiin oli ryhdyttävä heti. Yhtäkkiä kirjastot ja museot sulkivat ovensa. Lopulta Villa Lantekin sulkeutui yleisöltä ja tyhjeni suurimmaksi osaksi asukkaista. Astui voimaan koko Italian kattava ulkonaliikkumiskielto. Rooma hiljeni. Minun ja monen muun työskentely ei ollutkaan enää mahdollista. En voinut tehdä enää Roomassa sitä, mitä varten stipendi oli minulle myönnetty. Vuoteni Wihurin stipendiaattina katkesi siis yllättäen. Onneksi voin jatkaa kauteni loppuun, kun tilanne helpottuu. Tutkimukseeni tarvittava kirjallisuus ja piirtokirjoituskivet odottavat Roomassa. On lohdullista ajatella, kuinka paljon ikuinen kaupunki on nähnyt ja mistä kaikesta se on jo selvinnyt vuosisatojen saatossa. Se selviää tästäkin. Andrà tutto bene.

Kirjoittaja tekee Tampereen yliopistossa väitöskirjaansa lapsista roomalaisessa uskonnonharjoittamisessa.