HAAVEITA HANHENKAULAPAISTISTA

Pekka Niemelä
professori emeritus, biodiversiteetti- ja ympäristötutkimus, Turun yliopisto

Historian tutkimuksessa törmää usein tapauksiin, jotka osoittavat ihmismielen loputonta kekseliäisyyttä. Ne ilahduttavat tutkijaa työssään ja saavat hymyn nousemaan suupieliin. Kerronpa esimerkin.

Olen tutkinut instituutin intendentin Simo Örmän kanssa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin Fredrik II Hohenstaufilaisen (1194-1250) haukkametsästyskirjaa De arte venandi cum avibus (Linnuilla metsästämisen taidosta). Teos, joka on loisteliaasti kuvitettu, on nykyisin Vatikaanin kirjaston suurimpia aarteita (Kuva 1.).

Fredrik on ehkä keskiajan kiehtovin hallitsija. Hän oli aikalaishallitsijoihin verrattuna hyvin edistyksellinen ja sivistynyt.  Hän perusti Palermossa sijaitsevaan hoviinsa eräänlaisen tiedeakatemian, jonne hän kutsui tutkijoita kreikkalaisesta, arabialaisesta ja juutalaisesta kulttuuripiiristä, ja näin syntyi hedelmällinen vuorovaikutus eri kulttuurien kesken. Ajan tavan mukaan Fredrik oli myös intohimoinen haukkametsästäjä, ja hän rakensi harrastustaan varten jopa linnoja, joista yksi on Italian yhden sentin kolikkoon kuvattu Castel del Monte.  

Fredrik teki haukoillaan erilaisia kokeita, ja olemme Simon kanssa pyrkineet osoittamaan, että itse asiassa Fredrik oli yksi länsimaisen kokeellisen luonnontieteen uranuurtajista. Fredrikin kokeet eivät liittyneet pelkästään haukkoihin. Hieraisin epäuskoisena silmiäni, kun Villa Lanten kirjastossa kirjaa tutkiessani sen sivuilta yhtäkkiä löytyi kertomus, jonka mukaan Fredrik raahautti Palermon hoviinsa Pohjanmeressä lojuvia ajopuun kappaleita, joissa roikkui varrellisia äyriäisiä, hanhenkauloja (Cirripedia) (Kuva 2.). Fredrik kertoo:

”Sanotaan, että kaukana pohjoisessa on vanhoja laivoja, joiden lahonneista puuosista syntyy mato, josta kehittyy hanhi. Tämä hanhi roikkuu lahopuusta nokkansa varassa, kunnes se on täysikasvuinen ja lentokykyinen.  Olemme tehneet pitkällisiä tutkimuksia sekä tämän tarinan alkuperästä että havainnon todenperäisyydestä ja lähettäneet erityisiä retkikuntia Pohjolaan käskynä tuoda noita mystisiä ajopuun kappaleita tutkimuksiamme varten. Kun tutkimme niitä, huomasimme simpukkamaisia olioita roikkumassa lahopuusta, mutta ne eivät muistuttaneet minkään linnun vartaloa. Siksi vahvistavien todisteiden puuttuessa epäilemme kyseisen tarinan todenperäisyyttä. Mielipiteemme on, että tämä taikausko syntyy tosiasiasta, että hanhet pesivät niin pohjoisilla leveysasteilla, ettei niiden pesimäalueita tunneta.”

Arvon keisarimme siis tuijotteli hovissaan arvatenkin kuukausikaupalla lahopuusta roikkuvia äyriäisiä odottaen niiden muuttuvan hanhiksi. Turhaan. Miksi nähdä moinen vaiva mokoman tarun takia? Syynä oli keskiajalla elänyt vahva uskomus, että Irlannin ja Britannian rannikoilla talvehtivat arktiset hanhet (sepel- ja valkoposkihanhet) syntyvät suvuttomasti – siis ilman munia ja hautomista – juuri noista hanhenkauloista. Katolinen kirkko kielsi lihan käytön paaston aikana, mutta merenelävien, kuten kalojen ja äyriäisten syöminen oli sallittua. Siispä hanhenkauloista syntyvät hanhet olivat meren antimia ja siten syötäviä myös paastoaikoina! Koska Fredrik oli myös kulinaristi, tämän metamorfoosin hyödyntäminen olisi ollut hänelle mieluista.

Uskomus hanhien syntymisestä hanhenkauloista esiintyy monissa keskiajan lähteissä. Tunnetuin on walesilaisen piispan Giraldus Cambrensiksen noin vuonna 1187 kirjoittama teos Topographia Hibernica, joka kuvaa Irlannin maantiedettä, kulttuuria ja luontoa (Kuva 3.). Teoksessa Giraldus kertoo omin silmin nähneensä meren rannalla tuhansien hanhien suvuttoman lisääntymisen hanhenkauloista ja irlantilaisten, aina piispoista alkaen, herkuttelevan ilman epäilyksen häivää hanhilla myös paastonaikana.

Arvatenkin muita katolisia närästi, kun irlantilaiset ja britit nautiskelivat paastonaikana hanhipaistia ja muiden täytyi kituutella kapakalalla. Niinpä monien mielestä kaikkien aikojen mahtavin paavi Innocentius III (paavina1161–1216) puuttui asiaan ja kielsi hanhien syönnin paastonaikana. Hän ei siis uskonut neitseelliseen syntymään, vaikka paavin – jos kenen – pitäisi.

Myytti on kuitenkin jatkanut sitkeästi eloaan. Ranskan puhekielestä lähtöisin oleva nimitys uutisankka (le canard) olisi joidenkin kielitieteilijöiden mukaan saanut alkunsa juuri hanhenkaulatarinasta. Ranskalainen eläintieteilijä de la Faille kasvatteli 1780-luvulla valistuksen hengessä hanhenkauloja akvaariossa ja osoitti, etteivät ne hanhiksi muuttuneet. Hänen kokeensa sai suurta huomiota lehdistössä, ja tästä olisi käsite uutisankka saanut alkunsa. Mutta kuten nyt tiedämme, Fredrikimme oli ollut kokeineen liikkeellä jo 500 vuotta aikaisemmin ja päätynyt elegantisti samaan tulokseen.

Myytti näyttää elävän sitkeänä myös Irlannin kansantaruissa. Siitä minulla on omakohtainen kokemus. Sain vasta kolmannella yrityksellä luetuksi James Joycen järkälemäisen ”Odysseuksen” Saarikosken suomennoksena. Kyllä kannatti. Laskuveden aikaan ihmiset vaeltavat vuorovesirannoilla keräten meren antimia, kuten he ovat tehneet tuhansia vuosia. Ja sieltä löydän tuon metamorfoosin, joka on laajentunut kattamaan Jumalan luomistyön.

 ”Jumalasta tulee ihminen ihmisestä kala kalasta sepelhanhi sepelhanhesta höyhenpatjavuori”

Kuvat: Wikimedia Commons