Tiedeinstituuttifoorumi Turun kirja- ja tiedemessuilla

Reilu vuosi sitten perustettiin Tiedeinstituuttifoorumi, jonka tavoitteena on lisätä suomalaisten, ulkomailla toimivien tiedeinstituuttien yhteistoimintaa, tunnettuutta ja tutkimusyhteistyötä. Tieteelliseen tutkimukseen keskittyviä instituutteja Suomella on ulkomailla neljä: Roomassa, Ateenassa, Lähi-Idässä (tämän hetken asemapaikkana Beirut) ja Japanissa. Verkostoituminen hyödyttää yhtä lailla kaikkia; foorumi on hyvä väylä keskustella juuri tiedeinstituutteja koskevista kysymyksistä. Tiedeinstituutit kuuluvat kulttuuri-instituuttien tavoin Suomen ulkomailla toimivien instituuttien verkostoon, mutta niiden olemassaolon tarkoitus on erilainen: tieteellinen tutkimus, opetus sekä Suomen ja kohdealueen tutkimusyhteistyön edistäminen. Lontoon, Saksan ja Madridin kulttuuri-instituuteilla on omat tiedeohjelmansa tai ne edistävät tieteellistä toimintaa, siksi nämä instituutit ovat myös mukana tiedeinstituuttifoorumissa.

Yhteistyön ensimmäinen suurempi ponnistus koittaa tulevana viikonloppuna 4.-6.10. Turussa, kun tiedeinstituuttifoorumi osallistuu Turun kirjamessuille. Messujen yhteydessä järjestetään myös tiedemessut, joten mukanaolomme on luontevaa ja innostavaa. Rooman-Instituutilla on kokemusta messuilusta jo parin vuoden ajalta Helsingistä, ja sikäli on mukavaa jatkaa perinnettä ja esittäytyä myös pääkaupungin ulkopuolella. Turussa toimii aktiivinen Villa Lanten Ystävien ja kävijöiden joukko – tulkaahan siis tervehtimään meitä osastolle B19! Tiedeinstituuttifoorumin yhteisosaston ja ohjelman suunnittelu on ollut oiva paikka tutustua toisiin foorumilaisiin ja testata yhteistoiminnan mahdollisuuksia: toivon mukaan jatkoa seuraa! Suurkiitos Lähi-Idän instituutille ja erityisesti Arille ja Anulle messuosallistumisen pääorganisointivastuusta, olette tehneet ison työn!

Messuosastollamme B19 on mahdollisuus tavata useimpien tiedeinstituuttien edustajia, kysyä kysymyksiä ja keskustella, ostaa instituuttien julkaisuja ja tulla informoiduksi instituuttien toiminnasta ja ajankohtaisista asioista. Instituuttien edustamiin aihepiireihin voi tutustua osastolla myös itse kokeillen: esimerkiksi perjantaina 4.10. voi harjoitella Togan sidontaa roomalaisten tapaan (15.45->), nuolenpääkirjoitusta (16.30->) tai osallistua välimerelliseen tietovisaan (hienot kirjapalkinnot!). Messujen viralliseen ohjelmaan tiedeinstituutit osallistuvat kahdella lava-ohjelmalla: Perjantaina 4.10. klo 15.10 (Auditorio 1) julkaistaan Lukemisia Levantista-kirja, ja tämän yhteydessä käydään kiinnostava keskustelu aiheesta Lähi-Itä muutoksessa”. Lauantaina 5.10. klo 17.10 (Tieto-lava) puolestaan paneelikeskustellaan otsikolla ”Avoin tieto muistiorganisaatioiden tukena”.  Messujen koko ohjelma löytyy täältä:

http://turunmessukeskus.fi/messut-ja-tapahtumat/turun-kansainvaliset-kirjamessut/turun-kansainvalisten-kirjamessujen-ja-tiedeme

Nähdään Turussa!

Johanna Rassi

Apulaisasiamies

Suomen Rooman-Instituutin säätiö

TIF_logo_kokoteksti-e1379321597382

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: