Grand tour – hieman historiaa

Juhana Heikonen
arkkitehti

Grand Tour on pitkälti englantilainen käsite, jolle juuri englantilaiset antoivat sen romantisoidun merkityksen. Italian naapurimaille suhde Italiaan oli huomattavasti mutkattomampi lyhyemmistä etäisyyksistä johtuen. Arkkitehtuurin osalta kultivoituneemmat englantilaiset tajusivat jo 1600-luvulla, että heidän pääkaupunkinsa oli verrattuna mannermaan kaupunkeihin käytännössä rykelmä puusta ja savivellistä rakennettuja majoja rapistuvan goottilaisen katedraalin ympärillä. Englantilaisista arkkitehdeista ensimmäinen tunnetumpi uusien tuulien tuoja, joka vieraili Italiassa, oli Inigo Jones (1573–1652) ja myöhäisimpänä Sir John Soane (1753–1837), jonka kotimuseossa Lontoossa voi edelleen ihailla hänen Italiaan ja antiikkiin liittyviä kokoelmia.

Jatka lukemista ”Grand tour – hieman historiaa”

Grand Tour 2015

Juhana Heikonen,
arkkitehti ja kurssin vetäjä

Grand Tour-2015 -arkkitehtiopiskelijakurssin ohjelma oli edellisten vuosien kaltainen. Säätiön Institutum Romanum Finlandiae alkuperäisen idean mukaisesti tarkoitus on perehdyttää opiskelijat antiikin rakennustaidon ja kulttuurin vaikutukseen länsimaisessa arkkitehtuurissa. Kurssin ensimmäinen osa Tammisaaressa toimi johdantona sitä seuraavalle Italian-kurssille, joka suuntautui tänä vuonna Venetsiaan ympäristöineen (4 päivää), Milanoon (2 päivää), Firenzeen lähiympäristöineen (4 päivää), Napoliin lähiympäristöineen (2 päivää) ja Roomaan lähialueineen (18 päivää). Tammisaaren johdantokurssin luennot, harjoitustyöt ja kirjallisuus mahdollistivat tiiviin keskittymisen arkkitehtuuriekskursioihin Italiassa. Tammisaaren johdanto- ja intensiivikurssille valittiin 20 opiskelijaa kaikista kolmesta Suomen arkkitehtiosastosta. Hakijoita oli kuudettakymmenettä.

Jatka lukemista ”Grand Tour 2015”

Vivere discere est

Vivere discere est

Elämä on oppimista. Antiikin ja keskiajan Rooman johdantokurssi syyskuussa 2016 tarjosi siihen mitä parhaimmat olosuhteet sekä miellyttävän henkisen ja konkreettisen ympäristön. Kuukauden mittainen jakso Rooman parhaassa historiallisessa miljöössä, renessanssihuvilassa upeine näköaloineen, teki eittämättä lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen kurssilaiseen. Jokainen päivä innoitti, inspiroi, antoi uutta ajateltavaa historiasta, mutta myös itsestä ja suhteesta omaan akateemiseen positioonsa. Koko kokemusta on vaikea vieläkään, parin kuukauden jälkeen, eritellä sanoiksi. Jälkikäteen tuon kuukauden aikana otettuja valokuvia katsellessa muistuu mieleen yhä uusia asioita. Kokemuksen prosessointi jatkuu vielä pitkään sen antoisuuden vuoksi ja kurssin hedelmiä pääsee poimimaan ehkä vasta jonkun ajan jälkeen, kun ymmärtää suuremmassa mittakaavassa kurssin merkityksen.

Jatka lukemista ”Vivere discere est”

Eräs sunnuntaikävely

Laura Aho
Wihuri-stipendiaatti 2015-2016

Wihuri-vuoden jälkeen Roomasta ja siellä asumisesta voisi kirjoittaa useita juttuja; hiljaisista talvikuukausista, kärsivällisyyttä kehittävästä julkisesta liikenteestä tai kaupungin vähemmän tunnetuista nähtävyyksistä. Vuoden ja sitä ennen useiden viimeisen 12 vuoden aikana tapahtuneiden erimittaisten matkojen ja oleskeluiden jälkeen huomaa kuitenkin usein tallaavansa tuttuja uria, joiden alkuperä alkaa olla tallaajalle itsellekin hämärän peitossa. Ajattelin tässä kirjoituksessa jakaa yhden tällaisen tallustelureitin, jonka alkuperä on minulle täysin hämärän peitossa, mutta, jonka hyväksi havaittuna, olen tallustanut joko yksin tai yhdessä lukemattomia kertoja.

Jatka lukemista ”Eräs sunnuntaikävely”

Quattro Coronatin kalendaarisia tunnelmia

Holger Kaasik
Instituutin johtajan Tuomas Heikkilän tieteellisen työryhmän jäsen

Caeliuksen rinteillä, puolimatkassa Colosseumilta Lateraaniin, sijaitsee Roomankin pyhättöjen mittapuulla todellinen jalokivi. Varhaiskristillisestä titulus-kirkosta juurensa juontava Quattro Coronati -basilika sai nykyiset mittasuhteensa 1100- ja 1200-lukujen taitteessa – varhaisempi basilika väistyi vuonna 1084 normannien tultua avustamaan Castel Sant’Angeloon piiritettyä Gregorius VII:ttä. Kirkon atmosfääri on hiljainen ja hillitty. Turistien parveillessa kivenheiton päässä San Clementen ympärillä on Coronatissa ilmassa unohduksen tuntua. Valaistus on hämärä ja lattia vanha, ei mitään uuskosmaattista tyyliä. Nykyisellään kompleksia asuttavat augustinolaisnunnat, mutta 1200-luvulla tärkeän Lateraanin kulkuväylän varrelle jäävä pieni basilika toimi linnoituspalatsina. Tästä todistavat ensimmäistä eteispihaa vartioiva torni sekä kukkulan rinteiltä korkeuksiin kurottavat seinät ja jylhä apsis.

Jatka lukemista ”Quattro Coronatin kalendaarisia tunnelmia”

Säätiö, asiamies?! Mitä ne oikein on ja mitä ne tekee?

FT Eeva-Maria Viitanen
Säätiön asiamies 2012-2016 ja instituutin tutkijalehtori 1.8.2016 alkaen

Suomen Rooman-instituutti eli kavereiden kesken Villa Lante on Säätiön Institutum Romanum Finlandiae perustama ja ylläpitämä tutkimuslaitos. Varsin harvat instituutista tietävät tosin ovat tietoisia tästä järjestelystä. Toisin kuin monissa muissa maissa Suomen ulkomailla toimivat instituutit ovat yksityisten säätiöiden perustamia ja ylläpitämiä eli ne ovat osa kansalaistoimintaa, vaikka saavatkin rahoituksensa pääasiassa valtiolta.

Jatka lukemista ”Säätiö, asiamies?! Mitä ne oikein on ja mitä ne tekee?”

Suomalaisia Rooman katukuvassa

Juuso Kortelainen
Instituuttiharjoittelija

Luultavasti kaikki suomalaiset Villa Lanten kävijät tuntevat instituutin vieressä seisovan Herman Liikasen rintakuvan. Vapaustaistelija Liikanen ei kuitenkaan ole ainoa suomalainen, josta voi löytää merkkejä Rooman katukuvassa.

Jatka lukemista ”Suomalaisia Rooman katukuvassa”

Näköaloja Villa Lantesta – ja Lanteen

Laura Nissin
Villa Lanten Ystävät ry:n stipendiaatti 2015

Villa Lante on tunnettu verrattomasta näköalastaan, joka on inspiroinut kirjailijoita, taiteilijoita ja tutkijoita kautta aikojen, aina tämän blogin nimeä myöten. Renessanssihuvilan loggiasta avautuu Roomaan upea näkymä, jota osattiin arvostaa jo antiikin aikana. Roomalainen runoilija Martialis (n. 40-104) tunsi Janiculum-kukkulan tenhon ja hänen runonsa (4,64) säkeet ”Hinc totam licet aestimare Romam”, eli ”täältä voi arvioida koko Roomaa” on ikuistettu myös Villa Lanten loggian seinälle.

Jatka lukemista ”Näköaloja Villa Lantesta – ja Lanteen”

Pyhän Methodioksen jäljillä

Tutkimuksen metodityöpaja 18.1.-7.2.2016

Basilica di San Clemente.
Basilica di San Clemente.

Laskeutuessamme San Clementen basilikan uumeniin tammikuun loppupuolella saimme vastaamme lähetyssaarnaajaveljesten Kyrilloksen ja Methodioksen viileän, suorastaan analyyttisen tuijotuksen. Legendan mukaan veljekset saapuivat Roomaan vuonna 869 tuoden mukanaan Paavi Klemens I:n pyhäinjäännökset Krimin niemimaalta. Roomaan saavuimme mekin, tosin ilman yhtä arvokkaita tuomisia, innokas joukko antiikin ja keskiajan tutkijoita. Olimme Pyhän Methodioksen jäljillä. Tammi-helmikuun vaihteessa Suomen Rooman-instituutissa järjestettiin nimittäin ensimmäistä kertaa tutkimuksen metodityöpaja väitöskirjan tekijöille ja tuoreille tohtoreille. Kokoon oli kasattu kahdeksan osallistujaa, joilla oli ilo paitsi paneutua omien menetelmiensä autuuksiin ja ongelmiin, myös tutustua monen Roomassa vaikuttavan tutkijagurun metodeihin.

Jatka lukemista ”Pyhän Methodioksen jäljillä”

Kaupungista, joka elää, kasvaa, kukoistaa… ja voi muuttaa elämäsi

Ei se ensin edes tuntunut todelliselta. Me seisoimme kukkulalla, Suomen Rooman-instituutin vieressä, ja katselimme kuinka Rooma lepäsi kultaisena aamupäivän auringossa. Kaikki oli kuin maalattuna suoraan eteemme: Pantheon tuolla, Vittoriano-monumentti tuolla… ja taustalla usvainen vuorijono. Mieli paloi halusta etsiä lähimmät portaat ja juosta alas tutkimaan kuolemattoman kaupungin, urbs aeternan, katuja.

Jatka lukemista ”Kaupungista, joka elää, kasvaa, kukoistaa… ja voi muuttaa elämäsi”