Tänään sitten tuli ensilumi! Koulut ovat kiinni ja liikenne kangertelee. Apulaisellani Eevalla oli vaikeuksia päästä yliopistolle tenttiin, bussien kulkemisesta ei ole kukkulaisessa Roomassa varmuutta tällä säällä metroista puhumattakaan. Ei ole edes varmaa ovatko vahtimestarit paikalla avaamassa ovia, vaikka opiskelijat ja professorit olisivatkin.
Lumi muuttaa kaiken, hyytävä ulkoilma – ei tietenkään mitään verrattuna Suomen -20 asteen pakkasiin -tulee joka raosta sisään, ja yhä uudelleen muistutan eilen saapuneille työryhmäläisilleni villaisten alusvaatteiden merkityksestä. Liian usein osa hyvästä tutkimus- ja opetusajasta menee Roomassa sairastamiseen. Tietenkin kaksinkertaisilla ikkunoilla voitaisiin voittaa jotain, tai tehokkaammalla ja kalliimmalla lämmityksellä, mutta sitten taas saattaisi tulla muita ongelmia. Vanhoista taloista ei koskaan tiedä, suo siellä, vetelä täällä, joten paras vaan oppia vetämään vaatetta päälle.
Vastapäisessä koulussa on pantu kaikki lapset juoksemaan ulos lumipyryyn, varmaankin roomalaisille uskomaton ja ikimuistoinen kokemus, josta puhutaan vielä pitkään kodeissa. On hauskaa, että työryhmäni nuoret tutkijat saapuivat juuri nyt Roomaan, mikäänhän ei ole niin lapsellisen ilahduttavaa kuin lumipyry! Ja lapsuuteenhan me taas palaamme tutkimustemme kanssa, lapsuus, nuoruus ja uskonto antiikin Roomassa on pääteemamme. Tänään pidimme ensimmäisen seminaari-istunnon ja kävimme tarkkaan läpi kunkin työn tämänhetkisen tilan ja tarpeet. Kevät on meillä aikaa saada valmiiksi artikkelit ja tällä motivoituneella porukalla uskon, että se onnistuu.
Suomen Rooman instituutin pedagogisen ja tutkimuksellisen kokemuksen varassa on viety monta työryhmää onnistuneeseen päätökseen – tulos on nähtävissä instituutin Acta-julkaisusarjan niteissä – mutta kovinkaan paljon huomiota ei ole vielä osoitettu sille kokemukselle, minkä instituutin kuusikymmenvuotinen tutkimus- ja opetustyö on synnyttänyt. Tieteelliset kurssit ja työryhmät asuvat usean kuukauden ajan Villa Lantessa irrallaan normaalielämästään Suomessa ja keskittyvät tutkimusteemaan, joka yhdistää heitä kaikkia. Työryhmä kokoontuu säännöllisin väliajoin käsittelemään työpapereita, ja tutkimus etenee prosessinomaisesti hedelmällisessä vuorovaikutuksessa muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Paikalla on aina vähintään kaksi koulutettua tutkijaa, instituutin johtaja ja lehtori, jotka uhraavat suuren osan ajastaan vain näille nuorille ja heidän työlleen. Tässä on se kuuluisa Villa Lante -brändi, joka on tuottanut maailmalle liudan kansainvälisiä suomalaisia tutkijoita ja professoreita, eikä yksin antiikintutkimuksen piiriin!
Nykyäänhän ei enää riitä, että me ja muut tutkijat tunnemme tämän brändin, se pitäisi saada laajemminkin tunnetuksi. Tutkijana ajattelen, että paras tapa on tutkimus itse. Kun meitä arvostetaan kansainvälisesti oman perustyömme vuoksi, se tuottaa eniten lisäarvoa, josta seuraavat tutkijasukupolvet pääsevät nauttimaan. Totta kuitenkin on myös se, että ilman opetusministeriön ja muiden julkisten tahojen tukea ja arvonantoa emme voi tehdä tätä työtämme. Olemme myös suomalaiselle yhteiskunnalle velkaa, vain suomalaisen kulttuuritahdon varassa on oma tulevaisuutemme. Siksi on tärkeää viestiä eri tahoilla Villa Lanten merkityksestä tutkimuskeskuksena, ja tehdä sen brändi näkyväksi blogeissa, instituutin omilla sivuilla, facebookissa ja kaikkialla, missä kaksi tai useampia suomalaisia kohtaa!
Katariina Mustakallio
Suomen Rooman instituutin johtaja
FENESTRA FINNORUM – NÄKÖALOJA VILLA LANTESTA 