Roomassa osana yhteisöä

Villa Lanten ystävät ry:n stipendi mahdollisti kuluvana keväänä tehokkaan alun 1390-luvun saksalaisia kerettiläisyyden inkvisitioita ja maallikkouskonnollisuuden kontrollia käsittelevän väitöskirjani lähteiden kartoitukseen. Vietin maalis-toukokuussa kuusi viikkoa tutkien Biblioteca Apostolica Vaticanan Palatinum-kokoelmaan kuuluvaa käsikirjoitusta ja etsien kirjallisuutta Rooman tiedeinstituuttien ainutlaatuisista kokoelmista.

Vierailu Roomassa tutkimustarkoituksessa oli minulle ensimmäinen, joskaan ei varmasti viimeinen laatuaan. Ensimmäinen vierailu oudossa kirjastossa tai arkistossa on aina pieni yllätys, ja pahimmillaan tutkimusmatka ulkomaille voi olla melkoinen pudotus kylmään veteen. Villa Lanten onnistumista tutkimusta tukevana instituuttina kuvaa se, että Roomassa ensikertalaisen ei tarvitse pulikoida yksin, ei ainakaan ilman pelastusrengasta.

Korvaamaton apu Roomaan tulevalle tutkijalle tai taiteilijalle ovat tietenkin instituutin majoitustilat: aikaa ei tarvitse kuluttaa sopivanhintaisen asunnon tai hotellin etsintään, ja jopa verkkoyhteys toimii, puhumattakaan keskeisestä sijainnista.

Vähintään yhtä tärkeä tuki nuorelle tutkijalle on kuitenkin Villa Lanten ympärille syntynyt yhteisö: henkilökunta, muut asukkaat ja aikaisemmin instituutissa työskennelleet. Kollegoille kerrottu uutinen Roomaan lähdöstä tuotti rohkaisevien sanojen lisäksi kasapäin konkreettisia ohjeita (kuten käsinpiirretyn kartan Vatikaanin portilta passintarkastuksen kautta kirjaston ovelle ja käsikirjoitustiskille asti). Instituuttiin saapuessa ei sen paremmin kirjastoa kuin lähiseudun ravintoloita tarvinnut kuitenkaan etsiä yksin: työryhmä ja muut asukkaat pitivät huolen, että tulokas sai johdantokurssin elämään ja tutkimukseen Roomassa. Myös insitituutin pitkä tutkimustoiminta hyödyttää jokaista siellä työskentelevää: intendentti Simo Örmän kirjoittamien suositusten ansiosta minunkaan ei tarvinnut kirjastokorttia hakiessani selittää, mikä ihme on Turun yliopisto, vaan saatoin edustaa tunnettua ja tunnustettua roomalaista tiedeinstituuttia.

Lähes kaikkia elämänalueita, myös tutkimusta, riivaa nykyään tehokkuuden diskurssi. Jos sitä mantraa haluaa toistella, kannattaa muistaa, että todellinen tutkimuksen tehokkuus syntyy yllä mainitun kaltaisista, joskus vaikeasti määriteltävistä ja hinnoiteltavista asioista. Miten määritellä arvo sille, kun instituutin asukkaiden yhteisö pitää huolen siitä, ettei jokaisen Roomaan saapuvan, laillani muutaman fraasin italiaa osaavan tutkijanalun tarvitse keksiä jokaista tarvitsemaansa pyörää uudelleen?

Villa Lanteen saapuessani marssin lentoani seuraavana aamuna ventovieraaseen kirjastoon kaupungissa, josta olin aiemmin nähnyt lähinnä Colosseumin ja Espanjalaiset portaat. Rohkenen väittää, ettei tutkimustyöni Roomassa olisi ollut läheskään niin tuottoisaa ilman Villa Lanten henkilökunnan apua, muiden asukkaiden ohjeita ja Suomen Rooman-instituutin ympärille syntynyttä perimätietoa siitä, miten olla ja elää tutkijana Roomassa.

Pikaista paluuta Gianicolon laelle toivoen

Reima Välimäki

Kulttuurihistoria

Turun yliopisto