Torstaina 25.10. käynnistyy taas odotettu tapahtuma, kun n. 80 000 ihmistä suuntaavat neljän päivän aikana Helsingin Pasilaan kirjamessuille. Suomen Rooman-instituutti on viime vuotiseen tapaan mukana menossa! Vaikka olemme yksi liki 300:sta näytteilleasettajasta ja varmasti yksi pienimmistä, toivomme uusien ja vanhojen instituutin ystävien löytävän osastollemme kaikesta tarjonnasta huolimatta. Kirjojen kanssa kimpassahan ovat vanhat tutut Viini&Ruoka sekä Musiikki, ja tänä vuonna paikalla on myös Art Forum, josta voi ostaa itselleen vaikkapa taideteoksen kotiinviemisiksi. Kaikkea kiinnostavaa siis luvassa!
Osastollamme on sekä haastatteluja että workshop-tyyppistä ohjelmaa. Itsensä voi haastaa esimerkiksi koittamalla tunnistaa roomalaisia ja niistä vaikutteita saaneita helsinkiläisiä rakennuksia ja monumentteja tai opettelemalla togan pukemista! Sunnuntaina klo 12 myönnetään viimevuotiseen tapaan upeita pyhiinvaelluspasseja. Samassa yhteydessä keskiajantutkija Jesse Keskiaho alustaa Roomasta pyhiinvaelluskaupunkina. Päivittäin ohjelmassa on myös roomalainen kalenteri: jokainen haluava saa lisätietoa oman syntymäkuukautensa merkityksestä antiikin Roomassa ja ajankohtaan sopivan lentävän lauseen!
Kiinnostavia haastatteluja saadaan kuulla perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Perjantaina klo 14 dosentti Liisa Suvikumpu valottaa Rooman merkitystä suomalaisille kirjailijoille. Ketkä kirjailijat kävivät ikuisessa kaupungissa, ja mitä he sieltä löysivät? Lauantaina klo 13 FM Laura Nissinen haastattelee professori Paavo Castrénia mm. Villa Lanten suhteesta suomalaiseen antiikintutkimukseen, ja paria tuntia myöhemmin klo 15 kuulemme Aku Ankan historiakuvasta, kun aiheesta saapuvat keskustelemaan vt. asiamiehemme Eeva-Maria Viitasen johdolla lehden päätoimittaja Aki Hyyppä ja tietokirjailija Arto Kivimäki. Sunnuntaina klo 14 puolestaan saamme esimakua syksyllä 2013 kautensa aloittavan Villa Lanten tulevan johtajan tutkimusteemoista.
Viime vuonna saimme palautetta, että olisi mukavaa, jos osastoltamme voisi ostaa Rooma-aiheista kirjallisuutta kootusti. Saamanne pitää! Olemme ottaneet osastollemme myyntiin pienen otoksen viimeisen 10 vuoden aikana ilmestyneestä suomenkielisestä Rooma-aiheisesta tieteellisestä ja populaarimmasta kirjallisuudesta. Näiden kirjojen lisäksi myymme omaa tieteellistä julkaisusarjaamme Actaa, Villa Lante-historiateosta, Villa Lanten Ystävien vuosikirjaa sekä arkkitehtiopiskelijoidemme upeita postikortteja. Tämän vuoden erikoisuus on upea juliste, josta voi halutessaan leikata itselleen koottavan Villa Lanten! Juliste lienee monelle tuttu Lanten parlatorion seinältä, ja sen suunnittelivat alun alkaen Otaniemen arkkitehtiopiskelijat 1970-luvun alussa kerätessään rahaa Rooman-matkaansa varten. Nyt julisteesta on otettu hieman muokattu uusintapainos, jota on saatavilla messuilla rajoitettu erä. Tässäpä oiva joululahjaidea ystäville ja sukulaisille. Käteistä mukaan siis!
Lämpimästi tervetuloa kirjamessuille, ja osastollemme 7p51!
Johanna Rassi
Apulaisasiamies/Tiedotusprojektin koordinaattori
Säätiö Institutum Romanum Finlandiae