FT Eeva-Maria Viitanen työskentelee Suomen Rooman-instituutin tutkijalehtorina kaudella 2016-2019.
Muutos on osa minkä tahansa kaupungin historiaa, niin myös Rooman. Tulin Roomaan ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten ja vaikka suurin osa kaupunkia on yhä edelleen samanlainen kuin silloin, niin moni yksityiskohta on muuttunut. Uudisrakennuksia ei Rooman keskustassa tietenkään juuri ole – uusimmat rakennukset ovat yleensä 1900-luvun alkupuolelta, joten Augustuksen rauhanalttarin eli Ara Pacis Augustaen uusi moderni museorakennus herätti paljon keskustelua valmistuttuaan kymmenen vuotta sitten. Miten se sopii yhteen barokkikirkkojen, keskiaikaisten talojen ja antiikin monumenttien kanssa? Arkkitehti Richard Meierin suunnittelema rakennus on kuitenkin muuttumassa olennaiseksi osaksi Mars-kentän topografiaa.
Turistien määrän jatkuva lisääntyminen on johtanut monien arkeologisten kohteiden uudelleenjärjestelyihin. Aikaisemmin Forum Romanumin läpi saattoi kävellä, se oli osa kaupunkirakennetta, mutta nyt se on maksullinen arkeologinen kohde. Viime vuonna käytiin paljon keskustelua siitä, voidaanko Pantheonin sisäänpääsystä ryhtyä ottamaan maksua. Lopulta päädyttiin maksullisuuteen siirtymiseen ja toukokuusta 2018 lähtien yksi Rooman keskeisistä monumenteista muuttuu maksulliseksi. Yksi Rooman ihmeistä on mielestäni aina ollut se, miten kaikki sen aikakaudet ovat luonnollinen osa nykyistä kaupunkirakennetta. Monumenttien eristäminen lippukassan taakse on kuitenkin myös osa niiden suojelemista eikä siltä voi nykyoloissa välttyä.
Suuri muutos on tapahtunut myös Forumin vieressä, jossa viimeisen 25 vuoden aikana on kaivettu esiin lisää keisariforumeita. Harva kuitenkaan muistaa, että prosessi aloitettiin itse asiassa vasta 1930-luvulla, kun Benito Mussolini halusi paraatikadun Colosseumin ja Piazza Venezian välille. Alueelta purettiin pois 1500-luvun alussa rakennettu Quartiere Alessandrino, ja arkeologiset kaivaukset tehtiin niin kiireellä, että niistä jäi hyvin vähän dokumentaatiota. Kaivauksia jatkettiin 1990-luvulla hieman verkkaisemmalla tahdilla ja työ jatkuu edelleen Metro C -linjan töiden takia. Arkeologisten muistomerkkien ”puhdistaminen” Rooman kaupunkikuvaan alkoi 1800–1900-lukujen vaihteessa, kun Roomasta oli tullut jälleen pääkaupunki ja haluttiin saada esiin edellinen yhtenäisen Italian kausi.
Myös Via dei Fori Imperialin alkupiste eli Piazza Venezia on melko nuori nykyisessä asussaan. Palazzo Venezia aukion länsilaidalla on renessanssirakennus ja sen edessä oli alun perin pienehkö aukio. 1900-luvun alussa aukion laitaan tehtiin yhdistyneen Italian ensimmäiselle kuninkaalle Vittorio Emanuele II:lle omistettu monumentti, joka myös isänmaan alttarina tunnetaan. Siinä yhteydessä purettiin aikaisemman aukion sekä Capitolium-kukkulan reunoilta paljon vanhoja kortteleita – yksi fasadi, ns. Michelangelon talon julkisivu siirrettiin silloin Villa Lanten lähelle ison vesisäiliön etuosaksi. Lisäksi Piazza Venezian itäreunalle rakennettiin uusrenessanssityylinen rakennus erään vakuutusyhtiön päämajaksi. Isänmaan alttaria kritisoitiin aikanaan varmasti yhtä paljon kuin Ara Paciksen museota eikä Brescian valkoisesta marmorista tehty kolossi oikein vieläkään sulaudu osaksi maisemaa. Tämän linkin takaa löytyy italiankielinen selostus muutoksista hienojen kuvien kera.
Piazza Venezian ja Via dei Fori Imperialin lisäksi eräs toinen ikonisista näkymistä Roomassa on Mussolinin aikaansaannosta: Via della Conciliazione eli Tiberin rannasta Pietarinkirkolle johtava katu. Aksiaalisen näkymän tieltä purettiin 1930-luvulla keskiaikainen korttelikokonaisuus, ”Spina” di Borgo. Vatikaanin ympäristö on muutenkin muuttunut paljon. Sen vieressä Tiberin tulvatasangolla on Prati-niminen kaupunginosa, joka nyt on täynnä 1800-luvun lopun sekä 1900-luvun alun kerrostaloja. ”Prati” tarkoittaa ’niittyjä’ ja vanhoista maalauksista sekä valokuvista voikin nähdä, että nykyään tiheästi asuttu kaupunginosa oli vielä 1850-luvulla kirjaimellisesti niittyä.
Italian yhdistymisen jälkeinen aika 1870-luvulta aina toiseen maailmansotaan saakka on varmasti yksi Rooman kaupunkikuvan suurimpien muutosten kausi. Sitä ennen Rooma oli ollut vuosisatoja paavin hallitsema pienehkö kaupunki, jonka asutuksesta suurin osa sijoittui Vatikaanin, Mars-kentän ja Trasteveren alueille. Sen ulkopuolella alkoi heti maaseutu, kuten Giambattista Nollin 1748 tekemästä kartasta voi todeta – kartasta tehty interaktiivinen versio on mainio väline uuden ja vanhan Rooman vertailuun. Keisari Aurelianuksen aikana vuonna 271 jaa. rakennetut muurit kattoivat silloisen tiiviisti rakennetun alueen, mutta 1700-luvulla suurin osa niiden sisälle jäävästä alueesta oli muuttunut viinitarhaksi tai muuksi maatalousmaaksi.
Rooman tultua jälleen pääkaupungiksi 1870 varsinkin sen reunamilla alkoi kiihkeä rakentaminen, kun oli luotava infrastruktuuri uuden valtion hallinnolle sekä asuntoja Roomaan töihin tuleville virkamiehille ja heidän perheilleen. Henry Jamesin romaani ”Naisen muotokuva” (Portrait of a Lady, 1881) sijoittuu tämän ajan Roomaan. Kirjan loppupuolella sen sankarittaren Isabel Archerin avioliitto on karilla ja hän käy Lateraanikirkossa etsimässä lohtua sen muuttumattomuudesta ja pysyvyydestä. Mutta samalla Aurelianuksen muurien yli näkyvä Rooman maaseudun rauniomaisema on kuin Isabelin elämän raunioiden kuvajainen. Ja vain hiukan myöhemmin rauniot peitti Nuovo Quartiere Esquilinon asuinalue.
Ikuinen Rooma onkin ulkomuodoltaan osin varsin uusi ja se jatkaa edelleen muuttumisleikkiään!
Roomasta otettuja vanhoja valokuvia on kerätty runsaasti muun muassa näille verkkosivuille ja suurin osa tämän tarinan kuvista on löydetty niitä selaillessa.
https://www.romasparita.eu/
https://www.romaierioggi.it/
FENESTRA FINNORUM – NÄKÖALOJA VILLA LANTESTA 