Rooma rantautuu Pasilaan: kirjamessuille mars!

 

Tällä viikolla ne alkavat täydellä tohinalla, Helsingin kirjamessut, jotka keräävät perinteisesti noin 80 000 kirjallisuuden ystävää Helsingin messukeskukseen kuuntelemaan paneelikeskusteluja, tekemään ostoksia, tapaamaan tuttuja ja hengailemaan. Moni eksyy tahallaan tai tahattomasti satojen kojujen seassa myös Ruoka, Viini ja hyvä elämä-puolelle napsimaan herkullisia maistiaisia jaksaakseen taas lumoutua kirjoista. Hyvästä elämästä on kyse myös Suomen Rooman-instituutin osastolla 7p32 (opetelkaa tunnus ulkoa ja löytäkää meidät!), vaikka kirjamessuille olemmekin ilmoittautuneet.

Suomen Rooman-instituutti on tieteellinen kustantaja, ja kirjat liittyvät olennaisesti tieteen tekemiseen ja sen tuloksista kertomiseen. Ennen kaikkea olemme kuitenkin kirjamessuilla jakamassa tietoa, välittämässä tunnelmia, popularisoimassa historiaa ja etsimässä instituutille uusia ystäviä. Instituutin hieno ja laadukas toiminta tarvitsee enemmän äänitorvia myös kotimaassa.

Osastomme on pieni mutta sitäkin pippurisempi pakkaus. Visuaaliseen ilmeeseen on haettu elementtejä antiikin kuvastosta ja sitä on suunnitellut arkkitehtistipendiaattinakin Villa Lantessa vaikuttanut Iida Kalakoski. Kirjamessuja varten on painettu osaston ilmettä mukaillen myös oma esite, kirjanmerkki ja postikorttisarja. Postikortit on tehty vuoden 2009 arkkitehtikurssilaisten mustavalkoisten Rooma-aiheisten luonnosten pohjalta, ja joitakin originaaleista voi ihastella osastomme seinällä. Myymme myös ACTA-sarjaa sekä Villa Lanten ystävien ROMA-vuosikirjaa. Osastollamme on kirjahylly, jossa on selailtavaksi tarkoitettua Rooma-aiheista kirjallisuutta.

Ohjelmassamme on pienimuotoisia antiikin ja keskiajan henkeen rakennettuja pajoja. Torstaina (klo 14 ja 16) ja lauantaina (klo 13 ja 16) voi vihkiytyä antiikin maailmaan teettämällä piirtokirjoituksia tai tunnistamalla roomalaisia monumentteja. Perjantaina (klo 13 ja 17) ja sunnuntaina (klo 12 ja 14 ) keskiajan ystävät puolestaan saavat katsella sulkakynien oikeaoppista valmistusta tai heille voidaan myöntää pyhiinvaeltajan upeita passeja Roomaan. Pajoja luotsaamassa ovat nuoret toivot antiikin ja keskiajan historian tutkimuksen alalta. Lisäksi kerran päivässä yksi tunnettu Rooman-kävijä tulee osastomme divaanille haastateltavaksi. Torstaina keskiajantutkija, dosentti Tuomas Heikkilä (klo 17), perjantaina kirjailija Eppu Nuotio (klo 14), lauantaina pitkän linjan poliitikko, presidenttiehdokas Paavo Lipponen (klo 14) ja sunnuntaina Helsingin piispa emeritus Eero Huovinen (klo 13) kertoo suhteestaan ikuiseen kaupunkiin. Jokaisen puhujan omaan henkilöhistoriaan Rooma ja Villa Lante liittyvät merkittävällä tavalla.

Neljä päivää kirjamessuhulinaa toivottavasti jättävät pysyvän jäljen sekä osastollamme päivystäviin vapaaehtoisiin että siellä piipahtaviin ihmisiin. Teemme kaikkemme jotta osaisimme vastata kysymyksiin ja tuoda instituutin toimintaa esille raikkaalla ja uudella tavalla. Kerromme täällä myöhemmin, miten siinä onnistuttiin.

Sydämellisesti tervetuloa! Kirjamessuilla nähdään!

 

Johanna Rassi

Apulaisasiamies

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Villa Lanten tiedesyksy

Villa Lanten syksyn ohjelmistossa on tietysti ja ennen kaikkea luvassa myös tieteellisiä esitelmiä sekä muutama mielenkiintoinen ja kauan odotettu julkaisu.

Esitelmäsyksyn avaa Sienan yliopistosta Donatella Puliga uraauurtavalla sosiologis-vaikutteisella tutkimuksellaan Orfeus- ja Eurydike-myytistä.  Marraskuussa saamme tuulahduksen tervettä maidenvälistä patriotismia seminaarissa ”Italian yhdistyminen ja Suomen itsenäistymisprosessi”. Seminaari juhlistaa tietysti Italian 150-vuotissyntymäpäivää, niin kuin Roomassa sijaitsevan ulkomaisen instituutin kuuluukin. Seminaarin neljä esiintyvää professoria ovat alojensa huippuja ja tarjoavat kukin oman näkökulmansa Risorgimento-tematiikkaan. Tilaisuuden avaa juhlallisesti, ja jos luoja suo, Italian Tasavallan presidentti Giorgio Napolitano, joka astuu näin ollen jo toista kertaa vuoden sisällä Villa Lanten myöhäisbarokkiportaita. Suomen Kansallisarkisto osallistuu seminaariin pienellä asiakirjanäyttelyllä, jonka päähenkilönä nähdään legendaarinen suomalaisgaribaldiini Herman Liikanen. Lantessa opiskelleet, ja miksei jokunen muukin, muistanevat Liikasen jo perinteeksi muodostuneesta Vappulakituksesta…

Tilaisuus on Suomen Rooman suurlähetystön, Instituutin sekä Suomen Kansallisarkiston yhteistyön tulosta.

Ennen suurta Voittamattoman auringon, ja Jeesuksen syntymän, juhlaa esitelmöi vielä Toronton yliopiston Rooman historian professori (ja Instituutin johtaja vuosina 1997-2000) Christer Bruun omimmalta alaltaan eli uusimmista Ostiaan liittyvistä tutkimuksistaan.

Syksy on myös instituutin julkaisujen juhlaa. Hyvää kannattaa odottaa, sillä syksyn aikana näkee vihdoin päivänvalon Margareta Steinbyn johtamien Lacus Iuturnae-kaivausten (1982-85) loppuraportti – onnittelut saavutuksesta jo myyttisen maineen saavuttaneelle Lacus-ryhmälle!  Lisäksi syksyn aikana julkaistaan helmikuussa 2009 pidetyn saksalaisen arkeologin ja armoitetun Villa Lanten isännän Wolfgang Helbigin 170-vuotisjuhlaseminaarin aktat, kiitos toimitustyöstä menee omnipresentille Simo Örmälle sekä Instituutin edelliselle johtajalle Kaj Sandbergille.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan syksyn antia näissä kaikin puolin positiivisissa tunnelmissa.

Johanna Litzen

Amanuenssi

Suomen Rooman instituutti