Kategoria: Antiikin tutkimus

Kuka oli Wolfgang Helbig?

Kaikki villalantelaiset tietävät, että huvilamme Gianicololla oli ennen Suomea saksalaisvenäläisen Helbigin perheen omistama, ja monet antiikin tutkijat toki muistavat Wolfgang Helbigin (1839-1915) nimen antiikintutkimuksen historiasta.  Helbigin toiminta 1800-luvun lopun Roomassa on kuitenkin viime vuosikymmeninä ollut poleemisen keskustelun aiheena, ja siksi instituuttimme suoranaisena velvollisuutena oli selvittää, millainen mies Helbig oikeastaan oli.

1.2.2009 oli kulunut tasan 170 vuotta Wolfgang Helbigin syntymästä ja se antoi syyn vihdoin järjestää seminaari aiheesta. Siihen osallistui italialaisia, saksalaisia, tanskalaisia ja suomalaisia alan tutkijoita, jotka selvittivät Helbigin asemaa oman aikansa johtaviin kuuluneena antiikin tutkijana. Valitettavasti jälkimaailma oli muistanut hänet lähinnä niistä syytöksistä, joita italialainen epigrafisti Margherita Guarducci oli 1970-luvulla esittänyt Helbigiä vastaan syyttäen häntä väärentäjäksi. Guarducci väitti Helbigin väärentäneen mm. julkaisemansa Praenesten soljen, jossa on varhaisin tunnettu latinankielinen piirtokirjoitus. Lisäksi Helbigin epäiltiin toimineen muutenkin 1800-luvun lopun kansainvälisessä taidekaupassa epärehellisesti ja välittäneen väärennettyjä antiikin patsaita ulkomaille.

Seminaarin aikana kävi ilmi, että Helbig ansaitsee paremman maineen: hän oli merkittävimpiä ja monipuolisimpia antiikintutkimuksen pioneereja. Italian varhaishistoria, etruskitaide ja roomalainen maalaus- ja kuvanveistotaide – kaikilla näillä aloilla Helbig teki perustavaa laatua olevia tutkimuksia. Seminaariin osallistuneet epigraafikot ja filologit osoittivat myös, että Fibula Praenestinan piirtokirjoitus on aito ja puhdistivat täten Helbigin maineen. Suomen Rooman-instituutti voi olla ylpeä siitä, että se voi jatkaa Villa Lantessa Helbigin työtä.

Seminaarin tulokset julkaistiin tänä keväänä julkaisusarjamme Acta Instituti Romani Finlandiae 37.niteenä Simo Örmän ja Kaj Sandbergin toimittamina.

Myös mielenkiintoinen kuriositeetti kävi ilmi tutkiessamme Wolfgang Helbigiä vuosisadan vaihteen Roomassa. Toimiessaan Saksan arkeologisen instituutin varajohtajana Helbig keksi, tai ainakin vakiinnutti tavan heittää kolikko Fontana di Treviin Roomasta poistuttaessa (toivoen pikaista palaamista ikuiseen kaupunkiin). Kuinkahan moni villalantelainen tänäänkin noudattaa Helbigin luomaa perinnettä!

Simo Örmä

Intendentti

Suomen Rooman-instituutti

Sattumuksia Pompejissa

 

Vesuvius uinuu kovin lempeän näköisenä kevätauringossa. Melkein kahden Napolissa vietetyn vuoden jälkeen tulivuoren vaarallisuus on ehtinyt unohtua. Eräänä päivänä istuessani Circumvesuviana-junassa matkalla kohti Pompejia, huomasin, että jollakin väliasemalla oli metallinen pohjapiirustus. Siinä oli selitetty, mitä asemalta löytyy. Ajattelin, että onpa mukavaa tuleville arkeologeille, kun voi siitä suoraan katsoa rakenteiden käyttötarkoitukset, ja hypoteesit voi jättää kirjoituspöydän paperipinoon pölyttymään.

Teen väitöskirjaa Pompejin peristyylipuutarhoista ja työni on osa EPUH-projektia (Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis: http://www.helsinki.fi/hum/kla/epuh/ ) sekä PPRH-projektia (Public and Private in the Roman House: http://blogs.helsinki.fi/romanhouse/ ). Tällaisia puutarhoja on aika monta, joten on helpompaa elää Napolissa muutama vuosi kuin matkustaa Suomen ja Italian väliä. Saan tai joudun vierailemaan todella monessa 2000 vuoden takaisessa pompejilaisessa kodissa. Taloissa otan hirveän määrän kuvia, keskimäärin varmaan noin sata per talo. Sitten teen mittaukset ja kirjalliset muistiinpanot, koska kaikkea ei saa kuvattua kameralla. Kenttätyö alkaa olla jo rutinoitunutta. En kuitenkaan valita, vai miltä kuulostaa ulkotyö maailman tärkeimmässä arkeologisessa kohteessa? Työskentely tapahtuu vain Italian lämmittävän auringon alla, koska sateella se on mahdotonta. Tarjolla on lähes all access –passi eli pääsen moniin sellaisiin taloihin, jotka ovat muilta vierailijoilta suljettu. Suu vetäytyy monesti hymyyn, kun kuulee suljettuun oveen nojaavan turistin kysyvän: ”Honey, how did he get in?” Toisaalta välillä on olo kuin apinalla Korkeasaaressa, kun turistit ihmettelevät työskentelyäni. Tunne on tuttu EPUH:in vuoden 2010 kenttätyöryhmälle, kun töitä tehtiin Via Stabianan varrella.

Aloitin työni Pompejissa suurin piirtein samaan aikaan kun tapahtui surullisen kuuluisa Armeria dei Gladiatorin sortuminen. Olen siis saanut olla Pompejissa murroskautena, mikä ei ehkä ole helpottanut työtä, mutta toisaalta olen nähnyt muutosta tapahtuvan. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa huomattavasti paremmalta. Joka päivä törmään ryhmiin arkeologeja ja arkkitehtejä, jotka on palkattu huolehtimaan arvokkaan kohteen kunnostuksesta. Tätä ei tapahtunut työni alkuvaiheessa. Toivotaan vielä, että heidän työnsä konkretisoituu kaikilla tasoilla, ja saamme ihailla hyvin säilynyttä Pompejia vielä pitkään.

Kunnostajien ja restauraattoreiden lisäksi Pompejissa törmää tieteellisiin työryhmiin. Tähän liittyy pieni anekdootti menneiltä viikoilta. Työskentelin noin parinkymmenen metrin päässä eräästä – no, sanotaan nyt pohjoisesta tulleesta – ryhmästä. Ajattelin käydä tervehtimässä heitä, kun olimme kuitenkin näköetäisyydellä. Tuloni aiheutti hieman hämmennystä. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä minun kanssani pitäisi tehdä tai jutella, ja oliko minulla edes lupaa olla alueella. Kaikki selvisi kuitenkin aika nopeasti. Hetken rupattelun päätteeksi eräs heistä kysyi, eikö minulla tosiaan ollut mitään asiaa, ja olinko vain tullut moikkaamaan. Hieman hämmentyneenä änkytin, että kun nyt työskentelin tuossa lähellä, niin ajattelin sen olevan sopivaa. Olin pitänyt itsestään selvänä, että toki käyn tervehtimässä. Ilmeisesti jotain etelä-italialaista on tarttunut minuun. Täällä kun sitä olisi pidetty suurena loukkauksena, jos en olisi mennyt vaihtamaan muutamaa sanaa.

 

Samuli Simelius

Yleinen historia, Helsingin Yliopisto

Villa Lantessa tieteellisellä kurssilla 2007

Vettiusten talo

Appelsiinipuita lumipyryssä – 3. helmikuuta 2012 Villa Lantessa

 

Tänään sitten tuli ensilumi! Koulut ovat kiinni ja liikenne kangertelee. Apulaisellani Eevalla oli vaikeuksia päästä yliopistolle tenttiin, bussien kulkemisesta ei ole kukkulaisessa Roomassa varmuutta tällä säällä  metroista puhumattakaan. Ei ole edes varmaa ovatko vahtimestarit paikalla avaamassa ovia, vaikka opiskelijat ja professorit olisivatkin.

Lumi muuttaa kaiken, hyytävä ulkoilma – ei tietenkään mitään verrattuna Suomen -20 asteen pakkasiin -tulee joka raosta sisään, ja yhä uudelleen muistutan eilen saapuneille työryhmäläisilleni villaisten alusvaatteiden merkityksestä. Liian usein osa hyvästä tutkimus- ja opetusajasta menee Roomassa sairastamiseen. Tietenkin kaksinkertaisilla ikkunoilla voitaisiin voittaa jotain, tai tehokkaammalla ja kalliimmalla lämmityksellä, mutta sitten taas saattaisi tulla muita ongelmia. Vanhoista taloista ei koskaan tiedä, suo siellä, vetelä täällä, joten paras vaan oppia vetämään vaatetta päälle.

Vastapäisessä koulussa on pantu kaikki lapset juoksemaan ulos lumipyryyn, varmaankin roomalaisille uskomaton ja ikimuistoinen kokemus, josta puhutaan vielä pitkään kodeissa. On hauskaa, että työryhmäni nuoret tutkijat saapuivat juuri nyt Roomaan, mikäänhän ei ole niin lapsellisen ilahduttavaa kuin lumipyry! Ja lapsuuteenhan me taas palaamme tutkimustemme kanssa, lapsuus, nuoruus ja uskonto antiikin Roomassa on pääteemamme. Tänään pidimme ensimmäisen seminaari-istunnon ja kävimme tarkkaan läpi kunkin työn tämänhetkisen tilan ja tarpeet. Kevät on meillä aikaa saada valmiiksi artikkelit ja tällä motivoituneella porukalla uskon, että se onnistuu.

Suomen Rooman instituutin pedagogisen ja tutkimuksellisen kokemuksen varassa on viety monta työryhmää onnistuneeseen päätökseen –  tulos on nähtävissä instituutin Acta-julkaisusarjan niteissä – mutta kovinkaan paljon huomiota ei ole vielä osoitettu sille kokemukselle, minkä instituutin kuusikymmenvuotinen tutkimus- ja opetustyö on synnyttänyt. Tieteelliset kurssit ja työryhmät asuvat usean kuukauden ajan Villa Lantessa irrallaan normaalielämästään Suomessa ja keskittyvät tutkimusteemaan, joka yhdistää heitä kaikkia. Työryhmä kokoontuu säännöllisin väliajoin käsittelemään  työpapereita, ja tutkimus etenee prosessinomaisesti hedelmällisessä vuorovaikutuksessa muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Paikalla on aina vähintään kaksi koulutettua tutkijaa, instituutin johtaja ja lehtori, jotka uhraavat suuren osan ajastaan vain näille nuorille ja heidän työlleen. Tässä on se kuuluisa Villa Lante -brändi, joka on tuottanut maailmalle liudan kansainvälisiä suomalaisia tutkijoita ja professoreita, eikä yksin antiikintutkimuksen piiriin!

Nykyäänhän ei enää riitä, että me ja muut tutkijat tunnemme tämän brändin, se pitäisi saada laajemminkin tunnetuksi. Tutkijana ajattelen, että paras tapa on tutkimus itse. Kun meitä arvostetaan kansainvälisesti oman perustyömme vuoksi, se tuottaa eniten lisäarvoa, josta seuraavat tutkijasukupolvet pääsevät nauttimaan. Totta kuitenkin on myös se, että ilman opetusministeriön ja muiden julkisten tahojen tukea ja arvonantoa emme voi tehdä tätä työtämme. Olemme myös suomalaiselle yhteiskunnalle velkaa, vain suomalaisen kulttuuritahdon varassa on oma tulevaisuutemme. Siksi on tärkeää viestiä eri tahoilla Villa Lanten merkityksestä tutkimuskeskuksena, ja tehdä sen brändi näkyväksi blogeissa, instituutin omilla sivuilla, facebookissa ja kaikkialla, missä kaksi tai useampia suomalaisia kohtaa!

 

Katariina Mustakallio

Suomen Rooman instituutin johtaja

 

Villa Lanten Ystäväksi!

 

Vietin Villa Lantessa kolme kuukautta ja kolme viikkoa Suomen Rooman -instituutin järjestämillä antiikintutkimuksen kursseilla vuosina 2007 ja 2010. Villa Lante tarjosi upeat puitteet opiskelulle ja tutkimukselle. Erityisesti mainittakoon viehättävä ympäristö, hyvät yhteydet ja verkostot muihin instituutteihin sekä kannustava yhteisö, joka otti uudet tulijat vastaan avosylin.

Suomessa iski Rooman kaipuu. Vaivaan on auttanut matkustus ja yhdistystoiminta – toimin nyt neljättä vuotta Villa Lanten Ystävät ry:n sihteerinä.

Suomen Rooman -instituutin tukiyhdistys, Villa Lanten Ystävät ry (VLY), on pitänyt Roomaan tiivistä yhteyttä jo yli 30 vuoden ajan. VLY tukee ja tekee tunnetuksi Suomen Rooman -instituutin toimintaa sekä edistää jäsentensä Italian ja antiikin kulttuurien tuntemusta. Yhdistys myöntää instituutille  vuosittaisen  avustuksen ja väitöskirjantekijälle stipendin, joka on tarkoitettu mm. Roomassa tehtävään aineiston keruuseen.

Villa Lanten Ystävät järjestää jäsenilleen esitelmätilaisuuksia, näyttelykierroksia, konsertteja, juhlia ja matkoja. VLY:n yleisöluennot ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Monipuoliset esitelmäaiheet liittyvät Italian ja antiikin kulttuureihin ja historiaan. Tilaisuuksissa esittäytyvät mm. tutkijat Villa Lanten hankkeista ja VLY:n omat stipendiaatit. Myös Suomen Rooman -instituutin johtaja Katariina Mustakallio ja intendentti Simo Örmä ovat vierailleet tilaisuuksissamme.

VLY:n kevään ohjelman aloittaa stipendiaattimme FM Hanna-Leena Tikkanen, joka esitelmöi väitöstutkimuksestaan ”Yhteisellä ristiretkellä bolshevismia vastaan”: Suomen ja Italian suhteet 1940-44. Maaliskuussa yliopistonlehtori Ville Vuolanto tulee kertomaan aiheesta ”Lapsi ja arki Rooman keisarikaudella – leikki, työ, koulu”. Huhtikuussa on vuorossa Suomen Välimeren tiedeinstituuttien yhteistilaisuus, Mare Nostrum.  Illan teemana on kulttuurien yhteentörmäykset ja vuorovaikutus Välimeren alueella. VLY:n puhujana on professori Jaakko Hämeen-Anttila aiheenaan ”Kulttuurien kohtaaminen käännösten kautta: Mesopotamia, Kreikka, arabit”.

Suunnitteilla on myös opastettu kierros taidemaalari Lauri Laineen tulevaan näyttelyyn Maalauksia valosta ja tilasta. Lauri Laine on työskennellyt useasti Villa Lanten taiteilija-ateljeessa ja hänen töissään voi nähdä vaikutteita mm. Italian renessanssi- ja barokkimaalareiden tavasta kuvata valoa ja tilaa.

Inspiroivaa kevättä ja tervetuloa VLY:n tilaisuuksiin! Lisätietoja kotisivuiltamme http://www.villalante.org.

Maria Tukia

sihteeri

Villa Lanten Ystävät ry

Tapahtuu Villa Lantessa keväällä 2012

Keväistä kukoistusta odotellessa  juuri alkaneen uuden vuoden puolella tulee muistelleeksi mennyttä vuotta ja sen mukanaan tuomia lukuisia menestyksiä mutta myös menetyksiä. Vaikka renessanssihuvilassa tuhatvuotisen kaupungin kukkuloilla ajan kulku on melko abstrakti käsite, voi joskus sattua niin, että  tietty hetki – vuosi, päivä tai muutama tunti – nousee jollain tavalla merkittäväksi osaksi ainakin omaa subjektiivista ikuisuutta. Itselleni vuosi 2011 merkitsi juuri tällaista hetkeä ja uskaltanen sanoa, että näin on myös monen muun Villa Lanten piirissä vaikuttavan kohdalla.

Lukijaa pitkästyttämättä omalla eksistentialismillani, siirtykäämme sulavasti maallisempiin sfääreihin, nimittäin viimeisiä kinkun tai panettonen rippeitä sulatellessa on aiheellista vilkaista Villa Lanten kevään 2012 ohjelmaa.  Tammikuussa (19.1.) hiljennymme perinteiseen ekumeeniseen Henrikinmessuun Santa Maria Sopra Minerva-basilikan suomalaisessa kappelissa. Jumalanpalveluksen toimittavat Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Teemu Sippo ja Mikkelin evankelis-luterilaisen hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen.  Hengistyä voi myös lauantaina 21.1. kuunnellen Kouvolan seurakunnan Sonus-kuoroa Piazza del Popolon Santa Maria dei Miracoli-kirkossa. Tammikuussa harjoitetaan myös kansainvälistä suhdetoimintaa,  nimittäin instituuttien henkilökunnalle suunnatun ”pohjoismaisen lounaan” muodossa, jonka kukin pohjoismainen instituutti järjestää vuorollaan  – tällä kertaa isäntänä toimii Tanskan instituutti Valle Giuliassa.

Helmikuussa käynnistyy huipputasokas esitelmäkevät: Rooman arkeologisen museoviraston johtaja Rita Paris puhuu Appia Antican alueen uusista arkeologisista kaivauksista; maaliskuussa epigraafikko ja Triesten yliopiston antiikintutkimuksen laitoksen johtaja Claudio Zaccaria esittelee Aquileia-tutkimuksiaan. Huhtikuussa valmistellaan kuumeisesti Roman Family VI-seminaaria, joka kokoaa toukokuussa Villa Lanteen kymmeniä lapsuuden ja perhe-elämän historioitsijoita ympäri tiedemaailmaa. Seminaarin itseoikeutettuna hengettärenä toimii instituutin johtaja Katariina Mustakallio. Jokavuotisen Amos Anderson-luennon pitää niin ikään toukokuussa klassillisen arkeologian grand old lady Margareta Steinby.

 Antiikki-painotteisen kevään jälkeen siirrytään kesään tultaessa reippaasti myöhempiin aikoihin Italia ja Ribbentrop-Molotov-sopimus 1939-41-seminaarin myötä.  Suomen Vatikaanin Suurlähetystön kanslian roolissa Villa Lantessa järjestetään myös Suomen ja Pyhän Istuimen välisten diplomaattisuhteiden 40-vuotisjuhlaseminaari sekä virallinen vastaanotto.

Klassikoksi muodostuneita maestro Flavio Colusson Orecchio di Giano- konsertteja on luvassa huhti- ja toukokuussa.

Kevään toimintakauden päättää laadukas konsertti, jossa sellisti Seeli Toivio, harpisti Lily-Marlene Puusepp sekä uuden sukupolven baritoni Petteri Lehikoinen tulkitsevat niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin klassikkoja Oskar Merikannon tuotannosta aina  ooppera-aarioihin.

Johanna Litzen

Amanuenssi

Suomen Rooman Instituutti

Hautojen tuoksuissa

 

Aamuaurinko himersi pilviverhon takaa lokakuisen Rooman yläpuolella. Antiikintutkimuksen johdantokurssimme ahtautui Lanten minibussiin, jonka Etrurian reissulla tien poskeen jäänyt sivupeili oli jälleen turvallisesti paikoillaan. Jussi Hanskan johtama pieni joukkomme saavutti pian päivän ensimmäisen kohteen, San Sebastianon katakombit.

Odotusaula oli lupaavasti tyhjä, kunnes hetkeä ennen opastuksen alkua alkoi sisään valua kovaäänistä, urheilukenkäistä väkeä, jonka henkilöllisyydestä ei voinut erehtyä: bussilastillinen amerikkalaisturisteja. ”Loistavaa”, totesi tohtori Hanska ilmeenkään värähtämättä.

Laskeuduttuamme italialaisen oppaan perässä katakombien ruskeaan hämärään tunsin nenässäni tutun makean lemun. Haudankaivajien hiki? Lahoavat ruumiit? Ei, vaan… Vilkaisin nopeasti kurssitovereitani. Muistaakseni eilen illalla ei avattu yhtään Olevanon viinitilalta ostettua pulloa. Sitten katseeni kohtasi oppaamme väsyneet silmät, joissa illan viimeinen karahvi näytti vieläkin kiiltelevän. Tuntia myöhemmin minibussimme kaartaessa katakombien pihamaalta kohti uutta seikkailua, neljä valkosääristä eläkeläistä kenties Pittsburghista asettui riviin vilkuttamaan hyvästiksi.

Matka seuraavaan kohteeseen ei ollut pitkä. Kahden lehmän tarkkaillessa valtatien takaa marssimme sisään Via Latinan arkeologiseen puistoon. Nyt näkisimme jotain, mitä intendentti Simo Örmä oli ehdottanut vaihtelun vuoksi johdantokurssin ohjelmaan: Hadrianuksen ajalla rakennetun, Sepolcro dei Pancrazi -nimellä tunnetun haudan. Laskeuduttuamme maan alle vastassa oli jälleen yllätys. Neliömäisen hautakammion rapatut seinät ja mustavalkomosaiikilla peitetty lattia olisivat voineet olla modernistisen arkkitehdin kynästä. Vaikutelmaa lisäsi huonetta hallitseva koruton sarkofagi, jonka piirtokirjoituksesta hauta oli saanut nimensä.

”Pankration-ottelijoiden haudasta” teki kuitenkin yhden hienoimmista antiikkikokemuksistani huoneen katon ristiholvia peittävä stukko- ja maalauskoristelu. Plastisina pullistelevat kentaurit taistelivat villipetoja vastaan, jumalhahmot patsastelivat kilpaa heerosten kanssa ja satyyrit jahtasivat menadeja ornamentein koristeltujen kasettien verkostossa. Maalauksissa siintelivät eteerisinä pyhät lehdot, ja sarkofagin yläpuolella, hennoiksi haalistuneiden kukka-asetelmien lomassa moninaiset linnut tarkkailivat kammion tapahtumia. Minua hellytti mielikuva raavaasta vapaaottelijasta nukkumassa ikuista untaan ruusun terälehtien varistessa pimeässä holvissa.

Ryhmämme valtaaman hartaan hiljaisuuden rikkoi vain kameroiden jatkuva raksahtelu luvan mukaisten viiden minuutin venyessä huomaamatta puoleksi tunniksi. Tohtori Hanska joutui käyttämään parhaita maanittelutaitojaan saadakseen viimeisetkin ihastelijat ulos haudasta päivänvaloon ja oikeiden kukkaketojen keskelle. Tällaisista elämyksistä antiikintutkija saa voimaa, pohdin hymyillen kiiruhtaessamme hypermarketin pihaan jätetylle autollemme.

 

Ville Hakanen

Taidehistorian opiskelija

Helsingin yliopisto

 

Veni, vidi, vici! Suomen Rooman -instituutti Helsingin kirjamessuilla

Suomen Rooman-instituutti osallistui ensimmäistä kertaa näytteilleasettajan roolissa Helsingin kirjamessuille 27.–30. lokakuuta 2011. Joukko innokkaita Lanten-kävijöitä kokoontui jo kesäkuussa ideoimaan ja suunnittelemaan messuosastoa. Jo tällöin kysyimme itseltämme, miksi emme aikaisemmin olleet tehneet vastaavaa. Osallistuminen tarjosi instituutille loistavan kanavan lisätä näkyvyyttään ja houkutella helmoihinsa lisää ystäviä, ja oli täten itsestäänselvä osa Lisää Villa Lantea Suomelle! –projektia.

Messut alkoivat kirjamessutiimin osalta jo hyvän aikaa ennen itse tapahtumaa: konseptia ja ohjelmaa hiottiin ja osaston visuaalinen ilme kiillotettiin huippuunsa. Osastomme sijaitsi ulkomaisten kulttuuri-instituuttien vieressä, vastapäätä Elisan suurta, mutta tyhjää aluetta. Instituutti erottuikin seurasta helposti edukseen elegantilla ulkoasullaan: laakeripuiden ja murattien koristaman osastomme antiikkia henkivät pylväät, Pompeiji-vaikutteinen elegantti boordi sekä katseenkiinnittäjänä kultakehyksinen, Lantesta kuvia pyörittävä televisio, keräsivät katseita ja kutsuivat peremmälle istahtamaan pehmeälle divaanille ja tutustumaan tarjontaan. Ovet avattiin yleisölle torstaina, ja tuota pikaa messumeininki oli jo täydessä vauhdissaan. Heti ensimmäisenä päivänä paikalle saapui paljon kiinnostuneita, ja monet Actat sekä Lanten arkkitehtikurssilaisten luonnoksista tehdyt Rooma-postikortit vaihtoivat omistajaa. Kehuja saivat myös (arkkitehtimme Iida Kalakosken suunnittelemat) Lante-kirjanmerkit, jotka löysivät tiensä luultavasti noin parintuhannen opuksen kansien väliin.

Osastollamme vuoropäivinä vetovastuussa olivat antiikin ja keskiajan tutkijat ja entusiastit. Ohjelmaan kuului antiikkipäivinä Rooman nähtävyyksien tunnistamista ja piirtokirjoitustyöpajoja, joita ohjasivat nuoret ja lupaavat antiikintutkijat. Keskiaikapäivinä sen sijaan innokkaat keskiajantutkijat veistelivät näppärillä sormillaan sulkakyniä ja myönsivät halukkaille Roomaan pyhiinvaelluspassin, joka opasti piipahtamaan myös Lantessa. Ohjelmat osoittautuivat menestyksiksi ja ne erottuivat edukseen messujen muusta tarjonnasta, mistä saatiinkin yleisöltä paljon kiitosta. Sulkakynät katosivat pöydältä tiuhaan tahtiin ja nähtävyyksiä tiirailtiin kaikille Lanten-kävijöille tutusta panoraamasta siihen malliin, että ajoittain kojussa kävi hektinen kuhina, eikä sisälle meinannut mahtua.

Minun Roomani –haastattelusarjan sai kunnian aloittaa keskiajantutkija, dosentti Tuomas Heikkilä, joka keräsi monta kiinnostunutta kuulijaa kojun ympärille. Perjantaina divaanillemme istahti kirjailija Eppu Nuotio, jonka lämminhenkiset tarinoinnit Roomasta toivat messuille tuulahduksen Lante –hengestä, ja nostattivat niin kuulijoissa kuin haastateltavassakin tunteet pintaan. Lauantaina kenties suurimman yleisön kerännyt presidenttiehdokas Paavo Lipponen kehotti tutustumaan Roomaan lorvaillen. Sunnuntaina menestyksekkääksi osoittautuneen sarjan haastatteluita päätti piispa emeritus Eero Huovinen. Vastapäisen Elisan suuren kojun joidenkin mielestä populäärimpi vieraskaarti (mm. Duudsonit) saattoi vain toivoa herättämäämme kiinnostusta: kuulijat tukkivat jopa käytävän osastomme edestä.

Saimme olla ylpeitä osastomme puolesta, jossa niin tieteiden ja taiteiden edustajat kuin tavalliset kirjamessukävijät pystyivät luontevasti käymään keskustelua aina keskiaikaisten psalttareiden alkuperästä ekovessojen ihanuuteen – kuin Lantessa konsanaan. Totisesti: tulimme, näimme ja voitimme! Kiitos kaikille messuihin osallistuneille – ensi vuonna ehkä uudestaan!

Erika Heikinheimo ja Lauri Leinonen

Roomassa ja Lantessa syystalvi 2010-2011

Kirjamessutiimissä 2011

Rooma rantautuu Pasilaan: kirjamessuille mars!

 

Tällä viikolla ne alkavat täydellä tohinalla, Helsingin kirjamessut, jotka keräävät perinteisesti noin 80 000 kirjallisuuden ystävää Helsingin messukeskukseen kuuntelemaan paneelikeskusteluja, tekemään ostoksia, tapaamaan tuttuja ja hengailemaan. Moni eksyy tahallaan tai tahattomasti satojen kojujen seassa myös Ruoka, Viini ja hyvä elämä-puolelle napsimaan herkullisia maistiaisia jaksaakseen taas lumoutua kirjoista. Hyvästä elämästä on kyse myös Suomen Rooman-instituutin osastolla 7p32 (opetelkaa tunnus ulkoa ja löytäkää meidät!), vaikka kirjamessuille olemmekin ilmoittautuneet.

Suomen Rooman-instituutti on tieteellinen kustantaja, ja kirjat liittyvät olennaisesti tieteen tekemiseen ja sen tuloksista kertomiseen. Ennen kaikkea olemme kuitenkin kirjamessuilla jakamassa tietoa, välittämässä tunnelmia, popularisoimassa historiaa ja etsimässä instituutille uusia ystäviä. Instituutin hieno ja laadukas toiminta tarvitsee enemmän äänitorvia myös kotimaassa.

Osastomme on pieni mutta sitäkin pippurisempi pakkaus. Visuaaliseen ilmeeseen on haettu elementtejä antiikin kuvastosta ja sitä on suunnitellut arkkitehtistipendiaattinakin Villa Lantessa vaikuttanut Iida Kalakoski. Kirjamessuja varten on painettu osaston ilmettä mukaillen myös oma esite, kirjanmerkki ja postikorttisarja. Postikortit on tehty vuoden 2009 arkkitehtikurssilaisten mustavalkoisten Rooma-aiheisten luonnosten pohjalta, ja joitakin originaaleista voi ihastella osastomme seinällä. Myymme myös ACTA-sarjaa sekä Villa Lanten ystävien ROMA-vuosikirjaa. Osastollamme on kirjahylly, jossa on selailtavaksi tarkoitettua Rooma-aiheista kirjallisuutta.

Ohjelmassamme on pienimuotoisia antiikin ja keskiajan henkeen rakennettuja pajoja. Torstaina (klo 14 ja 16) ja lauantaina (klo 13 ja 16) voi vihkiytyä antiikin maailmaan teettämällä piirtokirjoituksia tai tunnistamalla roomalaisia monumentteja. Perjantaina (klo 13 ja 17) ja sunnuntaina (klo 12 ja 14 ) keskiajan ystävät puolestaan saavat katsella sulkakynien oikeaoppista valmistusta tai heille voidaan myöntää pyhiinvaeltajan upeita passeja Roomaan. Pajoja luotsaamassa ovat nuoret toivot antiikin ja keskiajan historian tutkimuksen alalta. Lisäksi kerran päivässä yksi tunnettu Rooman-kävijä tulee osastomme divaanille haastateltavaksi. Torstaina keskiajantutkija, dosentti Tuomas Heikkilä (klo 17), perjantaina kirjailija Eppu Nuotio (klo 14), lauantaina pitkän linjan poliitikko, presidenttiehdokas Paavo Lipponen (klo 14) ja sunnuntaina Helsingin piispa emeritus Eero Huovinen (klo 13) kertoo suhteestaan ikuiseen kaupunkiin. Jokaisen puhujan omaan henkilöhistoriaan Rooma ja Villa Lante liittyvät merkittävällä tavalla.

Neljä päivää kirjamessuhulinaa toivottavasti jättävät pysyvän jäljen sekä osastollamme päivystäviin vapaaehtoisiin että siellä piipahtaviin ihmisiin. Teemme kaikkemme jotta osaisimme vastata kysymyksiin ja tuoda instituutin toimintaa esille raikkaalla ja uudella tavalla. Kerromme täällä myöhemmin, miten siinä onnistuttiin.

Sydämellisesti tervetuloa! Kirjamessuilla nähdään!

 

Johanna Rassi

Apulaisasiamies

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Villa Lanten tiedesyksy

Villa Lanten syksyn ohjelmistossa on tietysti ja ennen kaikkea luvassa myös tieteellisiä esitelmiä sekä muutama mielenkiintoinen ja kauan odotettu julkaisu.

Esitelmäsyksyn avaa Sienan yliopistosta Donatella Puliga uraauurtavalla sosiologis-vaikutteisella tutkimuksellaan Orfeus- ja Eurydike-myytistä.  Marraskuussa saamme tuulahduksen tervettä maidenvälistä patriotismia seminaarissa ”Italian yhdistyminen ja Suomen itsenäistymisprosessi”. Seminaari juhlistaa tietysti Italian 150-vuotissyntymäpäivää, niin kuin Roomassa sijaitsevan ulkomaisen instituutin kuuluukin. Seminaarin neljä esiintyvää professoria ovat alojensa huippuja ja tarjoavat kukin oman näkökulmansa Risorgimento-tematiikkaan. Tilaisuuden avaa juhlallisesti, ja jos luoja suo, Italian Tasavallan presidentti Giorgio Napolitano, joka astuu näin ollen jo toista kertaa vuoden sisällä Villa Lanten myöhäisbarokkiportaita. Suomen Kansallisarkisto osallistuu seminaariin pienellä asiakirjanäyttelyllä, jonka päähenkilönä nähdään legendaarinen suomalaisgaribaldiini Herman Liikanen. Lantessa opiskelleet, ja miksei jokunen muukin, muistanevat Liikasen jo perinteeksi muodostuneesta Vappulakituksesta…

Tilaisuus on Suomen Rooman suurlähetystön, Instituutin sekä Suomen Kansallisarkiston yhteistyön tulosta.

Ennen suurta Voittamattoman auringon, ja Jeesuksen syntymän, juhlaa esitelmöi vielä Toronton yliopiston Rooman historian professori (ja Instituutin johtaja vuosina 1997-2000) Christer Bruun omimmalta alaltaan eli uusimmista Ostiaan liittyvistä tutkimuksistaan.

Syksy on myös instituutin julkaisujen juhlaa. Hyvää kannattaa odottaa, sillä syksyn aikana näkee vihdoin päivänvalon Margareta Steinbyn johtamien Lacus Iuturnae-kaivausten (1982-85) loppuraportti – onnittelut saavutuksesta jo myyttisen maineen saavuttaneelle Lacus-ryhmälle!  Lisäksi syksyn aikana julkaistaan helmikuussa 2009 pidetyn saksalaisen arkeologin ja armoitetun Villa Lanten isännän Wolfgang Helbigin 170-vuotisjuhlaseminaarin aktat, kiitos toimitustyöstä menee omnipresentille Simo Örmälle sekä Instituutin edelliselle johtajalle Kaj Sandbergille.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan syksyn antia näissä kaikin puolin positiivisissa tunnelmissa.

Johanna Litzen

Amanuenssi

Suomen Rooman instituutti