Riikka Ala-Risku Italialaisen filologian yliopisto-opettaja Helsingin yliopisto
Roomaan ikävöivillä on pian mainio tilaisuus lääkitä kaipuutaan koto-Suomessakin, kun Helsingin kirjamessut saavat Italian kunniavieraakseen. Teemamaalle tuovat näkyvyyttä erityisesti Italian kulttuuri-instituutin ja suurlähetystön sekä suomalaisten kustantajien italialaiset kirjailijavieraat, jotka esittelevät tuoreiden teostensa suomennoksia. Esiin on nostettu sekä kaunokirjalliset teokset että tietokirjallisuus. Paikalla ovat muuan muassa Italian tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Premio Stregan tämän vuoden voittaja Francesco Piccolo romaanillaan Niin kuin kaikki muutkin sekä legendaarisen toimittajan Oriana Fallacin (1929–2006) elämäkerturi Cristina De Stefano teoksellaan Nainen ristitulessa. Italian kirjallisuus, kulttuuri ja historia näkyvät monipuolisesti eri messuosastojen ja näytteilleasettajien ohjelmanumeroissa. Tarjolla on hengästyttävän paljon mielenkiintoista ohjelmaa neljän päivän ajan.
Niin se lopulta meni nopeasti. Tieteellinen kurssi 2014 alkoi yhtä lämpimissä merkeissä kuin se päättyikin Rooman valmistautuessa kesään. Yksi kurssilainen lähti reilaamaan, toinen jatkamaan kesken jäänyttä gradua. Jollakin oli jo mielessä tulevat opinnot. Kurssin jälkeisen elämän suunnittelu vaikutti vapun jälkeen jokseenkin surrealistiselta.
On kuitenkin hyvä luoda katsaus siihen, mitä itse asiassa viimeisinä kolmena kuukautena on tapahtunut. Yhtäältä vaikutti sille, että pitkälle kurssille tullaan varsin erilaisista lähtökohdista. Oli vielä aktiivisesti opiskelevia ja jo kokeneita konkarimaistereita. Toisaalta kurssin polttopisteessä oleva ajan hallinta antiikista uudelle ajalle vaikutti olevan miltei kaikille jokseenkin uusi tuttavuus. Tulevaan haasteeseen tartuttiin innoissaan kuin ratsumies sotahevosen suitsiin.
Kurssilaiset Villa d’Esten puutarhassa. Vasemmalta: Niko Nyqvist, Erik Henriksson, Markus Lähteenmäki, Uula Neitola, Mira Harjunpää, Iina Julkunen, Urpo Kantola
Arno Borstin jalanjäljissä silmät tottuivat hiljalleen erottamaan museoista ja arkeologisista kohteista merkkejä uudesta ystävästämme, viittauksia menneisyyden ihmisten loputtomasta pyrkimyksestä hallita aikaa. Kolmen kuukauden aikana vaihe jäi mukavasti päälle. Vielä tälläkin hetkellä vilkaistessani kalenteria kahvilan pöydällä muistuvat mieleeni tuon pyrkimyksen perusluonteet: yhteistoiminnan suunnittelu, dateeraukset, halu saada aikaan jotain pysyvää. Antiumin kalenteri Palazzo Massimossa. Fastit Capitoliumin museon seinillä.
Ajan hallinnalla on monet kasvot. Antiikin auktorien tarkat selonteot juhlapäivistä. Syntymäpäivät ja kuoleman syntymäpäivät. Vuodenvaihteen hidas kulku keväästä talveen halki eurooppalaisen kronologian. Hautapiirtokirjoitusten hidas muuntuminen pakanallisista kristillisiksi. Munkkien rukouksen sävyttämä arki luostarissa. Ajan ja hetkien kuvaaminen personifikaatioiden kautta. Yritykset ikuistaa aika arkkitehtuuriin. Kaikkialla henkii vire saada ajan hammas hallituksi. Ikuistetuksi.
Rian ja Tuomaksen kanssa tutustumassa San Lorenzon alaisiin kaivauksiin Olof Brandtin johdolla.
Ajanhallinnalla oli suuri merkitys myös kurssin arkisissa askareissa Villa Lantessa ja matkoilla. Ehdinkö lounaan ääreen Monteverdeen vai olisiko tyytyminen itse valmistettuun ateriaan? Kuinka tiivistän suuret ja abstraktit asiat Pecha kuchan 20 sekunnin armon aikaan? Taistelisinko tutkielman alati raksuttavan deadlinen lähestymistä vastaan aamulla vai illalla? Lähdenkö ohjelmavapaana päivänä museoon vai keskitynkö kirjoittamiseen? Summa summarum: yöaika ja työaika sekoittuivat usein suloisesti keskenään.
Jos eivät Sisilian ympäriajon helteet, Campanian agriturismon ruuat tai Aurelianuksen muurikierros vielä tyydyttäneet kasvavaa reissumiehen ja -naisen vaistoa, tarjosivat hyvät kulkuyhteydet matkailua myös omasta takaa. Tutuksi tulivat ainakin Firenze, Perugia ja Eur. Hetken aikaa olin hieman huolissani myös perinteisen opiskelijavapun kohtalosta Gianicolon laella, mutta instituutin nelipäiväiset 60-vuotisjuhlat häivyttivät tuon huolen niin pituudessaan kuin sisällössään. Harvoinpa pääsee vastaavassa seurassa istuskelemaan San Caliston terassille. Vappupiknikillä meitä valokuvattiin merimiehinä.
Analyysia ja tulkintoja Palestrinan arkeologisen museon ”Niilin mosaiikkien” edessä Palazzo Colonna-Barberinissa.
Kuten jo todettua viisasten suusta, tuttavuudet Villa Lanten keittiössä ja terassilla olivat kevään opettavaisin osuus – monipuolisen ja upean kurssiohjelman ohella. On rikkaus saada tovereikseen fiksuja ja ennakkoluulottomia ihmisiä, kolme kuukautta kun on pitkä aika pitää yhtä lähes vuorokauden ympäri. Opitut ja kuullut asiat jalostuvat myöhemmin osaksi itseä. Siksi voin todeta hyvillä mielin, että kurssista jäi mieleen paljon myös luentojen ja retkien ulkopuolelta.
Kevät on mielletty historiassa mielellään uuden aluksi. Tämäkin kevät avasi runsaasti uusia näkökulmia tulevaisuutta varten. Pitkällä tähtäimellä kurssin anti sulautuu osaksi opittua. Niiden päälle tiedonpesää on hyvä rakentaa. Lyhyellä tähtäimellä voisi miettiä vaikka pystyttävänsä aurinkokellon pellonreunaan – mikäli aikaa jää lomailulle.
Uula Neitola
Opiskelija
Suomen Rooman-Instituutin tieteellinen kurssi 2014
Toivotus tulee myöhässä – mutta ei ole niin myöhästynyt kuin äkkiseltään luulisi, sillä aina Julius Caesarin kalenteriuudistukseen saakka antiikin Roomassa vuodenvaihdetta vietettiin maaliskuun alussa. Tuolloinen kalenteri oli tiukasti sidoksissa maatalouteen ja vuodenaikoihin, ja uuden vuoden oli luonnollista alkaa keväällä, kun luonto heräsi jälleen talven jälkeen henkiin.
Kevään tuloa on mahdoton olla huomaamatta Villa Lantessa. Rooma ei enää tuoksu talvelta, paahdetuilta kastanjoilta ja tuhansista kamiinoista aamuisin nousevalta savulta. Sen sijaan Gianicolon tienoot täyttävät kevään tuoksut: lukemattomien kukkien mesi ja uuden elämän riemu. Villa Lanten terasseilla kukkivat kameliat punaisina ja valkoisina, ja instituutin valtava, Päivi Setälän kunniaksi aikanaan istutettu mimosa pursuaa kultaisia kukkia. Silti kevät ei ole vielä voittanut kokonaan; kirkkaana päivänä Villa Lantesta käsin voi erottaa lumihuippuisten vuorten ketjun.
Suomen Rooman-instituutissa pettämätön kevään merkki on myös tieteellisen kurssin alkaminen. Eri yliopistoista saapuneet seitsemän nuorta ja nerokasta tutkijanalkua täyttävät talon iloisella hälinällä – ja öisellä aherruksella kirjojen parissa.
Villa Lanten yläkirjaston ovi kukkineen
Kurssi pureutuu aikaan ja sen jäsentämiseen. Yhtenä yksinkertaistettuna näkökulmana ovat kalenterit. Ne ovat ilmeisiä menneisyydentutkimuksen lähteitä, antavathan kalenterit tutkijalle hänen kaipaamiaan tarkkoja päivämääriä ja vuosilukuja. Kalenterit ovat suorastaan liiankin ilmeisiä kronologian apuvälineitä – sillä useimmat kalentereihin perehtyvät tutkijat tyytyvät vain juuri päivämääriin ja vuosilukuihin.
Kalenterit kertovat kuitenkin kaunopuheisesti myös paljosta muusta. Ne ovat laatimansa yhteisön luettelo asioista, jotka oli tärkeää muistaa. Näin kalenteri oli yhteisön peili, joka heijasti laatijoittensa arvoja. Se kertoi arjesta ja juhlasta, työstä ja levosta, menneeseen liittyvistä käsityksistä ja toiveista tulevan suhteen. Niin yksilön kuin yhteisön osalta kyse oli myös ankkuroitumisesta historian vuohon ja tavasta niveltää kuolevainen ihminen osaksi suurempaa, ikiaikaista kokonaisuutta.
Suomen Rooman-instituutin traditioihin kuuluu tutkia antiikin Rooman perintöä ja jälkivaikutusta. Kalenterit ja laajemmin käsitykset ajasta ja sen jäsentämisestä ovat konkreettinen osoitus suorasta jatkumosta aina antiikin Roomasta kolmannen kristillisen vuosituhannen Suomeen. Modernia suomalaista kalenteria ei tarvitse raaputtaa paljoakaan, kun oman yhteisömme juurista paljastuu ikivanhan auringonkultin perintöä, roomalaisia marttyyreja tai keskiaikaisia pyhimyksiä. Näin instituutissamme tehtävä ajan jäsentämisen tutkimus perehtyy sekä roomalaiseen että kansainväliseen, mutta lopulta myös suomalaiseen kulttuurihistoriaan.
Matkustin junalla Euroopan halki, ja saavuin Roomaan syyskuun puolivälissä. Antiikintutkimuksen johdantokurssi instituutissa alkakoon! Villa Lante imaisi kurssilaiset heti sisuksiinsa.
Aamuaurinko Villa Lanten pihalta Roomassa
Aamuisin kokoonnuimme Lanten laatoitetulla pihalla, ja aurinko seurasi kävelyillemme roomalaisiin aikakerroksiin. Sillä vaikka meitä johdatettiin antiikkiin, kuljimme päivittäin halki sen perintöä kantavien vuosisatojen: laskeuduimme alas renessanssihuvilaa ympäröivältä vihreältä kukkulalta keskiajan sokkeloisen Trasteveren kautta jaloin kosketeltavien antiikin jäänteiden pariin vanhoille kunnon raunioille toiselle puolelle Tevereä. Ajan läsnäolon ja muutoksen saattoi nähdä myös lukuisissa museoissa, kuten Centrale Montemartinissa, jossa 1900-luvun alun voimalaitoskoneisto ja antiikin marmoriset veistokset edustavat yhtä kaikki mennyttä maailmaa.
Centrale Montemartini, Rooma
Retket Rooman kaupungin ulkopuolelle suuntautuivat myös aikaan ennen roomalaista maailmanvaltaa. Auringonpolttaman ruohikon alla Tarquinian etruskit kertoivat hautamaalauksissaan kuoleman olevan osa elämän juhlaa. Vaikka haudat ryöstettiin ja tyhjennettiin jo aikaa sitten, kuvat alhaalla elävät. Ajasta aikaan ne muistuttavat kadonneen kulttuurin voimasta, mutta myös siitä, miten rajattu on omakin osamme ajan armoilla.
Historia ei ole helppoa. Onneksi. Tämänkin kokeminen kehollisesti kuului kurssin opintosuunnitelmaan, olen varma siitä: kuukauden verran liian lyhyitä yöunia pakottaa valveilla ollessa keskittymään olennaiseen. Mielikuvituskaan ei ole tutkijalle haitaksi, kun seisoo Maxentiuksen basilikassa hahmottelemassa sille kattoa. Keramiikan sirpaleista alkaa syntyä öljylamppu, kun pompejilaisen kujan löydöt saadaan ensin pestyä vedellä ja harjalla.
Näkymä Vesuviukselle, Pompeji
Tällaista on antiikintutkimus. Palasia sieltä, mistä niitä sattuu löytymään (kunhan merkitsee koordinaatit!), tiedonmurusia ympäri Välimerta, kirjojen kansista ja käärinliinoista. Näin syntyvät kehykset tarinoille, joita mekin nyt kuulimme ja näimme. Ajan muuttuessa muuttuvat tulkinnatkin: Roomassa esimerkiksi moni kohde, jota nyt voimme tarkastella, on Mussolinin kehystämä, sillä hänen mahtikäskyllään keskiaikaista kaupunkia raivattiin antiikkisen päältä.
Rooma ei kuitenkaan ole mikään ulkoilmamuseo. Se on elävä, avoin kaupunki. Myös antiikintutkimus on mitä suurimmassa määrin nykypäivää. Ja Lantessa se tarkoittaa paitsi epätodellisen tuntuista mutta ihan oikeasti olemassa olevaa maisemaa, myös uusia ystäviä ja inspiroivia keskusteluja. Meidät kurssilaiset johdatettiin myös näille tieteenteon tavoille. Kuten tutkimuksen lähteet, myös tutkijat on hyvä laittaa vuoropuheluun keskenään, muustakin kuin tutkimuksen tekemisestä. Ihminen on kuitenkin se, joka puhaltaa kertomuksiin hengen.
Tai ehkäpä henki sittenkin kulkee ajan virrassa ilman ihmistä, vaeltaa varsinkin juuri siellä, missä tutkija ei vielä ole ehtinyt sitä tulkintoihinsa vangita? Sen voi aistia Poseidonin kaupungissa auringon paistaessa ja sateen valuessa yhtä aikaa. Vai oliko se sittenkin mozzarellahärkien haju joka meidät Paestumissa huumasi? Sen kaupungin raunioita ei koskaan voi väsyä vaeltamaan.
Heran temppeli, Paestum
Johdantokurssi opetti näkemään antiikintutkimuksen monipuolisuuden ja sen, miten eri tavoin lähteitä voi käyttää. Maailmassa on loputon määrä tarinoita kerrottavana ja kuunneltavana! Vaikka kirjat opettavat paljon, toisinaan on tarpeen saada kokea paikka itse, aistia ja havainnoida. Näin on mahdollista myös ymmärtää, miten jatkuvuus ennemmin kuin yksittäiset tapahtumat vaikuttavat kaikkina aikoina.
Paljon ehti tapahtua poissa ollessani, ja toivon tarinoideni tuovan lohtua pimeään kotimaahani. Ja jos on päästävä avarampaan maailmaan, ei vanha Eurooppa kaukana ole, vain muutaman yön junamatkan päässä.
Rautatieasema, Paestum
Kurssi kannusti myös rohkeasti keskittymään omiin kiinnostuksen kohteisiin. Historianopiskelijan näkökulmasta on suuri onni, että jokainen aika tarvitsee oman tulkintansa menneisyydestä: tutkimus kertoo menneisyyden avulla aina jotakin myös omasta itsestämme. Ja hyvän tutkimuksen tae on varmasti se innostunut kiinnostus itse valittuun aiheeseen. Audentes Fortuna iuvat!
Anna Vuolanto
Helsingin yliopisto
Suomen Rooman-instituutin johdantokurssilla 16.9.-13.10.2013
Ciceron äidillä oli tapana sinetöidä kaikki talonsa viiniruukut. Eikä ainostaan täysiä, vaan myös tyhjät, jotta talon orjat eivät olisi päässeet huomaamatta tyhjentämään yhtäkään (Cicero, Epistulae ad familiares 16, 26).
Mielikuva Ciceron äidistä viiniruukkuja laskemassa ja sinetöimässä kiehtoo minua sen vuoksi, että olen jo pitkään tutkinut antiikin roomalaisten talojen esineistöä ja sen hallintaa. Tutkimusprojektini Suomen Rooman-instituutin lehtorina selvittää arkisten käyttöesineiden sijaintia Pompejin taloissa. Vuoden 79 jKr. Vesuviuksen purkauksen ansiosta ne ovat säilyneet paremmin kuin missään muualla antiikin maailmassa. Missä säilytettiin arvoesineitä, missä työkaluja, missä naisten esineitä? Mitä esineet kertovat tilojen käytöstä?
Yksi asia on selvä. Pompejilaisten kotien esinemaailma ei vastaa meidän käsitystämme toimivasta ja tyylikkäästä sisustuksesta. Päinvastoin, vanhojen kaivauspäiväkirjojen esineluettelot antavat vaikutelman suoranaisesta kaaoksesta. Esineet eivät ole löytyneet alkuunkaan sieltä, missä tutkijat olisivat ne mielellään nähneet, siis vaikkapa viiniruukut siististi rivissä ruokakomerossa, kattilat ja kauhat ojennuksessa keittiössä, tai peilit makuuhuoneen pöydällä. Todellisuudessa makuuhuoneeksi tai keittiöksi nimetty tila voi sisältää kymmeniä esineitä, joille tuntuu olevan mahdotonta löytää yhteistä nimittäjää parhaallakaan mielikuvituksella: kotijumalien pienoisveistoksia, marmoripöytiä, haravia, kattiloita, ihokaapimia, amuletteja. Ja niitä viiniruukkuja.
Vulkaanisen kerroksen alta paljastuvia viiniamforoita pompejilaisessa talossa.
Esinekaaos ja sekalaista tavaraa pursuavat komerot tuntuvat oudon tutuilta ongelmilta nykyisen kulutuskulttuurin edustajalle. Pompejin talojen esinemäärät ovat kuitenkin paljon nykyistä maltillisempia. Nykyasuntojen keskimääräiseksi esineluvuksi on arvioitu 10 000 tai jopa 350 000, Pompejin suurista domus-taloista on löytynyt keskimäärin vain 200-300 esinettä.
Monet Pompejin esinemaailman tutkijat ovat selittäneet kaoottisuutta monissa taloissa vallinneella poikkeustilalla. Vesuviuksen purkausta edeltäneiden maanjäristysten vuoksi monissa taloissa remontoitiin. Esineet oli ehkä välivarastoitu epätavallisiin paikkoihin. Jotkut taloista oli voitu hylätä ja osin tyhjentää.
Jotta voisimme ymmärtää, mitkä esineet olivat pois paikoiltaan ja epäjärjestyksessä, pitää kuitenkin ensin tietää missä niiden tavanomainen paikka oli. Oma tutkimukseni yrittää hahmottaa sääntöjä, joiden mukaan esineet normaalioloissa sijoitettiin. Ehkä kaaos onkin vain näennäistä?
Tässä kohdassa kuvaan astua taas Ciceron äiti, Helvia. Antiikin kirjalliset lähteet, kuten tämäkin pieni anekdootti, paljastavat usein rivien välissä paljon asumisen tavoista. Vaikkapa sen että varakkaan talon varastoja valvoi tarkasti sen emäntä. Hänellä oli todennäköisesti muistinsa apuna inventaariluettelo. Muista lähteistä tiedämme, että kaikista talon esineistä suositeltiin laatimaan luettelo, ja sijoittamaan kukin esine varastoinnille sopivaan tilaan, josta se tarvittaessa haettiin ja johon se palautettiin.
Pompejilaisen naisen muotokuvassa vahataulu ja kynä viittaavat todennäköisesti talouskirjanpitoon.
Anekdootti muistuttaa, että esineitä sijoitettaessa tuli ottaa huomioon uhka, jonka niille muodostivat talon omat orjat. Nämä olivat enemmän tai vähemmät luotettavia, ja läsnä kaikissa tiloissa ja toiminnoissa.
Kirjallisissa lähteissä korostuu huolellisuus, jolla talon esineistöä kontrolloitiin. Toisaalta Pompejin talojen yleisimpiin löytöihin kuuluvat lukot ja avaimet paljastavat talojen olleen alunperin täynnä lukittavia kaappeja, arkkuja ja laatikoita. “Kaaoksen” syyt voivatkin olla siis aivan toiset kuin nykyään. Ylipursuavat kaapit eivät kerro pompejilaisten maanisesta shoppailuvimmasta ja kätketyistä virheostoksista. Päinvastoin ne voivat kertoa, että tavallistenkin käyttöesineiden arvo oli niin suuri, että niitä ei jätetty käytön jälkeen paikoilleen, vaan vietiin huolellisesti lukittuihin kaappeihin ja huonetiloihin. Myös arkiolossa, ilman maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia.
Juuri tämä periaate onkin saattanut luoda monia meistä omituisia tavarasekoituksia. Ja selittää sitä, miksi tilojen käyttöä ei yleensä pysty sisustuksen perusteella päättelemään.
Talven ja kevään 2013 kuluessa olen voinut Villa Lantesta käsin työskennellä tutkimukseni parissa Rooman suurissa kirjastoissa. Olen myös saanut esitellä tutkimusprojektiani ja sen alustavia tuloksia esitelmissä marraskuussa Villa Lanten italialaisen ystäväseuran sarjassa, maaliskuussa Napolin arkeologisessa museossa, huhtikuussa Lontoon British Museumissa Life and Death in Pompeii and Herculaneum -näyttelyn yhteydessä sekä toukokuussa klassillisen arkeologian kattojärjestön AIACin konferenssissa Espanjan Méridassa, otsikolla La casa come cassaforte (Talo kassakaappina).
Heinäkuu kului taas Pompejissa löytöinventaarien ja löytölaatikoiden äärellä. Muun muassa laskemassa niitä viiniruukkuja.
Säätiö Institutum Romanum Finlandiae ylläpitää Suomen Rooman-instituuttia, ja säätiön asiamies hoitaa instituutin asioita kotimaassa. Päätoimenani on kuitenkin Italian roomalaisaikaisen arkeologian tutkimus, jolloin oleskelu Italiassa on usein tarpeen. Voisi kuvitella että tutkimustyö ja asiamiehen toimen hoitaminen ovat tässä suhteessa ristiriidassa keskenään. Onneksi näin ei kuitenkaan ole, sillä melko lyhyelläkin Italian matkalla ehtii tehdä täsmävierailuja juuri niihin kohteisiin, jotka sillä hetkellä ovat arkeologisen työn kannalta keskeisiä. Lisäksi on olemassa internet.
Digitaalinen tieto ylittää etäisyydet Euroopan laidalta toiselle käden käänteessä ja on tarjolla ympäri vuorokauden. Joskus se on erittäin hyödyllistä myös paikan päällä oltaessa. Vietin väitöskirjani tekemisen yhteydessä paljon aikaa Roomassa, sillä tutkimusaiheeni oli Rooman alueen asutuksen suhde ympäristöönsä. Tein paljon retkiä Rooman maaseudulle tutustuakseni maisemaan ja muinaisjäännöksiin. Matkat tein julkisilla kulkuneuvoilla ja jalan: aamulla matkasin mahdollisimman kauas Rooman keskustasta alueille, joilla on vielä säilyneenä rakentamatonta maisemaa. Osa paluumatkasta tehtiin jalan pelloilla ja kujilla; lopuksi jostain kohdasta saattoi napata bussin kotiin.
Matkojen suunnittelu olisi ollut mahdotonta ilman Google Mapsia, sillä Rooman ympäristö muuttuu kaiken aikaa erittäin nopeasti (ja arkeologin kannalta yleensä peruuttamattomasti). Karttojen tekijät eivät pysy muutoksessa mukana. Verkossa olevat sateliittikuvat ja niihin perustuva kartta olivat niin lähellä todellista tilannetta, että niiden perusteella oli mahdollista löytää sopivat alueet ja tutkia miten kulkea niillä. Rooman kaupungin julkisen liikenteen reittiopas kertoi puolestaan miten pääsin helpoiten kohteisiini ja takaisin.
Google Maps on osoittautunut erinomaiseksi apulaiseksi myös muulloin. Yritin taannoin paikallistaa Rooman ympäristöstä löytyneiden lyijyisten vesiputkien löytöpaikkoja. Osa kaivausjulkaisuista sisälsi vain epämääräisiä karttoja tai sanallisia kuvauksia sijainneista. Paikannimien perusteella oli mahdollista löytää alue, jossa kohde sijaitsi. Google Mapsin katuperspektiivitoiminto (siis street view) puolestaan auttoi usein paikallistamaan itse kohteet. Oli mahdollista seurata näkymää tien varressa, tarkkailla maastoa ja jopa tunnistaa muinaisjäännöksiä. Kuvat myös piristivät tutkijan mieltä talvisessa Suomessa: tuntui siltä kuin olisi siirtynyt hetkeksi kesäisen helteiselle Rooman maaseudulle.
Verkossa on tarjolla myös paljon muuta tietoa. Erilaiset tietokannat ovat yleistymässä, ja niitä voi käyttää tutkimuksessa hyvinkin erilaisilla tavoilla. Monet ovat yliopistojen ja viranomaisten ylläpitämiä, mutta myös täysin yksityisiä sivustoja on olemassa. Näistä erittäin hyödylliseksi on osoittautunut Pompeii in Pictures, joka on eläkkeellä olevan australialaispariskunnan Jackie ja Bob Dunnin aikaansaannos. Sivustolla on pariskunnan ottamat kuvat nyt lähestulkoon kaikista Pompejin taloista sekä muuta tietoa. Tutkiessani Pompejin seinäkirjoitusten paikkoja sivusto oli jatkuvasti käytössä, sillä piirtokirjoitusjulkaisujen sanalliset kuvaukset eivät yleensä olleet riittäviä kertomaan,
Villan jäänteitä Rooman pohjoispuolella
millaisesta paikasta oli kyse.
Roomaan halutaan mennä myös sen kirjastojen vuoksi. Erilaiset viitetietokannat kirjoista ja artikkeleista helpottavat aineiston löytymistä ja nopeuttavat työtä paikan päällä. Vuosikymmen sitten olisin aloittanut tiedonhaun kirjastosta, mutta nykyään se tapahtuu nopeammin ja tehokkaammin jonkin hakukoneen kautta. Antiikin kreikan- ja latinankieliset tekstit alkavat myös olla olemassa kokotekstitietokantoina, joista tehtäviä hakuja rajoittaa eniten tutkijan mielikuvitus. Toivottavasti myös piirtokirjoituksista saadaan lähiaikoina muutakin kuin nykyisen kaltainen tietokanta, jossa on pelkästään teksti. Piirtokirjoituksissa se mihin teksti on kirjoitettu ja missä se on sijainnut, ovat melkein yhtä merkittäviä seikkoja kuin itse teksti.
Virtuaalinen tieto auttaa tutkimuksen tekijää mitä erilaisimmilla tavoilla. On mahdollista kerätä dataa ja käydä läpi kirjallisuutta. Tutkimusmatkat Roomaan tehostuvat ja helpottuvat. Mutta arkeologille virtuaalimaailma ei koskaan tule korvaamaan alkuperäistä kokonaan. Mikään kolmiulotteinen malli esimerkiksi pompejilaisesta talosta ei kerro kaikkia rakennuksen ominaisuuksia. Näyttöpäätteellä ei voi tunnustella laastin karkeutta tai yrittää työntää sormea seinien väliseen saumaan todetakseen niiden rakentamisen järjestyksen. En ehkä koskaan olisi tullut ajatelleeksi näkyvyyden merkitystä roomalaisen aristokratian maaseutuhuviloiden paikan valinnassa, jollen olisi voinut paikan päällä todeta miten hyvin ne ovat voineet näkyä kaukaa maalta Rooman keskustaan saakka. Siksi matkustan tänäkin vuonna yhteensä neljäksi viikoksi Villa Lanteen tutkimaan ja kokemaan.
Eeva-Maria Viitanen
Arkeologi ja Säätiön Institutum Romanum Finlandiae asiamies
Nyt toista vuottaan toimiva Public and Private in the Roman House -projekti tutkii monelta eri kantilta tilankäyttöä roomalaisen talon sisällä ja sitä, millä tavoin tilojen funktiota rajattiin ja ohjattiin koristelulla tai rakenteilla. Projektin tutkimus keskittyy ajanjaksoon ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. toiselle vuosisadalle jaa. Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti talot Pompejissa ja Herculaneumissa sekä Roomassa ja sen lähiympäristössä. Projektin seuraava konferenssi Helsingissä 18.-20.4. tosin avartaa näitä rajoja sekä ajallisesti että maantieteellisesti: konferenssissa ovat vahvasti esillä roomalainen talo myöhäisantiikissa, Rooman provinssien talot sekä paikalliset rakennusperinteet. Konferenssin muita teemoja ovat roomalaisen talon suhde ympäröivään kaupunkiin sekä talon hallinnolliset tilat, roomalaisen talon käyttö poliittisessa ja uskonnollisessa kontekstissa, aineellinen kulttuuri ja esinetutkimus sekä sukupuolen merkitys tilankäytössä ja -jaossa talon sisällä. Keynote-puhujiksi on varmistettu professorit Margareta Steinby ja Andrew Wallace-Hadrill.
Kokoonpanoltaan projekti on suorastaan trendikkään poikkitieteellinen. Projektin johtaja Kaius Tuori on oikeushistorian dosentti ja roomalaisen oikeuden asiantuntija. Hän tutkii lain kehitystä ja sitä, millaisissa julkisissa tai yksityisissä tiloissa oikeutta harjoitettiin.
Arkkitehti Juhana Heikonen tekee parhaillaan väitöskirjaa Aalto-yliopistoon ja on vastuussa erityisesti tutkimuksen kohteena olevien rakennusten 3D-mallinnuksesta. 3D CAD (computer-aided design) -mallinnuksella voidaan olemassaolevien talojen lisäksi myös rekonstruoida sellaisia taloja ja rakenteita, jotka eivät ole säilyneet kokonaisina tai ollenkaan. Heikonen on aiemmin työskennellyt professori Margareta Steinbyn Lacus Iuturnae -projektissa.
Laura Nissinen on klassillisen filologian jatko-opiskelija ja EPUH-projektin monivuotinen jäsen. Väitöskirjassaan hän tarkastelee nukkumisjärjestelyjä roomalaisissa taloissa ja mainintoja nukkumisesta kirjallisessa korpuksessa ja jatkaa täten cubiculum-tiloja käsitelleen pro gradu -tutkielmansa viitoittamalla tiellä. Työssään Nissinen lähtee liikkeelle tarkastelemalla tilojen arkkitehtuuria ja huoneista löytyneitä esineitä sen sijaan että olettaisi niiden todellisen käyttötarkoituksen vastanneen tiloille suoraan kirjallisten lähteiden perusteella annettuja nimiä. Löytyneet esineet voivat olla hyvinkin eri konteksteista, eikä jälkikäteen voi aina varmasti sanoa, kertooko yksittäinen löytö tilan käyttötarkoituksesta, vai onko se siellä sattumalta, väärään paikkaan jätettynä. Nissinen hyödyntää myös vertailevan antropologian metodeita tutkiessaan nukkumisjärjestelyitä eri kulttuureissa. Tarkoituksena on minimoida oman kulttuuritaustan vaikutus tilojen tulkintaan.
Samuli Simelius on yleisen historian jatko-opiskelija. Simelius tutkii väitöskirjassaan peristyylirakenteen kehitystä, peristyylien merkitystä talon tilankäytössä ja peristyylin eri funktioita. Hän on osallistunut useana vuotena EPUH-projektin kaivauksiin. Simelius on opiskellut myös Pisassa ja Napolissa, ja lukuvuoden 2012-2013 hän viettää Cornellin yliopistossa Ithacassa väitöskirjatutkimuksensa parissa.
Esinelöydöt ovat tärkeitä huonetilojen tunnistamisessa. Kuvassa sänky Herculaneumista, Sacello degli Augustali, Ins. VI,21-24, kuva: Laura Nissinen
Vanhemmassa tutkimuskirjallisuudessa on pidetty itsestäänselvänä selkeärajaista jakoa domuksen sisällä yksityiseen, naisille kuuluvaan tilaan, ja julkiseen, miehille kuuluvaan tilaan. Tilojen monikäyttöisyyttä ei ole otettu huomioon, vaan on lähdetty liikkeelle oletuksesta, että jokaisella tilalla ja huoneella olisi ollut vain yksi tietty käyttötarkoitus. Taustalla on ollut lähinnä 1800-luvun länsieurooppalaisen, ylemmän yhteiskuntaluokan asumusten ja yhteiskuntaluokkien rakenteen projisointi menneisyyteen. Huomiotta on jätetty se, että perheissä, joissa ei ole varaa suuriin asuintiloihin, olemassaolevat tilat muuttuvat aina senhetkisen käyttötarkoituksen mukaan. Tutkimuksen ongelmana on ollut myös raunioiden rekonstruktioiden sovittaminen kirjallisista lähteistä saatuun talon ideaalimalliin – siitä huolimatta, ettei yhtäkään täysin Vitruviuksen mallia vastaavaa roomalaista taloa ole löydetty! Tämä on tavallaan ymmärrettävä keino tuoda järjestystä näennäisen kaaoksen keskelle: koska vain harvoin kaikki talon seinät ovat säilyneet niin hyvin, että yhdellä vilkaisulla näkisi koko rakenteen, pohjapiirustusta tehtäessä aukkoja joudutaan aina jonkin verran täyttämään. Tilojen käyttötarkoituksia pyritään selvittämään esimerkiksi huoneiden muodon, ikkunoiden sijainnin, mosaiikkien, maalausten ja muiden koristeluiden perusteella sekä tiloista löytyneiden esineiden avulla.
Sänky Herculaneumista, Casa del Mobilio Carbonizzato, Ins. V,5, kuva: Laura Nissinen
Näkyvin osa projektin toimintaa ovat esitelmätilaisuudet ja konferenssit, ja yksi projektin tavoitteista onkin koota yhteen uutta tutkimusta sekä nuorilta että urallaan pidemmälle edenneiltä tutkijoilta. Projekti järjesti ensimmäisen kansainvälisen konferenssinsa viime vuoden lokakuussa New Yorkissa. Kahden päivän aikana kuultiin yhteensä 17 esitelmää, jotka esittelivät uutta tutkimusta tilojen monikäyttöisyydestä, tilan jakamisesta säilytystiloihin ja makuuhuoneisiin talon sisällä ja ovien ja peristyylien merkityksestä tilan jakamisessa sekä värien merkityksestä tilan tarkoituksen tulkinnassa. Myös oikeudenkäyntien ja lainsäädännön asema domuksessa, patronuksen ja klienttien suhde sekä orjien asema olivat keskeisiä aiheita. Kolmas konferessi tullaan järjestämään Roomassa keväällä 2014.
Projektin toimintaa ja tulevia tapahtumia voi seurata osoitteessa www.romanhouse.org.
Suomen Rooman-instituutin johtajan Katariina Mustakallion työryhmä on toiminut Villa Lantessa 2011-2012 tutkien lapsuutta ja nuoruutta antiikin ja keskiajan maailmassa hyvin erilaisista näkökulmista ja erilaisia lähteitä käyttäen. Nyt on aika kertoa tälläkin forumilla hieman työryhmän tutkimuskausista ja työn edistymisestä.
Tutkimusryhmämme ajallinen ja maantieteellinen rajaus on laaja – artikkelimme kattavat ajanjakson etruskeista myöhäiskeskiajalle, ja alueellisesti liikumme paitsi Välimeren ympäristössä myös laajemmin roomalaisessa ja eurooppalaisessa kulttuuripiirissä. Aiheiden kirjo on siis suuri, mutta yhdistävinä tekijöinä ovat jatkuvasti toimineet yhteiset näkökulmat ja teemat. Työryhmän teematiikkaan ovat kuuluneet muun muassa lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät toimijuus ja sosialisaatio sekä uskonnollisten ja poliittisten instituutioiden merkitys lapsuuden ilmiöille. Kaksi vuotta kestänyt tiivis yhteistyö on nivonut monenkirjavasta joukostamme yhtenäisen ryhmän, jossa jokainen on oppinut katsomaan aihettaan uusista näkökulmista.
Aloitimme työskentelymme keväällä 2011, ja ensimmäinen Villa Lantessa viettämämme tutkimusperiodi kesti helmikuun alusta toukokuun loppupuolelle. Kevään aikana jokaiselle valikoitui omien tutkimusintressien ja erityisosaamisen perusteella artikkelin aihe, ja aloimme kerätä materiaalia tutkimusta varten. Työstimme tutkimussuunnitelmiamme ja alustavia tekstejä joka maanantai viikoittaisessa seminaarissa Katariina Mustakallion ja Jussi Hanskan johdolla. Perjantaisin kävimme workshop-periaatteella läpi vuorotellen kunkin lähteitä ja niihin liittyviä metodologisia ongelmia. Yhteisten seminaarien ja workshopien ohessa kävimme Katariinan ja Jussin kanssa henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja, joissa tutkimuksen ongelmista oli mahdollista jutella yksityiskohtaisesti.
Palattuamme Suomeen kesän korvalla 2011 jatkoimme artikkeliemme työstämistä kotimaassa, ja elokuussa tapasimme seminaarin merkeissä Tampereella. Tapaamisessamme saadun palautteen perusteella jatkoimme kukin oman artikkelimme parissa loppuvuoden, kunnes helmikuussa 2012 olikin jo aika palata Roomaan. Jatkoimme seminaarityöskentelyä kerran viikossa kevään 2012 ajan, mutta koska työmme olivat nyt pidemmällä kuin vuotta aiemmin, meidän oli mahdollista käyttää enemmän aikaa itsenäiseen työskentelyyn kirjastoissa.
Artikkelien työstämisen lisäksi työryhmämme työskentelyyn kuuluivat kiinteästi molempina keväinä Villa Lantessa järjestetyt luennot. Instituutin oman henkilökunnan lisäksi saimme opetusta monilta suomalaisilta ja ulkomaisilta antiikin ja keskiajan historian asiantuntijoilta. Luennot käsittelivät usein tutkimusaiheeseemme liittyviä teemoja – lapsuuden, sosialisaation tai identiteetin ilmiöitä antiikin ja keskiajan yhteiskunnissa. Joukossa oli myös muutamia erityisesti tiettyjen lähteiden ja metodien, esimerkiksi epigrafiikan, käyttöön keskittyviä luentoja.
Kirjastoissa puurtamisen ja luennoille osallistumisen lisäksi työryhmä jalkautui molempina keväinä myös Rooman ja lähiympäristön arkeologisille ja historiallisille kohteille. Rooman ja lähialueiden retkien lisäksi hienoina muistoina mieleen jäivät kaksi viikon mittaista ekskursiota: kevään 2011 retki Trieriin, lounais-Saksaan, ja kevään 2012 kiertomatka Sisiliassa. Trierissä, Konstantinuksen kaupungissa, tutustuimme muun muassa roomalaisten kylpylöiden raunioihin, paikallisten museoiden upeisiin antiikkikokolemiin sekä vaikuttaviin kirkkoihin. Sisiliassa ihanat temppelialueet luonnon helmassa sekä Monrealen katedraalin henkeäsalpaava kauneus jäivät ikiajoiksi mieleen ja muistuttivat saaren pitkästä ja monikulttuurisesta historiasta.
Kevään 2012 päätteeksi työryhmä osallistui Villa Lantessa järjestettyyn Roman Family VI -konferenssiin. Kolmepäiväisen tapahtuman aikana pääsimme kuulemaan antiikin perhetutkimuksen kansainvälisten asiantuntijoiden esitelmiä ja tapasimme tutkijoita, jotka käsittelivät työssään samankaltaisia teemoja kuin työryhmämme omassa tutkimuksessaan.
Palasimme Suomeen toukokuun lopulla tilanteessa, jossa artikkelimme olivat edistyneet toivotusti ja viimeistelyvaihe oli edessä. Saatuamme syksyn aikana kukin referee-palautteen artikkeleistamme kokoonnuimme vielä marraskuun lopussa viikonlopuksi Villa Lanteen käsittelemään viimeisimmät muutokset.
Palasimme Roomasta 26. marraskuuta ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä urakka on takana, mutta työtä ja odotusta vielä edessä ennen kuin näemme työryhmämme tulokset painettuina. Olemme pysyneet aikataulussamme, ja jos kaikki menee hyvin, on työryhmän julkaisu odotettavissa vuonna 2014.
Olemme kiitollisia että olemme saaneet olla mukana tässä projektissa – kahden vuoden aikana olemme oppineet, tehneet ja nähneet niin paljon uusia asioita, että ne kantavat varmasti pitkälle. Toivomme, että tutkimusaiheemme ja teemamme herättävät kiinnostusta myös muissa kuin meissä itsessämme, ja että työmme innostaa lähestymään ennakkoluulottomasti lapsuuden ja nuoruuden ilmiöitä antiikin ja keskiajan historiassa. Kiitämme kaikkia työryhmän toiminnassa mukana olleita ja aivan erityisesti Katariina Mustakalliota, Jussi Hanskaa ja Simo Örmää jatkuvasta tuesta ja neuvonannosta.
Onnellista joulun odotusta ja uutta alkavaa vuotta kaikille!
Sanna Joska, Jenni Kuuliala, Mikko Pentti, Elina Pyy, Sonia Taiarol ja Svetlana Hautala
Torstaina 25.10. käynnistyy taas odotettu tapahtuma, kun n. 80 000 ihmistä suuntaavat neljän päivän aikana Helsingin Pasilaan kirjamessuille. Suomen Rooman-instituutti on viime vuotiseen tapaan mukana menossa! Vaikka olemme yksi liki 300:sta näytteilleasettajasta ja varmasti yksi pienimmistä, toivomme uusien ja vanhojen instituutin ystävien löytävän osastollemme kaikesta tarjonnasta huolimatta. Kirjojen kanssa kimpassahan ovat vanhat tutut Viini&Ruoka sekä Musiikki, ja tänä vuonna paikalla on myös Art Forum, josta voi ostaa itselleen vaikkapa taideteoksen kotiinviemisiksi. Kaikkea kiinnostavaa siis luvassa!
Osastollamme on sekä haastatteluja että workshop-tyyppistä ohjelmaa. Itsensä voi haastaa esimerkiksi koittamalla tunnistaa roomalaisia ja niistä vaikutteita saaneita helsinkiläisiä rakennuksia ja monumentteja tai opettelemalla togan pukemista! Sunnuntaina klo 12 myönnetään viimevuotiseen tapaan upeita pyhiinvaelluspasseja. Samassa yhteydessä keskiajantutkija Jesse Keskiaho alustaa Roomasta pyhiinvaelluskaupunkina. Päivittäin ohjelmassa on myös roomalainen kalenteri: jokainen haluava saa lisätietoa oman syntymäkuukautensa merkityksestä antiikin Roomassa ja ajankohtaan sopivan lentävän lauseen!
Kiinnostavia haastatteluja saadaan kuulla perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Perjantaina klo 14 dosentti Liisa Suvikumpu valottaa Rooman merkitystä suomalaisille kirjailijoille. Ketkä kirjailijat kävivät ikuisessa kaupungissa, ja mitä he sieltä löysivät? Lauantaina klo 13 FM Laura Nissinen haastattelee professori Paavo Castrénia mm. Villa Lanten suhteesta suomalaiseen antiikintutkimukseen, ja paria tuntia myöhemmin klo 15 kuulemme Aku Ankan historiakuvasta, kun aiheesta saapuvat keskustelemaan vt. asiamiehemme Eeva-Maria Viitasen johdolla lehden päätoimittaja Aki Hyyppä ja tietokirjailija Arto Kivimäki. Sunnuntaina klo 14 puolestaan saamme esimakua syksyllä 2013 kautensa aloittavan Villa Lanten tulevan johtajan tutkimusteemoista.
Viime vuonna saimme palautetta, että olisi mukavaa, jos osastoltamme voisi ostaa Rooma-aiheista kirjallisuutta kootusti. Saamanne pitää! Olemme ottaneet osastollemme myyntiin pienen otoksen viimeisen 10 vuoden aikana ilmestyneestä suomenkielisestä Rooma-aiheisesta tieteellisestä ja populaarimmasta kirjallisuudesta. Näiden kirjojen lisäksi myymme omaa tieteellistä julkaisusarjaamme Actaa, Villa Lante-historiateosta, Villa Lanten Ystävien vuosikirjaa sekä arkkitehtiopiskelijoidemme upeita postikortteja. Tämän vuoden erikoisuus on upea juliste, josta voi halutessaan leikata itselleen koottavan Villa Lanten! Juliste lienee monelle tuttu Lanten parlatorion seinältä, ja sen suunnittelivat alun alkaen Otaniemen arkkitehtiopiskelijat 1970-luvun alussa kerätessään rahaa Rooman-matkaansa varten. Nyt julisteesta on otettu hieman muokattu uusintapainos, jota on saatavilla messuilla rajoitettu erä. Tässäpä oiva joululahjaidea ystäville ja sukulaisille. Käteistä mukaan siis!
Lämpimästi tervetuloa kirjamessuille, ja osastollemme 7p51!
Roomasta, Villa Lantesta ja humanistisesta tutkimuksesta kiinnostuneita hemmotellaan Helsingissä syksyllä 2012, sillä luvassa on runsaasti kiinnostavaa ohjelmaa. Lisää Villa Lantea Suomelle! –projektin puitteissa olemme mukana peräti kolmessa tapahtumassa syys-talvella, ja lisäksi Rooma-ikäväänsä voi helpottaa Villa Lanten Ystävien tilaisuuksissa (lisätietoa www.villalante.org).
Helsingin Yliopiston Design capital-vuoden ajaksi Aleksanterinkadun ja Fabianinkadun kulmaan pystyttämä Tiedekulma on nerokas keksintö tuoda tiedettä ja tutkimusta esiin tyylikkäästi ja houkuttelevasti. Tiedekulma on paikka, jossa matalan kynnyksen tiedetapahtumat, Ihana Kahvila sekä Rosebudin kirjakauppa yhdistyvät rennoksi kokonaisuudeksi, joka kutsuu hengailemaan. Tiedekulmaan on helppo tulla ja sieltä on helppo lähteä, tosin vahingossa hieman viisastuneena. Vuosi on jaettu erilaisiin teemaviikkoihin, jotka rakentuvat useiden eri tahojen tuottamasta ohjelmasta. Tiedekulmassa esitellään tiedettä yleistajuisesti ja hauskasti, ja tavoitteena onkin saada tieteelle uudenlaista yleisöä. Lokakuun alussa Tiedekulmassa vietetään ”kulttuurien kirjo”-teemaviikkoa, joka pitää sisällään Villa Lante-päivän keskiviikkona 3.10. Ohjelmamme on rakennettu kohderyhmittäin, eli jokaiselle on jotakin! Tiedekulman idea käy loistavasti yksiin tiedotusprojektimme omien tavoitteitten kanssa.
Villa Lante-päivän aloittavat historian ja latinan opettajien suunnittelemat ”Antiikin perintö Helsingin kaupunkikuvassa” –workshopit yläkoulu- ja lukiolaisryhmille. Niissä tutustutaan pienen kaupunkikierroksen ja tehtäväpaketin avulla Senaatintorin ympäristössä näkyvään antiikin jälkivaikutukseen ja opitaan, miten monin tavoin se edelleen näkyy. Workshopit alkavat klo 10 ja 11, niihin on ilmoittauduttu ennakkoon, ja ne on suunnattu erityisesti latinan ja antiikin historian kursseja opiskeleville ryhmille. Lounaan jälkeen klo 13.45 on vuorossa ensimmäisten vuosien opiskelijoille tarkoitettu infopaketti Villa Lanten tarjoamista kurssimahdollisuuksista. Tilaisuudessa haastatellaan vanhoja kurssilaisia heidän kokemuksistaan. Tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään!
Työpäivän päätteksi kannattaa poiketa Tiedekulman Villa Lante-iltamiin, jotka alkavat 16.15. Luvassa on kaikille tarkoitettu ilta, jonka aikana instituutin piirissä tehtävää tutkimusta tuodaan monipuolisesti esiin. Tiedeiskujen puhujina tulessa ovat nuoret ja lahjakkaat väitöskirjantekijät Iida Kalakoski, Juha Tuppi, Laura Nissinen, Jesse Keskiaho ja Milla Bergström. Lyhyiden ja kuvapitoisten esitysten aiheet vaihtelevat Rooman vetovoimatekijöistä aina Vatikaanin arkistojen aarteisiin. Siinä sivussa voi nauttia pientä purtavaa, ahmia Villa Lante-tietoutta ja tavata ystäviä. Tulkaa ja tuokaa tututkin!
Lokakuun lopussa on vuorossa Suomen Rooman-instituutin toinen esiintyminen kirjamessuilla, ja tammikuussa 2013 olemme mukana Tieteiden päivillä. Niistä lisää tuonnempana!
FENESTRA FINNORUM – NÄKÖALOJA VILLA LANTESTA 