Juutalaisten jäljillä Roomassa

Antiikin käsityksen mukaan historiankirjoitus ei ole tiedettä, vaan yksi kaunokirjallisuuden alalajeista. Ollaanpa tästä näkemyksestä mitä mieltä tahansa muuten, yhdessä suhteessa historioitsijan työ muistuttaa taiteilijan työtä – siitä ei tule mitään ilman inspiraatiota. Ellei mieliala ole oikea ja innoitus löydy, voi tietokoneen edessä istua tuntikausia saamatta aikaan riviäkään käyttökelpoista tekstiä. Tästä syystä Villa Lante on niin tärkeä suomalaiselle humanistiselle tutkimukselle. Rooman kevät on pelastanut monta umpikujaan ajautunutta tutkimusprojektia ja palauttanut monelle tutkijalle tarvittavan inspiraation ja uskon itseensä.

Minun tutkimusaiheeni on juutalaisvastaisten asenteiden ja stereotypioiden leviäminen ja levittäminen keskiajalla. Työ on teknisesti vaativa, sillä ensisijaisina lähteinä ovat 1200- ja 1300-lukujen mallisaarnakokoelmat, jotka useimmissa tapauksissa ovat säilyneet ainoastaan latinankielisinä käsikirjoituksina. Myöhäiskeskiajan käsikirjoitukset eivät aina ole helpointa mahdollista tulkittavaa. Eikä asiaa auta, että materiaalia on satoja käsikirjoituksia. Suurin osa niistä löytyy Vatikaanin kirjastosta.

Miksi kukaan täysijärkinen haluaa tutkia vanhoja saarnakokoelmia? Sen vuoksi, että saarnat olivat 1200-luvun vastine moderneille massamedioille. Niiden välityksellä kierrätettiin tietoa ja asenteita suurille joukoille. Saarnaajien toimesta luotiin pohja niille stereotyyppisille käsityksille ja harhaluuloille (ahneus, rituaalimurhasyytökset, ehtoollisvälineiden häpäisy jne.), jotka yhdistettiin juutalaisiin vuosisatojen ajan ja jotka johtivat konkreettiseen väkivaltaan: puhdistuksiin, karkotuksiin, syrjintään, ghettoihin sulkemiseen ja lopulta Hitlerin Saksassa holokaustiin.

Mutta palataanpa takaisin tämän kirjoituksen alussa mainittuun inspiraatioon. Toisinaan tutkimuksen inspiraatio voi olla myös murheellista tai jopa masentavaa. Rooma ei ole yksinomaan antiikin historian kannalta maailman kiinnostavin kaupunki. Se on myös keskeinen paikka juutalaisuuden historiassa. Varhaisimmat juutalaisyhteisöt syntyivät Roomaan viimeistään toisella esikristillisellä vuosisadalla. Varhaiskristillisen kirkon (joka sekin oikeastaan oli melko juutalainen) rinnalla Roomassa eli laaja juutalaisyhteisö, jolla oli lukuisia omia synagogia. Kaupungin ympäristöstä on löydetty kuusi erillistä juutalaisten katakombia. Lyhyesti sanoen, juutalaiset olivat merkittävä osa antiikin Rooman väestöä ja he jatkoivat asumista kaupungissa myös läpi keskiajan.

Todelliset vaikeudet alkoivat vuonna 1555. Tuolloin paavi Paavali IV eristi Rooman juutalaiset omaan kaupunginosaansa, jota kutsuttiin ghetoksi. Se ympäröitiin muurilla ja suljettiin yöksi. Ghetto sijaitsi alueella, jonka Tiberin tulvat tekivät erityisen epäterveelliseksi. Lisäksi alue oli kokoon nähden pahasti ylikansoitettu. Seurauksena oli köyhyyttä, sairauksia ja hygieenisiä ongelmia. Kirkkovaltio liitettiin yhtenäiseen Italian valtioon vuonna 1870, mutta Rooman ghetto lakkautettiin virallisesti vasta vuonna 1882. Monet juutalaissuvut jäivät kuitenkin asumaan ghettoon, ja sieltä heitä alettiin kuljettaa Auschwitziin saksalaismiehityksen aikana 16. lokakuuta 1943. Suurin osa kuljetetuista ei koskaan palannut. Meidän perheemme Trasteveren asunnon ulko-oven edessä on saksalaisen taiteilijan Gunter Demnigin asentama muistokivi. Siinä lukee: ”Qui abitava Dario di Cori. Nato 1905 arrestato 11.5.1944 deportato Auschwitz. Assassinato 18.10.1944.” Suomeksi: “Tässä asui Dario di Cori, syntynyt 1905, pidätetty 11.5.1944, kuljetettu Auschwitziin, murhattu 18.10.1944.” Roomassa juutalaisten kohtalot vuosisatojen aikana ovat läsnä niin Vatikaanin pergmenttikäsikirjoituksissa kuin kaupungin muistokivissäkin. Ne muistuttavat, että historiantutkijalla on tehtävänsä kollektiivisen muistin ylläpitäjänä.

Jussi Hanska

Tutkijalehtori

Suomen Rooman-instituutti