Pyörällä pääsee Roomassakin

Silloin kun tutkimustyö ja tietokoneen tihrustaminen Villa Lanten alakirjastossa alkavat tuntua tuskaisilta, on hauska tarttua polkupyörää sarvista ja hurauttaa Roomaa ympäröivälle maaseudulle rentoutumaan. Tai ei se nyt ihan niin helppoa ole. Roomaa ei nimittäin ole suunniteltu pyöräilyyn – välillä herää epäilys, onko sitä suunniteltu yhtään mihinkään.

Pyöräteitä on kyllä satunnaisesti siellä täällä, mutta ne eivät ole saaneet siirrettyä työmatkaliikennettä satulaan. Enimmäkseen paikalliset pyöräilevätkin huippukalliilla fillareillaan puistossa parfyymilta tuoksuen. Paras reitti on lasketella Gianicololta alas joko pohjoiseen Vatikaanin tietämille tai etelään Porta Porteseen, minkä jälkeen kummassakin tapauksessa sukelletaan Tiberin varteen. Siellä kulkee paikoitellen jopa punaisella asfaltilla päällystetty pyörätie, pista ciclabile. Etelässä baana tosin päättyy keskelle peltoa, jossa hämmästynyt ensikertalainen on ajaa sepeliesteeseen. Pohjoisessa tulee vastaan suuri kehätie, jonka alitse pääsee kuitenkin väljemmille vesille. Voi valita muinaisista konsuliteistä: Via Cassia, Via Flaminia, Via Salaria. Ihan lähellä on Prima Porta, jossa olen vieraillut ns. Livian talossa. Sen puutarha-aihein koristeltu ruokailuhuone on nykyään yksi Museo Nazionale Romanon vetonauloja. Muutaman kerran olen pyöräillyt vehreän luonnonpuiston keskellä lymyäville Vejin raunioille. Vain parin kymmenen kilometrin päässä sijaitseva etruskikaupunki joutui Rooman laajentumispolitiikan varhaiseksi uhriksi vuonna 396 eKr.

Olen nyt Roomassa Wihuri-stipendiaattina tekemässä väitöskirjaa latinan kielihistoriasta, mutta keksin pyöräilyn jo neljä vuotta sitten tullessani Roomaan yhdeksäksi kuukaudeksi keskiajantutkimuksen kurssille. Pyörällä on helppo tehdä päiväretkiä hieman laajemmillekin alueille, ja samalla voi sitten katsastaa useitakin kohteita. Pyöräretkillä hauskinta on – sen lisäksi, että pääsee pois keskikaupungin saasteista – löytämisen riemu. On ikään kuin koko ajan pienellä seikkailulla.

Historiallisesti kiinnostavia ja samalla luonnonkauniita paikkoja löytyy kaikkialta. Eräs suosikkini on yllättävästi Tiberin alajuoksulla sijaitsevan Mussolinin rakennuttaman modernin kaupunginosan EURin kupeessa: keskiaikainen sisterssiläismunkkien rakentama Abbazia delle Tre Fontane eli Kolmen lähteen luostari. Kun kääntyy pois fasistien mahtipontisilta väyliltä, päätyy välittömästi tuoksuville lehtipuukukkuloille. Myöhemmät trappistimunkit istuttivat 1800-luvulla 125 000 eukalyptuspuuta ja kuivattivat siten soisen maaperän. Luostarin muurien sisällä pääsee tutustumaan muutamaan vanhaan kirkkoon. Niistä yksi on legendan mukaan rakennettu paikalle, jossa apostoli Paavali koki marttyyrikuolemansa: hänet mestattiin miekalla. Maahan pudottuaan Paavalin pää pomppasi vielä pari kertaa ja jokaiselle kohdalle puhkesi lähde – siitä nimi Kolme lähdettä. Vaikka tarina on jokseenkin makaaberi, paikka on viehättävä ja historiallisuus miltei käsin kosketeltavaa. Kulttuuri- ja taidehistoriallisen annin jälkeen on hauska istahtaa hetkeksi eukalyptusten varjoon ennen paluumatkaa Gianicololle.

Timo Korkiakangas

Wihuri-stipendiaatti 2011–2012

Suomen Rooman-instituutti

P.S. Monet ovat kysyneet, miten uskallan pyöräillä Roomassa. Vastaan, että täällä ainakin tuntuu turvallisemmalta pyöräillä kuin Helsingissä, vaikka liikenteen seassa mennäänkin. Italiassa liikennekulttuuri perustuu jatkuvaan huomiointiin eikä niinkään sääntöjen suomiin oikeuksiin. Niinpä pyöräilijäkin otetaan huomioon, mutta toisaalta on turha kuvitella, etteivätkö autot ja skootterit myös tunkeutuisi risteyksessä kymmenen sentin päähän pyöräilijästä.