Agentti- ja harjoittelijaseikkailuja monumenttien varjossa

Silja-Maaria Aronpuro
Instituutin syksyinen Cimo-harjoittelija

Alun perin halusin nähdä uusimman Bond-elokuvan, Spectren, koska siinä ajetaan lujaa Lungoteverellä ja tietysti, koska siinä melkein näkyy instituutti. Takaa-ajokohtaus Tiber-joen varrella on hyvä esimerkki todellisen Rooma-kokemuksen Bond-elokuvien kaavojen yhteentörmäyksestä.

Kenelle tahansa Roomassa asuneelle tai käyneelle ajatus lujaa autolla ajamisesta Lungoteverellä on vähintäänkin absurdi. Kukapa ei olisi joskus myöhästynyt tapaamisesta istuttuaan ruuhkassa yksisuuntaisella rantakadulla kaivaten siltaa ja joutuen kiertämään. Toisaalta kuka tahansa, joka on nähnyt Bond-elokuvia, ja luultavasti vaikkei olisi nähnytkään, tietää, että kun James Bond ajaa autolla, hän ajaa lujaa, näin siis myös Lungoteverellä. Tosielämässä vauhdikkaiden takaa-ajokohtausten kuvaukset aiheuttivat tietysti teiden sulkemista ja lisäsivät osaltaan Rooman liikennekaaosta.

007 pääsee nauttimaan Roomassa tyhjistä kaduista, mitä meille muille harvoin sattuu. Autio on myös Pietarin aukio, jolla Bond käy automainosmaisesti kääntymässä. Pietarinkirkon kupoli on tietysti pakollinen Rooman tunnusmerkki, jonka täytyy vähintään vilahtaa, jo siksi että Ikuinen kaupunki olisi varmasti tunnistettava. Kuten kaikissa parhaissa mainoksissa ja matkailunedistämiskuvissa, normaalisti matkailijoiden täyttämä aukio on elokuvassa typötyhjä.

Itsellänikin on lämpimiä muistoja Pietarin aukiosta iltavalaistuksessa, kun matkailijajoukot todella hivenen harvenevat. Olen jopa nauttinut ystävineni eväsillallisen Via della Conciliazionelle pysäköidyssä autossa jutellen niitä näitä ja pohtien Pietarinkirkon iltavalaistusta.

Iltaisin Pietarin aukion ja Via della Conciliazionen pylväiköt täyttyvät kuitenkin toisenlaisesta väestä. Hämärän laskeutuessa ja väen vähetessä kodittomat, italiaksi katottomat eli senzatetto, asettuvat levolle matkamuistoliikkeiden ovisyvennyksiin ja pylväikköjen suojaan. Osalla on vain pahvialusta, makuupussi ja huopia, toiset rakentavat suojan pressusta tai pahvilaatikoista, muutamilla on jopa teltta.

Vaikka kodittomille on perustettu yömaja ja peseytymistilat aivan Vatikaanin tuntumaan ja heille tarjotaan aterioita, tämä ei ole osa Rooman virallista kuvaa eikä tietenkään sovi Bondin mainosestetiikkaan. Niinpä kuvausten ajaksi kodittomat on hätistetty jonnekin muualle, vaikka tavallisesti vain tiukimmat turvatoimet, kuten riemuvuoden avajaiset, karkottavat heidät totunnaiselta paikaltaan.

Monumentit esitetään elokuvan kulisseina virallisessa asussaan. Todellisuudessa kaupunkiympäristö kuitenkin elää omaa elämäänsä ja meillä kaikilla on siihen jonkinlainen valta. Katottomatkin voivat tehdä kirkon pylväiköistä ja kauppojen ovisyvennyksistä kotinsa ja merkitä ne omakseen, säilyttää puhelinkopeissa tavaroitaan ja tehdä jotakin niinkin arkista ja yksityistä kuin nukkua ja siten uudelleen määrittää julkiset tilat kodikseen, makuuhuoneekseen.

Kuten Vatikaanin seutu, monet muutkin elokuvan kuvauspaikoista ovat itsessään jonkinlaisiksi kulisseiksi rakennettuja vallan näyttämöitä: Pietarinkirkko aukioineen julistaa katolisen kirkon ja paavin mahtia ja aukiolle johtavan Via della Conciliazionen, sovinnon tien, rakennutti Mussolini symboloimaan katolisen kirkon ja Italian valtion välisen eripuran päättymistä. Paaville kuuluneen Rooman julistaminen yhdistyneen Italian pääkaupungiksi vuonna 1871 ja kirkkovaltion lopettaminen hiersi kirkon ja valtion välejä vuosikymmeniä ja tilanne ratkesi vasta vuonna 1929 Italian kuningaskunnan ja Paavin välille solmituilla lateraanisopimuksilla.

Italian yhdistymiseen liittyy myös instituutin lähellä sijaitseva Porta San Pancrazio, jossa on  Garibaldille omistettu museo. Tässäkin kohtaa Bondia suosii harvinaisen rauhallinen (tai lähinnä olematon) liikenne. Instituutissa asuneet muistavat risteykseen mutkasta portin takaa piilosta kaahaavat autot, joita olen itsekin saanut pelätä lounaalle mennessä ja sieltä palatessani. Heti harjoitteluni aluksi opin, ettei pelko ei ole turhaa, sillä instituutin talonmies Giovanni joutui risteyksessä skootterionnettomuuteen syksyllä.

Mussolinista puolestaan muistuttaa myös Museo della Civiltà Romanassa kuvattu hautajaiskohtaus. Valo lankeaa vaikuttavasti pylväikköön, johon on elokuvaa varten lisätty italiankielisiä hautakiviä. EURin alue, missä Museo della Civiltà Romanakin sijaitsee, on ollut elokuvaohjaajien suosiossa vaikuttavan arkkitehtuurinsa ansiosta.

Alun perin alueen oli tarkoitus olla fasismin näyteikkuna maailmannäyttelyssä vuosina 1941­–42. Maailmannäyttely jäi kuitenkin sodan vuoksi pitämättä ja alueen rakentaminenkin jäi kesken. Klassisesta arkkitehtuurista ja italialaisesta rationalismista ammentavaa aluetta kuitenkin jatkettiin sodan jälkeen ja sitä hyödynnettiin muun muassa vuonna 1960 Rooman olympialaisissa. Nykyisin alueella on paljon toimistoja, muun muassa lukuisten pankkien sekä Italian postin.

Alueen maamerkki Palazzo della Civiltà Italiana tai tuttavallisesti ”kulmikas Colosseum” on tuttu kaikille Roomaan lentokentältä bussilla tulleille, sillä se näkyy kauas moottoritielle. Me teimme Euriin retken eräänä aurinkoisena lauantaina joulukuussa ja kävimme kuvaamassa myös Palazzo della Civiltà Italianaa. Pohjakerroksessa oleva näyttely on ilmainen ja kuvaa rakennuksen ja koko alueen historiaa sekä esittelee piirustuksia, suunnitelmia ja dokumentteja rakennusvaiheesta. Näyttelyyn sisältyy myös sarja kohtauksia EURissa kuvatuista elokuvista, joihin kuuluu mm. Federico Fellinin Dolce vita. Ehkäpä Spectrekin päätyy aikanaan joukon jatkoksi.

Kuvaavaa on että Palazzo Cadenza, johon Bond jatkaa pelastettuaan ja vieteltyään Monica Belluccin esittämän lesken, on itse asiassa Oxfordshiressa sijaitseva Blenheim Palace ja palatsin sisällä tapahtuva kohtaus on kuvattu studiossa. Lopulta Rooma on Spectressä pelkkä lepattava lavaste ja kaupungista käytetään tunnetuimpia monumentteja, joita kuitenkin voidaan yhdistää ja sekoittaa myös muihin paikkoihin. Kaupunki sinänsä ei tule elokuvaan tai vaikuta päähenkilön toimintaan niin, että Bond tekisi siellä mitään erityisen italialaista. Ironista kyllä elokuvan pisin italiankielinen dialogikin taitaa sijoittua Meksikoon.

Jos Bond pysähtyisi hetkeksi elämään kaupunkia, jossa on, hän saattaisi nähdä Pietarin aukion kodittomat, ylittää jalan ruuhkaisen kadun tai edes jäädä itse ruuhkaan. Hän voisi syödä Montissa mainion pizzan, kuten me elokuvan jälkeen, tai siemailla Aperol Spriziä Trasteveressä, mutta siihen hänellä ei ole aikaa, sillä genrekonventiot lennättävät hänet jo takaisin Lontooseen, joka sekin typistyy Big Beniksi.

Sananmukaista törmäystä italialaiseen arkeen edustaa vain taka-ajokohtauksessa jalkoihin jäävä vanha herra pikkuisessa autossaan. Tämä varsin stereotyyppinen herrasmies hyräilee  oopperaa illalliselta palatessaan ja liikkuu valitettavan hitaasti Bondin edellä kapeilla kaduilla, joilla ohittaminen ei onnistu. Karikatyyrimäinen koominen sivullinen on lopulta stereotyyppisyydestään huolimatta vahvin linkki meidän todellisten Rooman-kävijöiden tunteman elämänmenon ja Bondin kulissikaupungin välillä.

Jos Bond joisi elokuvassa kahvia, hänen valintansa olisi ketjukahvilan americano, sama kaikkialla. Toisaalta samoin meidän todellisten Rooman-kävijöidenkin taitaa olla koko ajan vaikeampi tarttua hetkeen ja elää kaupunkia sellaisenaan. Käymmehän katsomassa  isolla rahalla suoraan kansainvälisille markkinoille tehtyjä elokuvia, joita voi heti kommentoida suomalaisen ystävän kanssa älypuhelinsovelluksessa.

Meidänkin suhteemme paikkaan alkaa hiipua ja olemme vähemmän fyysisessä sijainnissamme ja enemmän yhtä aikaa kaikkialla ja samalla ei missään. Siksi elokuvan jälkeen kannattaakin hengittää syvään Rooman talvista tuoksua, ihastella raunioita matkalla pizzalle ja kohottaa malja proseccoa Roomalle ja sen tarjoamille ainutlaatuisille mahdollisuuksille.

---