KYYNELEITÄ MATKALLA ROOMAAN

Eva Johanna Holmberg
Dosentti, yliopistotutkija, Helsingin yliopisto

Nykyisin päätös matkustaa Roomaan tuskin saa ketään kyyneliin, etenkään jos kohteena on Villa Lante maaliskuussa. Mutta kun tutkimani englantilainen protestantti ja entinen palkkasoturi Richard Norwood (1590–1675) teki päätöksen matkustaa Roomaan loppukesästä 1609, hän istahti ensitöikseen maissipeltoon keskellä flaamilaista sodan runtelemaa maaseutua ja itki katkerasti. Syynä ei ollut jalan kuljettavan matkan pituus tai heinänuha vaan päätöksen vakavuus ja synnillisyys.

Matkan aiheuttamat katumuksen tunteet vaivasivat Norwoodia vielä viisikymmenvuotiaanakin, kun hän kirjoitti elämäntarinaansa vuosina 1639–40 kotonaan Bermudalla, jonne hän oli päätynyt maanmittaajaksi, matematiikan opettajaksi ja piispa William Laudin uskonnollisten toisinajattelijoiden vainojen takia. Nimensä mukaisesti Confessions oli vanhenevalle Norwoodille paitsi tapa pitää nuoruutensa kokemukset muistissaan, myös katua tuolloisia hairahduksiaan. Yksi vakavimmista oli ollut jatkuva masturboiminen – tähän liittyvät tunnustukset ja muutkin seksuaaliset synnit oli myöhemmin sutattu mustalla musteella – mutta myös uteliaisuus ja ylpeys saivat läpivalaisun. Norwoodin kirjoittama hengellinen omaelämäkerta (engl. spiritual autobiography) Confessions tarjoaa rikkaan näkymän paitsi 1600-luvulla eläneen ihmisen maailmankuvaan, myös tapoihin, joilla uuden ajan alussa saattoi kirjoittaa matkustamisesta, niin sen hengellisistä kuin synnillisistäkin puolista. Matkailun historian tutkijat eivät silti useinkaan ole menneet merta edemmäs kalaan ja etsineet matkakokemuksia tunnustuksellisista teksteistä, ellei kyseessä ole kertomus pyhiinvaelluksesta.

Mutta miksi Norwood sitten itki matkaansa? Norwood oli lyhyen laivastopestin jälkimainingeissa pestautunut palkkasoturiksi Espanjan ja Alankomaiden välisiin sotiin, jotka riehuivat vuosina 1568–1648. Välirauha vuonna 1609 jätti 19-vuotiaan Norwoodin pohtimaan epävarmaa tulevaisuuttaan rahattomana, sairaana ja vailla perheen ja ystäviensä tukea. Tutustuttuaan katoliseen nuorukaiseen Brysselissä Norwood omien sanojensa mukaan keksi matkustaa Roomaan tuolta istumalta. Jotta tämä olisi mahdollista, hänen olisi ensin saatava suosituskirje paavin nuntiukselta Brysselistä ja hyväksyttävä katolisen kirkon opetukset tai teeskenneltävä hyväksyvänsä ne. Oli väitös teeskentelystä totta tai ei, tästä alkoivat vaikeudet ja vaivat…

Kun Norwood ylitti Alpit matkakumppaninsa kanssa, hänen omatuntonsa alkoi kolkuttaa toden teolla. Demoniset ja pahaenteiset oireet alkoivat vaivata Norwoodia: hän kouristeli öisin paitsi tunnontuskissaan, myös unihalvauksen kourissa. Myös oma isä alkoi kummitella unissa. Ehkä Norwood oli kääntynyt katoliseksi vähän todellisemmin kuin oli aluksi myöntänyt? Norwoodin matka Alankomaista Alppien yli Italiaan oli tuiki tavallinen mutta matkan kommellukset niin hurjia, että lukija epäilee lukevansa elämäkerrallisen kertomuksen sijaan ajalle tyypillistä pikareskiromaania. Jotain totta tarinassa silti oli. The Venerable English Collegen arkistoista löytyvään vieraskirjaan on merkitty nuoren Richard Norwoodin saapuneen collegeen joulukuun 19. päivänä vuonna 1609 ja jääneen sinne noin kahdeksaksi päiväksi. Norwoodin oman kertomuksen hienovaraisista vihjeistä voi päätellä, että nuori mies oli vähällä jäädä Roomaan pitemmäksikin aikaa. Kohtalo ja kaitselmus puuttuivat kuitenkin peliin ja palauttivat nuoren miehen takaisin protestanttisen uskon huomaan.

Oma aikani Roomassa kului etsien neulaa heinäsuovasta: etsin mainintoja Norwoodista Vatikaanin arkistosta ja kirjastosta paavin nuntio Guido Bentivoglion (1579-1644) kirjeenvaihdosta, Valtion arkistosta pyhiinvaeltaja-hospitsi SS. Trinità dei Pellegrinin papereista sekä vielä inkvisition arkistoista, joissa pidettiin kirjaa uskonsa hylänneistä englantilaisista (muiden kansallisuuksien ohella). Englantilaisen kollegion vieraskirjasta Norwood lopulta löytyi, mutta siihen jäljet sitten katosivat. Suurin osa Norwoodin Italian matkasta peittyi paitsi unohduksen hämärään, myös joko hänen itsensä tai mahdollisesti häveliäitten jälkeläisten suttaamien mustetahrojen alle. Oma matkani Norwoodin kanssa on vienyt minut paitsi Roomaan kahtena keväänä, myös tutkimaan hiljalleen hapertuvaa käsikirjoitusta Bermudalle juuri ennen maailman sulkeutumista maaliskuussa 2020. Tutkimusmatkani Richard Norwoodin matkojen kanssa on vasta alussa, mutta yksi etappi on jo saavutettu: uusi tieteellinen editio Norwoodin käsikirjoituksesta on työn alla ja ilmestynee Hakluyt Societyn julkaisusarjassa ensi vuonna. Kiitokset tutkimuksen mahdollistamisesta kuuluvat Suomen Akatemialle ja Suomen Kulttuurirahaston Päivi Prihan (eli Setälän) rahastolle, jonka tehtävänä on tukea erityisesti suomalaisten tekemää ulkomailla tapahtuvaa historiantutkimusta.