Instituutin työryhmän kuulumisia

Suomen Rooman-instituutin johtajan Katariina Mustakallion työryhmä on toiminut Villa Lantessa 2011-2012 tutkien lapsuutta ja nuoruutta antiikin ja keskiajan maailmassa hyvin erilaisista näkökulmista ja erilaisia lähteitä käyttäen. Nyt on aika kertoa tälläkin forumilla hieman työryhmän tutkimuskausista ja työn edistymisestä.

Tutkimusryhmämme ajallinen ja maantieteellinen rajaus on laaja – artikkelimme kattavat ajanjakson etruskeista myöhäiskeskiajalle, ja alueellisesti liikumme paitsi Välimeren ympäristössä myös laajemmin roomalaisessa ja eurooppalaisessa kulttuuripiirissä. Aiheiden kirjo on siis suuri, mutta yhdistävinä tekijöinä ovat jatkuvasti toimineet yhteiset näkökulmat ja teemat. Työryhmän teematiikkaan ovat kuuluneet muun muassa lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät toimijuus ja sosialisaatio sekä uskonnollisten ja poliittisten instituutioiden merkitys lapsuuden ilmiöille. Kaksi vuotta kestänyt tiivis yhteistyö on nivonut monenkirjavasta joukostamme yhtenäisen ryhmän, jossa jokainen on oppinut katsomaan aihettaan uusista näkökulmista.

Aloitimme työskentelymme keväällä 2011, ja ensimmäinen Villa Lantessa viettämämme tutkimusperiodi kesti helmikuun alusta toukokuun loppupuolelle. Kevään aikana jokaiselle valikoitui omien tutkimusintressien ja erityisosaamisen perusteella artikkelin aihe, ja aloimme kerätä materiaalia tutkimusta varten. Työstimme tutkimussuunnitelmiamme ja alustavia tekstejä joka maanantai viikoittaisessa seminaarissa Katariina Mustakallion ja Jussi Hanskan johdolla. Perjantaisin kävimme workshop-periaatteella läpi vuorotellen kunkin lähteitä ja niihin liittyviä metodologisia ongelmia. Yhteisten seminaarien ja workshopien ohessa kävimme Katariinan ja Jussin kanssa henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja, joissa tutkimuksen ongelmista oli mahdollista jutella yksityiskohtaisesti.

Palattuamme Suomeen kesän korvalla 2011 jatkoimme artikkeliemme työstämistä kotimaassa, ja elokuussa tapasimme seminaarin merkeissä Tampereella. Tapaamisessamme saadun palautteen perusteella jatkoimme kukin oman artikkelimme parissa loppuvuoden, kunnes helmikuussa 2012 olikin jo aika palata Roomaan. Jatkoimme seminaarityöskentelyä kerran viikossa kevään 2012 ajan, mutta koska työmme olivat nyt pidemmällä kuin vuotta aiemmin, meidän oli mahdollista käyttää enemmän aikaa itsenäiseen työskentelyyn kirjastoissa.

Artikkelien työstämisen lisäksi työryhmämme työskentelyyn kuuluivat kiinteästi molempina keväinä Villa Lantessa järjestetyt luennot. Instituutin oman henkilökunnan lisäksi saimme opetusta monilta suomalaisilta ja ulkomaisilta antiikin ja keskiajan historian asiantuntijoilta. Luennot käsittelivät usein tutkimusaiheeseemme liittyviä teemoja – lapsuuden, sosialisaation tai identiteetin ilmiöitä antiikin ja keskiajan yhteiskunnissa. Joukossa oli myös muutamia erityisesti tiettyjen lähteiden ja metodien, esimerkiksi epigrafiikan, käyttöön keskittyviä luentoja.

Kirjastoissa puurtamisen ja luennoille osallistumisen lisäksi työryhmä jalkautui molempina keväinä myös Rooman ja lähiympäristön arkeologisille ja historiallisille kohteille. Rooman ja lähialueiden retkien lisäksi hienoina muistoina mieleen jäivät kaksi viikon mittaista ekskursiota: kevään 2011 retki Trieriin, lounais-Saksaan, ja kevään 2012 kiertomatka Sisiliassa. Trierissä, Konstantinuksen kaupungissa, tutustuimme muun muassa roomalaisten kylpylöiden raunioihin, paikallisten museoiden upeisiin antiikkikokolemiin sekä vaikuttaviin kirkkoihin. Sisiliassa ihanat temppelialueet luonnon helmassa sekä Monrealen katedraalin henkeäsalpaava kauneus jäivät ikiajoiksi mieleen ja muistuttivat saaren pitkästä ja monikulttuurisesta historiasta.

Kevään 2012 päätteeksi työryhmä osallistui Villa Lantessa järjestettyyn Roman Family VI -konferenssiin. Kolmepäiväisen tapahtuman aikana pääsimme kuulemaan antiikin perhetutkimuksen kansainvälisten asiantuntijoiden esitelmiä ja tapasimme tutkijoita, jotka käsittelivät työssään samankaltaisia teemoja kuin työryhmämme omassa tutkimuksessaan.

Palasimme Suomeen toukokuun lopulla tilanteessa, jossa artikkelimme olivat edistyneet toivotusti ja viimeistelyvaihe oli edessä. Saatuamme syksyn aikana kukin referee-palautteen artikkeleistamme kokoonnuimme vielä marraskuun lopussa viikonlopuksi Villa Lanteen käsittelemään viimeisimmät muutokset.

Palasimme Roomasta 26. marraskuuta ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä urakka on takana, mutta työtä ja odotusta vielä edessä ennen kuin näemme työryhmämme tulokset painettuina. Olemme pysyneet aikataulussamme, ja jos kaikki menee hyvin, on työryhmän julkaisu odotettavissa vuonna 2014.

Olemme kiitollisia että olemme saaneet olla mukana tässä projektissa – kahden vuoden aikana olemme oppineet, tehneet ja nähneet niin paljon uusia asioita, että ne kantavat varmasti pitkälle. Toivomme, että tutkimusaiheemme ja teemamme herättävät kiinnostusta myös muissa kuin meissä itsessämme, ja että työmme innostaa lähestymään ennakkoluulottomasti lapsuuden ja nuoruuden ilmiöitä antiikin ja keskiajan historiassa. Kiitämme kaikkia työryhmän toiminnassa mukana olleita ja aivan erityisesti Katariina Mustakalliota, Jussi Hanskaa ja Simo Örmää jatkuvasta tuesta ja neuvonannosta.

Onnellista joulun odotusta ja uutta alkavaa vuotta kaikille!

Sanna Joska, Jenni Kuuliala, Mikko Pentti, Elina Pyy, Sonia Taiarol ja Svetlana Hautala

Luonnoksia Roomasta

Diplomityökritiikin kolkutellessa ovella seuraavana päivänä, on hyvä paneutua viimeiseen puoleen vuoteen Roomassa. Italian muistot maistuvat kesältä, ja välimerellisen valon intensiteetti kapeilla kujilla tulvii mieleeni.

Saavuin toukokuiseen Roomaan tekemään arkkitehtuurin lopputyötäni. Jo lentokoneessa tutustuin vieressäni istuvaan taiteilijaan, Anne Tompuriin, joka pohti ystävänsä kanssa ääneen, kuinka sinne Villa Lanteen oikein pääsee. Näin alkoi tutustumiseni Villa Lanten asukkaisiin ja ihmeellisiin sattumuksiin, joita voi matkan varrella kokea.SONY DSC

Asuin ensin touko-kesäkuun instituutin kaupunkiasunnossa Via Faldalla ja myöhemmin syys-marraskuun Villa Lantessa. Marraskuussa lähtiessäni Villa Lantesta olin kerännyt talven varalle mukavan määrän muistoja niin makuelämyksinä, hienoina maisemina kuin mukavan vaihtelevina reitteinä halki suuren kaupungin.

Parasta tekemistä Roomassa on mielestäni kävellä johonkin uudelle alueelle koettaen eksyä. Näin tekee edelleen puolen vuoden jälkeenkin hienoja löytöjä kaupungista. Eksymiseen haastetta antavat tosin siellä täällä esiin tupsahtavat monumentit, jotka palauttavat nopeasti kartalle. Kävelyretket kaupungissa antoivat kuitenkin hyvää vastapainoa lopputyön tekemiselle ja kirjastossa istumiselle.2012_05_22 Lauran kortti v1(1)

Tekemäni diplomityö käsittelee hajautetun hotellin suunnittelemista Etelä-Italiaan, Nardòon. Hajautetussa hotellissa vastaanotto sijaitsee pääpiazzan yhteydessä ja huoneet on hajautettu eri puolille vanhaa kaupunkia. Hotellikonseptissa tyhjentyviä pienkaupunkeja elävöitetään turismin keinoin.

Aiheeni tempasi minut etelään tutustumaan myös Apulian hallinnollisen alueen kiehtovaan arkeen. Lähestyn uusia alueita usein luonnostelun kautta. Näin luonnoskirjani täyttyi vähitellen luonnoksista niin Nardòn kujilta kuin Villa Lanten terassilta. Nämä muistot säilyvät konkreettisesti vaikka fyysinen etäisyys Roomaan onkin kasvanut.

 

 

 

 

Laura Orelma

Arkkitehtistipendiaatti

Aalto-yliopisto, Espoo

Sattumuksia Pompejissa

 

Vesuvius uinuu kovin lempeän näköisenä kevätauringossa. Melkein kahden Napolissa vietetyn vuoden jälkeen tulivuoren vaarallisuus on ehtinyt unohtua. Eräänä päivänä istuessani Circumvesuviana-junassa matkalla kohti Pompejia, huomasin, että jollakin väliasemalla oli metallinen pohjapiirustus. Siinä oli selitetty, mitä asemalta löytyy. Ajattelin, että onpa mukavaa tuleville arkeologeille, kun voi siitä suoraan katsoa rakenteiden käyttötarkoitukset, ja hypoteesit voi jättää kirjoituspöydän paperipinoon pölyttymään.

Teen väitöskirjaa Pompejin peristyylipuutarhoista ja työni on osa EPUH-projektia (Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis: http://www.helsinki.fi/hum/kla/epuh/ ) sekä PPRH-projektia (Public and Private in the Roman House: http://blogs.helsinki.fi/romanhouse/ ). Tällaisia puutarhoja on aika monta, joten on helpompaa elää Napolissa muutama vuosi kuin matkustaa Suomen ja Italian väliä. Saan tai joudun vierailemaan todella monessa 2000 vuoden takaisessa pompejilaisessa kodissa. Taloissa otan hirveän määrän kuvia, keskimäärin varmaan noin sata per talo. Sitten teen mittaukset ja kirjalliset muistiinpanot, koska kaikkea ei saa kuvattua kameralla. Kenttätyö alkaa olla jo rutinoitunutta. En kuitenkaan valita, vai miltä kuulostaa ulkotyö maailman tärkeimmässä arkeologisessa kohteessa? Työskentely tapahtuu vain Italian lämmittävän auringon alla, koska sateella se on mahdotonta. Tarjolla on lähes all access –passi eli pääsen moniin sellaisiin taloihin, jotka ovat muilta vierailijoilta suljettu. Suu vetäytyy monesti hymyyn, kun kuulee suljettuun oveen nojaavan turistin kysyvän: ”Honey, how did he get in?” Toisaalta välillä on olo kuin apinalla Korkeasaaressa, kun turistit ihmettelevät työskentelyäni. Tunne on tuttu EPUH:in vuoden 2010 kenttätyöryhmälle, kun töitä tehtiin Via Stabianan varrella.

Aloitin työni Pompejissa suurin piirtein samaan aikaan kun tapahtui surullisen kuuluisa Armeria dei Gladiatorin sortuminen. Olen siis saanut olla Pompejissa murroskautena, mikä ei ehkä ole helpottanut työtä, mutta toisaalta olen nähnyt muutosta tapahtuvan. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa huomattavasti paremmalta. Joka päivä törmään ryhmiin arkeologeja ja arkkitehtejä, jotka on palkattu huolehtimaan arvokkaan kohteen kunnostuksesta. Tätä ei tapahtunut työni alkuvaiheessa. Toivotaan vielä, että heidän työnsä konkretisoituu kaikilla tasoilla, ja saamme ihailla hyvin säilynyttä Pompejia vielä pitkään.

Kunnostajien ja restauraattoreiden lisäksi Pompejissa törmää tieteellisiin työryhmiin. Tähän liittyy pieni anekdootti menneiltä viikoilta. Työskentelin noin parinkymmenen metrin päässä eräästä – no, sanotaan nyt pohjoisesta tulleesta – ryhmästä. Ajattelin käydä tervehtimässä heitä, kun olimme kuitenkin näköetäisyydellä. Tuloni aiheutti hieman hämmennystä. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä minun kanssani pitäisi tehdä tai jutella, ja oliko minulla edes lupaa olla alueella. Kaikki selvisi kuitenkin aika nopeasti. Hetken rupattelun päätteeksi eräs heistä kysyi, eikö minulla tosiaan ollut mitään asiaa, ja olinko vain tullut moikkaamaan. Hieman hämmentyneenä änkytin, että kun nyt työskentelin tuossa lähellä, niin ajattelin sen olevan sopivaa. Olin pitänyt itsestään selvänä, että toki käyn tervehtimässä. Ilmeisesti jotain etelä-italialaista on tarttunut minuun. Täällä kun sitä olisi pidetty suurena loukkauksena, jos en olisi mennyt vaihtamaan muutamaa sanaa.

 

Samuli Simelius

Yleinen historia, Helsingin Yliopisto

Villa Lantessa tieteellisellä kurssilla 2007

Vettiusten talo

Juutalaisten jäljillä Roomassa

 

Antiikin käsityksen mukaan historiankirjoitus ei ole tiedettä, vaan yksi kaunokirjallisuuden alalajeista. Ollaanpa tästä näkemyksestä mitä mieltä tahansa muuten, yhdessä suhteessa historioitsijan työ muistuttaa taiteilijan työtä – siitä ei tule mitään ilman inspiraatiota. Ellei mieliala ole oikea ja innoitus löydy, voi tietokoneen edessä istua tuntikausia saamatta aikaan riviäkään käyttökelpoista tekstiä. Tästä syystä Villa Lante on niin tärkeä suomalaiselle humanistiselle tutkimukselle. Rooman kevät on pelastanut monta umpikujaan ajautunutta tutkimusprojektia ja palauttanut monelle tutkijalle tarvittavan inspiraation ja uskon itseensä.

Minun tutkimusaiheeni on juutalaisvastaisten asenteiden ja stereotypioiden leviäminen ja levittäminen keskiajalla. Työ on teknisesti vaativa, sillä ensisijaisina lähteinä ovat 1200- ja 1300-lukujen mallisaarnakokoelmat, jotka useimmissa tapauksissa ovat säilyneet ainoastaan latinankielisinä käsikirjoituksina. Myöhäiskeskiajan käsikirjoitukset eivät aina ole helpointa mahdollista tulkittavaa. Eikä asiaa auta, että materiaalia on satoja käsikirjoituksia. Suurin osa niistä löytyy Vatikaanin kirjastosta.

Miksi kukaan täysijärkinen haluaa tutkia vanhoja saarnakokoelmia? Sen vuoksi, että saarnat olivat 1200-luvun vastine moderneille massamedioille. Niiden välityksellä kierrätettiin tietoa ja asenteita suurille joukoille. Saarnaajien toimesta luotiin pohja niille stereotyyppisille käsityksille ja harhaluuloille (ahneus, rituaalimurhasyytökset, ehtoollisvälineiden häpäisy jne.), jotka yhdistettiin juutalaisiin vuosisatojen ajan ja jotka johtivat konkreettiseen väkivaltaan: puhdistuksiin, karkotuksiin, syrjintään, ghettoihin sulkemiseen ja lopulta Hitlerin Saksassa holokaustiin.

Mutta palataanpa takaisin tämän kirjoituksen alussa mainittuun inspiraatioon. Toisinaan tutkimuksen inspiraatio voi olla myös murheellista tai jopa masentavaa. Rooma ei ole yksinomaan antiikin historian kannalta maailman kiinnostavin kaupunki. Se on myös keskeinen paikka juutalaisuuden historiassa. Varhaisimmat juutalaisyhteisöt syntyivät Roomaan viimeistään toisella esikristillisellä vuosisadalla. Varhaiskristillisen kirkon (joka sekin oikeastaan oli melko juutalainen) rinnalla Roomassa eli laaja juutalaisyhteisö, jolla oli lukuisia omia synagogia. Kaupungin ympäristöstä on löydetty kuusi erillistä juutalaisten katakombia. Lyhyesti sanoen, juutalaiset olivat merkittävä osa antiikin Rooman väestöä ja he jatkoivat asumista kaupungissa myös läpi keskiajan.

Todelliset vaikeudet alkoivat vuonna 1555. Tuolloin paavi Paavali IV eristi Rooman juutalaiset omaan kaupunginosaansa, jota kutsuttiin ghetoksi. Se ympäröitiin muurilla ja suljettiin yöksi. Ghetto sijaitsi alueella, jonka Tiberin tulvat tekivät erityisen epäterveelliseksi. Lisäksi alue oli kokoon nähden pahasti ylikansoitettu. Seurauksena oli köyhyyttä, sairauksia ja hygieenisiä ongelmia. Kirkkovaltio liitettiin yhtenäiseen Italian valtioon vuonna 1870, mutta Rooman ghetto lakkautettiin virallisesti vasta vuonna 1882. Monet juutalaissuvut jäivät kuitenkin asumaan ghettoon, ja sieltä heitä alettiin kuljettaa Auschwitziin saksalaismiehityksen aikana 16. lokakuuta 1943. Suurin osa kuljetetuista ei koskaan palannut. Meidän perheemme Trasteveren asunnon ulko-oven edessä on saksalaisen taiteilijan Gunter Demnigin asentama muistokivi. Siinä lukee: ”Qui abitava Dario di Cori. Nato 1905 arrestato 11.5.1944 deportato Auschwitz. Assassinato 18.10.1944.” Suomeksi: “Tässä asui Dario di Cori, syntynyt 1905, pidätetty 11.5.1944, kuljetettu Auschwitziin, murhattu 18.10.1944.” Roomassa juutalaisten kohtalot vuosisatojen aikana ovat läsnä niin Vatikaanin pergmenttikäsikirjoituksissa kuin kaupungin muistokivissäkin. Ne muistuttavat, että historiantutkijalla on tehtävänsä kollektiivisen muistin ylläpitäjänä.

 

Jussi Hanska

Tutkijalehtori

Suomen Rooman-instituutti

Uusien ajatusten virrassa Villa Lanten Kulttuurikursseilla

Lokakuu on jo vuosituhansien ajan tunnettu parhaana ajankohtana viipyä Roomassa: tukahduttavan kesän jälkeiset syyspäivät, kuuluisat le ottobrate romane, suovat Ikuisen kaupungin kävijälle sateettomia kävelypäiviä, ajatuksenkeveitä iltoja, vähemmän turisteja ja enemmän roomalaisia. Samaan aikaan Pohjolassa kärvistellään syksyn synkissä tunnelmissa ja kiirehditään töissä, jotta kalenterivuosi, tilikausi ja deadlinet saadaan kunnialla selätettyä.

Ei olekaan sattumaa, että suositut Villa Lanten Kulttuurikurssit järjestetään aina juuri lokakuussa. Silloin suomalaisille yhteiskunnallisille vaikuttajille annetaan mahdollisuus päästä viikoksi Roomaan oppimaan uutta eurooppalaisista arvoista ja juurista, avartamaan näköaloja Suomea suuremmiksi. Intensiivikurssilla pumpataan omaan ajatteluun uutta verta opiskelemalla kaikkea sitä viisautta – ja hulluuttakin – jota nuo ”muinaiset roomalaiset” ovat ihmiskunnasta ja elämästä omaksuneet.

Yleiseurooppalaisen kulttuuriperinnön ja humanistisen sivistyksen laaja tuntemus ovat jälleen tärkeitä nykyajan yhteiskunnassa – nähdäkseen tulevaisuuteen on tunnettava menneisyytensä. Vastatakseen tähän haasteeseen Suomen Rooman-instituuttia ylläpitävä säätiö aloitti syksyllä 2006 Villa Lanten Kulttuurikurssit, joilla omien alojensa arvostetuimmat johtajat pääsevät oivaltamaan ja ajattelemaan rauhassa.
Kurssille kutsutut vaikuttajat ovat pitäneet lokakuisen Rooman antia ainutlaatuisena tilaisuutena. Kurssilaisten palautteet kertovat Villa Lantella olevan sellaista annettavaa, jota mistään muualta ei saa:

””Menneisyys meissä” -ajatus: roomalaisuus Suomessa, Rooman historian vaikutus nykyään, näköalan avartaminen, kestävät arvot, kehityslinjat yli 2000 vuoden takaa itseymmärryksemme perusta – huikeata.”

””Ei mitään uutta auringon alla” on tärkeä oivallus kaikissa ammateissa ja asemissa.”

”On mahtavaa päästä viikoksi miettimään muuta kuin omaa työtä silti kehittäen itseään enemmän kuin vuosiin.”

”Tärkeää on irrottautuminen Suomesta ja uusien ajatusten virta.”

”On upeata saada oppia itseään sivistäen ja seurustella kulttuuri-ihmisten kanssa.”

Villa Lanten kirjastossa pidettävät luennot, pitkät ja hartaat kaupunkikierrokset, kohde-esittelyt, retket kaupungin ulkopuolelle ja kurssilaisten omat, etukäteen valmistellut puheenvuorot antavat ainutlaatuisella tavalla uusia avaimia kulttuuristen jatkumoiden ja eurooppalaisen identiteetin ymmärtämiselle. Viikon aikana perehdytään niin antiikin yhteiskuntamallin merkitykseen, keskiaikaisten pyhimysten vaikutukseen nykyään, paavin vallan ytimeen, 2000-luvun Italian ilmiöihin kuin dolce vitan historiaan.

Renessanssihuvila Villa Lantessa toimivasta Suomen Rooman-instituutista on tullut tiedeosaamisen ohella myös kulttuuriosaamisen ikoni: Villa Lanten Kulttuurikurssin käyneet muodostavat suomalaisen sivistyneen johtajiston ytimen. Lokakuista kulttuurimatkaa Roomaan voi toki suositella kenelle tahansa, eikä sivistävään lokakuuhun Roomassa olekaan enää kuin seitsemisen kuukautta aikaa…

Dosentit Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu ovat johtaneet Villa Lanten Kulttuurikursseja vuodesta 2006 lähtien.

Villa Lanten Ystäväksi!

 

Vietin Villa Lantessa kolme kuukautta ja kolme viikkoa Suomen Rooman -instituutin järjestämillä antiikintutkimuksen kursseilla vuosina 2007 ja 2010. Villa Lante tarjosi upeat puitteet opiskelulle ja tutkimukselle. Erityisesti mainittakoon viehättävä ympäristö, hyvät yhteydet ja verkostot muihin instituutteihin sekä kannustava yhteisö, joka otti uudet tulijat vastaan avosylin.

Suomessa iski Rooman kaipuu. Vaivaan on auttanut matkustus ja yhdistystoiminta – toimin nyt neljättä vuotta Villa Lanten Ystävät ry:n sihteerinä.

Suomen Rooman -instituutin tukiyhdistys, Villa Lanten Ystävät ry (VLY), on pitänyt Roomaan tiivistä yhteyttä jo yli 30 vuoden ajan. VLY tukee ja tekee tunnetuksi Suomen Rooman -instituutin toimintaa sekä edistää jäsentensä Italian ja antiikin kulttuurien tuntemusta. Yhdistys myöntää instituutille  vuosittaisen  avustuksen ja väitöskirjantekijälle stipendin, joka on tarkoitettu mm. Roomassa tehtävään aineiston keruuseen.

Villa Lanten Ystävät järjestää jäsenilleen esitelmätilaisuuksia, näyttelykierroksia, konsertteja, juhlia ja matkoja. VLY:n yleisöluennot ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Monipuoliset esitelmäaiheet liittyvät Italian ja antiikin kulttuureihin ja historiaan. Tilaisuuksissa esittäytyvät mm. tutkijat Villa Lanten hankkeista ja VLY:n omat stipendiaatit. Myös Suomen Rooman -instituutin johtaja Katariina Mustakallio ja intendentti Simo Örmä ovat vierailleet tilaisuuksissamme.

VLY:n kevään ohjelman aloittaa stipendiaattimme FM Hanna-Leena Tikkanen, joka esitelmöi väitöstutkimuksestaan ”Yhteisellä ristiretkellä bolshevismia vastaan”: Suomen ja Italian suhteet 1940-44. Maaliskuussa yliopistonlehtori Ville Vuolanto tulee kertomaan aiheesta ”Lapsi ja arki Rooman keisarikaudella – leikki, työ, koulu”. Huhtikuussa on vuorossa Suomen Välimeren tiedeinstituuttien yhteistilaisuus, Mare Nostrum.  Illan teemana on kulttuurien yhteentörmäykset ja vuorovaikutus Välimeren alueella. VLY:n puhujana on professori Jaakko Hämeen-Anttila aiheenaan ”Kulttuurien kohtaaminen käännösten kautta: Mesopotamia, Kreikka, arabit”.

Suunnitteilla on myös opastettu kierros taidemaalari Lauri Laineen tulevaan näyttelyyn Maalauksia valosta ja tilasta. Lauri Laine on työskennellyt useasti Villa Lanten taiteilija-ateljeessa ja hänen töissään voi nähdä vaikutteita mm. Italian renessanssi- ja barokkimaalareiden tavasta kuvata valoa ja tilaa.

Inspiroivaa kevättä ja tervetuloa VLY:n tilaisuuksiin! Lisätietoja kotisivuiltamme http://www.villalante.org.

Maria Tukia

sihteeri

Villa Lanten Ystävät ry

Tapahtuu Villa Lantessa keväällä 2012

Keväistä kukoistusta odotellessa  juuri alkaneen uuden vuoden puolella tulee muistelleeksi mennyttä vuotta ja sen mukanaan tuomia lukuisia menestyksiä mutta myös menetyksiä. Vaikka renessanssihuvilassa tuhatvuotisen kaupungin kukkuloilla ajan kulku on melko abstrakti käsite, voi joskus sattua niin, että  tietty hetki – vuosi, päivä tai muutama tunti – nousee jollain tavalla merkittäväksi osaksi ainakin omaa subjektiivista ikuisuutta. Itselleni vuosi 2011 merkitsi juuri tällaista hetkeä ja uskaltanen sanoa, että näin on myös monen muun Villa Lanten piirissä vaikuttavan kohdalla.

Lukijaa pitkästyttämättä omalla eksistentialismillani, siirtykäämme sulavasti maallisempiin sfääreihin, nimittäin viimeisiä kinkun tai panettonen rippeitä sulatellessa on aiheellista vilkaista Villa Lanten kevään 2012 ohjelmaa.  Tammikuussa (19.1.) hiljennymme perinteiseen ekumeeniseen Henrikinmessuun Santa Maria Sopra Minerva-basilikan suomalaisessa kappelissa. Jumalanpalveluksen toimittavat Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Teemu Sippo ja Mikkelin evankelis-luterilaisen hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen.  Hengistyä voi myös lauantaina 21.1. kuunnellen Kouvolan seurakunnan Sonus-kuoroa Piazza del Popolon Santa Maria dei Miracoli-kirkossa. Tammikuussa harjoitetaan myös kansainvälistä suhdetoimintaa,  nimittäin instituuttien henkilökunnalle suunnatun ”pohjoismaisen lounaan” muodossa, jonka kukin pohjoismainen instituutti järjestää vuorollaan  – tällä kertaa isäntänä toimii Tanskan instituutti Valle Giuliassa.

Helmikuussa käynnistyy huipputasokas esitelmäkevät: Rooman arkeologisen museoviraston johtaja Rita Paris puhuu Appia Antican alueen uusista arkeologisista kaivauksista; maaliskuussa epigraafikko ja Triesten yliopiston antiikintutkimuksen laitoksen johtaja Claudio Zaccaria esittelee Aquileia-tutkimuksiaan. Huhtikuussa valmistellaan kuumeisesti Roman Family VI-seminaaria, joka kokoaa toukokuussa Villa Lanteen kymmeniä lapsuuden ja perhe-elämän historioitsijoita ympäri tiedemaailmaa. Seminaarin itseoikeutettuna hengettärenä toimii instituutin johtaja Katariina Mustakallio. Jokavuotisen Amos Anderson-luennon pitää niin ikään toukokuussa klassillisen arkeologian grand old lady Margareta Steinby.

 Antiikki-painotteisen kevään jälkeen siirrytään kesään tultaessa reippaasti myöhempiin aikoihin Italia ja Ribbentrop-Molotov-sopimus 1939-41-seminaarin myötä.  Suomen Vatikaanin Suurlähetystön kanslian roolissa Villa Lantessa järjestetään myös Suomen ja Pyhän Istuimen välisten diplomaattisuhteiden 40-vuotisjuhlaseminaari sekä virallinen vastaanotto.

Klassikoksi muodostuneita maestro Flavio Colusson Orecchio di Giano- konsertteja on luvassa huhti- ja toukokuussa.

Kevään toimintakauden päättää laadukas konsertti, jossa sellisti Seeli Toivio, harpisti Lily-Marlene Puusepp sekä uuden sukupolven baritoni Petteri Lehikoinen tulkitsevat niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin klassikkoja Oskar Merikannon tuotannosta aina  ooppera-aarioihin.

Johanna Litzen

Amanuenssi

Suomen Rooman Instituutti

Harjoittelijan mietteitä

 

Aloitin työharjoitteluni Suomen Rooman-instituutissa lokakuun alussa 2011. Saavuin paikalle mielenkiintoiseen aikaan, kun Italiassa pitkään vallassa ollut Berlusconin hallitus kaatui juuri ennen Suomen suulähetystön kanssa yhteistyössä järjestettyä Risorgimento-seminaaria marraskuussa. Lähietäisyydeltä sain seurata seminaarin valmisteluita, jotka toivat mieleen virallisen valtiovierailun. Syykin oli selvä. Paikalle odotettiin Italian tasavallan presidenttiä Giorgio Napoletanoa, joka kiivaiden hallitusneuvottelujen tuomista kiireistä huolimatta saapui paikalle.  Ennen seminaarin alkua Lanten edessä kulkeva Passeggiata del Gianicolo –katu oli pitkältä matkalta tyhjennetty kaikista ajoneuvoista, joita arkisin on pysäköity tiheästi tien kummallekin reunalle. Samalla oli puhdistettu tarkkaan Piazzale Garibaldin ja Suomen Rooman-instituutin väliin jäävä puisto garibaldiini-patsaineen. Suuri joukko avustajia, turvamiehiä ja carabinierejä sekä Lanten kadunpuoleisten huoneiden ikkunoiden ääreen asettautuneet tarkka-ampujat ja pommikoira varmistivat, että tasavallan presidentin vierailu sujui suunnitelmien mukaan.  Villa Lanten loggiassa pidettyä presidentin puhetta näytettiin vielä samana päivänä niin Italian kuin Suomen pääuutislähetyksissä.

Harjoitteluni Villa Lantessa on ollut hieno kokemus. Nyt kolmen kuukauden jälkeen harjoitteluaikani on puolivälissä. Aika tuntuu kulkevan täällä liiankin nopeasti, ja nyt kun työtehtäviin on tullut rutiinia, ajan kulku tuntuu vain kiihtyvän. Vierailevien ryhmien ja yksittäisten henkilöiden ihastellessa Villa Lantea ja sen loggiasta avautuvaa näkymää Roomaan, sitä havahtuu itsekin ymmärtämään miten hienossa paikassa sitä saa olla työharjoittelussa. Toisinaan työn lomassa vietän lyhyen miettimishetken instituutin parhaassa paikassa yläterassilla, josta kaupungin näkee mielestäni kaikkein parhaiten. Aamulla työmatkani huipennus on, kun ylitän, yleensä tosin liiankin kiireellä, Piazzale Garibaldin ja katson sieltä avautuvaa samaista kaupunkinäkymää. Tavallisesti horisontti on sumun peitossa, mutta kylmän ja kuulaan yön jälkeen Albanolaisvuoret voi nähdä selkeästi nousemassa horisontissa. Siinä vasta huikea näky.

Pietari Saurama

Yleinen historia, Turun yliopisto

Lantessa harjoittelussa syksy 2011/ kevät 2012

Kohtaamisia

 

Uutisointi Italiasta on viimeisten poliittisesti ja taloudellisesti hektisten kuukausien aikana ollut valitettavan negatiivista. Entistä useammin olen kuullut sanottavan, kuinka ihana paikka Italia on vierailla, mutta erittäin, ellei liian, raskas asua. Näitä tosiasioita en käy kiistämään, mutta katsotaanpa hetki Italiaa ja sen itseoikeutettua pääkaupunkia Roomaa myös toisenlaisessa valossa, tavallisen roomalaisen kautta.

Muutama viikko sitten poikkesin ystäväni kanssa Piazza Navonan iltamarkkinoilla. Ihastuin näkemiini jouluseimiin ja tiedustelin kojun myyjältä, mistä seimet olivat peräisin. Kysymystäni seurasi nuorelle väitöskirjatutkijalle ikimuistoinen ja sangen liikuttava episodi. Iäkäs rouva otti minua kädestä kiinni ja vastasi kysymykseeni elämäntarinallaan. Seimien valmistaja oli rouvan hiljattain edesmennyt aviomies, jonka kanssa tämä ihastuttava pieni nainen oli mennyt naimisiin 15-vuotiaana, 65-vuotta sitten! Edessä oli ensimmäinen joulu ilman työtoveria, lastensa isää, parasta ystävää ja elämänkumppania, minkä vuoksi rouva oli murheen murtama. Mutta läpi kyynelten hän hymyili ja oli kiitollinen yhdessä miehensä kanssa viettämistään vuosista.

Minulle kohtaaminen oli merkittävä. Se oli esimerkki siitä, kuinka roomalainen osaa ja haluaa näyttää tunteensa, jopa ventovieraalle. Ja mikäpä olisi elämässä sen arvokkaampaa, kuin tuntea! Rakastaa ja vihata, osoittaa tunteensa ja elää. Minulle on jo tullut tavaksi käydä ohi kulkiessani tervehtimässä rouvaa ja joka kerta olen lähtenyt mukanani toinen toistaan tärkeämpiä elämänohjeita. Tutkijakollegani ja kaimani aiempaan blogikirjoitukseen viitaten, en ole tuntenut itseäni muukalaiseksi.

Yhteisöllisyys on kuulemani ja kokemani mukaan vähentynyt huomattavasti myös Italiassa, mutta jäljellä on kuitenkin vielä sitä aitoa kiinnostusta toista ihmistä kohtaan, mistä suomalaisessa yhteiskunnassa on huutava pula. Suomalaisten oma yhteisö Ikuisessa kaupungissa, Villa Lante, on myös pitänyt kiinni perinteistään ja näin väitöskirjatutkijan silmissä instituutti näyttäytyy paikkana, jossa suomalainen käytännöllisyys ja italialainen esteettisyys parhaimmillaan yhdistyvät. Tutkimustyöhön saa tarvittavaa kannustusta, ja nyt joulun lähestyessä esiin on kaivettu niin joulutorttuja kuin glögiäkin lämmittämään vatsaa ja mieltä, sekä erityisesti tuomaan vastapainoa arkipäiväiseen aherrukseen. Ihmisiin tutustuminen yli tieteenalarajojen on Villa Lanten parasta antia, mutta ei vain ammatillisessa mielessä. Se rikastuttaa meidän jokaisen elämäämme, mikäli vain osaamme ja uskallamme astua omien mukavuusalueidemme ulkopuolelle.

Kun Suomen Turku, kotiyliopistokaupunkini, jälleen kerran julistaa joulurauhan, myös Suomen Rooman-instituutti toivottaa lämmintä joulua kaikille, turuille ja toreille, piazzoille ja barrikadeille. Muistakaamme elää – niin arkena kuin juhlanakin!

 

Hanna-Leena Tikkanen

Turun yliopisto, yleinen historia

Villa Lante syksy 2011/kevät 2012

Hautojen tuoksuissa

 

Aamuaurinko himersi pilviverhon takaa lokakuisen Rooman yläpuolella. Antiikintutkimuksen johdantokurssimme ahtautui Lanten minibussiin, jonka Etrurian reissulla tien poskeen jäänyt sivupeili oli jälleen turvallisesti paikoillaan. Jussi Hanskan johtama pieni joukkomme saavutti pian päivän ensimmäisen kohteen, San Sebastianon katakombit.

Odotusaula oli lupaavasti tyhjä, kunnes hetkeä ennen opastuksen alkua alkoi sisään valua kovaäänistä, urheilukenkäistä väkeä, jonka henkilöllisyydestä ei voinut erehtyä: bussilastillinen amerikkalaisturisteja. ”Loistavaa”, totesi tohtori Hanska ilmeenkään värähtämättä.

Laskeuduttuamme italialaisen oppaan perässä katakombien ruskeaan hämärään tunsin nenässäni tutun makean lemun. Haudankaivajien hiki? Lahoavat ruumiit? Ei, vaan… Vilkaisin nopeasti kurssitovereitani. Muistaakseni eilen illalla ei avattu yhtään Olevanon viinitilalta ostettua pulloa. Sitten katseeni kohtasi oppaamme väsyneet silmät, joissa illan viimeinen karahvi näytti vieläkin kiiltelevän. Tuntia myöhemmin minibussimme kaartaessa katakombien pihamaalta kohti uutta seikkailua, neljä valkosääristä eläkeläistä kenties Pittsburghista asettui riviin vilkuttamaan hyvästiksi.

Matka seuraavaan kohteeseen ei ollut pitkä. Kahden lehmän tarkkaillessa valtatien takaa marssimme sisään Via Latinan arkeologiseen puistoon. Nyt näkisimme jotain, mitä intendentti Simo Örmä oli ehdottanut vaihtelun vuoksi johdantokurssin ohjelmaan: Hadrianuksen ajalla rakennetun, Sepolcro dei Pancrazi -nimellä tunnetun haudan. Laskeuduttuamme maan alle vastassa oli jälleen yllätys. Neliömäisen hautakammion rapatut seinät ja mustavalkomosaiikilla peitetty lattia olisivat voineet olla modernistisen arkkitehdin kynästä. Vaikutelmaa lisäsi huonetta hallitseva koruton sarkofagi, jonka piirtokirjoituksesta hauta oli saanut nimensä.

”Pankration-ottelijoiden haudasta” teki kuitenkin yhden hienoimmista antiikkikokemuksistani huoneen katon ristiholvia peittävä stukko- ja maalauskoristelu. Plastisina pullistelevat kentaurit taistelivat villipetoja vastaan, jumalhahmot patsastelivat kilpaa heerosten kanssa ja satyyrit jahtasivat menadeja ornamentein koristeltujen kasettien verkostossa. Maalauksissa siintelivät eteerisinä pyhät lehdot, ja sarkofagin yläpuolella, hennoiksi haalistuneiden kukka-asetelmien lomassa moninaiset linnut tarkkailivat kammion tapahtumia. Minua hellytti mielikuva raavaasta vapaaottelijasta nukkumassa ikuista untaan ruusun terälehtien varistessa pimeässä holvissa.

Ryhmämme valtaaman hartaan hiljaisuuden rikkoi vain kameroiden jatkuva raksahtelu luvan mukaisten viiden minuutin venyessä huomaamatta puoleksi tunniksi. Tohtori Hanska joutui käyttämään parhaita maanittelutaitojaan saadakseen viimeisetkin ihastelijat ulos haudasta päivänvaloon ja oikeiden kukkaketojen keskelle. Tällaisista elämyksistä antiikintutkija saa voimaa, pohdin hymyillen kiiruhtaessamme hypermarketin pihaan jätetylle autollemme.

 

Ville Hakanen

Taidehistorian opiskelija

Helsingin yliopisto