Villa Lante ei ole pelkkä talo

 

Suomen Rooman-Instituutti toimii tavattoman kauniissa rakennuksessa korkean kukkulan korkeimmalla huipulla, ja sieltä aukeaa upea näköala yli koko kaupungin. Kaikki tämä on todella hienoa, mutta Villa Lante ei ole pelkkä talo, se on myös yhteisö. Vakituisista Lanten kävijöistä on muodostunut kollegoiden, tuttavien ja ystävienkin verkosto, joka on tarjonnut ainakin minulle monia hyvin mielenkiintoisia ja antoisia kontakteja.

Koska Suomen Rooman-Instituutti on tieteellinen instituutti, tapaavat  arkeologit, historioitsijat ja filologit siellä usein kollegoitaan. Tämä on varmasti arvokasta, mutta arvokkaita Lanten kontaktit ovat myös minulle, säveltäjälle, kirjailijalle ja muusikolle, koska jatkuvasti kohtaan siellä mielenkiintoisia ihmisiä, joita ei tulisi tavanneeksi missään muualla. Olen saanut Lanten keittiön aamiaispöydässä monta älykästä vastausta Rooman historiaa tai arkeologiaa koskeviin tyhmiin kysymyksiini. Olen kokenut Roomassa monia kiinnostavia asioita vain siksi, että joku Villa Lantessa on osannut suositella minulle jotain kiinnostavaa vierailukohdetta.

Varsinainen onnenpotku oli se, että kun tein taustatyötä pienoisromaanilleni ”Pyhän Calixtuksen lähde”, emeritaprofessori Margareta Steinby sattui asumaan Lantessa juuri samaan aikaan. Hänen neuvojensa avulla onnistuin löytämään monia kirjani päähenkilön elämän tärkeitä paikkoja Trasteverestä. Margareta on myös yksi niistä lantelaisista, joka osaa valmistaa tavattoman herkullista italialaista ruokaa, josta toisinaan sain nauttia.

Vietin Lantessa hiljattain kuukauden valmistelemassa uutta kirjaa, ja samaan aikaan talossa sattui asumaan Juhana Heikosen opastama arkkitehtiopiskelijoiden ryhmä. Järjestimme Lanten salonessa pienen tilaisuuden, jossa minä soitin Lanten rakennukseen liittyvää musiikkia, ja opiskelijat näyttivät ympäri Rooman tekemiään piirustuksia. Sain tuntea pystyväni antamaan jotain kiinnostavaa nuorille opiskelijoille. Monet Lantessa vierailevat filologit ovat myös olleet kiinnostuneita työstäni tamilinkielisen runouden kääntäjänä, joten informaation vaihtotase ei ole aivan täydellisen epätasapainossa, vaikka olenkin toki yleensä ajatustenvaihdossa saavana osapuolena.

Lantessa väki vaihtuu tiheään tahtiin, eivätkä johtajatkaan yleensä asu talossa kuin muutaman vuoden kerrallaan, mutta Simo on ikuinen. Intendentti Simo Örmä istuu toimistossaan ulko-oven tuntumassa, joten Lanten asukkaat näkevät hänet monta kertaa päivässä. Kaikki talon langat ovat Simon käsissä, ja hän pyörittää Lanten toimintaa vuosikymmenien kokemuksella. Roomassa on varmaankin asioita, joita Simokaan ei tiedä, mutta yleensä häneltä saa vastauksen melkein mihin vain käytännön elämää Roomassa koskevaan kysymykseen.

Villa Lantessa toimii tieteellinen instituutti, joka tekee arvokasta työtä monella eri alueella, mutta Lanten yhteisölle talo on jotain muutakin, paljon persoonallisempaa, paljon koskettavampaa.

Monelle se on iltapäiväkahvit lehtimajassa tai illallinen ja lasillinen (tai pullollinen) viiniä ystävien seurassa upealla terassilla ja näköala yli koko Rooman. Minulle se on hiljainen tuokio Loggiassa ja improvisaatio vanhalla, arvokkaalla Pleyel-pianolla, jota Franz Lisztkin kuuluu soittaneen samalla, kun katse vaeltaa yli ikuisen kaupungin.

 

Eero Hämeenniemi

Säveltäjä, kirjailija ja muusikko

 

Raskasmielisiä runoilijoita, nuorekkaita kirkonmiehiä ja vapaussodan paatosta

Vaikka instituutissa vietetyn vuoden aikana Gianicolon rinteet ehtivät tulla kotoisan tutuiksi, ei niihin varmasti voi koskaan kyllästyä. Henkeäsalpaavan näkymän lisäksi kukkulalla voi tarkastella myös lukuisia muistomerkkejä, lähestyipä sitä Trasteveresta tai Vatikaanin puolelta. Tiedättehän ne jälkimmäisellä reitillä olevat portaat, jotka lastensairaalan jälkeen nousevat kohti huippua ja lyhentävät Villa Lanteen kipuavien matkaa? Olette ehkä kummastelleet sitä puunrötisköä, joka kököttää onnettoman näköisenä portaiden vasemmalla puolella. Kuitenkin se on selvästi haluttu kaikin keinoin säilyttää ja sen tueksi onkin muurattu tiilistä eräälainen pylväs, samoin oksia pitävät paikoillaan ruostuneet metallirakenteet. Muurin muistolaatasta käy ilmi, että tunnistamattomaksi kuihtunut puu on tammi ja että sen maine liittyy kahteen merkkimieheen.

Torquato Tasson tammi
Tasson tammi – la quercia del Tasso

Ensimmäinen heistä on runoilija Torquato Tasso (1544-95), jolla oli tapana istuskella tammen varjossa ennen kuolemaansa ja hiljaa pohtia elämän ankeutta (”All’ombra di questa quercia Torquato Tasso vicino ai sospirati allori e alla morte ripensava silenzioso le miserie tutte sue…”). Mutta mikä teki Tasson elämästä niin kurjaa, etteivät edes Gianicolon maisemat saaneet häntä piristymään? Piinatun kirjailijan perikuva Tasso oli Italian kirjallisuuden tähti 1500-luvulla ja edelleen yksi sen historian suurimmista nimistä. Hän eli ja kirjoitti aikakausien murroksessa: yhtäältä hänen tekstinsä heijastavat jo nykyihmisen mielenmaisemaa ristiriitoineen, toisaalta hänen pääteoksensa Gerusalemme liberata (1575, Vapautettu Jerusalem, suom. Elina Vaara 1954) jatkoi keskiaikaista ritarirunousperinnettä, joka oli tulossa lopullisesti tiensä päähään. Sorrentossa syntyneen Tasson elämää ja uraa leimasi alituinen epävakaisuus hänen etsiessä toimeentuloa ja hyväksyntää Italian eri hoveista, erityisesti Ferrarasta, mutta myös Firenzestä, Torinosta, Veneziasta ja Mantovasta.

Tasso kärsi mielenterveysongelmista, joita pahensivat alituisten paikanvaihdosten lisäksi uskonkriisi ja vastustajien kritiikki hänen töitään kohtaan. Syvästi masentuneena hän vietti viimeiset elinviikkonsa alempana Gianicolon rinteessä sijaitsevan Sant’Onofrion kirkon luostarin vieraana ja ehti kuolla ennen kuin paavi Klemens VIII toteutti lupauksensa kruunata hänet runoilijaksi tuolla kovasti kaivatulla laakeriseppeleellä. Tasso on haudattu kirkkoon ja hänen huoneistaan luostarin tiloissa on tehty pieni museo.

Torquato Tasson hauta Sant Onofrion kirkossa
Torquato Tasson hautamuistomerkki Sant´ Onofrion kirkossa

Muistolaatan tekstin toinen osa on vähemmän mollivoittoinen ja se kertoo kuinka samalla paikalla Tasson aikalainen Filippo Neri (1515-95) lasten iloisten kiljahdusten keskellä taantui taitavasti heidän tasolleen (”e Filippo Neri tra liete grida si faceva co’ fanciulli fanciullo sapientemente”). Kyseessä on firenzeläissyntyinen pappi, joka perusti omaa nimeään kantavan oratorion, sääntökuntiin kuulumattoman uskonnollisen yhteisön. Hän nautti suurta kansansuosiota ja hänet tunnettiin erityisesti iloluonteisuudestaan sekä lasten ja nuorten parissa tekemästään työstä. Kuolemansa jälkeen Filippo Neri julistettiin pyhimykseksi ja hän on vähiten tunnettu Rooman kaupungin kolmesta suojeluspyhimyksestä Pietarin ja Paavalin ohella. Oratorion jäsenet rakensivat hänen muistokseen tammen läheisyyteen näyttämön uskonnollisia esityksiä varten: samalla paikalla toimii nyt kesäteatteri Anfiteatro della Quercia del Tasso.

Ala-Risku_3.kuva seppele
Pronssiseppele Garibaldin patsaalla

Jos Tasson nimeä kantava tammi onkin huonossa jamassa, kukkulan huipulla saman puun lehdet hehkuvat ikivihreänä pronssiseppeleissä sekä kaupungin yli katsovan Italian yhdistäjän Giuseppe Garibaldin muistomerkin kahdella sivulla että hänen vaimonsa Anita Garibaldin patsaan jalustassa Villa Lantea vastapäätä. Voimaa, sitkeyttä ja arvokkuutta symboloivalla tammenlehvällä on parinaan laakeripuu, Apollon kasvi, tiedon ja taiteen, mutta myös voiton tunnus, jolla kruunattiin sekä runoilijat että sotasankarit.

Molemmilla saroilla kunnostautui Goffredo Mameli, genovalainen garibaldiini ja Italian kansallislaulun nuori sanoittaja, jonka rintakuva on Acqua Paolalle menevän tien varrella ja jonka luut taas lepäävät saman suihkulähteen lähellä sijaitsevassa muistomerkissä. Tämä ossario pystytettiin Italian yhdistymistä edeltävissä taisteluissa menehtyneiden muistoksi. Kirkkovaltio liitettiin mukaan Italiaan vasta 1870, mutta jo 1849 Roomassa oli ollut yritys perustaa tasavalta. Vaikka kokeilu jäi lyhytaikaiseksi, ehditiin Repubblica romanalle kirjoittaa perustuslaki, jonka teksti hakattiin Villa Lanten viereiseen muuriin Italian yhdistymisen 150-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi kaksi vuotta sitten. Instituutin täyttäessä ensi vuonna 60 vuotta on paikallaan toivottaa pitkää ikää molemmille.

Riikka Ala-Risku

Wihurin stipendiaatti 2012-2013

Suomen Rooman-instituutti

Tavarakaaosta Pompejin taloissa

 

Ciceron äidillä oli tapana sinetöidä kaikki talonsa viiniruukut. Eikä ainostaan täysiä, vaan myös tyhjät, jotta talon orjat eivät olisi päässeet huomaamatta tyhjentämään yhtäkään (Cicero, Epistulae ad familiares 16, 26).

Mielikuva Ciceron äidistä viiniruukkuja laskemassa ja sinetöimässä kiehtoo minua sen vuoksi, että olen jo pitkään tutkinut antiikin roomalaisten talojen esineistöä ja sen hallintaa.  Tutkimusprojektini Suomen Rooman-instituutin lehtorina selvittää arkisten käyttöesineiden sijaintia Pompejin taloissa.  Vuoden 79 jKr. Vesuviuksen purkauksen ansiosta ne ovat säilyneet paremmin kuin missään muualla antiikin maailmassa. Missä säilytettiin arvoesineitä, missä työkaluja, missä naisten esineitä? Mitä esineet kertovat tilojen käytöstä?

Yksi asia on selvä. Pompejilaisten kotien esinemaailma ei vastaa meidän käsitystämme toimivasta ja tyylikkäästä sisustuksesta. Päinvastoin, vanhojen kaivauspäiväkirjojen esineluettelot antavat vaikutelman suoranaisesta kaaoksesta. Esineet eivät ole löytyneet alkuunkaan sieltä, missä tutkijat olisivat ne mielellään nähneet, siis vaikkapa viiniruukut siististi rivissä ruokakomerossa, kattilat ja kauhat ojennuksessa keittiössä, tai peilit makuuhuoneen pöydällä.  Todellisuudessa makuuhuoneeksi tai keittiöksi nimetty tila voi sisältää kymmeniä esineitä, joille tuntuu olevan mahdotonta löytää yhteistä nimittäjää parhaallakaan mielikuvituksella: kotijumalien pienoisveistoksia, marmoripöytiä, haravia, kattiloita, ihokaapimia, amuletteja. Ja niitä viiniruukkuja.

Vulkaanisen kerroksen alta paljastuvia viiniamforoita pompejilaisessa talossa.
Vulkaanisen kerroksen alta paljastuvia viiniamforoita pompejilaisessa talossa.

Esinekaaos ja sekalaista tavaraa pursuavat komerot tuntuvat oudon tutuilta ongelmilta nykyisen kulutuskulttuurin edustajalle. Pompejin talojen esinemäärät ovat kuitenkin paljon nykyistä maltillisempia. Nykyasuntojen keskimääräiseksi esineluvuksi on arvioitu 10 000 tai jopa 350 000, Pompejin suurista domus-taloista on löytynyt keskimäärin vain 200-300 esinettä.

Monet Pompejin esinemaailman tutkijat ovat selittäneet kaoottisuutta monissa taloissa vallinneella poikkeustilalla. Vesuviuksen purkausta edeltäneiden maanjäristysten vuoksi monissa taloissa remontoitiin. Esineet oli ehkä välivarastoitu epätavallisiin paikkoihin. Jotkut taloista oli voitu hylätä ja osin tyhjentää.

Jotta voisimme ymmärtää, mitkä esineet olivat pois paikoiltaan ja epäjärjestyksessä, pitää kuitenkin ensin tietää missä niiden tavanomainen paikka oli. Oma tutkimukseni yrittää hahmottaa sääntöjä, joiden mukaan esineet normaalioloissa sijoitettiin. Ehkä kaaos onkin vain näennäistä?

Tässä kohdassa kuvaan astua taas Ciceron äiti, Helvia. Antiikin kirjalliset lähteet, kuten tämäkin pieni anekdootti, paljastavat usein rivien välissä paljon asumisen tavoista. Vaikkapa sen että varakkaan talon varastoja valvoi  tarkasti sen emäntä. Hänellä oli todennäköisesti muistinsa apuna inventaariluettelo. Muista lähteistä tiedämme, että kaikista talon esineistä suositeltiin laatimaan  luettelo, ja sijoittamaan kukin esine varastoinnille sopivaan tilaan, josta se tarvittaessa haettiin ja johon se palautettiin.

Pompejilaisen naisen muotokuvassa vahataulu ja kynä viittaavat todennäköisesti talouskirjanpitoon.
Pompejilaisen naisen muotokuvassa vahataulu ja kynä viittaavat todennäköisesti talouskirjanpitoon.

Anekdootti muistuttaa, että esineitä sijoitettaessa tuli ottaa huomioon uhka, jonka niille muodostivat talon omat orjat.  Nämä olivat enemmän tai vähemmät luotettavia, ja läsnä kaikissa tiloissa ja toiminnoissa.

Kirjallisissa lähteissä korostuu huolellisuus, jolla talon esineistöä kontrolloitiin. Toisaalta Pompejin talojen yleisimpiin löytöihin kuuluvat lukot ja avaimet paljastavat talojen olleen alunperin täynnä lukittavia kaappeja, arkkuja ja laatikoita. “Kaaoksen” syyt voivatkin olla siis aivan toiset kuin nykyään. Ylipursuavat kaapit eivät kerro pompejilaisten maanisesta shoppailuvimmasta ja kätketyistä virheostoksista. Päinvastoin ne voivat kertoa, että tavallistenkin käyttöesineiden arvo oli niin suuri, että niitä ei jätetty käytön jälkeen paikoilleen, vaan vietiin huolellisesti lukittuihin kaappeihin ja huonetiloihin. Myös arkiolossa, ilman maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia.

Juuri tämä periaate onkin saattanut luoda monia meistä omituisia tavarasekoituksia. Ja selittää sitä, miksi tilojen käyttöä ei yleensä pysty sisustuksen perusteella päättelemään.

Lukittava säilytyslaatikko Pompejin Menandroksen talosta (puuosat rekonstruoitu).
Lukittava säilytyslaatikko Pompejin Menandroksen talosta (puuosat rekonstruoitu).

Talven ja kevään 2013 kuluessa olen voinut Villa Lantesta käsin työskennellä tutkimukseni parissa Rooman suurissa kirjastoissa. Olen myös saanut esitellä tutkimusprojektiani ja sen alustavia tuloksia esitelmissä marraskuussa Villa Lanten italialaisen ystäväseuran  sarjassa, maaliskuussa Napolin arkeologisessa museossa, huhtikuussa Lontoon British Museumissa Life and Death in Pompeii and Herculaneum -näyttelyn yhteydessä sekä toukokuussa klassillisen arkeologian kattojärjestön AIACin konferenssissa Espanjan Méridassa, otsikolla La casa come cassaforte (Talo kassakaappina).

Heinäkuu kului taas Pompejissa löytöinventaarien ja löytölaatikoiden äärellä. Muun muassa laskemassa niitä viiniruukkuja.

 

Ria Berg

lehtori

Suomen Rooman-instituutti

Salonen freskot

Sain mahdollisuuden majoittua Villa Lanteen kun Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos järjesti kahden viikon (13.-26.5.2013) opintomatkan Roomaan. Tavanomaisten kohteiden ohella perehdyimme muun muassa pyhimys- ja pyhäinjäännöskultteihin sekä ihmeitä tekeviin kuviin. Kaupungissa on niin paljon esittelemisen arvoisia kohteita, että on mahdotonta listata tähän yksittäisiä suosikkeja. Se minulle kuitenkin matkan aikana selvisi, että pidän itse enemmän maanpäällisen kuin maanalaisen pyhän tutkimisesta. Katakombit eivät olleet minua varten. Jokaisella oli erilainen näkökulma ja jokainen löysi kohteista tutkimustaan hyödyntäviä aiheita, kenties näkökulmat jopa muuttuivat. Se mikä koko ryhmälle oli kuitenkin yhteistä, oli elämä Villa Lantessa.

Salonen katto
Salonen katto

Vaikka muutama ryhmän jäsen majoittuikin muualla kuin Suomen Rooman-instituutissa, vietettiin päivän kiertelyjen jälkeen usein aikaa yhdessä erityisesti Lanten keittiössä ja terassilla. Paitsi toisten tutkimusaiheet myös kokkaustaidot innoittivat toinen toistaan kokeilemaan taitojaan. Ja mikäs sen mukavampaa, kun raaka-aineet olivat tuoreita, herkullisia ja halpoja.

Pitkän historiansa ansiosta Villa Lante kiinnosti myös rakennuksena. On erittäin etuoikeutettua, että suomalaiset saavat nauttia Gianicolo-kukkulan kuuluisasta maisemasta. Itseäni kiehtoi eniten Salone-huone ja sen katosta kadonneet freskot.

Hertzianan freskot
Hertzianan freskot

Paitsi että freskot eivät ole kadonneet vaan ne löytyvät tänä päivänä Palazzo Zuccarista, jossa sijaitsee Saksan taidehistoriallinen instituutti, Biblioteca Hertziana. Pääsimme näkemään freskot paikan päällä ja täytyy sanoa, että kokemuksen jälkeen Salonen katto näytti tyhjältä. Freskot olivat säilyneet hämmästyttävän hyväkuntoisina ja värit olivat kirkkaita. Villa Lantesta freskot irrotettiin 1830-luvun lopussa, jolloin rakennus myytiin ranskalaiselle Madeleine Sophie Barrat’lle, Jeesuksen Pyhän Sydämen nunnajärjestön perustajalle. Salone-huoneen freskot eivät kuuluneet kauppaan mukaan ja ne myytiin Palazzo Zuccariin. Vaikka freskot on sommiteltu kattoon taidokkaasti ja niistä pidetään siellä hyvää huolta niin varsinkin teos, joka esittää Numa Pompiliuksen haudan löytymistä saa ajattelemaan niiden alkuperäistä kotia. Taustalla nimittäin näkyy Villa Lanten rakennus.

Numa Pompilius
Numa Pompilius

Juuri tämä historian verkostoituminen ja taideteosten provenienssi ovat Rooman mielenkiintoisimpia piirteitä, joissa taidehistorioitsijoilla riittää tutkimista. Kenties joku ryhmästämme vielä palaa Roomaan tutkimusaiheiden inspiroimana.

Henna Hietainen

Taidehistorian opiskelija

Jyväskylän yliopisto

 

 

Suomessa ja Roomassa konkreettisesti ja virtuaalisesti

 

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae ylläpitää Suomen Rooman-instituuttia, ja säätiön asiamies hoitaa instituutin asioita kotimaassa. Päätoimenani on kuitenkin Italian roomalaisaikaisen arkeologian tutkimus, jolloin oleskelu Italiassa on usein tarpeen. Voisi kuvitella että tutkimustyö ja asiamiehen toimen hoitaminen ovat tässä suhteessa ristiriidassa keskenään. Onneksi näin ei kuitenkaan ole, sillä melko lyhyelläkin Italian matkalla ehtii tehdä täsmävierailuja juuri niihin kohteisiin, jotka sillä hetkellä ovat arkeologisen työn kannalta keskeisiä. Lisäksi on olemassa internet.

Digitaalinen tieto ylittää etäisyydet Euroopan laidalta toiselle käden käänteessä ja on tarjolla ympäri vuorokauden. Joskus se on erittäin hyödyllistä myös paikan päällä oltaessa. Vietin väitöskirjani tekemisen yhteydessä paljon aikaa Roomassa, sillä tutkimusaiheeni oli Rooman alueen asutuksen suhde ympäristöönsä. Tein paljon retkiä Rooman maaseudulle tutustuakseni maisemaan ja muinaisjäännöksiin. Matkat tein julkisilla kulkuneuvoilla ja jalan: aamulla matkasin mahdollisimman kauas Rooman keskustasta alueille, joilla on vielä säilyneenä rakentamatonta maisemaa. Osa paluumatkasta tehtiin jalan pelloilla ja kujilla; lopuksi jostain kohdasta saattoi napata bussin kotiin.

Matkojen suunnittelu olisi ollut mahdotonta ilman Google Mapsia, sillä Rooman ympäristö muuttuu kaiken aikaa erittäin nopeasti (ja arkeologin kannalta yleensä peruuttamattomasti). Karttojen tekijät eivät pysy muutoksessa mukana. Verkossa olevat sateliittikuvat ja niihin perustuva kartta olivat niin lähellä todellista tilannetta, että niiden perusteella oli mahdollista löytää sopivat alueet ja tutkia miten kulkea niillä. Rooman kaupungin julkisen liikenteen reittiopas kertoi puolestaan miten pääsin helpoiten kohteisiini ja takaisin.

Google Maps on osoittautunut erinomaiseksi apulaiseksi myös muulloin. Yritin taannoin paikallistaa Rooman ympäristöstä löytyneiden lyijyisten vesiputkien löytöpaikkoja. Osa kaivausjulkaisuista sisälsi vain epämääräisiä karttoja tai sanallisia kuvauksia sijainneista. Paikannimien perusteella oli mahdollista löytää alue, jossa kohde sijaitsi. Google Mapsin katuperspektiivitoiminto (siis street view) puolestaan auttoi usein paikallistamaan itse kohteet. Oli mahdollista seurata näkymää tien varressa, tarkkailla maastoa ja jopa tunnistaa muinaisjäännöksiä. Kuvat myös piristivät tutkijan mieltä talvisessa Suomessa: tuntui siltä kuin olisi siirtynyt hetkeksi kesäisen helteiselle Rooman maaseudulle.

Verkossa on tarjolla myös paljon muuta tietoa. Erilaiset tietokannat ovat yleistymässä, ja niitä voi käyttää tutkimuksessa hyvinkin erilaisilla tavoilla. Monet ovat yliopistojen ja viranomaisten ylläpitämiä, mutta myös täysin yksityisiä sivustoja on olemassa. Näistä erittäin hyödylliseksi on osoittautunut Pompeii in Pictures, joka on eläkkeellä olevan australialaispariskunnan Jackie ja Bob Dunnin aikaansaannos. Sivustolla on pariskunnan ottamat kuvat nyt lähestulkoon kaikista Pompejin taloista sekä muuta tietoa. Tutkiessani Pompejin seinäkirjoitusten paikkoja sivusto oli jatkuvasti käytössä, sillä piirtokirjoitusjulkaisujen sanalliset kuvaukset eivät yleensä olleet riittäviä kertomaan,

Villan jäänteitä Rooman pohjoispuolella
Villan jäänteitä Rooman pohjoispuolella

millaisesta paikasta oli kyse.

Roomaan halutaan mennä myös sen kirjastojen vuoksi. Erilaiset viitetietokannat kirjoista ja artikkeleista helpottavat aineiston löytymistä ja nopeuttavat työtä paikan päällä. Vuosikymmen sitten olisin aloittanut tiedonhaun kirjastosta, mutta nykyään se tapahtuu nopeammin ja tehokkaammin jonkin hakukoneen kautta. Antiikin kreikan- ja latinankieliset tekstit alkavat myös olla olemassa kokotekstitietokantoina, joista tehtäviä hakuja rajoittaa eniten tutkijan mielikuvitus. Toivottavasti myös piirtokirjoituksista saadaan lähiaikoina muutakin kuin nykyisen kaltainen tietokanta, jossa on pelkästään teksti. Piirtokirjoituksissa se mihin teksti on kirjoitettu ja missä se on sijainnut, ovat melkein yhtä merkittäviä seikkoja kuin itse teksti.

Virtuaalinen tieto auttaa tutkimuksen tekijää mitä erilaisimmilla tavoilla. On mahdollista kerätä dataa ja käydä läpi kirjallisuutta. Tutkimusmatkat Roomaan tehostuvat ja helpottuvat. Mutta arkeologille virtuaalimaailma ei koskaan tule korvaamaan alkuperäistä kokonaan. Mikään kolmiulotteinen malli esimerkiksi pompejilaisesta talosta ei kerro kaikkia rakennuksen ominaisuuksia. Näyttöpäätteellä ei voi tunnustella laastin karkeutta tai yrittää työntää sormea seinien väliseen saumaan todetakseen niiden rakentamisen järjestyksen. En ehkä koskaan olisi tullut ajatelleeksi näkyvyyden merkitystä roomalaisen aristokratian maaseutuhuviloiden paikan valinnassa, jollen olisi voinut paikan päällä todeta miten hyvin ne ovat voineet näkyä kaukaa maalta Rooman keskustaan saakka. Siksi matkustan tänäkin vuonna yhteensä neljäksi viikoksi Villa Lanteen tutkimaan ja kokemaan.

Eeva-Maria Viitanen

Arkeologi ja Säätiön Institutum Romanum Finlandiae asiamies

Rajanvetoa roomalaisessa talossa

 

Nyt toista vuottaan toimiva Public and Private in the Roman House -projekti tutkii monelta eri kantilta tilankäyttöä roomalaisen talon sisällä ja sitä, millä tavoin tilojen funktiota rajattiin ja ohjattiin koristelulla tai rakenteilla. Projektin tutkimus keskittyy ajanjaksoon ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. toiselle vuosisadalle jaa. Tutkimuksen kohteena ovat erityisesti talot Pompejissa ja Herculaneumissa sekä Roomassa ja sen lähiympäristössä. Projektin seuraava konferenssi Helsingissä 18.-20.4. tosin avartaa näitä rajoja sekä ajallisesti että maantieteellisesti: konferenssissa ovat vahvasti esillä roomalainen talo myöhäisantiikissa, Rooman provinssien talot sekä paikalliset rakennusperinteet. Konferenssin muita teemoja ovat roomalaisen talon suhde ympäröivään kaupunkiin sekä talon hallinnolliset tilat, roomalaisen talon käyttö poliittisessa ja uskonnollisessa kontekstissa, aineellinen kulttuuri ja esinetutkimus sekä sukupuolen merkitys tilankäytössä ja -jaossa talon sisällä. Keynote-puhujiksi on varmistettu professorit Margareta Steinby ja Andrew Wallace-Hadrill.

Kokoonpanoltaan projekti on suorastaan trendikkään poikkitieteellinen. Projektin johtaja Kaius Tuori on oikeushistorian dosentti ja roomalaisen oikeuden asiantuntija. Hän tutkii lain kehitystä ja sitä, millaisissa julkisissa tai yksityisissä tiloissa oikeutta harjoitettiin.

Arkkitehti Juhana Heikonen tekee parhaillaan väitöskirjaa Aalto-yliopistoon ja on vastuussa erityisesti tutkimuksen kohteena olevien rakennusten 3D-mallinnuksesta. 3D CAD  (computer-aided design) -mallinnuksella voidaan olemassaolevien talojen lisäksi myös rekonstruoida sellaisia taloja ja rakenteita, jotka eivät ole säilyneet kokonaisina tai ollenkaan. Heikonen on aiemmin työskennellyt professori Margareta Steinbyn Lacus Iuturnae -projektissa.

Laura Nissinen on klassillisen filologian jatko-opiskelija ja EPUH-projektin monivuotinen jäsen. Väitöskirjassaan hän tarkastelee nukkumisjärjestelyjä roomalaisissa taloissa ja mainintoja nukkumisesta kirjallisessa korpuksessa ja jatkaa täten cubiculum-tiloja käsitelleen pro gradu -tutkielmansa viitoittamalla tiellä. Työssään Nissinen lähtee liikkeelle tarkastelemalla tilojen arkkitehtuuria ja huoneista löytyneitä esineitä sen sijaan että olettaisi niiden todellisen käyttötarkoituksen vastanneen tiloille suoraan kirjallisten lähteiden perusteella annettuja nimiä. Löytyneet esineet voivat olla hyvinkin eri konteksteista, eikä jälkikäteen voi aina varmasti sanoa, kertooko yksittäinen löytö tilan käyttötarkoituksesta, vai onko se siellä sattumalta, väärään paikkaan jätettynä. Nissinen hyödyntää myös vertailevan antropologian metodeita tutkiessaan nukkumisjärjestelyitä eri kulttuureissa. Tarkoituksena on minimoida oman kulttuuritaustan vaikutus tilojen tulkintaan.

Samuli Simelius on yleisen historian jatko-opiskelija. Simelius tutkii väitöskirjassaan peristyylirakenteen kehitystä, peristyylien merkitystä talon tilankäytössä ja peristyylin eri funktioita. Hän on osallistunut useana vuotena EPUH-projektin kaivauksiin. Simelius on opiskellut myös Pisassa ja Napolissa, ja lukuvuoden 2012-2013 hän viettää Cornellin yliopistossa Ithacassa väitöskirjatutkimuksensa parissa.

Esinelöydöt ovat tärkeitä huonetilojen tunnistamisessa. Kuvassa sänky Herculaneumista,Sacello degli Augustali, Ins. VI,21-24, kuva: Laura Nissinen
Esinelöydöt ovat tärkeitä huonetilojen tunnistamisessa. Kuvassa sänky Herculaneumista, Sacello degli Augustali, Ins. VI,21-24, kuva: Laura Nissinen

Vanhemmassa tutkimuskirjallisuudessa on pidetty itsestäänselvänä selkeärajaista jakoa domuksen sisällä yksityiseen, naisille kuuluvaan tilaan, ja julkiseen, miehille kuuluvaan tilaan. Tilojen monikäyttöisyyttä ei ole otettu huomioon, vaan on lähdetty liikkeelle oletuksesta, että jokaisella tilalla ja huoneella olisi ollut vain yksi tietty käyttötarkoitus. Taustalla on ollut lähinnä 1800-luvun länsieurooppalaisen, ylemmän yhteiskuntaluokan asumusten ja yhteiskuntaluokkien rakenteen projisointi menneisyyteen. Huomiotta on jätetty se, että perheissä, joissa ei ole varaa suuriin asuintiloihin, olemassaolevat tilat muuttuvat aina senhetkisen käyttötarkoituksen mukaan. Tutkimuksen ongelmana on ollut myös raunioiden rekonstruktioiden sovittaminen kirjallisista lähteistä saatuun talon ideaalimalliin – siitä huolimatta, ettei yhtäkään täysin Vitruviuksen mallia vastaavaa roomalaista taloa ole löydetty! Tämä on tavallaan ymmärrettävä keino tuoda järjestystä näennäisen kaaoksen keskelle: koska vain harvoin kaikki talon seinät ovat säilyneet niin hyvin, että yhdellä vilkaisulla näkisi koko rakenteen, pohjapiirustusta tehtäessä aukkoja joudutaan aina jonkin verran täyttämään. Tilojen käyttötarkoituksia pyritään selvittämään esimerkiksi huoneiden muodon, ikkunoiden sijainnin, mosaiikkien, maalausten ja muiden koristeluiden perusteella sekä tiloista löytyneiden esineiden avulla.

Sänky Herculaneumista, Casa del Mobilio Carbonizzato, Ins. V,5, kuva: Laura Nissinen
Sänky Herculaneumista, Casa del Mobilio Carbonizzato, Ins. V,5, kuva: Laura Nissinen

Näkyvin osa projektin toimintaa ovat esitelmätilaisuudet ja konferenssit, ja yksi projektin tavoitteista onkin koota yhteen uutta tutkimusta sekä nuorilta että urallaan pidemmälle edenneiltä tutkijoilta. Projekti järjesti ensimmäisen kansainvälisen konferenssinsa viime vuoden lokakuussa New Yorkissa. Kahden päivän aikana kuultiin yhteensä 17 esitelmää, jotka esittelivät uutta tutkimusta tilojen monikäyttöisyydestä, tilan jakamisesta säilytystiloihin ja makuuhuoneisiin talon sisällä ja ovien ja peristyylien merkityksestä tilan jakamisessa sekä värien merkityksestä tilan tarkoituksen tulkinnassa. Myös oikeudenkäyntien ja lainsäädännön asema domuksessa, patronuksen ja klienttien suhde sekä orjien asema olivat keskeisiä aiheita. Kolmas konferessi tullaan järjestämään Roomassa keväällä 2014.

 Projektin toimintaa ja tulevia tapahtumia voi seurata osoitteessa www.romanhouse.org.

Heta Björklund

Tutkimusavustaja

Public and Private in the Roman House-projekti

Toskanan kieli roomalaisessa suussa

 

Saapasmaan monisyinen kielitilanne on ainutlaatuisen rikas kohde tutkijalle. Italian rinnalla nimittäin elää laskutavasta riippuen viitisentoista romaanista murretta, mutta myös 12 laissa tunnustettua vähemmistökieltä. Nämä kielimuodot ovat edelleen varsin elinvoimaisia: uuden vuosituhannen alussa yli puolet (51%) italialaisista ilmoitti puhuvansa italian lisäksi jotakin murretta tai vähemmistökieltä, lisäksi vain niitä puhuvia on 5%. Tämän kielellisen monimuotoisuuden heijastumat ovat aiheena työn alla olevassa väitöskirjassani, jossa tutkin murteiden ja vähemmistökielten käyttöä italian rinnalla nykyitalialaisessa kertomakirjallisuudessa.

Italian nykyisen kielitilanteen ymmärtäminen edellyttää perehtymistä sen omalaatuisen historiaan: vaikka italian kieli pohjautuukin Firenzen murteeseen, on Rooma kiistatta sen historian toinen päänäyttämö. Ensinnäkin ikuisessa kaupungissa sijaitsevat kaksi varhaisimmista dokumenteista, jotka todistavat vulgaarilatinan kehittyneen omaksi kielimuodokseen. Ensimmäinen on Commodillan katakombissa sijaitseva 800-luvun alkupuolelle ajoitettu graffito, jossa kehotetaan jumalanpalvelusta pitävää pappia säätelemään äänenkäyttöään rukoillessaan (“Non dicere ille secrita a bboce”). Jos kyseisten katakombien ja tutkijan välissä onkin tätä kirjoittaessani Vatikaanilta anottavan ja maksullisen erityisluvan lisäksi sen yläpuolisen puistoalueen kunnostustyöt, on toinen kohde sen sijaan nähtävissä pyhän Klemensin kirkon maanalaisessa osassa. Kyseessä on 1000-luvun loppuun ajoitetun freskon osa, eräänlainen sarjakuva, jossa marttyyri-Klemensille suivaantunut pakana-Sisinnius komentaa karkein sanakääntein orjiaan kiskomaan vangituksi pyhimykseksi luulemaansa raskasta pylvästä (“Fili de le pute, traite”). On kiinnostavaa, että freskon laatija on käyttänyt kahta kieltä rinnakkain kontrastin luomiseen: Roomassa puhuttua kansankieltä käyttää kovasydäminen ja vääräuskoinen Sisinnius orjineen, kun taas kristitty pyhimys turvautuu ylätyyliseen, joskaan ei enää norminmukaiseen latinaan.

Toisekseen Roomalla on ollut olennainen rooli Firenzen murteen kasvussa Italian kansalliskieleksi. Danten, Boccaccion ja Petrarcan kynäilemä 1300-luvun kielimuoto vakiintui kaunokirjalliseksi normiksi 1500-luvun aikana, mutta sen käyttö rajoittui syntyperäisten toskanalaisten lisäksi vain pieneen oppineiden piiriin, joka taittoi vuosisatojen ajan peistä Italian kielikysymyksestä pohtiessaan sitä, mille pohjalle yhteisen kansallisen kielen tulisi rakentua. Itse Danten mielestä Rooman ankea puheenparsi, jopa kamalin kaikista Italian niemimaan murteista, ansaitsi tulla teilatuksi ensimmäisenä roomalaisten sietämättömän omahyväisyyden vuoksi. Kuitenkin juuri parjattu Rooma muodostui tärkeimmäksi toskanalaisen kirjakielen ja tulevan italian kielen leviämisen keskukseksi. Sen sijainti pohjoisen etelässä ja etelän pohjoisessa oli keskeinen, samoin sen rooli uskonnollisen ja poliittisen vallan keskuksena. Rooman murre romanesco muuttui ratkaisevasti toskanalaistuessaan ja menettäessään alkuperäisiä, etelämurteille tyypillisiä ominaisuuksiaan. Samalla toskanalaismurteiden erikoisimmat piirteet hioutuivat niiden levitessä synnyinalueensa ulkopuolelle.

Yksi tämän prosessin tärkeimmistä vaiheista sijoittuu 1500-luvulle, jolloin Roomassa vaikuttivat toskalaissyntyiset paavit ja heidän hovinsa. Monet Villa Lanten historian alkuvaiheiden merkkihenkilöistä edustivat juuri tuota toskanalaisten virtaa Roomaan: sen rakennuttanut Turini oli kotoisin Pesciasta Luccan läheltä, hänen työnantajapaavinsa Leo X ja Klemens VII firenzeläistä Medici-sukua ja itse Lantet olivat lähtöisin Pisasta. Myöhemmin he loivat avioliiton kautta yhteydet vaikutusvaltaiseen Borghesen sukuun, joka taas oli alkujaan sienalainen. Näiden henkilöiden ja sukujen tunnusten alla aherretaan instituutissa tänäkin päivänä.

Zuccarin Mascherone_Ala-Risku
Kuvassa palazzo Zuccarin hirviömäinen sisäänkäynti, jonka takana sijaitsevan Biblioteca Hertzianan uumenissa lepäävät Villa Lanten salonen alkuperäiset freskot. Instituutin kolmen hengen iskujoukko kävi katsastamassa niiden tilan ja totesi sen hyväksi.

Italiasta tuli kansalliskieli kuitenkin vasta hyvin myöhään: vielä Italian yhdistyessä vuonna 1861 italiaa arvioidaan puhuneen vain 2,5% ja ymmärtäneen 10% väestöstä! Kun kirkkovaltiosta vuonna 1870 lopulta tuli osa Italian kuningaskuntaa ja Roomasta sen pääkaupunki, alkoi siirtyminen älymystön diglossiasta nykyiseen massojen kaksikielisyyteen, joka toteutui toden teolla vasta maailmansotien jälkeen. Kysymys oli valtavasta, yhä käynnissä olevasta muutoksesta, jota vauhdittivat kaupungistuminen ja sisäinen muuttoliike sekä keskushallinnon, armeijan ja koululaitoksen kehittäminen, mutta myös Roomaan keskittyneet sanomalehdet sekä radio-, televisio- ja elokuvateollisuus.

Yhdessä Villa Lanten salonen kattoa alunperin koristaneista freskoista antiikin viittaukset etruskien ja roomalaisten välillä solmittuun rauhaan vertautuvat Medici-sukuisten paavien symboloimaan liittoon Rooman ja Firenzen välillä. Tuota liittoa edustaa myös omalla tavallaan nykyinen italian – ja vihdoin myös Italian – kieli, la lingua toscana in bocca romana.

Riikka Ala-Risku

Wihuri-stipendiaatti 2012-2013

Suomen Rooman-Instituutti

 

 

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tavallista lämpimämmän syksyn jälkeen Roomassa odotellaan lumihiutaleita, jotka kulmabaarin pitäjän mukaan tulevat suoraan Suomesta. Vuoden ensimmäisiä kurssilaisia, Tampereen yliopiston kaupunkihistorian ryhmää, ei näytä kylmyys eikä raekuurot pysäyttävän. Museo- kirkko- ja muilla nähtävyyksillä juoksemisen lisäksi alkutalvella voi Roomassa lämmitellä myös instituutin vankkojen seinien sisällä: tänäkin vuonna ohjelma on runsasta.

Instituutin vuoden ensimmäinen tapahtuma ajoittui tammikuun 18. päivään, jolloin pidettiin johtajan tutkimusalaan liittyvä Family Matters -seminaari. Seminaarissa puhuivat tohtorit Marja-Leena Hänninen, Sabine Huebner ja Ville Vuolanto. 19. tammikuuta kokoonnuttiin hiukan toisenlaisissa tunnelmissa Santa Maria sopra Minerva -kirkkoon perinteiseen Henrikinpäivän messuun, jonka toimittivat suomalaisten kirkkojen johtajat, arkkipiispa Kari Mäkinen, arkkipiispa Leo ja piispa Teemu Sippo. Tänä vuonna ekumeenisessa messussa olivat mukana myös Turun Tuomiokirkon nuorisokuoro ja Chorus Cathedralis Iuniorum.

Kevään esitelmätilaisuudet alkavat tammikuun 30. päivä prof. Laura Chioffin luennolla, joka käsittelee Napolinlahden arkeologiaa ja historiaa. Helmikuussa kuulemme etruskien maalaustaiteesta prof. J. Rasmus Brandtin luennoimana. Maaliskuun esitelmän luennoitsijana on prof. Tancredi Carunchio, Amici di Villa Lante al Gianicolo ˗yhdistyksen puheenjohtaja, ja huhtikuussa luennoi tohtori Eeva-Maria Viitanen. Tarkemmat tiedot näistä ja muista luennoista päivittyvät kevään mittaan instituutin netti- ja Facebook-sivuille.

Helmikuussa käynnistyy taas tuttuun tapaan instituutin oma kolmikuukautinen tieteellinen kurssi. Kevään mittaan myös Jyväskylän ja Helsingin yliopistot pitävät omat kurssinsa ja instituutissa järjestetään muita tutkimusalaan liittyviä tieteellisiä seminaareja.

Januksen korva herkistyy tänä keväänä huhtikuussa, kun kuullaan tutuksi tulleen sarjan ensimmäinen konsertti. Toukokuussa kuullaan myös suomalaisia muusikkoja Rantatie-kvartetin konsertissa. Kesän alussa pidetään taas tuttuun tapaan opettajakurssi, tällä kertaa vuorossa ovat uskonnon opettajat.

Kevään ohjelma tarkentuu vielä, ja kerromme siitä varmasti lisää niin tässä blogissa kuin netti- ja Facebook-sivuillamme. Saa tykätä!

Parasta mahdollista alkanutta vuotta kaikille lukijoillemme toivottaa

Linda Jokela

Amanuenssin viransijainen

Primavera con amici di Villa Lante – Villa Lanten Ystävien kevät

Villa Lanten ystävät ry on Suomen Rooman -instituutin tukiyhdistys, joka on toiminut Suomessa aktiivisesti jo yli 30 vuotta vuodesta 1979 alkaen. Yhdistyksen kautta voi tutustua Suomen Rooman -instituutin toimintaan, Italian ja antiikin kulttuureihin, tieteeseen ja taiteeseen. Kevään 2013 esitelmissä paneudutaan romaanisen taiteen syntyyn ja vanhimman latinankielisen piirtokirjoituksen arvoitukseen. Esitelmäiltoihimme on vapaa pääsy!

Tiistaina 19.2.2013 klo 18.15 FT Teemu Immonen esitelmöi aiheesta ”Monte Cassino, Rooman ja romaanisen taiteen synty”. Immonen on väitellyt Monte Cassinon luostarin pääkirkon kuvaohjelmasta. Esitelmä pidetään yhdistyksen vuosikokouksen jälkeen. Keskiviikkona 13.3.2013 klo 18.15 puolestaan professori Heikki Solin valottaa uusimpia tutkimustuloksia aiheesta ”Praenesten soljen arvoitus”. Solin on yksi arvostetuimpia  roomalaisen epigrafiikan tutkijoita. Fibula Praenestina -solkeen on kaiverrettu vanhin säilynyt latinankielinen piirtokirjoitus, jonka autenttisuudesta on pitkään ollut kiistaa. Esitelmien paikkana toimii Helsingin yliopiston päärakennuksen auditorium  XII (Unioninkatu 34).

Suomen Välimeren tiedeinstituuttien yhteisiltama Mare nostrum pidetään huhtikuussa. Mukana ovat Villa Lanten ystävät ry ja Suomen Ateenan -instituutin ystävät ry. Tilaisuuden järjestäjä toimii tänä vuonna Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry. Tilaisuuden aika ja paikka päivitetään myöhemmin kotisivuillemme.

Sunnuntaina 10.3.2013 klo 13 järjestämme opastetun kierroksen Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyyn Michelangelo ja Sikstuksen kappeli. Piirustuksia ja taideteoksia Casa Buonarrotin kokoelmista Firenzestä. Opastus on maksullinen ja siihen tulee ilmoittautua etukäteen yhdistyksen sihteerille (yhteystiedot alla).

Villa Lanten Ystävät järjestää vuonna 2013 myös kaksi viikonmittaista jäsenmatkaa Italiaan. Kevään matka suuntautuu Sorrentoon ja Napolinlahdelle 18.05.-25.5.2013. Syksyn jäsenmatkalla tutustutaan länsimaiden varhaisimpaan historiaan Sardinian saarella 14.09.-21.09.2013.

Villa Lanten Ystäviin voi liittyä ottamalla yhteyttä sihteeriin! Tervetuloa mukaan!

Maria Tukia

LantenSitruunatSihteeri, Villa Lanten ystävät ry

Sähköposti: villalantenystavat(at)yahoo.com

Puhelin 0466362469

Kotisivut http://www.villalante.net

Instituutin työryhmän kuulumisia

Suomen Rooman-instituutin johtajan Katariina Mustakallion työryhmä on toiminut Villa Lantessa 2011-2012 tutkien lapsuutta ja nuoruutta antiikin ja keskiajan maailmassa hyvin erilaisista näkökulmista ja erilaisia lähteitä käyttäen. Nyt on aika kertoa tälläkin forumilla hieman työryhmän tutkimuskausista ja työn edistymisestä.

Tutkimusryhmämme ajallinen ja maantieteellinen rajaus on laaja – artikkelimme kattavat ajanjakson etruskeista myöhäiskeskiajalle, ja alueellisesti liikumme paitsi Välimeren ympäristössä myös laajemmin roomalaisessa ja eurooppalaisessa kulttuuripiirissä. Aiheiden kirjo on siis suuri, mutta yhdistävinä tekijöinä ovat jatkuvasti toimineet yhteiset näkökulmat ja teemat. Työryhmän teematiikkaan ovat kuuluneet muun muassa lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät toimijuus ja sosialisaatio sekä uskonnollisten ja poliittisten instituutioiden merkitys lapsuuden ilmiöille. Kaksi vuotta kestänyt tiivis yhteistyö on nivonut monenkirjavasta joukostamme yhtenäisen ryhmän, jossa jokainen on oppinut katsomaan aihettaan uusista näkökulmista.

Aloitimme työskentelymme keväällä 2011, ja ensimmäinen Villa Lantessa viettämämme tutkimusperiodi kesti helmikuun alusta toukokuun loppupuolelle. Kevään aikana jokaiselle valikoitui omien tutkimusintressien ja erityisosaamisen perusteella artikkelin aihe, ja aloimme kerätä materiaalia tutkimusta varten. Työstimme tutkimussuunnitelmiamme ja alustavia tekstejä joka maanantai viikoittaisessa seminaarissa Katariina Mustakallion ja Jussi Hanskan johdolla. Perjantaisin kävimme workshop-periaatteella läpi vuorotellen kunkin lähteitä ja niihin liittyviä metodologisia ongelmia. Yhteisten seminaarien ja workshopien ohessa kävimme Katariinan ja Jussin kanssa henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja, joissa tutkimuksen ongelmista oli mahdollista jutella yksityiskohtaisesti.

Palattuamme Suomeen kesän korvalla 2011 jatkoimme artikkeliemme työstämistä kotimaassa, ja elokuussa tapasimme seminaarin merkeissä Tampereella. Tapaamisessamme saadun palautteen perusteella jatkoimme kukin oman artikkelimme parissa loppuvuoden, kunnes helmikuussa 2012 olikin jo aika palata Roomaan. Jatkoimme seminaarityöskentelyä kerran viikossa kevään 2012 ajan, mutta koska työmme olivat nyt pidemmällä kuin vuotta aiemmin, meidän oli mahdollista käyttää enemmän aikaa itsenäiseen työskentelyyn kirjastoissa.

Artikkelien työstämisen lisäksi työryhmämme työskentelyyn kuuluivat kiinteästi molempina keväinä Villa Lantessa järjestetyt luennot. Instituutin oman henkilökunnan lisäksi saimme opetusta monilta suomalaisilta ja ulkomaisilta antiikin ja keskiajan historian asiantuntijoilta. Luennot käsittelivät usein tutkimusaiheeseemme liittyviä teemoja – lapsuuden, sosialisaation tai identiteetin ilmiöitä antiikin ja keskiajan yhteiskunnissa. Joukossa oli myös muutamia erityisesti tiettyjen lähteiden ja metodien, esimerkiksi epigrafiikan, käyttöön keskittyviä luentoja.

Kirjastoissa puurtamisen ja luennoille osallistumisen lisäksi työryhmä jalkautui molempina keväinä myös Rooman ja lähiympäristön arkeologisille ja historiallisille kohteille. Rooman ja lähialueiden retkien lisäksi hienoina muistoina mieleen jäivät kaksi viikon mittaista ekskursiota: kevään 2011 retki Trieriin, lounais-Saksaan, ja kevään 2012 kiertomatka Sisiliassa. Trierissä, Konstantinuksen kaupungissa, tutustuimme muun muassa roomalaisten kylpylöiden raunioihin, paikallisten museoiden upeisiin antiikkikokolemiin sekä vaikuttaviin kirkkoihin. Sisiliassa ihanat temppelialueet luonnon helmassa sekä Monrealen katedraalin henkeäsalpaava kauneus jäivät ikiajoiksi mieleen ja muistuttivat saaren pitkästä ja monikulttuurisesta historiasta.

Kevään 2012 päätteeksi työryhmä osallistui Villa Lantessa järjestettyyn Roman Family VI -konferenssiin. Kolmepäiväisen tapahtuman aikana pääsimme kuulemaan antiikin perhetutkimuksen kansainvälisten asiantuntijoiden esitelmiä ja tapasimme tutkijoita, jotka käsittelivät työssään samankaltaisia teemoja kuin työryhmämme omassa tutkimuksessaan.

Palasimme Suomeen toukokuun lopulla tilanteessa, jossa artikkelimme olivat edistyneet toivotusti ja viimeistelyvaihe oli edessä. Saatuamme syksyn aikana kukin referee-palautteen artikkeleistamme kokoonnuimme vielä marraskuun lopussa viikonlopuksi Villa Lanteen käsittelemään viimeisimmät muutokset.

Palasimme Roomasta 26. marraskuuta ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä urakka on takana, mutta työtä ja odotusta vielä edessä ennen kuin näemme työryhmämme tulokset painettuina. Olemme pysyneet aikataulussamme, ja jos kaikki menee hyvin, on työryhmän julkaisu odotettavissa vuonna 2014.

Olemme kiitollisia että olemme saaneet olla mukana tässä projektissa – kahden vuoden aikana olemme oppineet, tehneet ja nähneet niin paljon uusia asioita, että ne kantavat varmasti pitkälle. Toivomme, että tutkimusaiheemme ja teemamme herättävät kiinnostusta myös muissa kuin meissä itsessämme, ja että työmme innostaa lähestymään ennakkoluulottomasti lapsuuden ja nuoruuden ilmiöitä antiikin ja keskiajan historiassa. Kiitämme kaikkia työryhmän toiminnassa mukana olleita ja aivan erityisesti Katariina Mustakalliota, Jussi Hanskaa ja Simo Örmää jatkuvasta tuesta ja neuvonannosta.

Onnellista joulun odotusta ja uutta alkavaa vuotta kaikille!

Sanna Joska, Jenni Kuuliala, Mikko Pentti, Elina Pyy, Sonia Taiarol ja Svetlana Hautala