Kategoria: Keskiajan tutkimus

Pyörällä pääsee Roomassakin

 

Silloin kun tutkimustyö ja tietokoneen tihrustaminen Villa Lanten alakirjastossa alkavat tuntua tuskaisilta, on hauska tarttua polkupyörää sarvista ja hurauttaa Roomaa ympäröivälle maaseudulle rentoutumaan. Tai ei se nyt ihan niin helppoa ole. Roomaa ei nimittäin ole suunniteltu pyöräilyyn – välillä herää epäilys, onko sitä suunniteltu yhtään mihinkään.

Pyöräteitä on kyllä satunnaisesti siellä täällä, mutta ne eivät ole saaneet siirrettyä työmatkaliikennettä satulaan. Enimmäkseen paikalliset pyöräilevätkin huippukalliilla fillareillaan puistossa parfyymilta tuoksuen. Paras reitti on lasketella Gianicololta alas joko pohjoiseen Vatikaanin tietämille tai etelään Porta Porteseen, minkä jälkeen kummassakin tapauksessa sukelletaan Tiberin varteen. Siellä kulkee paikoitellen jopa punaisella asfaltilla päällystetty pyörätie, pista ciclabile. Etelässä baana tosin päättyy keskelle peltoa, jossa hämmästynyt ensikertalainen on ajaa sepeliesteeseen. Pohjoisessa tulee vastaan suuri kehätie, jonka alitse pääsee kuitenkin väljemmille vesille. Voi valita muinaisista konsuliteistä: Via Cassia, Via Flaminia, Via Salaria. Ihan lähellä on Prima Porta, jossa olen vieraillut ns. Livian talossa. Sen puutarha-aihein koristeltu ruokailuhuone on nykyään yksi Museo Nazionale Romanon vetonauloja. Muutaman kerran olen pyöräillyt vehreän luonnonpuiston keskellä lymyäville Vejin raunioille. Vain parin kymmenen kilometrin päässä sijaitseva etruskikaupunki joutui Rooman laajentumispolitiikan varhaiseksi uhriksi vuonna 396 eKr.

Olen nyt Roomassa Wihuri-stipendiaattina tekemässä väitöskirjaa latinan kielihistoriasta, mutta keksin pyöräilyn jo neljä vuotta sitten tullessani Roomaan yhdeksäksi kuukaudeksi keskiajantutkimuksen kurssille. Pyörällä on helppo tehdä päiväretkiä hieman laajemmillekin alueille, ja samalla voi sitten katsastaa useitakin kohteita. Pyöräretkillä hauskinta on – sen lisäksi, että pääsee pois keskikaupungin saasteista – löytämisen riemu. On ikään kuin koko ajan pienellä seikkailulla.

Historiallisesti kiinnostavia ja samalla luonnonkauniita paikkoja löytyy kaikkialta. Eräs suosikkini on yllättävästi Tiberin alajuoksulla sijaitsevan Mussolinin rakennuttaman modernin kaupunginosan EURin kupeessa: keskiaikainen sisterssiläismunkkien rakentama Abbazia delle Tre Fontane eli Kolmen lähteen luostari. Kun kääntyy pois fasistien mahtipontisilta väyliltä, päätyy välittömästi tuoksuville lehtipuukukkuloille. Myöhemmät trappistimunkit istuttivat 1800-luvulla 125 000 eukalyptuspuuta ja kuivattivat siten soisen maaperän. Luostarin muurien sisällä pääsee tutustumaan muutamaan vanhaan kirkkoon. Niistä yksi on legendan mukaan rakennettu paikalle, jossa apostoli Paavali koki marttyyrikuolemansa: hänet mestattiin miekalla. Maahan pudottuaan Paavalin pää pomppasi vielä pari kertaa ja jokaiselle kohdalle puhkesi lähde – siitä nimi Kolme lähdettä. Vaikka tarina on jokseenkin makaaberi, paikka on viehättävä ja historiallisuus miltei käsin kosketeltavaa. Kulttuuri- ja taidehistoriallisen annin jälkeen on hauska istahtaa hetkeksi eukalyptusten varjoon ennen paluumatkaa Gianicololle.

 

Timo Korkiakangas

Wihuri-stipendiaatti 2011–2012

Suomen Rooman-instituutti

 

P.S. Monet ovat kysyneet, miten uskallan pyöräillä Roomassa. Vastaan, että täällä ainakin tuntuu turvallisemmalta pyöräillä kuin Helsingissä, vaikka liikenteen seassa mennäänkin. Italiassa liikennekulttuuri perustuu jatkuvaan huomiointiin eikä niinkään sääntöjen suomiin oikeuksiin. Niinpä pyöräilijäkin otetaan huomioon, mutta toisaalta on turha kuvitella, etteivätkö autot ja skootterit myös tunkeutuisi risteyksessä kymmenen sentin päähän pyöräilijästä.

Juutalaisten jäljillä Roomassa

 

Antiikin käsityksen mukaan historiankirjoitus ei ole tiedettä, vaan yksi kaunokirjallisuuden alalajeista. Ollaanpa tästä näkemyksestä mitä mieltä tahansa muuten, yhdessä suhteessa historioitsijan työ muistuttaa taiteilijan työtä – siitä ei tule mitään ilman inspiraatiota. Ellei mieliala ole oikea ja innoitus löydy, voi tietokoneen edessä istua tuntikausia saamatta aikaan riviäkään käyttökelpoista tekstiä. Tästä syystä Villa Lante on niin tärkeä suomalaiselle humanistiselle tutkimukselle. Rooman kevät on pelastanut monta umpikujaan ajautunutta tutkimusprojektia ja palauttanut monelle tutkijalle tarvittavan inspiraation ja uskon itseensä.

Minun tutkimusaiheeni on juutalaisvastaisten asenteiden ja stereotypioiden leviäminen ja levittäminen keskiajalla. Työ on teknisesti vaativa, sillä ensisijaisina lähteinä ovat 1200- ja 1300-lukujen mallisaarnakokoelmat, jotka useimmissa tapauksissa ovat säilyneet ainoastaan latinankielisinä käsikirjoituksina. Myöhäiskeskiajan käsikirjoitukset eivät aina ole helpointa mahdollista tulkittavaa. Eikä asiaa auta, että materiaalia on satoja käsikirjoituksia. Suurin osa niistä löytyy Vatikaanin kirjastosta.

Miksi kukaan täysijärkinen haluaa tutkia vanhoja saarnakokoelmia? Sen vuoksi, että saarnat olivat 1200-luvun vastine moderneille massamedioille. Niiden välityksellä kierrätettiin tietoa ja asenteita suurille joukoille. Saarnaajien toimesta luotiin pohja niille stereotyyppisille käsityksille ja harhaluuloille (ahneus, rituaalimurhasyytökset, ehtoollisvälineiden häpäisy jne.), jotka yhdistettiin juutalaisiin vuosisatojen ajan ja jotka johtivat konkreettiseen väkivaltaan: puhdistuksiin, karkotuksiin, syrjintään, ghettoihin sulkemiseen ja lopulta Hitlerin Saksassa holokaustiin.

Mutta palataanpa takaisin tämän kirjoituksen alussa mainittuun inspiraatioon. Toisinaan tutkimuksen inspiraatio voi olla myös murheellista tai jopa masentavaa. Rooma ei ole yksinomaan antiikin historian kannalta maailman kiinnostavin kaupunki. Se on myös keskeinen paikka juutalaisuuden historiassa. Varhaisimmat juutalaisyhteisöt syntyivät Roomaan viimeistään toisella esikristillisellä vuosisadalla. Varhaiskristillisen kirkon (joka sekin oikeastaan oli melko juutalainen) rinnalla Roomassa eli laaja juutalaisyhteisö, jolla oli lukuisia omia synagogia. Kaupungin ympäristöstä on löydetty kuusi erillistä juutalaisten katakombia. Lyhyesti sanoen, juutalaiset olivat merkittävä osa antiikin Rooman väestöä ja he jatkoivat asumista kaupungissa myös läpi keskiajan.

Todelliset vaikeudet alkoivat vuonna 1555. Tuolloin paavi Paavali IV eristi Rooman juutalaiset omaan kaupunginosaansa, jota kutsuttiin ghetoksi. Se ympäröitiin muurilla ja suljettiin yöksi. Ghetto sijaitsi alueella, jonka Tiberin tulvat tekivät erityisen epäterveelliseksi. Lisäksi alue oli kokoon nähden pahasti ylikansoitettu. Seurauksena oli köyhyyttä, sairauksia ja hygieenisiä ongelmia. Kirkkovaltio liitettiin yhtenäiseen Italian valtioon vuonna 1870, mutta Rooman ghetto lakkautettiin virallisesti vasta vuonna 1882. Monet juutalaissuvut jäivät kuitenkin asumaan ghettoon, ja sieltä heitä alettiin kuljettaa Auschwitziin saksalaismiehityksen aikana 16. lokakuuta 1943. Suurin osa kuljetetuista ei koskaan palannut. Meidän perheemme Trasteveren asunnon ulko-oven edessä on saksalaisen taiteilijan Gunter Demnigin asentama muistokivi. Siinä lukee: ”Qui abitava Dario di Cori. Nato 1905 arrestato 11.5.1944 deportato Auschwitz. Assassinato 18.10.1944.” Suomeksi: “Tässä asui Dario di Cori, syntynyt 1905, pidätetty 11.5.1944, kuljetettu Auschwitziin, murhattu 18.10.1944.” Roomassa juutalaisten kohtalot vuosisatojen aikana ovat läsnä niin Vatikaanin pergmenttikäsikirjoituksissa kuin kaupungin muistokivissäkin. Ne muistuttavat, että historiantutkijalla on tehtävänsä kollektiivisen muistin ylläpitäjänä.

 

Jussi Hanska

Tutkijalehtori

Suomen Rooman-instituutti

Veni, vidi, vici! Suomen Rooman -instituutti Helsingin kirjamessuilla

Suomen Rooman-instituutti osallistui ensimmäistä kertaa näytteilleasettajan roolissa Helsingin kirjamessuille 27.–30. lokakuuta 2011. Joukko innokkaita Lanten-kävijöitä kokoontui jo kesäkuussa ideoimaan ja suunnittelemaan messuosastoa. Jo tällöin kysyimme itseltämme, miksi emme aikaisemmin olleet tehneet vastaavaa. Osallistuminen tarjosi instituutille loistavan kanavan lisätä näkyvyyttään ja houkutella helmoihinsa lisää ystäviä, ja oli täten itsestäänselvä osa Lisää Villa Lantea Suomelle! –projektia.

Messut alkoivat kirjamessutiimin osalta jo hyvän aikaa ennen itse tapahtumaa: konseptia ja ohjelmaa hiottiin ja osaston visuaalinen ilme kiillotettiin huippuunsa. Osastomme sijaitsi ulkomaisten kulttuuri-instituuttien vieressä, vastapäätä Elisan suurta, mutta tyhjää aluetta. Instituutti erottuikin seurasta helposti edukseen elegantilla ulkoasullaan: laakeripuiden ja murattien koristaman osastomme antiikkia henkivät pylväät, Pompeiji-vaikutteinen elegantti boordi sekä katseenkiinnittäjänä kultakehyksinen, Lantesta kuvia pyörittävä televisio, keräsivät katseita ja kutsuivat peremmälle istahtamaan pehmeälle divaanille ja tutustumaan tarjontaan. Ovet avattiin yleisölle torstaina, ja tuota pikaa messumeininki oli jo täydessä vauhdissaan. Heti ensimmäisenä päivänä paikalle saapui paljon kiinnostuneita, ja monet Actat sekä Lanten arkkitehtikurssilaisten luonnoksista tehdyt Rooma-postikortit vaihtoivat omistajaa. Kehuja saivat myös (arkkitehtimme Iida Kalakosken suunnittelemat) Lante-kirjanmerkit, jotka löysivät tiensä luultavasti noin parintuhannen opuksen kansien väliin.

Osastollamme vuoropäivinä vetovastuussa olivat antiikin ja keskiajan tutkijat ja entusiastit. Ohjelmaan kuului antiikkipäivinä Rooman nähtävyyksien tunnistamista ja piirtokirjoitustyöpajoja, joita ohjasivat nuoret ja lupaavat antiikintutkijat. Keskiaikapäivinä sen sijaan innokkaat keskiajantutkijat veistelivät näppärillä sormillaan sulkakyniä ja myönsivät halukkaille Roomaan pyhiinvaelluspassin, joka opasti piipahtamaan myös Lantessa. Ohjelmat osoittautuivat menestyksiksi ja ne erottuivat edukseen messujen muusta tarjonnasta, mistä saatiinkin yleisöltä paljon kiitosta. Sulkakynät katosivat pöydältä tiuhaan tahtiin ja nähtävyyksiä tiirailtiin kaikille Lanten-kävijöille tutusta panoraamasta siihen malliin, että ajoittain kojussa kävi hektinen kuhina, eikä sisälle meinannut mahtua.

Minun Roomani –haastattelusarjan sai kunnian aloittaa keskiajantutkija, dosentti Tuomas Heikkilä, joka keräsi monta kiinnostunutta kuulijaa kojun ympärille. Perjantaina divaanillemme istahti kirjailija Eppu Nuotio, jonka lämminhenkiset tarinoinnit Roomasta toivat messuille tuulahduksen Lante –hengestä, ja nostattivat niin kuulijoissa kuin haastateltavassakin tunteet pintaan. Lauantaina kenties suurimman yleisön kerännyt presidenttiehdokas Paavo Lipponen kehotti tutustumaan Roomaan lorvaillen. Sunnuntaina menestyksekkääksi osoittautuneen sarjan haastatteluita päätti piispa emeritus Eero Huovinen. Vastapäisen Elisan suuren kojun joidenkin mielestä populäärimpi vieraskaarti (mm. Duudsonit) saattoi vain toivoa herättämäämme kiinnostusta: kuulijat tukkivat jopa käytävän osastomme edestä.

Saimme olla ylpeitä osastomme puolesta, jossa niin tieteiden ja taiteiden edustajat kuin tavalliset kirjamessukävijät pystyivät luontevasti käymään keskustelua aina keskiaikaisten psalttareiden alkuperästä ekovessojen ihanuuteen – kuin Lantessa konsanaan. Totisesti: tulimme, näimme ja voitimme! Kiitos kaikille messuihin osallistuneille – ensi vuonna ehkä uudestaan!

Erika Heikinheimo ja Lauri Leinonen

Roomassa ja Lantessa syystalvi 2010-2011

Kirjamessutiimissä 2011