Kategoria: Nähtävyydet

Sattumuksia Pompejissa

 

Vesuvius uinuu kovin lempeän näköisenä kevätauringossa. Melkein kahden Napolissa vietetyn vuoden jälkeen tulivuoren vaarallisuus on ehtinyt unohtua. Eräänä päivänä istuessani Circumvesuviana-junassa matkalla kohti Pompejia, huomasin, että jollakin väliasemalla oli metallinen pohjapiirustus. Siinä oli selitetty, mitä asemalta löytyy. Ajattelin, että onpa mukavaa tuleville arkeologeille, kun voi siitä suoraan katsoa rakenteiden käyttötarkoitukset, ja hypoteesit voi jättää kirjoituspöydän paperipinoon pölyttymään.

Teen väitöskirjaa Pompejin peristyylipuutarhoista ja työni on osa EPUH-projektia (Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis: http://www.helsinki.fi/hum/kla/epuh/ ) sekä PPRH-projektia (Public and Private in the Roman House: http://blogs.helsinki.fi/romanhouse/ ). Tällaisia puutarhoja on aika monta, joten on helpompaa elää Napolissa muutama vuosi kuin matkustaa Suomen ja Italian väliä. Saan tai joudun vierailemaan todella monessa 2000 vuoden takaisessa pompejilaisessa kodissa. Taloissa otan hirveän määrän kuvia, keskimäärin varmaan noin sata per talo. Sitten teen mittaukset ja kirjalliset muistiinpanot, koska kaikkea ei saa kuvattua kameralla. Kenttätyö alkaa olla jo rutinoitunutta. En kuitenkaan valita, vai miltä kuulostaa ulkotyö maailman tärkeimmässä arkeologisessa kohteessa? Työskentely tapahtuu vain Italian lämmittävän auringon alla, koska sateella se on mahdotonta. Tarjolla on lähes all access –passi eli pääsen moniin sellaisiin taloihin, jotka ovat muilta vierailijoilta suljettu. Suu vetäytyy monesti hymyyn, kun kuulee suljettuun oveen nojaavan turistin kysyvän: ”Honey, how did he get in?” Toisaalta välillä on olo kuin apinalla Korkeasaaressa, kun turistit ihmettelevät työskentelyäni. Tunne on tuttu EPUH:in vuoden 2010 kenttätyöryhmälle, kun töitä tehtiin Via Stabianan varrella.

Aloitin työni Pompejissa suurin piirtein samaan aikaan kun tapahtui surullisen kuuluisa Armeria dei Gladiatorin sortuminen. Olen siis saanut olla Pompejissa murroskautena, mikä ei ehkä ole helpottanut työtä, mutta toisaalta olen nähnyt muutosta tapahtuvan. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa huomattavasti paremmalta. Joka päivä törmään ryhmiin arkeologeja ja arkkitehtejä, jotka on palkattu huolehtimaan arvokkaan kohteen kunnostuksesta. Tätä ei tapahtunut työni alkuvaiheessa. Toivotaan vielä, että heidän työnsä konkretisoituu kaikilla tasoilla, ja saamme ihailla hyvin säilynyttä Pompejia vielä pitkään.

Kunnostajien ja restauraattoreiden lisäksi Pompejissa törmää tieteellisiin työryhmiin. Tähän liittyy pieni anekdootti menneiltä viikoilta. Työskentelin noin parinkymmenen metrin päässä eräästä – no, sanotaan nyt pohjoisesta tulleesta – ryhmästä. Ajattelin käydä tervehtimässä heitä, kun olimme kuitenkin näköetäisyydellä. Tuloni aiheutti hieman hämmennystä. Kukaan ei oikein tiennyt, mitä minun kanssani pitäisi tehdä tai jutella, ja oliko minulla edes lupaa olla alueella. Kaikki selvisi kuitenkin aika nopeasti. Hetken rupattelun päätteeksi eräs heistä kysyi, eikö minulla tosiaan ollut mitään asiaa, ja olinko vain tullut moikkaamaan. Hieman hämmentyneenä änkytin, että kun nyt työskentelin tuossa lähellä, niin ajattelin sen olevan sopivaa. Olin pitänyt itsestään selvänä, että toki käyn tervehtimässä. Ilmeisesti jotain etelä-italialaista on tarttunut minuun. Täällä kun sitä olisi pidetty suurena loukkauksena, jos en olisi mennyt vaihtamaan muutamaa sanaa.

 

Samuli Simelius

Yleinen historia, Helsingin Yliopisto

Villa Lantessa tieteellisellä kurssilla 2007

Vettiusten talo

Rooman kevättä rinnassa!

 

Tuskin koskaan Rooman ja Suomen välinen ero säässä ja ihmisten mielialoissa on suurempi kuin juuri nyt: Suomessa on takatalvi ja Roomassa kevät jo pitkällä. Roomassa auringon paahtaessa päivällä lämpötilat nousevat helposti t-paitakeleihin vaikka iltaisin joutuukin vetämään pitkähihaista päälle. Suomessa taas…ollaan kateellisia Roomaan lähtijöille, sillä Turussa sataa lunta ja Helsingissä loskaa. Juuri kun kaikki jo ehtivät kaivaa pyörät ja kevätkengät esiin, kävi näin. Taas.

Omasta mielestäni, ja varmaan monen muunkin, Roomassa miellyttävintä aikaa ovat huhti-toukokuu ja syys-lokakuu. Sää on täydellinen pitkien matkojen kävelyretkiin, juoksulenkkeihin Doria Pamphiljin puistossa, kuuman kahvin ja kaakaon siemailemiseen sekä työntekoon keskittymiseen. Öisin pystyy myös nukkumaan.

Näihin aikoihin osuu tänä vuonna myös pääsiäinen, vuoden suurin juhla Roomassa. Pääsiäisen aikaan liittyy kaupungissa oma erityinen tunnelmansa, mutta myös negatiiviset puolensa. Kaupunki on, jos mahdollista, vielä enemmän pullollaan turisteja kuin yleensä. Matkailijoita ja pyhiinvaeltajia saa oikein väistämällä väistellä Vatikaanin, keskustan, Trasteveren ja Gianicolon kulmilla. Toisaalta, hiljainen viikko tarjoaa kaupungissa myös paljon nähtävää ja koettavaa: Kristuksen kärsimystiehen liittyviä kulkueita, erilaisia messuja, konsertteja ja huipennuksena jokavuotinen Paavin pitämä Urbi&Orbi Pietarinkirkon aukiolla pääsiäissunnuntaina. Pääsiäisaterialle kannattanee kuitenkin suunnata johonkin hiukan kauemmas, hyviä ja vähemmän turistisia vaihtoehtoja on mahdollista löytää esimerkiksi Testaccion, Garbatellan, Monteverden ja Pratin alueilta.

Kevät on  Suomen Rooman-instituutissa aikaa, jolloin asioita pyritään saattamaan päätökseen, kerimään vuoden aikana punottuja lankoja yhteen. Johtajan luotsaama työryhmä viettää keväällä viimeisiä kuukausiaan Villa Lantessa viimeistellen artikkeleitaan, jotka myöhemmin kootaan julkaisuksi. Muut instituutin asukkaat taas joko pähkäilevät gradunsa loppurutistuksen kanssa, lopettelevat ensimmäistä tutkimusperiodiaan Lantessa, aloittavat väitöskirjansa varsinaista kirjoitusprosessia tai ponnistelevat saadakseen kirjansa valmiiksi tai taiteelliset tavoitteensa täytetyiksi. On myös uusia asioita; uusi harjoittelija, sekä jatkuvasti joitain uusia ihmisiä, jotka tulevat ja menevät. Instituutti on jatkuvassa liikkeessä eikä pysähdy koskaan muulloin kuin ehkäpä heinä-elokuun tuskallisen kuumina lomakuukausina, jolloin harjoittelija ja muutamat hellettä sietävät asukkaat pitävät taloa pystyssä.

 

Johanna Rassi

Apulaisasiamies

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Uusien ajatusten virrassa Villa Lanten Kulttuurikursseilla

Lokakuu on jo vuosituhansien ajan tunnettu parhaana ajankohtana viipyä Roomassa: tukahduttavan kesän jälkeiset syyspäivät, kuuluisat le ottobrate romane, suovat Ikuisen kaupungin kävijälle sateettomia kävelypäiviä, ajatuksenkeveitä iltoja, vähemmän turisteja ja enemmän roomalaisia. Samaan aikaan Pohjolassa kärvistellään syksyn synkissä tunnelmissa ja kiirehditään töissä, jotta kalenterivuosi, tilikausi ja deadlinet saadaan kunnialla selätettyä.

Ei olekaan sattumaa, että suositut Villa Lanten Kulttuurikurssit järjestetään aina juuri lokakuussa. Silloin suomalaisille yhteiskunnallisille vaikuttajille annetaan mahdollisuus päästä viikoksi Roomaan oppimaan uutta eurooppalaisista arvoista ja juurista, avartamaan näköaloja Suomea suuremmiksi. Intensiivikurssilla pumpataan omaan ajatteluun uutta verta opiskelemalla kaikkea sitä viisautta – ja hulluuttakin – jota nuo ”muinaiset roomalaiset” ovat ihmiskunnasta ja elämästä omaksuneet.

Yleiseurooppalaisen kulttuuriperinnön ja humanistisen sivistyksen laaja tuntemus ovat jälleen tärkeitä nykyajan yhteiskunnassa – nähdäkseen tulevaisuuteen on tunnettava menneisyytensä. Vastatakseen tähän haasteeseen Suomen Rooman-instituuttia ylläpitävä säätiö aloitti syksyllä 2006 Villa Lanten Kulttuurikurssit, joilla omien alojensa arvostetuimmat johtajat pääsevät oivaltamaan ja ajattelemaan rauhassa.
Kurssille kutsutut vaikuttajat ovat pitäneet lokakuisen Rooman antia ainutlaatuisena tilaisuutena. Kurssilaisten palautteet kertovat Villa Lantella olevan sellaista annettavaa, jota mistään muualta ei saa:

””Menneisyys meissä” -ajatus: roomalaisuus Suomessa, Rooman historian vaikutus nykyään, näköalan avartaminen, kestävät arvot, kehityslinjat yli 2000 vuoden takaa itseymmärryksemme perusta – huikeata.”

””Ei mitään uutta auringon alla” on tärkeä oivallus kaikissa ammateissa ja asemissa.”

”On mahtavaa päästä viikoksi miettimään muuta kuin omaa työtä silti kehittäen itseään enemmän kuin vuosiin.”

”Tärkeää on irrottautuminen Suomesta ja uusien ajatusten virta.”

”On upeata saada oppia itseään sivistäen ja seurustella kulttuuri-ihmisten kanssa.”

Villa Lanten kirjastossa pidettävät luennot, pitkät ja hartaat kaupunkikierrokset, kohde-esittelyt, retket kaupungin ulkopuolelle ja kurssilaisten omat, etukäteen valmistellut puheenvuorot antavat ainutlaatuisella tavalla uusia avaimia kulttuuristen jatkumoiden ja eurooppalaisen identiteetin ymmärtämiselle. Viikon aikana perehdytään niin antiikin yhteiskuntamallin merkitykseen, keskiaikaisten pyhimysten vaikutukseen nykyään, paavin vallan ytimeen, 2000-luvun Italian ilmiöihin kuin dolce vitan historiaan.

Renessanssihuvila Villa Lantessa toimivasta Suomen Rooman-instituutista on tullut tiedeosaamisen ohella myös kulttuuriosaamisen ikoni: Villa Lanten Kulttuurikurssin käyneet muodostavat suomalaisen sivistyneen johtajiston ytimen. Lokakuista kulttuurimatkaa Roomaan voi toki suositella kenelle tahansa, eikä sivistävään lokakuuhun Roomassa olekaan enää kuin seitsemisen kuukautta aikaa…

Dosentit Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu ovat johtaneet Villa Lanten Kulttuurikursseja vuodesta 2006 lähtien.

Hautojen tuoksuissa

 

Aamuaurinko himersi pilviverhon takaa lokakuisen Rooman yläpuolella. Antiikintutkimuksen johdantokurssimme ahtautui Lanten minibussiin, jonka Etrurian reissulla tien poskeen jäänyt sivupeili oli jälleen turvallisesti paikoillaan. Jussi Hanskan johtama pieni joukkomme saavutti pian päivän ensimmäisen kohteen, San Sebastianon katakombit.

Odotusaula oli lupaavasti tyhjä, kunnes hetkeä ennen opastuksen alkua alkoi sisään valua kovaäänistä, urheilukenkäistä väkeä, jonka henkilöllisyydestä ei voinut erehtyä: bussilastillinen amerikkalaisturisteja. ”Loistavaa”, totesi tohtori Hanska ilmeenkään värähtämättä.

Laskeuduttuamme italialaisen oppaan perässä katakombien ruskeaan hämärään tunsin nenässäni tutun makean lemun. Haudankaivajien hiki? Lahoavat ruumiit? Ei, vaan… Vilkaisin nopeasti kurssitovereitani. Muistaakseni eilen illalla ei avattu yhtään Olevanon viinitilalta ostettua pulloa. Sitten katseeni kohtasi oppaamme väsyneet silmät, joissa illan viimeinen karahvi näytti vieläkin kiiltelevän. Tuntia myöhemmin minibussimme kaartaessa katakombien pihamaalta kohti uutta seikkailua, neljä valkosääristä eläkeläistä kenties Pittsburghista asettui riviin vilkuttamaan hyvästiksi.

Matka seuraavaan kohteeseen ei ollut pitkä. Kahden lehmän tarkkaillessa valtatien takaa marssimme sisään Via Latinan arkeologiseen puistoon. Nyt näkisimme jotain, mitä intendentti Simo Örmä oli ehdottanut vaihtelun vuoksi johdantokurssin ohjelmaan: Hadrianuksen ajalla rakennetun, Sepolcro dei Pancrazi -nimellä tunnetun haudan. Laskeuduttuamme maan alle vastassa oli jälleen yllätys. Neliömäisen hautakammion rapatut seinät ja mustavalkomosaiikilla peitetty lattia olisivat voineet olla modernistisen arkkitehdin kynästä. Vaikutelmaa lisäsi huonetta hallitseva koruton sarkofagi, jonka piirtokirjoituksesta hauta oli saanut nimensä.

”Pankration-ottelijoiden haudasta” teki kuitenkin yhden hienoimmista antiikkikokemuksistani huoneen katon ristiholvia peittävä stukko- ja maalauskoristelu. Plastisina pullistelevat kentaurit taistelivat villipetoja vastaan, jumalhahmot patsastelivat kilpaa heerosten kanssa ja satyyrit jahtasivat menadeja ornamentein koristeltujen kasettien verkostossa. Maalauksissa siintelivät eteerisinä pyhät lehdot, ja sarkofagin yläpuolella, hennoiksi haalistuneiden kukka-asetelmien lomassa moninaiset linnut tarkkailivat kammion tapahtumia. Minua hellytti mielikuva raavaasta vapaaottelijasta nukkumassa ikuista untaan ruusun terälehtien varistessa pimeässä holvissa.

Ryhmämme valtaaman hartaan hiljaisuuden rikkoi vain kameroiden jatkuva raksahtelu luvan mukaisten viiden minuutin venyessä huomaamatta puoleksi tunniksi. Tohtori Hanska joutui käyttämään parhaita maanittelutaitojaan saadakseen viimeisetkin ihastelijat ulos haudasta päivänvaloon ja oikeiden kukkaketojen keskelle. Tällaisista elämyksistä antiikintutkija saa voimaa, pohdin hymyillen kiiruhtaessamme hypermarketin pihaan jätetylle autollemme.

 

Ville Hakanen

Taidehistorian opiskelija

Helsingin yliopisto

 

Veni, vidi, vici! Suomen Rooman -instituutti Helsingin kirjamessuilla

Suomen Rooman-instituutti osallistui ensimmäistä kertaa näytteilleasettajan roolissa Helsingin kirjamessuille 27.–30. lokakuuta 2011. Joukko innokkaita Lanten-kävijöitä kokoontui jo kesäkuussa ideoimaan ja suunnittelemaan messuosastoa. Jo tällöin kysyimme itseltämme, miksi emme aikaisemmin olleet tehneet vastaavaa. Osallistuminen tarjosi instituutille loistavan kanavan lisätä näkyvyyttään ja houkutella helmoihinsa lisää ystäviä, ja oli täten itsestäänselvä osa Lisää Villa Lantea Suomelle! –projektia.

Messut alkoivat kirjamessutiimin osalta jo hyvän aikaa ennen itse tapahtumaa: konseptia ja ohjelmaa hiottiin ja osaston visuaalinen ilme kiillotettiin huippuunsa. Osastomme sijaitsi ulkomaisten kulttuuri-instituuttien vieressä, vastapäätä Elisan suurta, mutta tyhjää aluetta. Instituutti erottuikin seurasta helposti edukseen elegantilla ulkoasullaan: laakeripuiden ja murattien koristaman osastomme antiikkia henkivät pylväät, Pompeiji-vaikutteinen elegantti boordi sekä katseenkiinnittäjänä kultakehyksinen, Lantesta kuvia pyörittävä televisio, keräsivät katseita ja kutsuivat peremmälle istahtamaan pehmeälle divaanille ja tutustumaan tarjontaan. Ovet avattiin yleisölle torstaina, ja tuota pikaa messumeininki oli jo täydessä vauhdissaan. Heti ensimmäisenä päivänä paikalle saapui paljon kiinnostuneita, ja monet Actat sekä Lanten arkkitehtikurssilaisten luonnoksista tehdyt Rooma-postikortit vaihtoivat omistajaa. Kehuja saivat myös (arkkitehtimme Iida Kalakosken suunnittelemat) Lante-kirjanmerkit, jotka löysivät tiensä luultavasti noin parintuhannen opuksen kansien väliin.

Osastollamme vuoropäivinä vetovastuussa olivat antiikin ja keskiajan tutkijat ja entusiastit. Ohjelmaan kuului antiikkipäivinä Rooman nähtävyyksien tunnistamista ja piirtokirjoitustyöpajoja, joita ohjasivat nuoret ja lupaavat antiikintutkijat. Keskiaikapäivinä sen sijaan innokkaat keskiajantutkijat veistelivät näppärillä sormillaan sulkakyniä ja myönsivät halukkaille Roomaan pyhiinvaelluspassin, joka opasti piipahtamaan myös Lantessa. Ohjelmat osoittautuivat menestyksiksi ja ne erottuivat edukseen messujen muusta tarjonnasta, mistä saatiinkin yleisöltä paljon kiitosta. Sulkakynät katosivat pöydältä tiuhaan tahtiin ja nähtävyyksiä tiirailtiin kaikille Lanten-kävijöille tutusta panoraamasta siihen malliin, että ajoittain kojussa kävi hektinen kuhina, eikä sisälle meinannut mahtua.

Minun Roomani –haastattelusarjan sai kunnian aloittaa keskiajantutkija, dosentti Tuomas Heikkilä, joka keräsi monta kiinnostunutta kuulijaa kojun ympärille. Perjantaina divaanillemme istahti kirjailija Eppu Nuotio, jonka lämminhenkiset tarinoinnit Roomasta toivat messuille tuulahduksen Lante –hengestä, ja nostattivat niin kuulijoissa kuin haastateltavassakin tunteet pintaan. Lauantaina kenties suurimman yleisön kerännyt presidenttiehdokas Paavo Lipponen kehotti tutustumaan Roomaan lorvaillen. Sunnuntaina menestyksekkääksi osoittautuneen sarjan haastatteluita päätti piispa emeritus Eero Huovinen. Vastapäisen Elisan suuren kojun joidenkin mielestä populäärimpi vieraskaarti (mm. Duudsonit) saattoi vain toivoa herättämäämme kiinnostusta: kuulijat tukkivat jopa käytävän osastomme edestä.

Saimme olla ylpeitä osastomme puolesta, jossa niin tieteiden ja taiteiden edustajat kuin tavalliset kirjamessukävijät pystyivät luontevasti käymään keskustelua aina keskiaikaisten psalttareiden alkuperästä ekovessojen ihanuuteen – kuin Lantessa konsanaan. Totisesti: tulimme, näimme ja voitimme! Kiitos kaikille messuihin osallistuneille – ensi vuonna ehkä uudestaan!

Erika Heikinheimo ja Lauri Leinonen

Roomassa ja Lantessa syystalvi 2010-2011

Kirjamessutiimissä 2011

Rooma rantautuu Pasilaan: kirjamessuille mars!

 

Tällä viikolla ne alkavat täydellä tohinalla, Helsingin kirjamessut, jotka keräävät perinteisesti noin 80 000 kirjallisuuden ystävää Helsingin messukeskukseen kuuntelemaan paneelikeskusteluja, tekemään ostoksia, tapaamaan tuttuja ja hengailemaan. Moni eksyy tahallaan tai tahattomasti satojen kojujen seassa myös Ruoka, Viini ja hyvä elämä-puolelle napsimaan herkullisia maistiaisia jaksaakseen taas lumoutua kirjoista. Hyvästä elämästä on kyse myös Suomen Rooman-instituutin osastolla 7p32 (opetelkaa tunnus ulkoa ja löytäkää meidät!), vaikka kirjamessuille olemmekin ilmoittautuneet.

Suomen Rooman-instituutti on tieteellinen kustantaja, ja kirjat liittyvät olennaisesti tieteen tekemiseen ja sen tuloksista kertomiseen. Ennen kaikkea olemme kuitenkin kirjamessuilla jakamassa tietoa, välittämässä tunnelmia, popularisoimassa historiaa ja etsimässä instituutille uusia ystäviä. Instituutin hieno ja laadukas toiminta tarvitsee enemmän äänitorvia myös kotimaassa.

Osastomme on pieni mutta sitäkin pippurisempi pakkaus. Visuaaliseen ilmeeseen on haettu elementtejä antiikin kuvastosta ja sitä on suunnitellut arkkitehtistipendiaattinakin Villa Lantessa vaikuttanut Iida Kalakoski. Kirjamessuja varten on painettu osaston ilmettä mukaillen myös oma esite, kirjanmerkki ja postikorttisarja. Postikortit on tehty vuoden 2009 arkkitehtikurssilaisten mustavalkoisten Rooma-aiheisten luonnosten pohjalta, ja joitakin originaaleista voi ihastella osastomme seinällä. Myymme myös ACTA-sarjaa sekä Villa Lanten ystävien ROMA-vuosikirjaa. Osastollamme on kirjahylly, jossa on selailtavaksi tarkoitettua Rooma-aiheista kirjallisuutta.

Ohjelmassamme on pienimuotoisia antiikin ja keskiajan henkeen rakennettuja pajoja. Torstaina (klo 14 ja 16) ja lauantaina (klo 13 ja 16) voi vihkiytyä antiikin maailmaan teettämällä piirtokirjoituksia tai tunnistamalla roomalaisia monumentteja. Perjantaina (klo 13 ja 17) ja sunnuntaina (klo 12 ja 14 ) keskiajan ystävät puolestaan saavat katsella sulkakynien oikeaoppista valmistusta tai heille voidaan myöntää pyhiinvaeltajan upeita passeja Roomaan. Pajoja luotsaamassa ovat nuoret toivot antiikin ja keskiajan historian tutkimuksen alalta. Lisäksi kerran päivässä yksi tunnettu Rooman-kävijä tulee osastomme divaanille haastateltavaksi. Torstaina keskiajantutkija, dosentti Tuomas Heikkilä (klo 17), perjantaina kirjailija Eppu Nuotio (klo 14), lauantaina pitkän linjan poliitikko, presidenttiehdokas Paavo Lipponen (klo 14) ja sunnuntaina Helsingin piispa emeritus Eero Huovinen (klo 13) kertoo suhteestaan ikuiseen kaupunkiin. Jokaisen puhujan omaan henkilöhistoriaan Rooma ja Villa Lante liittyvät merkittävällä tavalla.

Neljä päivää kirjamessuhulinaa toivottavasti jättävät pysyvän jäljen sekä osastollamme päivystäviin vapaaehtoisiin että siellä piipahtaviin ihmisiin. Teemme kaikkemme jotta osaisimme vastata kysymyksiin ja tuoda instituutin toimintaa esille raikkaalla ja uudella tavalla. Kerromme täällä myöhemmin, miten siinä onnistuttiin.

Sydämellisesti tervetuloa! Kirjamessuilla nähdään!

 

Johanna Rassi

Apulaisasiamies

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Suomen Rooman-instituutin säätiön arkkitehtiopiskelijakurssi Tammisaaressa ja Italiassa

Instituutin toinen Waldemar von Frenckellin-säätiön rahoittama arkkitehtiopiskelijakurssi
”Antiikin vaikutus länsimaisessa rakennusperinnössä – GT2011” lähti käyntiin Tammisaaressa 23.5.-29.5.  yhteensä 18 opiskelijan voimin. Kurssilla tutustuttiin niin harjoitustöin kuin luennoin antiikin vaikutukseen rakennusperinnössämme. Pääluennoitsijoina oli allekirjoittaneen ohella professorit Margareta Steinby (Oxford) ja Aino Niskanen (Aalto-yliopisto) sekä taiteilija Tero Laaksonen (IRF) ja FM Thomas Thesleff  (IRF). Oman lisänsä kurssiin antoivat myös professori Olli-Paavo Koponen (TTY) ja professori (VT) Anna-Maija Ylimaula (OY). Luentojen ja harjoitustöiden ohella tutustuttiin retken yhteydessä myös antiikin vaikutukseen Uudenmaan kartanoissa sekä edellisen instituutin kurssin ”GT2009”-näyttelyyn yhteistyökumppanimme Christine ja Göran Schildtin säätiön näyttelytiloissa.

Tammisaaren kurssin osanottajista seitsemän (Laura Orelma, Juulia Hokkanen, Riina Sirén,
Mikko Tilus, Matias Mäenpää, Iiro Juntti ja Rabbe Tiainen) jatkoivat kurssille Italiaan 29.8.-25.8. Kurssi alkoi Napolista. Napolin majapaikasta suuntasimme Paestumiin, Herculaneumiin, Pompeijiin ja Caprille jättämättä kuitenkaan Napolia mahtavine barokkirakennuksineen ja museoineen huomioimatta. Viikon kuluttua saapumisestamme Italiaan olimme jo Roomassa,
jossa ohjelma jatkui yhtä intensiivisenä. Rooma ei ollut ainoa kohteemme, vaan matkaan sisältyivät myös Umbrian Assisi ja Perugia, FK Simo Örmän johtamana jo legendaariseksi muodostunut kierros etruskien maille, FT Jussi Hanskan kanssa Palestriina ja Tivoli sekä tietenkin Ostia Antica ja muut Rooman lähialueet. Kovennetut kirkkokierrokset ja raunioryntäykset olivat Rooman ominta ohjelmaa. Päivät koostuivat kokonaisuuksista, kuten Serviuksen muurin ympärikävelystä (11km), Aurelianuksen muurin ympärikävelystä (19km + poikkeamiset reitiltä), Forumista sekä kovennetuista kirkkokierroksista. Kurssin yhteydessä myös instituutin johtaja FT Katariina Mustakallio piti illallisluennon opiskelijoille Villa Lanten kattoterassilla.

Opiskelijat piirsivät näkemiään kohteita ahkerasti ja suorittivat yhtenä päivänä Piazza della Quercian mittaamisen julkisivuineen ja asemapiirroksineen. Näistä töistä järjestetään edellisen kurssin tavoin näyttely Helsingissä loppukeväästä 2012 ja myöhemmin Christine ja Göran Schildtin säätiön näyttelytiloissa.

Vapaa-aika kurssilla jäi vähäiseksi, mutta siitä huolimatta osa opiskelijoista ehti ostaa kitaran ja esiintyä Espanjalaisilla portailla, Pietarinkirkon aukiolla ja Piazza Navonalla (lakkiin kertyi 13,20). Viimeinen ilta vietettiin yhdessä kattoterassilla syöden ja sen jälkeen Biblioteca Hertzianan perinteisissä puutarhajuhlissa, joissa opiskelijat miehittivät tanssilattian aamutunneille asti näyttäen esimerkkiä myös ujommille saksalaisille epigraafikoille.

Juhana Heikonen

Arkkitehti, kurssin vetäjä