Villa Lanten papukaijat

Villa Lanten puutarhassa ja Gianicolon rinteessä iloisesti mekastavista papukaijoista on tullut Lanten asukkaiden suosikkilintuja. Rakennuksen ympärillä alituisesti lentelevät sinivihreänhohtoiset pitkäpyrstöiset linnut ovat olennainen osa Lanten äänimaisemaa. Näillä sosiaalisilla mekastajilla on myös mielenkiintoisia kulttuurihistoriallisia kytköksiä aina antiikin aikoihin saakka.
Lanten säihkyvän vihreä papukaija on nimeltään kauluskaija (Psittacula krameri). Vanhan koiraslinnun tuntee punaisesta kauluksesta. Naarailla ja nuorilla linnuilla kaulusta ei ole (Kuva 1). Alunperin laji on kotoisin Intiasta ja Kauko-Idästä. Idän kauppareittien kautta papukaija kulkeutui jo antiikin aikana Kreikkaan. Emme tiedä milloin tämä tapahtui, mutta arvatenkin hyvin varhain sillä jo Aristoteles kirjoittaa niistä teoksissaan. Varsinkin varakkaat ihmiset pitivät papukaijoja lemmikkieläiminä. Papukaijat kun olivat helppohoitoisia ja pitkäikäisiä. Myös Rooman imperiumin aikana papukaijat olivat yleisiä ja suosittuja lemmikkejä. Kauluskaija oli vanhalta nimeltään aleksanterinkaija. Aleksanteri Suuren kerrottiin olleen hyvin ihastunut tähän lajiin – siitä nimi.

Kuva 1. Kauluskaija (Psittacula krameri).

Luonnonvaraisina elävien kauluskaijojen sanotaan kirjallisuudessa olevan häkkilintujen villiintyneitä jälkeläisiä. Nykyisin lähes kaikissa Euroopan kaupungeissa on oma kauluskaijapopulaationsa. (Kuva 2). Suuria populaatioita esiintyy esimerkiksi Englannissa (noin 10 000 yksilöä) Belgiassa (noin 7000 yksilöä ja Saksassa (noin 6000 yksilöä). Oma arvaukseni kuitenkin on, etteivät nuo kaikki lukuisat kaupunkipopulaatiot ole voineet syntyä pelkästään häkkikarkureista vaan osa on populaatoista on syntynyt muuttavien yksilöiden avulla.

Kuva 2. Kauluspapukaijan levinneisyys Euroopassa

Papukaijoihin kiinnitettiin suurta huomiota jo antiikissa. Syynä oli tietenkin niiden kyky matkia ihmisääniä. Aristoteles kutsui niitä ”ihmiskielisiksi” ja papukaijoihin kytkeytyi sen myötä monia hauskoja attribuutteja. Papukaijat ilmensivät riehakkaita sekä meluisia tyyppejä ja papukaijoihin liitettiin myös huikentelevaisuus ja juopottelu.
Islamin maailmanvallan leviämisen myötä 600-luvulta alkaen kauppayhteydet Intiaan katkesivat ja papukaijat kävivät harvinaisiksi Euroopassa. Papukaijoja kuitenkin esiintyy kuuluisassa Fredrik II Hohenstaufilaisen (1196 – 1250) haukkametsästyskirjassa De arte venandi cum avibus. Kirjahan on nykyisin Vatikaanin kirjaston suuria aarteita ja sen marginaaleihin on kuvattu yhteensä noin 700 lintukuvaa. Fredrik sai lahjaksi ristiretkellään vuonna 1228 tai 1229 Egyptin sulttaanilta kakadun sekä kaijapapukaijan jotka molemmat päätyivät kirjan kuvitukseen. (Kuva 3) Vihreä papukaija on mitä ilmeisimmin tuttu kauluskaijamme. Fredrik myös kiinnittää itse tekstissä huomiota papukaijojen kykyyn matkia ihmisen puhetta.

Kuva 3. Ilmeisesti kauluskaija Fredrik II Hohenstaufilaisen haukkametsästyskirjassa. Lintu äärimmäisenä oikealla. Kuvassa teksti Psittacus viridis.

Suurten löytöretkien alkaessa 1400-luvulla kauppareitit Intiaan ja Kaukoitään aukenivat jälleen ja papukaijojen tuonti Eurooppaan alkoi uudelleen. Papukaijat yleistyivät jälleen suosittuina lemmikkeinä ja ne saivat etenkin renessanssin taiteessa ja kristillisessä mytologiassa uusia symboliarvoja. Koska papukaijat osasivat puhua ne olivat muiden eläinten yläpuolella ja siksi lähempänä Jumalaa. Taidehistorioitsija Heather Daltonin mukaan erityisen arvostettuja olivat sellaiset papukaijat jotka osasivat toistaa rukouksia ja psalmeja. Tästä syystä esimerkiksi paavit Martinus V ja Pius II hankkivat niitä Vatikaaniin. Näillä Vatikaanin papukaijoilla oli myös omat hoitajansa.
Papukaijaa käytettiin renessanssitaiteessa myös ikuisen elämän symbolina. Ehkä tunnetuin esimerkki löytyy Andrea Mantegnan vuonna 1496 Mantuassa sijaitsevaan Santa Maria della Vitoria kirkkoon maalaamasta alttaritaulusta Madonna della Vittoria. Taulussa Fransesco Gonzanca II on nöyrästi polvistunut Neitsyt Marian eteen kiittääkseen häntä Kaarle VIII:sta saadusta voitosta Fornovon taistelusta vuonna 1495. Kiitostapahtumaa tarkastelee kolme pergolan aukoissa istuvaa papukaijaa – ikuisen elämän symbolia? Keskimmäinen vihreän papukaijan on Heather Danton tunnistanut meille niin tutuksi Lanten kauluskaijaksi.

Kuva 4. Andrea Mantegna Madonna della Vittoria.

Kauluskaija esiintynee myös saksalaisen mestarin Martin Schongauerin taulussa Neitsyt, Jeesulapsi ja papukaija vuosilta 1470-1475. Siinä Neitsyt Marian sylissä istuva Jeesuslapsi pitää kädessään papukaijaa. Tässä papukaija on myös tulkittavissa ikuisen elämän symboliksi. (Kuva 5).
Nämä kaksi esimerkkiä papukaijoista renessanssitaiteessa eivät varmasti ole ainoita, vaan jokainen meistä voi ”bongata” niitä lisää taidenäyttelyissä, museoissa ja taidekirjallisuudessa. Mikä uusi ja kiehtova lintubongauksen laji! Otan mielelläni havaintoja vastaan.