KIDUTTAJANAISET TRAJANUKSEN VOITONPYLVÄÄSSÄ

FT Jussi Rantala
Tutkija, Tampereen yliopisto

Rooman historia on sodankäynnin historiaa. Roomalaiset historiankirjoittajat katsoivat ”suurten tapahtumien” ja ”suurmiesten tekojen” olleen aiheita, jotka ensisijaisesti haluttiin tallentaa jälkipolvien muistettavaksi. Näin sodat (joita Rooma toki ahkerasti kävikin) olivat loogisesti historiankirjoittajien suosikkiaiheita. Sodissa ilmenevä väkivalta on ollut viime aikoina myös oman tutkimukseni kohteena. Vaikka näkökulmani on ennen kaikkea roomalaisessa kirjallisuudessa, olen lukuisilla Rooman-matkoillani tutustunut myös aiheen visuaaliseen puoleen.

Antiikin sodankäynti näkyy Rooman maamerkeissä ja museoissa lukemattomissa eri muodoissa, mutta vaikuttavuudessaan ja näyttävyydessään kaksi muistomerkkiä on ylitse muiden: Trajanuksen (53-117) ja Marcus Aureliuksen (121-180) voitonpylväät. Nämä kymmeniä metrejä korkeat marmoriset monumentit juhlistavat yksityiskohtaisin reliefein keisareiden voittoa vihollisistaan: Trajanuksen pylväässä Rooman aseiden mahdin kokevat daakialaiset, Marcuksen vastaavassa taas useat eri ”barbaarikansat”, kuten markomannit, kvadit ja sarmaatit. Trajanuksen pylväs pystytettiin vuonna 113; Marcuksen pylvään ajoitus on epävarmempi, mutta todennäköisesti se valmistui vasta keisarin kuoleman jälkeen 190-luvun alussa.

Juuri väkivallan suhteen Marcus Aureliuksen monumentti on parivaljakosta kuuluisampi. Siinä missä Trajanuksen pylvään kuviointia hallitsee kaikesta sen kuvaamasta sodankäynnistä ja väkivallasta huolimatta eräänlainen tyyneys ja tasapainoisuus, Marcuksen muistomerkissä näkyy draamaa ja tunnetta: kyliä poltetaan, naisia ja lapsia vangitaan ja erotetaan toisistaan, naisia jopa surmataan. Yksi vaikuttavimmista kohtauksista Marcuksen pylväässä on vangittujen vihollisten teloitus, jossa kauhu ja epätoivo kuvastuvat surmattavien sotavankien kasvoilta. Pylväistä tehty tutkimus onkin huomauttanut, että siinä missä Trajanuksen konflikti oli melko tyypillinen, menestyksekäs rajasota, jossa aloite oli roomalaisilla, Marcuksen käymä sota oli luonteeltaan paljon rajumpi ja epätoivoisempi kamppailu. Marcuksen sodissa roomalaiset ymmärsivät germaaniheimot todelliseksi sotilaalliseksi uhaksi, joka voisi vakavasti vahingoittaa koko valtakuntaa. Sotien erilainen luonne olisi siten näkynyt myös eri pylväiden tyyleissä.

Vaikka Marcuksen voitonpylväs on kaikessa dramaattisuudessaan vaikuttava, kenties kaikkein mielenkiintoisin yksittäinen sodankäyntiin ja väkivaltaan liittyvä reliefi löytyy Trajanuksen monumentista: kohtaus, jossa ryhmä naisia kiduttaa sidottuja ja alastomiksi riisuttuja sotavankeja. Reliefin yläosassa neljä naista rääkkää soihduin ja muin keinoin kahta onnetonta vankia, alempana yksi naishahmo kiduttaa niin ikään soihdulla uhriaan.

Naiset eivät sinänsä ole roomalaisissa sotaa kuvaavissa muistomerkeissä mikään harvinaisuus. Lukuisissa Rooman sotilaallisia voittoja juhlistavissa monumenteissa kuvataan myös viholliskansojen naisia vangittuina – usein lastensa kanssa. Näistä kuvista heijastuu voitettujen murhe, epätoivo ja alistuminen; ne ovat viesti Rooman voitokkuudesta ja vihollisen perinpohjaisesta nöyrtymisestä. Kuvat heijastavat osaltaan roomalaisessa keisarillisessa kulttuurissa keskeistä imperium-ajattelua: vieraiden kansojen oli alistuttava Rooman valtaan ja hyväksyttävä Rooman koko maailmaan levittämä ”sivistys”.

Ainutlaatuista on sen sijaan löytää julkisesta monumentista kuva, jossa naiset kiduttavat vangittuja sotilaita. Siksi herääkin kysymys, keitä nämä naiset oikein olivat. Mikä tarina on kuvan taustalla? Vangittujen sotilaiden ulkoasusta emme voi sanoa mitään varmaa, sillä heidät on tosiaan riisuttu alasti. Naiset sen sijaan ovat selvästi ei-roomalaisia: vaatetuksen perusteella he tulevat samalta alueelta, jossa Trajanus kävi sotaansa.

Koska naiset ovat ulkoiselta olemukseltaan Tonavan alueen ”barbaareja”, monet tutkijat ovat yksinkertaisesti olettaneet, että reliefi kuvaa daakialaisia naisia kiduttamassa roomalaisia sotavankeja. Tämä selitys on kuitenkin ongelmallinen. Rooman varsin militaristisessa valtioideologiassa antautuminen ja erityisesti naisille alistuminen oli häpeällisyyden huipentuma.  Miksi siis Trajanus olisi kuvannut omassa voitonmerkissään vihollisnaisia häpäisemässä vangittuja roomalaisia? Keisari tuskin olisi halunnut muistella tällaisia tapauksia, vaikka niitä olisi sodassa sattunutkin. Siksi lienee uskottavampaa olettaa, että alastomat miehet ovat daakialaisia sotavankeja. Mutta keitä sitten ovat naiset? Yksi mahdollisuus on, että he ovat Rooman sotajoukon mukana kulkenutta siviiliväestöä, kuten roomalaisten sotilaiden epävirallisia vaimoja. Epävirallisia siksi, että palveluksessa olleiden sotilaiden ei Trajanuksen aikana ollut vielä mahdollista avioitua. (Tämä sallittiin vasta vajaat sata vuotta myöhemmin keisari Septimius Severuksen toimesta.) Vakituiset, avioliiton kaltaiset suhteet olivat kuitenkin yleisiä, jolloin ”vaimot” kulkivat sotajoukkojen mukana. Lisäksi sotilasleireissä oli yleisesti muutakin joukkojen mukana kulkevaa siviiliväestöä, kuten kauppiaita ja prostituoituja.

Kenties todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on, että naiset ovat Moesian provinssin asukkaita. Moesia, josta oli tullut roomalainen provinssi jo keisari Augustuksen aikana, oli Daakian rajanaapuri ja joutunut usein daakialaisten ryöstöretkien kohteeksi. Niinpä on varsin mahdollista, että reliefi kuvaa moesialaisia naisia kostamassa kansansa kokemia vääryyksiä daakialaisille vihollisilleen. Samalla kuva korostaisi Trajanuksen voiton täydellisyyttä: vangittuina ja naisten kiduttamina Rooman viholliset kokivat suurimman häpeän, joka roomalaisessa ajattelussa saattoi sotajoukon osaksi koitua.