#ANDRÀTUTTOBENE ELI ETÄTÖISSÄ INSTITUUTILLA

Magda Hukari
Instituutin harjoittelija

Italian hallitus julisti jonkin aikaa sitten kovat ulkonaliikkumisrajoitukset hillitäkseen erityisesti Pohjois-Italiassa riehuvaa koronaa eli COVID-19-tautia. Roomassa tilanne ei ole millään muotoa hälyttävä, mutta siirtyminen etätyöhön odotti meitäkin. Arki täällä sujuu kuten ennenkin, vaikka työympäristö on vaihtunut renessanssihuvilasta italialaiseen kerrostaloasuntoon. Tervetuloa siis seuraamaan tilannetta harjoittelijan kuvapäiväkirjalla!

Ruusupensas

Keskiviikkona 11.3. astuvat toden teolla voimaan koko Italiaa koskevat ulkonaliikkumis- ja aukiolorajoitukset. Pikainen visiitti instituutilla kokouksessa ja pari muuta juttua, minkä jälkeen alkaa etätyöskentely. Palatessani kohti Faldaa alkaa olla jo todella lämmin, vajaa 20 astetta. Siitä ovat todisteena nämä instituutin pihan ruusut, jotka kukkivat jo komeasti.

Teksti asfaltissa

Torstai 12.3. Aamulla herään hieman oudoissa tunnelmissa: töihin kun ei tarvitsekaan kävellä tänä aamuna eikä seuraavaan parin viikkoon. Koska päivä on hieman harmaa ja pilvinen, totean, että kaupassakäynti voisi olla hyvä idea. Koska liikkeellä on vähemmän ihmisiä kuin tavallisesti, eikä mihinkään ole tuon taivaallista kiirettä, kävellessä tulee kiinnitettyä huomiota aivan eri tavalla maiseman yksityiskohtiin. Kun hymyilet, olet vieläkin kauniimpi.

Limsatölkki

 Perjantai 13.3. Tässä sitä ollaan Faldan parvekkeella. Perjantai kolmastoista tai ei, työpaikalla tai etätöissä – perjantai on perjantai. Tänään sitä juhlistetaan chinòlla, italialaisella limsalla, joka muistuttaa ulkonäöltään ja maultaan coca-colaa mutta on paljon happamampaa. Juomaan on lisätty kiniiniä ja mehupohja saadaan chinotto-nimisestä sitrushedelmästä, joka muistuttaa pientä appelsiinia.

Kerrostaloja

Lauantai 14.3. Illalla kello kuuden aikoihin oleskelen parvekkeella siivouspäivän jälkeen. Naapurikorttelissa ihmisiä on jo kerääntynyt parvekkeille odottamaan. Uutiset ovat täynnä videoita ihmisistä, jotka illan tullen laulavat parvekkeilla ympäri Italiaa, ja esim. ammattimuusikot saattavat vetää konsertin parvekkeelta. Osa striimaa esityksiään internetiinkin. Meidänkin naapuristossa on lähdetty tähän mukaan.

Katutaidetta

Sunnuntai 15.3. Koska ulkona liikkumista on rajoitettu, on vain muutama pätevä syy poistua kotoa, ellei halua saada jopa 200 euron sakkoa asiattomasta ulkona liikkumisesta. Päteviä syitä ovat kauppa- ja apteekkireissut, lehden ja tupakan osto niitä myyvistä kioskeista sekä tietenkin koiran ulkoiluttaminen. Toistaiseksi sallittua on ollut myös ”ulkoilmassa tapahtuva motorinen aktiviteetti” eli liikunta, joksi ei tosin lasketa kävelylenkkiä. Itse olen alkanut käymään iltasella lenkillä lähikortteleissa, ja tänä iltana vastaan tuli itse Michael Jackson.  

Pizza

Maanantai 16.3. Maanantain lohtupitsa. Kyseessä on vain ihan tavallinen paikallinen pakastepitsa marketista, mutta se hakkaa suomalaiset pikkuserkkunsa sata–nolla. Pitsa on tarpeen, sillä alkuillasta kesken haudutuksen hajonnut lasinen teekannu kismittää. Uuden hankkiminen onnistuu nyt oikeastaan vain tilaamalla netistä, sillä täällä niitä ei myydä ruokakaupoissa.

Lomake

Tiistai 17.3. Hallitus muuttaa päivän aikana ulkona liikkumiseen tarvittavaa lomaketta. Tästä seuraa useamman tunnin tappelu ja kädenvääntö tulostimen kanssa, kunnes lopulta rakkine suostuu yhteistyöhön – tosin vain ranskaksi. Noh, kaikkeahan ei voi saada, mutta kello kuusi naapuriston parvekkeilta kajahtaa taas musiikki. Meillä täällä Monteverdessä suositaan selvästi italialaisia ikivihreitä kuten Sanremo-hittejä, sillä jopa minä tunnistan osan kappaleista.

Kukkaköynnös

Keskiviikko 18.3. On aika lähteä kauppaan täydentämään ruokavarastoja. Menen tällä kertaa hieman eri reittiä ja kiinnitän matkallani huomiota yksityiskohtiin kävellen mahdollisimman hitaasti, sillä nyt ei kannata hoppuilla. Sitä joutuu kuitenkin vartomaan omaa vuoroaan ennen kuin edes pääsee kauppaan sisälle. Matkalla vastaan tulee tämä kaunis kukkaköynnösaita erään talon portin pielessä.    

Vedenkeitin

Torstai 19.3. Kyllä, kuvassa on vedenkeitin täynnä sitruunanpaloja. Nyt ei kuitenkaan tehdä sitruunavettä vaan poistetaan kalkkisaostumia keittimestä. Roomassa on varsin kovaa eli kalkkista vettä, joten vedenkeittimen ollessa ahkerassa käytössä näin etätyöaikana, saostumia kertyy äkkiä, vaikkei vettä jättäisikään seisomaan keittimeen. Kiehauttamalla sitruunat vedenkeittimessä on kalkki kuitenkin muisto vain!

Kuvakaappaus

Perjantai 20.3. Ensimmäinen täysi viikko etätyötä on takana ja kaikki sujuu. Viikonloppu on hyvä aloittaa teekupin kanssa kuuntelemalla, mitä naapuriston dj tänään tarjoaa parvekeyleisölle. Italialaisten ikivihreiden jälkeen siirryn paikalliseen YLE Areenaan, josta löytyy riemukseni jaksoja yhdestä lapsuuteni lempisarjasta. Buon divertimento!   

Yksi ajatus artikkelista “#ANDRÀTUTTOBENE ELI ETÄTÖISSÄ INSTITUUTILLA”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: