Neljä sukupolvea suomalaistutkijoita Pompejissa

Paavo Castrén, klassillinen filologian emeritusprofessori (Helsingin yliopisto), EPUH-projektin johtaja vuosina 2002-09

Teksti perustuu kirjoittajan 7.4.2021 pitämään italiankieliseen esitelmään EPUH - Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis -projektin julkaisun esittelytilaisuudessa, jonka tallenne on katsottavissa täällä.

Jo kauan on Pompeji ollut erityisen kiinnostuksen kohteena suomalaisen yleisön keskuudessa, olipa sitten kysymyksessä tutkimus tai matkailu. Suomellahan on Pompejin tutkimuksessa jo pitkät perinteet, monet Pompejia koskeneet näyttelyt ovat keränneet ennätysyleisöjä, ja luennot, näyttelyoppaat, tietoteokset ja ohjatut matkat ovat tehneet Pompejin ja sen tutkimuksen tutuiksi myös suurelle yleisölle.

Ensimmäisenä suomalaisena Pompejin menneisyyttä tieteellisessä mielessä ryhtyi tutkimaan kielentutkija Veikko Väänänen, josta myöhemmin tuli Helsingin yliopiston romaanisen filologian professori. Hän vietti 1930-luvulla puolisonsa Helen Väänäsen kanssa useita vuosia Napolissa ja Pompejissa ja solmi ystävyyssuhteita arkeologien ja piirtokirjoitustutkijoiden kanssa. Erityisen läheisesti hän ystävystyi Matteo della Corten kanssa, joka silloin valmistautui jatkamaan saksalaisten tutkijoiden Karl Zangemeisterin ja August Maun aloittamaa Pompejin seinäpiirtokirjoitusten julkaisuhanketta.  Väänänen kiinnostui seinäpiirtokirjoitusten kielestä, toisin sanoen Pompejissa puhutusta latinan kielestä.

Matteo della Corte ja Veikko Väänänen. Kuva: Helen Väänänen

Vuonna 1935 ilmestyneessä väitöskirjassaan hän osoitti, että Pompejissa puhutussa kansankielessä esiintyi jo merkkejä siitä kehityksestä, jota oli pidetty ominaisena vasta myöhäisantiikin kansankielelle tai suorastaan romaanisille kielille. Esimerkkeinä voitaisiin mainita sijamuotojen välisten rajojen hälveneminen, tavujen pituudelle perustuvan rytmin katoaminen, vokaalien keston sekoittuminen ja eräiden konsonanttiryhmien yksinkertaistuminen. Väänäsen tutkimus saavutti kansainvälistä huomiota – siitä otettiin kokonaista kolme painosta – ja Väänäsen nimi tuli tunnetuksi Pompejissa. 

Vuonna 1959 Veikko Väänänen valittiin johtajaksi Suomen Rooman-instituuttiin, joka oli perustettu vain viisi vuotta aikaisemmin. Keväällä 1961 hän piti roomalaisen epigrafiikan kurssin yhdelletoista opinnoissaan edistyneelle klassillisen filologian opiskelijalle. Uskoakseni hän olisi halunnut tämän ryhmän kanssa jatkaa Pompejin seinäpiirtokirjoitusten tutkimusta, ehkä vähän entistä laajemmassa kontekstissa. Tämä olisi kuitenkin tullut taloudellisten vaikeuksien kanssa kamppailevalle uudelle instituutille liian kalliiksi, ja siksi tyydyttiin tutustumaan mahdollisimman moniin piirtokirjoitustyyppeihin ja päädyttiin lopulta Palatiumin keisaripalatsien seinäpiirtokirjoituksiin, jotka todettiin puutteellisesti julkaistuiksi tai kokonaan julkaisemattomiksi.

Tämä ryhmä, johon kuuluivat myös tulevat professorit Paavo Castrén ja Heikki Solin, teki maaliskuun lopulla 1961 pitkän retken Pompejiin ja muihin arkeologisesti kiinnostaviin Campanian ja Lucanian kohteisiin. Pompejissa oli silloin mahdollista tutustua moniin taloihin, joiden avaimet olivat mukanamme seuranneen vartijan hallussa. Rouva Helen Väänänen, joka oli taitava valokuvaaja, seurasi ryhmän mukana ja valokuvasi monia kohteita ja yksityiskohtia, joita ei enää ole olemassa.   

Matkan jälkeen Väänänen kutsui minut työhuoneeseensa, antoi minulle joitakin Pompejia koskevia eripainoksiaan ja artikkeleitaan ja rohkaisi minua jatkamaan Pompejin tutkimusta. Niinpä tein seuraavana vuonna pro gradu -tutkielmani Pompejin näyttelijöiden ja musikanttien sosiaalisesta asemasta ja palasin Roomaan tutkimaan Palatiumin graffitoja. Yhdessä kollegani Heikki Solinin kanssa, joka alkoi tutkia Campanian piirtokirjoituksia, muodostamme siis suomalaisten pompejintutkijoiden toisen sukupolven.

1960-luvun alku oli suurten muutosten aikaa Pompejin arkeologisessa hallinnossa. Käyntimme aikana maaliskuussa 1961 Pompejin ja Napolin Arkeologisen Kansallismuseon johdossa oli vielä Amedeo Maiuri, joka oli astunut virkaan jo 1924 mutta joka juuri tuona vuonna jäi eläkkeelle ja kuoli kaksi vuotta myöhemmin. Matkan aikana Väänäset kävivät tapaamassa ehkäpä viimeistä kertaa Matteo della Cortea, joka kuoli alkuvuodesta 1962. Maiurin seuraajaksi Napolin ja Pompejin ylimpänä arkeologisena virkamiehenä tuli Alfonso de Franciscis.

Maisteriksi valmistuttuani jatkoin opintojani Helsingissä, suoritin asevelvollisuuteni ja julkaisin Palatiumin tutkimusteni tuloksena Tiberiuksen palatsin seinäpiirtokirjoitukset.

Sillä välin Veikko Väänänen oli suostunut lähtemään vielä kerran vuodeksi Institutum Romanum Finlandiaen johtajaksi sillä ehdolla, että minä tulisin hänen assistentikseen vuoden 1969 kevääksi. Hän oli sopinut Vatikaanin arkeologisten tutkimusten johtajan Filippo Magin kanssa, että julkaisisimme Vatikaanin Automuseon alta löytyneen hautausmaan piirtokirjoitukset. Väänäsellä oli paljon tieteellisiä töitä, ja työn johtaminen jäi minun huolekseni. Vuonna 1973 luovutimme teoksen Le iscrizioni della Necropoli dell’Autoparco Vaticano paavi Paavali VI:lle juhlallisella yksityisvastaanotolla.

Piirtokirjoitusjulkaisun luovutus paavi Paavali VI:lle. Kuva: Vatikaani/Institutum Romanum Finlandiae

Kesästä 1969 lähtien saatoin lopultakin omistautua Pompejin kunnallishistorian tutkimukselle, joka perustui eri lähteistä kaivamiini Pompejissa roomalaisaikana (noin 80 eKr. – 79 jKr.) eläneiden henkilöiden nimiin. Onnistuin identifioimaan kaikkiaan noin 6 000 henkilönimeä, jotka olivat ainakin summittaisesti ajoitettavissa ja jakautuivat 479 sukunimen alle. Nimistä suurin osa kuului kaupungin johtaviin luokkiin kuuluneille henkilöille, siis kaupunginneuvoston, ordo decurionumin, jäsenille.

Kohta aloitettuani työni tapasin ranskalaisen tutkijan Jean Andreaun, joka oli juuri saattamassa loppuun massiivista tutkimustaan Pompejin pankkiirin Caecilius Iucunduksen liikeasioista, ja havaitsimme voivamme auttaa toisiamme. Kaikissa Iucunduksen puutauluina säilyneissä dokumenteissa oli nimittäin kymmenen todistajaa, jotka olivat kirjoittaneet nimensä sosiaalisessa arvojärjestyksessä. Yhdessä hautakirjoitusten kanssa, joissa ilmeni puolestaan perhesuhteita, nämä dokumentit muodostivat merkittävän osan aineistostani. Jean Andreaun avulla tutustuin myös professori Ettore Leporeen, joka aikaisempina vuosina oli kirjoittanut hyvin mielenkiintoisia artikkeleita Pompejin sosiaali- ja taloushistoriasta ja joka osasi antaa minulle hyviä neuvoja aineistoni hyödyntämiseksi tuossa mielessä.

Jo aikaisemmin olin tutustunut toiseenkin tärkeään napolilaiseen professoriin Marcello Giganteen, joka osoittautui erinomaiseksi välittäjäksi pyrkiessäni solmimaan suhteita Pompejin arkeologisten viranomaisten kanssa. Siihen aikaan ei nimittäin ulkomaalaisen ollut lainkaan helppoa saada tutkimuslupaa Pompejissa. Viranomaisten mielestä aineisto, jota ei vielä ollut julkaistu viimeistellyssä muodossa, piti säästää italialaisia ja mieluiten paikallisia tutkijoita varten. Sitä paitsi oli usein vaikeaa saada minkäänlaisia tietoja kaivauksista, jotka olivat päättyneet vuosia aikaisemmin mutta joita ei vielä ollut julkaistu. Minun tapauksessani tärkeimmät olivat Nucerian portin ulkopuolella olleen hautausmaan piirtokirjoitukset. Hautausmaa oli kaivettu Amedeo Maiurin johdolla jo 1950-luvun alussa, mutta sitä ei ollut vielä julkaistu.

Aluksi minulle sanottiin, että hautakirjoitusten julkaiseminen oli varattu eräälle paikalliselle tutkijalle, joka alueen arkeologisen johtajan de Franciscisin mielestä oli ”kunnon poika”. Näin tärkeän aineiston osan menettäminen olisi ollut työni kokonaisuuden kannalta kohtalokasta, mutta professori Gigante onnistui taivuttamaan johtajan muuttamaan mieltään sillä ehdolla, että tulisin heti esittelemään tälle tutkimusohjelmani. Tapaaminen sujui ystävällisissä merkeissä, ja sain luvan mennä heti kaivausten arkistoon tutustumaan alueen kaivauskertomukseen. Tein näin, mutta juuri tuo Nucerian portin hautausmaan kaivauskertomus sattui puuttumaan arkistosta. Eräs virkamies arveli, että se oli ehkä jäänyt pelottavan Amedeo Maiurin kotiin, eikä kukaan ollut uskaltanut pyytää tätä tai perikuntaa luovuttamaan sitä arkistoon. Välttyäkseni lisäviivytyksiltä ainoana mahdollisuutenani oli mennä heti suoraa päätä hautausmaalle ja kopioida kaikki hautakirjoitukset suoraan hautakivistä. Onnistuin tekemään sen yhdessä päivässä, eikä virheitäkään tullut.

Jo ennen väitöskirjani Ordo populusque Pompeianus. Polity and Society in Roman Pompeii julkaisemistaesittelin sen tuloksia lukuisissa seminaareissa ja kansainvälisissä kongresseissa. Sen kenties hyödyllisin osa oli Pompejin perheiden luettelo, jonka pohjalta oli mahdollista tutkia perheiden yhteiskunnallista asemaa ja sukulaisuussuhteita.

Tässä vaiheessa syntyi suomalaisten pompejintutkijoiden ”kolmas sukupolvi”. Antero Tammisto, joka on historioitsija, latinisti ja vannoutunut ornitologi, alkoi tutkia Pompejin seinämaalauksissa esiintyviä lintuaiheita ja julkaisi vuonna 1997 niistä perustavaa laatua olevan tutkielman. Myöhemmin hän omistautui yhdessä neljänteen tutkijasukupolveen kuuluvan Ilkka Kuivalaisen kanssa Marcus Lucretiuksen talon seinämaalausten tutkimiseen ja tuli vuonna 2009 Pompeji-projektimme johtajaksi. Vuonna 1997 historioitsija Liisa Savunen julkaisi Suomen Rooman-instituutin silloisen johtajan Päivi Setälän rohkaisemana väitöskirjan Pompejin naisten osuudesta kaupungin sosiaalisessa ja taloudellisessa elämässä ja osoitti sen olleen merkittävää, kuten oli ollut odotettavissakin.

”Neljäs suomalainen tutkijasukupolvi” on lopulta Helsingin yliopiston projektin sukupolvi. 1990-luvun puolivälissä päätettiin Pompejin arkeologisen alueen silloisen johtajan Pietro Giovanni Guzzon kokoonkutsumassa kokouksessa Ravellossa, että myös ulkomaiset tutkijaryhmät voisivat entistä helpommin saada tutkimus- ja kaivauslupia Pompejissa.  Ehtona oli, että ottaisivat vastuulleen kokonaisia insuloita pelkkien yksittäisten talojen sijasta. Lisäksi suositeltiin, että tutkittaisiin ensi sijassa jo aikaisemmin esiin kaivettuja alueita, jotka oli vain puutteellisesti julkaistu.

Käytännöllisistä syistä suomalaiset tutkijat eivät olleet ensimmäisten joukossa kiirehtimässä aloittamaan omia kaivauksia. Mutta kun vuonna 1998 Helsingin Ulkomaisen taiteen museossa järjestettiin Pompejista ja Herculaneumista löytyneiden korujen näyttely, näyttelyn mukana seuranneet italialaiset tutkijat esittivät suomalaisille kollegoilleen lämpimän kutsun osallistua uusiin tutkimuksiin muistuttaen näitä vanhoista perinteistä. Kutsu otettiin innokkaasti vastaan ja alettiin heti valmistautua lähtemään liikkeelle. Vuoden 2000 aikana järjestimme sarjan kokouksia ja seminaareja, joihin kutsuimme sekä kotimaisia että ulkomaisia asiantuntijoita, kuten jo mainitun Jean Andreaun, äskettäin Pompejin ”sourcebookin” kirjoittaneen Alison Cooleyn, St. Étiennen yliopiston professorin William van Andringan ja Pompejin kaivausten silloisen johtajan Antonio Varonen.

Vuonna 2002 Helsingin yliopisto myönsi alkurahoituksen kaivaushankkeelle, ja rehtori Kari Raivion esittämään pyyntöön saatiin Pietro Giovanni Guzzolta heti myöntävä vastaus. Helsingin yliopiston osoittaman myönteisen suhtautumisen takia hanke sai nimen Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis eli EPUH. Myöhemmin myös Suomen Akatemia, Suomen Kulttuurirahasto ja lukuisat yksityiset säätiöt ovat tukeneet hanketta taloudellisesti.

Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis-tutkimusryhmä vuonna 2002. Kuva: EPUH

Myöskään tutkimuskohteen täsmällinen valinta ei ollut helppoa. Ajattelimme aluksi, että voisimme ryhtyä etsimään Pompejin satamaa, joka olisi voinut antaa aivan uusia tietoja kaupungin talouselämästä ja tärkeistä kaupallisista suhteista. Tämä ehdotus osoittautui kuitenkin vaikeaksi toteuttaa, koska sataman sijaintia ei toistaiseksi tunneta. Se saattaa sijaita yksityisellä alueella, ja oli olemassa vaara, ettei sitä lainkaan löydettäisi.

Toisena mahdollisuutena harkitsimme Pompejista löytyneiden ja Välimeren eri alueilta peräisin olevien viiniamforoiden tutkimusta. Kävi kuitenkin ilmi, että amforoita oli usein siirretty paikasta toiseen, eikä ollut varmoja tietoja siitä, mistä ne oli alun perin löydetty. Antonio Varonen neuvosta ja Ravellon kokouksen suosituksen mukaisesti päädyimme vihdoin insulaan IX,3, jonka pinta-ala on noin 3300 m2 ja jonka tärkeimmän osan muodostaa vuosien 1846 ja 1871 välillä esiin kaivettu Marcus Lucretiuksen talo.

Ensimmäisellä tutkimuskaudella syksyllä 2002 päätimme aloittaa tutkimukset juuri Marcus Lucretiuksen talosta. Osallistujat jaettiin neljään ryhmään: Arkeologisen ryhmän tehtävänä oli tutkia talon rakenteita, suorittaa vuoden 79 jKr. katutason alapuolella rajoitettuja kaivauksia ja tutkia paljastuneita löytöjä. Kartoitusryhmän tehtävänä oli valmistaa koko kaivausalueesta yksityiskohtainen kartta ja auttaa seinämaalauksia tutkivaa ryhmää fotogrammetrisessa dokumentoinnissa. Seinämaalauksia tutkivan ryhmän piti kopioida ja tutkia kaikki säilyneet seinämaalaukset, selvittää niiden aiheet ja suoritustavat. Valokuvausryhmä liikkui jatkuvasti kaivausalueella ja dokumentoi kaikki työvaiheet.

Vuodesta 2004 alkaen työhön osallistui myös Metropolia Ammattikorkeakouluun kuulunut EVTEK Muotoiluinstituutti, jonka työpanos osoittautui erittäin arvokkaaksi. EVTEKin asiantuntijat tekivät Marcus Lucretiuksen talosta kolmiulotteisen mallinnoksen, analysoivat seinämaalausten väriaineet ja liittivät yhteen kaivauksissa löytyneitä maalausfragmentteja. Olemme iloisia siitäkin, että näin olemme voineet toteuttaa sellaista yhteistyötä, jota on usein toivottu syntyvän yliopistojen ja ammatillisten oppilaitosten välillä.

Tämän hankkeen hedelmänä on syntynyt suomalaisten pompejintutkijoiden neljäs sukupolvi, jonka jäsenet ovat jo ennen lopullisten julkaisujen valmistumista kirjoittaneet ja julkaisseet tutkimuksia ja artikkeleita Pompejista myös väitöskirjoina. Mutta tästä he saavat itse aikanaan kertoa.

Expeditio Pompeiana Universitatis Helsingiensis-tutkimusryhmä vuonna 2011. Kuva: EPUH

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s