Juha Isotalo
väitöskirjatutkija, Turun yliopisto
Instituutin Amos Anderson-stipendiaatti 2021
”Jokaisella neurilla on ennalta määrätty aikansa, jolloin he – jos he niin haluavat – muuttuvat susiksi ja takaisin entiseen muotoonsa”, kirjoitti roomalainen maantieteilijä Pomponius Mela. Hän oli varhaisin roomalainen maantieteilijä. Hän kirjoitti aikansa tunnettua maailmaa ja kansoja kuvaavan teoksen De Situ Orbis noin vuonna 43. Siihen sisältyvässä osassa Chorographia hän kuvailee muun muassa Skyytian kansoja, joita neuritkin olivat. Mitä kauemmaksi Pomponius Mela etenee Roomasta, sitä erikoisemmiksi kuvaukset kehittyvät.
Pomponius ei kirjoittanut kansoista, jotka olisivat eläneet näin hänen omana aikanaan, eikä väittänyt esimerkiksi nähneensä, kuinka neurit muuttuvat ihmissusiksi. Hänen päälähteensä skyyttien kuvauksissa oli noin viisisataa vuotta varhaisempi kreikkalaisen historioitsija Herodotoksen (490/480 – 430/420 eaa.) Historiateos.
Historiateoksessa on kuvattu monien kansojen tapoja, historiaa, uskontoa ja erityispiirteitä. Neurien muodonmuutoksesta susiksi Herodotos kirjoittaa näin: “Nämä ihmiset voivat olla taikureita. Skyytit ja Skyytiassa asuvat kreikkalaiset sanovat, että kerran vuodessa jokainen neuri muuttuu sudeksi muutamaksi päiväksi ja sitten takaisin entiseen muotoonsa. He, jotka kertovat tämän eivät vakuuta minua. Mutta he kertovat näin ja vannovat sen olevan totta.”
Törmäsin näihin kuvauksiin tutkiessani Herodotoksen käyttämiä suullisia lähteitä Suomen Rooman-instituutissa Amos Anderson -stipendiaattina syksyllä 2021. Löydän oman väitöskirjani aiheesta, Historiateoksesta, kerta toisensa jälkeen uusia mielenkiintoisia tarinoita, jotka aikaisemmilla lukukerroilla olen ohittanut tai joiden merkitystä en ole noteerannut. Neurien lisäksi Herodotos kertoo myös ihmissyöntiä harjoittavista androfageista.
Minua kiinnosti kuinka väkivaltaisina ja verisinä joidenkin skyyttikansojen tavat esitetään ja mitä tarkoitusta se palvelee Historiateoksen tavoitteiden kannalta. Miksi joku haluaisi esittää oman elinympäristönsä vaarallisena ja väkivaltaisena?
Erityisesti Pomponius Mela nautiskelee verisellä kuvastolla skyyttien kuvauksessaan: ”Sisämaassa ihmisten rituaalinen käytös on karkeampaa ja maa pelloiksi auraamatonta. He rakastavat verenvuodatusta ja sotaa. Sotureilla on tapana juoda verta ensimmäisen tappamansa miehen haavoista. Mitä enemmän mies tappaa, sitä arvostetumpi hän on heidän keskuudessaan. Häpeän tunnuksista pahin, sen sijaan, on se, jolla ei ole kokemusta veren vuodattamisesta.” Hän toistaa myös Herodotoksen kertomuksen ihmissyöjistä kutsuen näitä antropofageiksi.
Hänen lähteensä oli Herodotoksen teos, josta yhtä raakaa kuvausta ei löydy. Mikä selittää Pomponius Melan tarpeen lisätä kierroksia ja kertoa kertomus vielä hurjemmassa muodossa satoja vuosia myöhemmin? Hän ei tiettävästi perustanut skyyttien kuvausta muihin lähteisiin kuin Historiateokseen, mikä olisi voinut selittää poikkeavuuksia.
On sanottu, ettei yhdelläkään kansalla olisi kuvauksia itse harjoittamastaan ihmissyönnistä. Kannibaali on aina toisaalla, vieras ja pelottava. Sanotaan myös, että ainoat ihmislihan syömisen tunnustavat ihmiset olisivat katoliset, jotka uskovat kirjaimellisesti transsubstantiaatioon. Toisen demonisointi korostaa omaa hyveellisyyttä.
Tällainen tulkinta sopisi skyytteihin ja heitä kuvaaviin roomalaisiin ja kreikkalaisiin kirjoittajiin. Kirjoittajien näkökulmasta rajaseutujen väkivaltaisuus selittää niiden asemaa rajaseutuna, vähemmän merkityksellisenä kuin sivistyneet kreikkalaiset ja roomalaiset alueet. Alueiden vaarallisuus voi selittää myös sen, miksi maista niiden takana ei tiedetä enempää.
Skyyttien omaa näkökulmaa on vielä vaikeampi päätellä jälkikäteen. Ehkä näiden tarinoiden kertominen on ollut tapa korostaa omaa urhoollisuutta: eletään vaarallisella alueella ja onnistutaan siitä huolimatta selviämään. Tai ehkä kuulijan on ajateltu tuomitsevan väkivaltaisen elämäntyylin. Siihen syyllistyminen on vieritetty naapurin niskoille. Oli miten oli, meidän ihmeeksemme näitä kertomuksia on säilynyt ja niihin voi suhtautua kuin Herodotos itse kertoo suhtautuvansa: ”Minä olen velvollinen kertomaan, mitä kerrotaan, mutta en ole suinkaan velvollinen kaikkea uskomaan”.
Kirjallisuutta:
Herodotos: Historiateos. 1–2. (Historíai.) Suomentanut ja esipuheella varustanut Edvard Rein. 4. painos (1. painos 1907–1910). WSOY 1997.
Pomponius Mela: De situ orbis. Englanniksi saatavilla esimerkiksi Chorographia Bk II, from Pomponius Mela’s Description of the World, translated by Frank E. Romer. University of Michigan Press 1998.
FENESTRA FINNORUM – NÄKÖALOJA VILLA LANTESTA 