KIELEN TAIKAA – MAAGISIA TEKSTEJÄ TUTKIMASSA

Saara Kauppinen,
FT, antiikintutkija, Helsingin yliopisto
Instituutin tutkijastipendiaatti 2021

Gianicolo-kukkulan juurella on pieni puoti, jonka oven päällä lukee suurin kirjaimin MAGIA. Ei ole vaikea arvata, mihin kaupan liiketoiminta keskittyy. Myös maineikkaassa Tombolinin kirjakaupassa myydään tutkimuskirjallisuuden ohessa esimerkiksi tarot-kortteja. Salamyhkäisenä pidetty magia limittyy suurkaupungin arkeen.

Antiikin magiaa tutkittaessa onkin pohdittu, mitä magia oikeastaan on ja miten se tulisi määritellä, sekä tarkasteltu, mitä antiikin kirjallisissa lähteissä sanotaan magiasta ja sen harjoittajista. Lisäksi on pohdittu, miten magia suhteutuu julkiseen uskontoon. Se mielletään usein uskonnon vastakohdaksi: salaiseksi ja kielletyksi. Mutta millaisena magia antiikin ihmisille näyttäytyi?

Tähän auttavat vastaamaan maagiset dokumentit, joista ensisijaisena aineistona tutkin ns. maagisia papyruksia ja kiroustauluja. Papyruskokoelman Papyri Graecae Magicae pääasiassa kreikankieliset tekstit on löydetty Egyptistä. Kyseessä on kokoelma loitsuja, hymnejä ja ohjeita, joista valtaosa on mitä ilmeisimmin tarkoitettu rituaalien suorittajien käyttöön. Kyseessä ei ole yhden tekijän laatima ohjekirja vaan joukko tekstejä eri alkuperistä. Loitsuihin liittyy myös maagisia ”taikasanoja”, kuvia ja kuvioita. Eräs papyrusten ohjeista kuuluu näin:

Afroditen nimi, jota kukaan ei saa nopeasti tietää, on NEFERIEKI – tämä on nimi. Jos haluat voittaa puolellesi kauniin naisen, pysyttele puhtaana kolme päivää, uhraa suitsuketta, ja lausu tämä nimi. Lähesty naista ja lausu nimi seitsemän kertaa sielussasi kun katsot häntä, ja tällä tavoin onnistut. Mutta tee tämä seitsemän päivän ajan.

Kiroustauluilla tarkoitetaan kreikan- tai latinankielisiä loitsutekstejä, jotka on kaiverrettu ohuelle lyijylevylle (tosin muitakin materiaaleja käytettiin). Englanniksi kiroustauluista käytetään myös termiä binding spells. Tässä taustalla ovat kirouksiin liittyvät kreikan ja latinan sitomista tarkoittavat sanat. Kun haluttiin estää tekstissä mainittua henkilöä tekemästä jotakin tai menestymästä hankkeissaan, hänet siis ”sidottiin” loitsun voimin: sitominen vertautuu estämiseen ja paikoilleen pidättämiseen. Levyt usein käärittiin rullalle ja toisiaan myös lävistetiin nauloilla – tämäkin liittyy estämiseen ja vahvistaa sitä. Valmiita kiroustauluja laitettiin esimerkiksi hautoihin tai vaikkapa lähteisiin, sillä vainajien ajateltiin vievän viestin magiassa keskeisille maanalaisille jumalille ja lähteet ja kaivot toimivat vesireitteinä manalaan. Kirouksiin turvauduttiin mm. oikeusjutuissa, liike-elämässä, kilpa-ajoissa ja rakkauselämässä.

Näiden tekstien kieltä tutkimalla selvitän toimijuutta antiikin magiassa. Toimijuudella tarkoitetaan henkilöllä olevaa kykyä ja mahdollisuutta toimia vapaan tahtonsa mukaan. Käsite soveltuu erityisen hyvin magian tutkimukseen, sillä aikalaislähteissä magia näyttäytyy usein epäilyttävänä pienten piirien puuhasteluna, mutta toisaalta edellä esitelty aineisto paljastaa, että magian käyttö oli varsin arkipäiväistä sosiaaliluokkaan katsomatta. Toimijuuden tarkastelu auttaa ymmärtämään tätä ristiriitaa. Rituaalisen toimijuuden osa-alueita ovat 1. ulkoa määritelty toimijuus: miten yhteisö näkee ja määrittää yksilön eli magian harjoittajan toimijuuden, 2. yksilön eli rituaalin suorittajan kokema toimijuus ja 3. välineellinen toimijuus eli kanavoiminen: ajateltiin, että jumaluus saattoi asettua rituaalissa käytettyyn esineeseen.

Loitsuissa tapahtuu kaikenlaista meidän silmissämme värikästä, jännittävää ja yllättävääkin. Yksi kiroaa ihmisen, joka varastaa hänen viittansa. Toinen haluaa sytyttää vastustamattoman himon ja viedä naapurinsa vaimon. Kolmas haluaa sotkea kilpailevan tavernanpitäjän bisnekset. Loitsujen tukena käytettyjen seosten aineisosat ovat kuin satujen taikureiden kirjoista: elävä sammakko, limaa lehmän turvasta, iibislinnun aivot, pala mustan pässin oikean etujalan sorkkaa. Kaikki tämä on kiehtovaa ja kiinnostavaa, mutta kielentutkijalle erityisen innostavaa on tarkastella sitä, miten asiat loitsuissa esitetään.

Rituaalitoimintaan liittyi ääneen lausuttu loitsuosuus, mutta myös kirjoittamisella aktina on merkitys. Sanoilla on samaa välineellistä toimijuutta kuin rituaalin esineillä. Tarkastelen kielellisten yksityiskohtien kautta sanojen voimaa ja tätä tekstin ja äänen yhteyttä.

Lingvistiikassa pragmatiikka tarkastelee mm. sitä, miten konteksti vaikuttaa merkitykseen. Tämä on rituaalitekstejä tarkastellessa keskeinen tekijä, sillä esimerkiksi ääneenlausutusta osuudesta annetaan loitsuissa usein tarkat ohjeet ja lausutun ajateltiin vaikuttavan loitsun toimivuuteen. Sanomalla jotakin tiettyä jollakin tietyllä tavalla ajateltiin, että se myös konkreettisesti tehtiin. Tätä sanojen, tekojen ja toiminnan suhdetta on tarkasteltu ns. puheaktiteoriassa, jonka mukaan puheakti, kuten käskeminen tai väittäminen, on kielellinen teko. Magiassa kirjoitettu teksti on itsessään merkityksellinen, mutta kun toisaalta myös puhutuille osuuksille annetaan tarkkoja ohjeita, aineisto on erityisen mielenkiintoinen niin tekstin, puheen kuin puheaktien kannalta.

Kun viettää päivänsä analysoimalla kielellisiä yksityiskohtia ja lukemalla niihin liittyvää tutkimusta ja sitten iltakävelyllä kävelee pienen magiapuodin ohi, tuntee liikkuvansa Rooman eri kerrostumien, aikojen ja ajatusmaailmojen välillä. Arkinen ja salaperäinen, inhimillinen ja jumalallinen sekoittuvat toisiinsa, kuten tässä Englannin Bathista löydetyssä roomalaisessa kiroustaulussa, jossa kylpylävieras on kokenut ikävän yllätyksen:

Docimedis, jolta on viety kaksi käsinettä, pyytää, että varas menettää järkensä ja näkönsä jumalattaren temppelissä.