NOJATUOLIMATKA SANTA MARIA SOPRA MINERVAAN

Risto Nordell
Musiikki- ja kulttuuritoimittaja

Roomassa on kirkkoja enemmän kuin vuodessa päiviä. Monien suosikkikirkkojeni joukosta valitsen tällä kertaa nojatuolimatkani kohteeksi Santa Maria sopra Minervan. Viimeksi pääsin käymään tässä remontin kourissakin vaikuttavaan pyhäkköön residenssijaksollani Villa Lantessa joulukuussa 2022.

Seison mielikuvissani Piazza della Minervalla. Rooman talvitaivas on sees, ja sen sini on hukuttavan syvä. Takanani kohoaa yksi Urbs Aeternan ikiaikaisista tunnusmerkeistä, yli 2000 vuotta vanha Pantheon. Se on nykyisin kristillinen kirkko Santa Maria ad Martyres.

Edessäni oleva Santa Maria sopra Minerva on Rooman ainoa goottilainen kirkko. Mutta ennen kuin astun sisälle kirkkoon, pitää toki puhua elefantista.

Piazza della Minervalla seistä pönöttää yksi Rooman erikoisimmista nähtävyyksistä: marmorinorsu, jonka selästä kohoaa 500-luvulta peräisin oleva egyptiläinen obeliski eli korkea pylväs. Obeliskit edustivat egyptiläisille elävää jumaluutta, faaraon elinvoimaa ja kuolemattomuutta, sekä duaalisuuden ja tasapainon käsitettä. Norsun on suunnitellut Gian Lorenzo Bernini, ja sen veisti eräs hänen oppilaistaan vuonna 1667.

Santa Maria sopra Minervan remontti on vielä kesken, ja nyt mielikuvissani astun sisään kirkon takaovesta. Se vie minut suoraan pääalttarin oikealla puolelle.

Kirkossa on hämärää ja kaunista, ja siellä tuoksuu hyvältä. Näen päälaivan lisäksi kaksi sivulaivaa. Päälaivaa reunustavat majesteettiset marmoripylväät, ja kirkon katto hohkaa syvänsinisenä taivaana, jonne on maalattu tähtitaivas.

Sen taivaan sini on yhtä syvä kuin oikean taivaankin, jota katselin juuri kirkon ulkopuolella.

Ensimmäinen kirkko tälle paikalle rakennettiin pakanallisen Isiksen temppelin päälle ja Minervan temppelin läheisyyteen 700- tai 800-luvulla. Jälkimmäisestä johtuu kirkon nimi Santa Maria sopra Minerva, sananmukaisesti Minervan päällä.

Nykyinen goottilaistyylinen kirkko alkoi rakentua 1200-luvun lopulla, jolloin kaksi dominikaaniveljeä Sisto ja Ristoro aloittivat rakennustyöt.

Käännän katseeni Santa Maria sopra Minervan pääalttarille ja näen kauniisti valaistun haudan. Se on Katariina Sienalaisen viimeinen leposija. Astun aivan haudan äärelle, sillä Katariina Sienalainen on minulle läheinen pyhimys ja hänen elämäntarinansa koskettaa minua.

Vuonna 1347 syntynyt Pyhä Katariina oli mystikko ja dominikaanitertiaari.  Katariinan kerrotaan nähneen uskonnollisia näkyjä jo pikkulapsena, ja seitsemänvuotiaana hän päätti pysyä koko elämänsä neitsyenä.

Katariina eli teini-iän erakkona vanhempiensa kodissa, omassa pienessä huoneessaan, jossa hän paastosi, rukoili ja mietiskeli. Hän liittyi dominikaanien maallikkosisariin ja teki laupeudentyötä köyhien ja sairaiden parissa.

Kerrotaan, että Katariina sai Kristukselta näkymättömän timanttisormuksen avioliiton merkiksi. Siitä alkaen hän koki olevansa sulhasensa Kristuksen lähettiläänä maailmassa. Hän puhui ja saneli kirjeitä sulhasensa nimissä sen aikaisen Euroopan tärkeimmille ihmisille, niin hengellisille kuin maallisillekin. 

Pyhä Katariina on myös yksi stigmaatikoista. Stigmaatikot ovat ihmisiä, joiden iholle ilmestyivät ristiinnaulitun Kristuksen kärsimyksen haavat.

Paavi Pius II kanonisoi Katariinan 26. kesäkuuta 1461. Katariina on yksi kuudesta Euroopan suojelupyhimyksestä pyhän Benedictus Nursialaisen, pyhän Kyrilloksen ja Methodioksen, pyhän Birgitan ja pyhän Edith Steinin kanssa, joka tunnetaan myös nimellä Ristin Teresa Bendicta.

Katariina Sienalainen on ruumiillisten vaivojen, sairauden, sairaiden ihmisten, keskenmenojen, hurskautensa takia pilkattujen ihmisten, seksuaalisten kiusauksien ja sairaanhoitajien suojeluspyhimys.

Katariina kannatti innokkaasti paavi Urbanus VI:n uudistuksia. Paavin kutsusta Katariina tuli Roomaan tehdäkseen siellä työtä kirkon hyväksi. Katariinan jo nuoruudesta asti heikko terveys heikkeni kuitenkin kovaa vauhtia, ja hän kuoli Roomassa uupumukseen 29. huhtikuuta 1380 vain 33-vuotiaana.

Katariina Sienalaisen haudalta kävelen alttarin vasempaan reunaan ja näen edessäni vaatimattoman hautakiven. Tänne on haudattu Fra Angelico, veli Angelico, joka tunnetaan myös kunnianimellä Beato Angelico. Hän on minulle läheisin Italian renessanssin maalareista. Fra Angelico liittyi jo 20-vuotiaana Fiesolessa dominikaaniveljestöön. Myös teologiaa opiskellut Fra Angelico työskenteli Firenzessä Cosimo de Medicin palveluksessa, ja Firenzessä on runsaasti hänen maalauksiaan. Niistä rakastan erityisesti San Marcon luostarissa olevia töitä. Fra Angelico maalasi jokaisen luostariveljen keljan seinälle yhden uskonnollisen maalauksen. Kaikkein vaikuttavin ja tunnetuin maalauksista, Marian ilmestys, on esillä San Marcon luostarin dormitorion portaikossa aivan portaiden yläpäässä. Tuon maalauksen näkeminen luonnossa on ollut minulle yksi suurimmista taidekokemuksista koskaan, ja vieläkin sen muisteleminen liikuttaa minua.

Fra Angelicon töissä on ylimaallista rauhaa, samaa tunnetta, jota mielestäni on Roomassa toimineen Giovanni Pierluigi da Palestrinan musiikissa.

Santa Maria sopra Minervan kirkossa Roomassa talvinen hämäryys kurkistelee jo kirkon ikkunoiden takana. Mutta vielä pitää mainita Michelangelon ihmeen kaunis veistos, joka sekin on pääalttarin vasemmalla puolella. Veistoksen nimi on Ylösnoussut Kristus ja risti. Siinä Kristus seisoo hyvin ryhdikkäänä, ylväänä ja määrätietoisena ja kantaa lihaksikkailla käsivarsillaan ristiä. Veistoksessa on voimaa ja lujuutta. Alun perin Kristus on veistoksessa alasti, mutta se oli jossakin vaiheessa liikaa kirkonmiehille. Niinpä veistos on pilattu, kun Kristuksen alastomuuden peitoksi on veistetty epämääräinen rusehtava lannevaate. Sen tekijä on Michelangelon oppilas Daniele da Volterra.

Santa Maria sopra Minervan sivulaivat ovat täynnä aatelisten ja muiden merkkimiesten hautakappeleita. Siellä on esimerkiksi Capranica-suvun kappeli, jonne on haudattu suomalaissyntyinen markiisitar Irma Capranica, o.s. Castrén. 

Kävelen yhden hautakappelin eteen ja sujautan euron kolikon automaattiin valaistaakseni sen. Valot syttyvät ja näen kappelin kaikessa loistossaan. Tämä on Carafa-kappeli, jonka vuonna 1493 rakennutti hautapaikakseen kardinaali Oliviero Carafa. Carafat olivat napolilaista aatelissukua.

Äärettömän kauniin kappelin freskot ovat Filippino Lippin käsialaa. Lippin kardinaali Carafa valitsi Lorenzo de Medicin suosituksesta. Ylimpänä freskossa on kuvattu Neitsyt Marian taivaaseen ottaminen, ja alaosaa puolestaan hallitsee suurikokoinen Neitsyt Marian ilmestys. Freskossa on Neitsyt Marian ja enkelin lisäksi kuvattu paavi Paavali IV ja Tuomas Akvinolainen. 

Roomassa Santa Maria sopra Minerva -kirkossa ei pidä missään nimessä jättää käymättä. Kirkko on myös suomalaisille tärkeä, sillä vuodesta 1985 siellä on järjestetty Pyhän Henrikin muistopäivänä 19. tammikuuta ekumeeninen messu. Jos olisin nyt oikeasti Roomassa, piipahtaisin kirkkovisiitin jälkeen Tazza d’Orossa juomassa kupposen kenties Rooman parasta kahvia!

Kuvat: Risto Nordell

Lisää lukemista:
Simo Örmä: Pyhän Henrikin juhla Roomassa