Salonen freskot

Sain mahdollisuuden majoittua Villa Lanteen kun Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos järjesti kahden viikon (13.-26.5.2013) opintomatkan Roomaan. Tavanomaisten kohteiden ohella perehdyimme muun muassa pyhimys- ja pyhäinjäännöskultteihin sekä ihmeitä tekeviin kuviin. Kaupungissa on niin paljon esittelemisen arvoisia kohteita, että on mahdotonta listata tähän yksittäisiä suosikkeja. Se minulle kuitenkin matkan aikana selvisi, että pidän itse enemmän maanpäällisen kuin maanalaisen pyhän tutkimisesta. Katakombit eivät olleet minua varten. Jokaisella oli erilainen näkökulma ja jokainen löysi kohteista tutkimustaan hyödyntäviä aiheita, kenties näkökulmat jopa muuttuivat. Se mikä koko ryhmälle oli kuitenkin yhteistä, oli elämä Villa Lantessa.

Salonen katto
Salonen katto

Vaikka muutama ryhmän jäsen majoittuikin muualla kuin Suomen Rooman-instituutissa, vietettiin päivän kiertelyjen jälkeen usein aikaa yhdessä erityisesti Lanten keittiössä ja terassilla. Paitsi toisten tutkimusaiheet myös kokkaustaidot innoittivat toinen toistaan kokeilemaan taitojaan. Ja mikäs sen mukavampaa, kun raaka-aineet olivat tuoreita, herkullisia ja halpoja.

Pitkän historiansa ansiosta Villa Lante kiinnosti myös rakennuksena. On erittäin etuoikeutettua, että suomalaiset saavat nauttia Gianicolo-kukkulan kuuluisasta maisemasta. Itseäni kiehtoi eniten Salone-huone ja sen katosta kadonneet freskot.

Hertzianan freskot
Hertzianan freskot

Paitsi että freskot eivät ole kadonneet vaan ne löytyvät tänä päivänä Palazzo Zuccarista, jossa sijaitsee Saksan taidehistoriallinen instituutti, Biblioteca Hertziana. Pääsimme näkemään freskot paikan päällä ja täytyy sanoa, että kokemuksen jälkeen Salonen katto näytti tyhjältä. Freskot olivat säilyneet hämmästyttävän hyväkuntoisina ja värit olivat kirkkaita. Villa Lantesta freskot irrotettiin 1830-luvun lopussa, jolloin rakennus myytiin ranskalaiselle Madeleine Sophie Barrat’lle, Jeesuksen Pyhän Sydämen nunnajärjestön perustajalle. Salone-huoneen freskot eivät kuuluneet kauppaan mukaan ja ne myytiin Palazzo Zuccariin. Vaikka freskot on sommiteltu kattoon taidokkaasti ja niistä pidetään siellä hyvää huolta niin varsinkin teos, joka esittää Numa Pompiliuksen haudan löytymistä saa ajattelemaan niiden alkuperäistä kotia. Taustalla nimittäin näkyy Villa Lanten rakennus.

Numa Pompilius
Numa Pompilius

Juuri tämä historian verkostoituminen ja taideteosten provenienssi ovat Rooman mielenkiintoisimpia piirteitä, joissa taidehistorioitsijoilla riittää tutkimista. Kenties joku ryhmästämme vielä palaa Roomaan tutkimusaiheiden inspiroimana.

Henna Hietainen

Taidehistorian opiskelija

Jyväskylän yliopisto

 

 

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tavallista lämpimämmän syksyn jälkeen Roomassa odotellaan lumihiutaleita, jotka kulmabaarin pitäjän mukaan tulevat suoraan Suomesta. Vuoden ensimmäisiä kurssilaisia, Tampereen yliopiston kaupunkihistorian ryhmää, ei näytä kylmyys eikä raekuurot pysäyttävän. Museo- kirkko- ja muilla nähtävyyksillä juoksemisen lisäksi alkutalvella voi Roomassa lämmitellä myös instituutin vankkojen seinien sisällä: tänäkin vuonna ohjelma on runsasta.

Instituutin vuoden ensimmäinen tapahtuma ajoittui tammikuun 18. päivään, jolloin pidettiin johtajan tutkimusalaan liittyvä Family Matters -seminaari. Seminaarissa puhuivat tohtorit Marja-Leena Hänninen, Sabine Huebner ja Ville Vuolanto. 19. tammikuuta kokoonnuttiin hiukan toisenlaisissa tunnelmissa Santa Maria sopra Minerva -kirkkoon perinteiseen Henrikinpäivän messuun, jonka toimittivat suomalaisten kirkkojen johtajat, arkkipiispa Kari Mäkinen, arkkipiispa Leo ja piispa Teemu Sippo. Tänä vuonna ekumeenisessa messussa olivat mukana myös Turun Tuomiokirkon nuorisokuoro ja Chorus Cathedralis Iuniorum.

Kevään esitelmätilaisuudet alkavat tammikuun 30. päivä prof. Laura Chioffin luennolla, joka käsittelee Napolinlahden arkeologiaa ja historiaa. Helmikuussa kuulemme etruskien maalaustaiteesta prof. J. Rasmus Brandtin luennoimana. Maaliskuun esitelmän luennoitsijana on prof. Tancredi Carunchio, Amici di Villa Lante al Gianicolo ˗yhdistyksen puheenjohtaja, ja huhtikuussa luennoi tohtori Eeva-Maria Viitanen. Tarkemmat tiedot näistä ja muista luennoista päivittyvät kevään mittaan instituutin netti- ja Facebook-sivuille.

Helmikuussa käynnistyy taas tuttuun tapaan instituutin oma kolmikuukautinen tieteellinen kurssi. Kevään mittaan myös Jyväskylän ja Helsingin yliopistot pitävät omat kurssinsa ja instituutissa järjestetään muita tutkimusalaan liittyviä tieteellisiä seminaareja.

Januksen korva herkistyy tänä keväänä huhtikuussa, kun kuullaan tutuksi tulleen sarjan ensimmäinen konsertti. Toukokuussa kuullaan myös suomalaisia muusikkoja Rantatie-kvartetin konsertissa. Kesän alussa pidetään taas tuttuun tapaan opettajakurssi, tällä kertaa vuorossa ovat uskonnon opettajat.

Kevään ohjelma tarkentuu vielä, ja kerromme siitä varmasti lisää niin tässä blogissa kuin netti- ja Facebook-sivuillamme. Saa tykätä!

Parasta mahdollista alkanutta vuotta kaikille lukijoillemme toivottaa

Linda Jokela

Amanuenssin viransijainen

Primavera con amici di Villa Lante – Villa Lanten Ystävien kevät

Villa Lanten ystävät ry on Suomen Rooman -instituutin tukiyhdistys, joka on toiminut Suomessa aktiivisesti jo yli 30 vuotta vuodesta 1979 alkaen. Yhdistyksen kautta voi tutustua Suomen Rooman -instituutin toimintaan, Italian ja antiikin kulttuureihin, tieteeseen ja taiteeseen. Kevään 2013 esitelmissä paneudutaan romaanisen taiteen syntyyn ja vanhimman latinankielisen piirtokirjoituksen arvoitukseen. Esitelmäiltoihimme on vapaa pääsy!

Tiistaina 19.2.2013 klo 18.15 FT Teemu Immonen esitelmöi aiheesta ”Monte Cassino, Rooman ja romaanisen taiteen synty”. Immonen on väitellyt Monte Cassinon luostarin pääkirkon kuvaohjelmasta. Esitelmä pidetään yhdistyksen vuosikokouksen jälkeen. Keskiviikkona 13.3.2013 klo 18.15 puolestaan professori Heikki Solin valottaa uusimpia tutkimustuloksia aiheesta ”Praenesten soljen arvoitus”. Solin on yksi arvostetuimpia  roomalaisen epigrafiikan tutkijoita. Fibula Praenestina -solkeen on kaiverrettu vanhin säilynyt latinankielinen piirtokirjoitus, jonka autenttisuudesta on pitkään ollut kiistaa. Esitelmien paikkana toimii Helsingin yliopiston päärakennuksen auditorium  XII (Unioninkatu 34).

Suomen Välimeren tiedeinstituuttien yhteisiltama Mare nostrum pidetään huhtikuussa. Mukana ovat Villa Lanten ystävät ry ja Suomen Ateenan -instituutin ystävät ry. Tilaisuuden järjestäjä toimii tänä vuonna Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry. Tilaisuuden aika ja paikka päivitetään myöhemmin kotisivuillemme.

Sunnuntaina 10.3.2013 klo 13 järjestämme opastetun kierroksen Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyyn Michelangelo ja Sikstuksen kappeli. Piirustuksia ja taideteoksia Casa Buonarrotin kokoelmista Firenzestä. Opastus on maksullinen ja siihen tulee ilmoittautua etukäteen yhdistyksen sihteerille (yhteystiedot alla).

Villa Lanten Ystävät järjestää vuonna 2013 myös kaksi viikonmittaista jäsenmatkaa Italiaan. Kevään matka suuntautuu Sorrentoon ja Napolinlahdelle 18.05.-25.5.2013. Syksyn jäsenmatkalla tutustutaan länsimaiden varhaisimpaan historiaan Sardinian saarella 14.09.-21.09.2013.

Villa Lanten Ystäviin voi liittyä ottamalla yhteyttä sihteeriin! Tervetuloa mukaan!

Maria Tukia

LantenSitruunatSihteeri, Villa Lanten ystävät ry

Sähköposti: villalantenystavat(at)yahoo.com

Puhelin 0466362469

Kotisivut http://www.villalante.net

Villa Lante kirjamessuilla, osa 2

 

Torstaina 25.10. käynnistyy taas odotettu tapahtuma, kun n. 80 000 ihmistä suuntaavat neljän päivän aikana Helsingin Pasilaan  kirjamessuille. Suomen Rooman-instituutti on viime vuotiseen tapaan mukana menossa!  Vaikka olemme yksi liki 300:sta näytteilleasettajasta ja varmasti yksi pienimmistä, toivomme uusien ja vanhojen instituutin ystävien löytävän osastollemme kaikesta tarjonnasta huolimatta. Kirjojen kanssa kimpassahan ovat vanhat tutut Viini&Ruoka sekä Musiikki, ja tänä vuonna paikalla on myös Art Forum, josta voi ostaa itselleen vaikkapa taideteoksen kotiinviemisiksi. Kaikkea kiinnostavaa siis luvassa!

Osastollamme on sekä haastatteluja että workshop-tyyppistä ohjelmaa. Itsensä voi haastaa esimerkiksi koittamalla tunnistaa roomalaisia ja niistä vaikutteita saaneita helsinkiläisiä rakennuksia ja monumentteja tai opettelemalla togan pukemista! Sunnuntaina klo 12 myönnetään viimevuotiseen tapaan upeita pyhiinvaelluspasseja. Samassa yhteydessä keskiajantutkija Jesse Keskiaho alustaa Roomasta pyhiinvaelluskaupunkina. Päivittäin ohjelmassa on myös roomalainen kalenteri: jokainen haluava saa lisätietoa oman syntymäkuukautensa merkityksestä antiikin Roomassa ja ajankohtaan sopivan lentävän lauseen!

Kiinnostavia haastatteluja saadaan kuulla perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Perjantaina klo 14 dosentti Liisa Suvikumpu valottaa Rooman merkitystä suomalaisille kirjailijoille. Ketkä kirjailijat kävivät ikuisessa kaupungissa, ja mitä he sieltä löysivät? Lauantaina klo 13 FM Laura Nissinen haastattelee professori Paavo Castrénia mm. Villa Lanten suhteesta suomalaiseen antiikintutkimukseen, ja paria tuntia myöhemmin klo 15 kuulemme Aku Ankan historiakuvasta, kun aiheesta saapuvat keskustelemaan vt. asiamiehemme Eeva-Maria Viitasen johdolla lehden päätoimittaja Aki Hyyppä ja tietokirjailija Arto Kivimäki. Sunnuntaina klo 14 puolestaan saamme esimakua syksyllä 2013 kautensa aloittavan Villa Lanten tulevan johtajan tutkimusteemoista.

Viime vuonna saimme palautetta, että olisi mukavaa, jos osastoltamme voisi ostaa Rooma-aiheista kirjallisuutta kootusti. Saamanne pitää! Olemme ottaneet osastollemme myyntiin pienen otoksen viimeisen 10 vuoden aikana ilmestyneestä suomenkielisestä Rooma-aiheisesta tieteellisestä ja populaarimmasta kirjallisuudesta. Näiden kirjojen lisäksi myymme omaa tieteellistä julkaisusarjaamme Actaa, Villa Lante-historiateosta, Villa Lanten Ystävien vuosikirjaa sekä arkkitehtiopiskelijoidemme upeita postikortteja. Tämän vuoden erikoisuus on upea juliste, josta voi halutessaan leikata itselleen koottavan Villa Lanten! Juliste lienee monelle tuttu Lanten parlatorion seinältä, ja sen suunnittelivat alun alkaen Otaniemen arkkitehtiopiskelijat 1970-luvun alussa kerätessään rahaa Rooman-matkaansa varten. Nyt julisteesta on otettu hieman muokattu uusintapainos, jota on saatavilla messuilla rajoitettu erä. Tässäpä oiva joululahjaidea ystäville ja sukulaisille. Käteistä mukaan siis!

Lämpimästi tervetuloa kirjamessuille, ja osastollemme 7p51!

Johanna Rassi

Apulaisasiamies/Tiedotusprojektin koordinaattori

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Tiedettä kulmilla!

Roomasta, Villa Lantesta ja humanistisesta tutkimuksesta kiinnostuneita hemmotellaan Helsingissä syksyllä 2012, sillä luvassa on runsaasti kiinnostavaa ohjelmaa. Lisää Villa Lantea Suomelle! –projektin puitteissa olemme mukana peräti kolmessa tapahtumassa syys-talvella, ja lisäksi Rooma-ikäväänsä voi helpottaa Villa Lanten Ystävien tilaisuuksissa (lisätietoa www.villalante.org).

Helsingin Yliopiston Design capital-vuoden ajaksi Aleksanterinkadun ja Fabianinkadun kulmaan pystyttämä Tiedekulma on nerokas keksintö tuoda tiedettä ja tutkimusta esiin tyylikkäästi ja houkuttelevasti. Tiedekulma on paikka, jossa matalan kynnyksen tiedetapahtumat, Ihana Kahvila sekä Rosebudin kirjakauppa yhdistyvät rennoksi kokonaisuudeksi, joka kutsuu hengailemaan. Tiedekulmaan on helppo tulla ja sieltä on helppo lähteä, tosin vahingossa hieman viisastuneena. Vuosi on jaettu erilaisiin teemaviikkoihin, jotka rakentuvat useiden eri tahojen tuottamasta ohjelmasta. Tiedekulmassa esitellään tiedettä yleistajuisesti ja hauskasti, ja tavoitteena onkin saada tieteelle uudenlaista yleisöä. Lokakuun alussa Tiedekulmassa vietetään ”kulttuurien kirjo”-teemaviikkoa, joka pitää sisällään Villa Lante-päivän keskiviikkona 3.10. Ohjelmamme on rakennettu kohderyhmittäin, eli jokaiselle on jotakin!  Tiedekulman idea käy loistavasti yksiin tiedotusprojektimme omien tavoitteitten kanssa.

Villa Lante-päivän aloittavat historian ja latinan opettajien suunnittelemat ”Antiikin perintö Helsingin kaupunkikuvassa” –workshopit yläkoulu- ja lukiolaisryhmille. Niissä tutustutaan pienen kaupunkikierroksen ja tehtäväpaketin avulla Senaatintorin ympäristössä näkyvään antiikin jälkivaikutukseen ja opitaan, miten monin tavoin se edelleen näkyy. Workshopit alkavat klo 10 ja 11, niihin on ilmoittauduttu ennakkoon, ja ne on suunnattu erityisesti latinan ja antiikin historian kursseja opiskeleville ryhmille. Lounaan jälkeen klo 13.45 on vuorossa ensimmäisten vuosien opiskelijoille tarkoitettu infopaketti Villa Lanten tarjoamista kurssimahdollisuuksista.  Tilaisuudessa haastatellaan vanhoja kurssilaisia heidän kokemuksistaan. Tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään!

Työpäivän päätteksi kannattaa poiketa Tiedekulman Villa Lante-iltamiin, jotka alkavat 16.15. Luvassa on kaikille tarkoitettu ilta, jonka aikana instituutin piirissä tehtävää tutkimusta tuodaan monipuolisesti esiin. Tiedeiskujen puhujina tulessa ovat nuoret ja lahjakkaat väitöskirjantekijät Iida Kalakoski, Juha Tuppi, Laura Nissinen, Jesse Keskiaho ja Milla Bergström. Lyhyiden ja kuvapitoisten esitysten aiheet vaihtelevat Rooman vetovoimatekijöistä aina Vatikaanin arkistojen aarteisiin. Siinä sivussa voi nauttia pientä purtavaa, ahmia Villa Lante-tietoutta ja tavata ystäviä. Tulkaa ja tuokaa tututkin!

Lokakuun lopussa on vuorossa Suomen Rooman-instituutin toinen esiintyminen kirjamessuilla, ja tammikuussa 2013 olemme mukana Tieteiden päivillä. Niistä lisää tuonnempana!

Johanna Rassi

Apulaisasiamies

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Jotain uutta, jotain vanhaa

 

Syksy on käynnistynyt tieteellisissä merkeissä Gunnar af Hällströmin kansainvälisellä Lex credendi-seminaarilla ja syyskuun puolivälissä starttaa taas tuttuun tapaan instituutin oma Antiikin johdantokurssi. Lukuvuosi on tuonut mukanaan myös uutta henkilökuntaa: elokuussa instituutin lehtorina aloitti FT Ria Berg ja minä istun nyt Johannan työpöydän ääressä hänen valmistautuessa vastaanottamaan uutta perheenjäsentä.

Ensimmäiset työpäivät Lantessa ovat olleet totuttautumista uusin tehtäviin ja tähän huikaisevaan maisemaan, johon ei kai koskaan totu. Reilu vuosi sitten päättynyt harjoittelujakso on onneksi vielä osittain mielessä, mutta lupaan oppia joka päivä jotain uutta, vähintään nimeämään uuden kirkontornin horisontista…

Johdantokurssin lisäksi syksyn ohjelmassa on luvassa useita seminaareja, joista ensimmäinen on syyskuun lopussa pidettävä Italiassa toimivien suomen kielen opettajien seminaari, joka järjestetään yhteistyössä Suomen Rooman suurlähetystön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä CIMO:n kanssa. Seminaaria seuraa välittömästi toinen seminaari, Pauli Kettusen johtama Key Concepts of Welfare State. Lokakuussa Villa Lantessa kokoontuu myös Linacre Societyn seminaari.

Yleisötapahtumia syksylle on luvassa ainakin lokakuun 10. päivä, jolloin Dr. Rita Randolfi luennoi Lante-suvun  taidekokoelmista. 14. marraskuuta Napolin arkeologisen museon johtaja Valeria Sampaolo pitää esitelmän italialaisista ja saksalaisista Pompeji-piirustuksista 1700- ja 1800-luvuilla. Molemmat tilaisuudet järjestetään yhteistyössä Amici di Villa Lante al Gianicolo –yhdistyksen kanssa. Marraskuussa instituutti tarjoaa tilat myös Jyväskylän yliopiston ja Åbo Akademin yhteistyönä toteuttamalle keskiaika-kurssille.

Musiikki soi tänäkin syksynä Villa Lantessa: L’orecchio di Giano-sarjan ensimmäinen konsertti on 13. syyskuuta ja silloin kuulemme ainakin C.Ph.E. Bachia, Franz Joseph Haydnia, Frantisek Bendaa ja Malcolm Arnoldia huilulla ja cembalolla. Konserttisarja saa jatkoa 12. ja 23. lokakuuta sekä 6. ja 20. marraskuuta ja luvassa on niin uutta kuin vanhempaakin musiikkia. 12. joulukuuta on suunnitteilla Suomi 95 vuotta-juhlakonsertti, jossa kuullaan sellisti Jussi Makkosta ja hänen pianistiaan. Yleisötapahtumia päivitämme myös Facebook-sivuille aina tapahtumien lähestyessä.

Toivotan kaikille inspiroivaa syksyä vielä lähes kesäisestä Roomasta!

Linda Jokela

Instituutin toimistosihteeri (amanuenssin äitiysloman sijainen)

 

Santa Sabinan appelsiini

 

Parhaiten ovat muistissa äänet. Kävelyn ratina Gianicolon  karkealla hiekalla. Vihreän papukaijan rääkäisy. Trasteveren Pyhän Marian iltakellot. Hälytysajoneuvo alhaalla kaupungissa. Öinen lintukuoro, johon ei harmikseen enää muutaman yön jälkeen herää. Kello kaksitoista garibaldinojen kunniaksi jyrähtävä kanuuna, johon ei kuudessa viikossakaan totu.

Ja entä maisema, ikkunaluukkujen takana odottava loputtomien kattojen tanner ja kupolit, jotka aurinkoisina aamuina nousevat sumusta yksitellen? Alhaalla rinteessä joku kastelee artisokkiaan, ja Teveren rannan puut tekevät kuvaan vihreän raidan.

Entä kun iltapäivällä vuoret alkavat vihdoin erottua kaupungin takana tai kun juuri ennen auringonlaskua valot ovat syttyneet ja heijastelevat joesta? Tai iltamyöhällä, kun katujen varsissa on trattorioiden hilpeä-äänisiä pullistumia, tiivistettyä kanssaihmisyyttä päivänvarjojen, kuin sienen lakkien, alla?

Ja värit. Murrettua keltaista ja punaista ja wisterian lilaa kertyy kameran muistikortti täyteen, kun kuljemme kukkuloiden väliä kuusiviikkoisella  työjaksollamme Villa Lantessa, kirkkohistorioitsijamieheni Mikko ja minä. Olemme tulleet autolla Euroopan halki, pysäköineet Lanten portin pieleen ja kolmen tunnin välein käymme siirtämässä kiekkoa tuulilasissa.

Kävelemme kaupunkia laidasta laitaan, Paavalin mestauspaikan kautta Mussolinin Euriin, Caracallan kylpylän ohi katakombeille ja Borghesen puiston kautta takaisin. Testacchion kukkulalta palaamme harvemmin katseltua joenviertä Gianicolon mäelle. Villa Doria Pamphiljin puisto tarjoilee meille pinjojen pylväikön.

Puoli yhdeksältä iltaisin istumme Trasteveren Pyhän Marian penkkiin. Jos Jeesusta haluaa katsella, kannattaa se tehdä juuri Santa Maria in Trasteveressa, jossa hän katsoo alttariapsiksen mosaiikista takaisin niin rentona ja hyväntuulisena että. Aaltona nousee unelias, tunnusteleva Sant’Egidion yhteisön laulu, ja iltapalalle voi mennä Gli Amiciin, yhteisön ravintolaan, jossa kehitysvammainen Agina palvelee suorasukaisen toimeliaasti.

Minulla on työn alla postmodernin pyhiinvaeltajan muistikirja. Pastankeiton lomassa Lanten tutkimusryhmä tarjoilee sen peiliksi keskiaikaisten anekdoottien aarteita.

Lopulta kohtalokkaaksi käy tavallinen ilta-ateria Gli Amicissa. Perähuoneen äärimmäisessä nurkassa huoliteltu helmikaularouva syö yksin vaatimatonta illallistaan. Hän ilmiselvästi nauttii yhteisön vapaaehtoisten suurta arvostusta ja hymyilee heille hyväntahtoisesti mutta pidättyväisesti.

Rouvasta tulee siltä istumalta kirjoittamistaan odottavan romaanini päähenkilö. Kuljen hänen kuvitelluissa huoneissaan Gianicolon itäreunan talossa ja seurustelen hänen vieraittensa kanssa. Tärkein heistä on pyhä Sabina, jonka nimikkokirkon appelsiinilehdossa käyn viilentämässä kuumottavia ajatuksiani.

Kun olemme kotona Helsingin Tapanilassa, taputtelen autoa konepeltiin. Muistatko, kun keräsit ikkunasi peittoon Gianicolon plataanien mehua ja roskaa? Löytyisipä jostakin helmasi alta edes yksi kirottu, siunattu höytyvä.

Kaisa Raittila

Kirjailija

Työjaksolla Villa Lantessa keväällä 2012

 

Uusien ajatusten virrassa Villa Lanten Kulttuurikursseilla

Lokakuu on jo vuosituhansien ajan tunnettu parhaana ajankohtana viipyä Roomassa: tukahduttavan kesän jälkeiset syyspäivät, kuuluisat le ottobrate romane, suovat Ikuisen kaupungin kävijälle sateettomia kävelypäiviä, ajatuksenkeveitä iltoja, vähemmän turisteja ja enemmän roomalaisia. Samaan aikaan Pohjolassa kärvistellään syksyn synkissä tunnelmissa ja kiirehditään töissä, jotta kalenterivuosi, tilikausi ja deadlinet saadaan kunnialla selätettyä.

Ei olekaan sattumaa, että suositut Villa Lanten Kulttuurikurssit järjestetään aina juuri lokakuussa. Silloin suomalaisille yhteiskunnallisille vaikuttajille annetaan mahdollisuus päästä viikoksi Roomaan oppimaan uutta eurooppalaisista arvoista ja juurista, avartamaan näköaloja Suomea suuremmiksi. Intensiivikurssilla pumpataan omaan ajatteluun uutta verta opiskelemalla kaikkea sitä viisautta – ja hulluuttakin – jota nuo ”muinaiset roomalaiset” ovat ihmiskunnasta ja elämästä omaksuneet.

Yleiseurooppalaisen kulttuuriperinnön ja humanistisen sivistyksen laaja tuntemus ovat jälleen tärkeitä nykyajan yhteiskunnassa – nähdäkseen tulevaisuuteen on tunnettava menneisyytensä. Vastatakseen tähän haasteeseen Suomen Rooman-instituuttia ylläpitävä säätiö aloitti syksyllä 2006 Villa Lanten Kulttuurikurssit, joilla omien alojensa arvostetuimmat johtajat pääsevät oivaltamaan ja ajattelemaan rauhassa.
Kurssille kutsutut vaikuttajat ovat pitäneet lokakuisen Rooman antia ainutlaatuisena tilaisuutena. Kurssilaisten palautteet kertovat Villa Lantella olevan sellaista annettavaa, jota mistään muualta ei saa:

””Menneisyys meissä” -ajatus: roomalaisuus Suomessa, Rooman historian vaikutus nykyään, näköalan avartaminen, kestävät arvot, kehityslinjat yli 2000 vuoden takaa itseymmärryksemme perusta – huikeata.”

””Ei mitään uutta auringon alla” on tärkeä oivallus kaikissa ammateissa ja asemissa.”

”On mahtavaa päästä viikoksi miettimään muuta kuin omaa työtä silti kehittäen itseään enemmän kuin vuosiin.”

”Tärkeää on irrottautuminen Suomesta ja uusien ajatusten virta.”

”On upeata saada oppia itseään sivistäen ja seurustella kulttuuri-ihmisten kanssa.”

Villa Lanten kirjastossa pidettävät luennot, pitkät ja hartaat kaupunkikierrokset, kohde-esittelyt, retket kaupungin ulkopuolelle ja kurssilaisten omat, etukäteen valmistellut puheenvuorot antavat ainutlaatuisella tavalla uusia avaimia kulttuuristen jatkumoiden ja eurooppalaisen identiteetin ymmärtämiselle. Viikon aikana perehdytään niin antiikin yhteiskuntamallin merkitykseen, keskiaikaisten pyhimysten vaikutukseen nykyään, paavin vallan ytimeen, 2000-luvun Italian ilmiöihin kuin dolce vitan historiaan.

Renessanssihuvila Villa Lantessa toimivasta Suomen Rooman-instituutista on tullut tiedeosaamisen ohella myös kulttuuriosaamisen ikoni: Villa Lanten Kulttuurikurssin käyneet muodostavat suomalaisen sivistyneen johtajiston ytimen. Lokakuista kulttuurimatkaa Roomaan voi toki suositella kenelle tahansa, eikä sivistävään lokakuuhun Roomassa olekaan enää kuin seitsemisen kuukautta aikaa…

Dosentit Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu ovat johtaneet Villa Lanten Kulttuurikursseja vuodesta 2006 lähtien.

Villa Lanten Ystäväksi!

 

Vietin Villa Lantessa kolme kuukautta ja kolme viikkoa Suomen Rooman -instituutin järjestämillä antiikintutkimuksen kursseilla vuosina 2007 ja 2010. Villa Lante tarjosi upeat puitteet opiskelulle ja tutkimukselle. Erityisesti mainittakoon viehättävä ympäristö, hyvät yhteydet ja verkostot muihin instituutteihin sekä kannustava yhteisö, joka otti uudet tulijat vastaan avosylin.

Suomessa iski Rooman kaipuu. Vaivaan on auttanut matkustus ja yhdistystoiminta – toimin nyt neljättä vuotta Villa Lanten Ystävät ry:n sihteerinä.

Suomen Rooman -instituutin tukiyhdistys, Villa Lanten Ystävät ry (VLY), on pitänyt Roomaan tiivistä yhteyttä jo yli 30 vuoden ajan. VLY tukee ja tekee tunnetuksi Suomen Rooman -instituutin toimintaa sekä edistää jäsentensä Italian ja antiikin kulttuurien tuntemusta. Yhdistys myöntää instituutille  vuosittaisen  avustuksen ja väitöskirjantekijälle stipendin, joka on tarkoitettu mm. Roomassa tehtävään aineiston keruuseen.

Villa Lanten Ystävät järjestää jäsenilleen esitelmätilaisuuksia, näyttelykierroksia, konsertteja, juhlia ja matkoja. VLY:n yleisöluennot ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Monipuoliset esitelmäaiheet liittyvät Italian ja antiikin kulttuureihin ja historiaan. Tilaisuuksissa esittäytyvät mm. tutkijat Villa Lanten hankkeista ja VLY:n omat stipendiaatit. Myös Suomen Rooman -instituutin johtaja Katariina Mustakallio ja intendentti Simo Örmä ovat vierailleet tilaisuuksissamme.

VLY:n kevään ohjelman aloittaa stipendiaattimme FM Hanna-Leena Tikkanen, joka esitelmöi väitöstutkimuksestaan ”Yhteisellä ristiretkellä bolshevismia vastaan”: Suomen ja Italian suhteet 1940-44. Maaliskuussa yliopistonlehtori Ville Vuolanto tulee kertomaan aiheesta ”Lapsi ja arki Rooman keisarikaudella – leikki, työ, koulu”. Huhtikuussa on vuorossa Suomen Välimeren tiedeinstituuttien yhteistilaisuus, Mare Nostrum.  Illan teemana on kulttuurien yhteentörmäykset ja vuorovaikutus Välimeren alueella. VLY:n puhujana on professori Jaakko Hämeen-Anttila aiheenaan ”Kulttuurien kohtaaminen käännösten kautta: Mesopotamia, Kreikka, arabit”.

Suunnitteilla on myös opastettu kierros taidemaalari Lauri Laineen tulevaan näyttelyyn Maalauksia valosta ja tilasta. Lauri Laine on työskennellyt useasti Villa Lanten taiteilija-ateljeessa ja hänen töissään voi nähdä vaikutteita mm. Italian renessanssi- ja barokkimaalareiden tavasta kuvata valoa ja tilaa.

Inspiroivaa kevättä ja tervetuloa VLY:n tilaisuuksiin! Lisätietoja kotisivuiltamme http://www.villalante.org.

Maria Tukia

sihteeri

Villa Lanten Ystävät ry

Tapahtuu Villa Lantessa keväällä 2012

Keväistä kukoistusta odotellessa  juuri alkaneen uuden vuoden puolella tulee muistelleeksi mennyttä vuotta ja sen mukanaan tuomia lukuisia menestyksiä mutta myös menetyksiä. Vaikka renessanssihuvilassa tuhatvuotisen kaupungin kukkuloilla ajan kulku on melko abstrakti käsite, voi joskus sattua niin, että  tietty hetki – vuosi, päivä tai muutama tunti – nousee jollain tavalla merkittäväksi osaksi ainakin omaa subjektiivista ikuisuutta. Itselleni vuosi 2011 merkitsi juuri tällaista hetkeä ja uskaltanen sanoa, että näin on myös monen muun Villa Lanten piirissä vaikuttavan kohdalla.

Lukijaa pitkästyttämättä omalla eksistentialismillani, siirtykäämme sulavasti maallisempiin sfääreihin, nimittäin viimeisiä kinkun tai panettonen rippeitä sulatellessa on aiheellista vilkaista Villa Lanten kevään 2012 ohjelmaa.  Tammikuussa (19.1.) hiljennymme perinteiseen ekumeeniseen Henrikinmessuun Santa Maria Sopra Minerva-basilikan suomalaisessa kappelissa. Jumalanpalveluksen toimittavat Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Teemu Sippo ja Mikkelin evankelis-luterilaisen hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen.  Hengistyä voi myös lauantaina 21.1. kuunnellen Kouvolan seurakunnan Sonus-kuoroa Piazza del Popolon Santa Maria dei Miracoli-kirkossa. Tammikuussa harjoitetaan myös kansainvälistä suhdetoimintaa,  nimittäin instituuttien henkilökunnalle suunnatun ”pohjoismaisen lounaan” muodossa, jonka kukin pohjoismainen instituutti järjestää vuorollaan  – tällä kertaa isäntänä toimii Tanskan instituutti Valle Giuliassa.

Helmikuussa käynnistyy huipputasokas esitelmäkevät: Rooman arkeologisen museoviraston johtaja Rita Paris puhuu Appia Antican alueen uusista arkeologisista kaivauksista; maaliskuussa epigraafikko ja Triesten yliopiston antiikintutkimuksen laitoksen johtaja Claudio Zaccaria esittelee Aquileia-tutkimuksiaan. Huhtikuussa valmistellaan kuumeisesti Roman Family VI-seminaaria, joka kokoaa toukokuussa Villa Lanteen kymmeniä lapsuuden ja perhe-elämän historioitsijoita ympäri tiedemaailmaa. Seminaarin itseoikeutettuna hengettärenä toimii instituutin johtaja Katariina Mustakallio. Jokavuotisen Amos Anderson-luennon pitää niin ikään toukokuussa klassillisen arkeologian grand old lady Margareta Steinby.

 Antiikki-painotteisen kevään jälkeen siirrytään kesään tultaessa reippaasti myöhempiin aikoihin Italia ja Ribbentrop-Molotov-sopimus 1939-41-seminaarin myötä.  Suomen Vatikaanin Suurlähetystön kanslian roolissa Villa Lantessa järjestetään myös Suomen ja Pyhän Istuimen välisten diplomaattisuhteiden 40-vuotisjuhlaseminaari sekä virallinen vastaanotto.

Klassikoksi muodostuneita maestro Flavio Colusson Orecchio di Giano- konsertteja on luvassa huhti- ja toukokuussa.

Kevään toimintakauden päättää laadukas konsertti, jossa sellisti Seeli Toivio, harpisti Lily-Marlene Puusepp sekä uuden sukupolven baritoni Petteri Lehikoinen tulkitsevat niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin klassikkoja Oskar Merikannon tuotannosta aina  ooppera-aarioihin.

Johanna Litzen

Amanuenssi

Suomen Rooman Instituutti