Tiedettä ja taidetta Rooman syksyssä

Linda Jokela
Instituutin amanuenssi vs.

Lämmin syystuuli puhaltaa Gianicololla, ja se tarkoittaa instituutissa taas uutta toiminnantäyteistä lukuvuotta. Johdantokurssi alkaa 8. syyskuuta, ja seitsemän eri suomalaisyliopistoista valittua opiskelijaa asettuvat taloksi kuukaudeksi. Luvassa on tutustumista Rooman ja lähialueiden arkeologisiin ja historiallisiin kohteisiin ja menneisyydentutkimuksen menetelmiin instituutin johtaja Tuomas Heikkilän, lehtori Ria Bergin ja intendentti Simo Örmän johdolla. Syyskuussa on haussa myös ensi kevään pitkä kurssi, eli Antiikin- ja keskiajantutkimuksen kurssi, jolle valitaan ensi sijassa instituutin painopistealojen eli historiatieteiden, klassillisten kielten, arkeologian ja taiteiden tutkimuksen opiskelijoita. Haussa on myös Villa Lanten arkkitehtistipendi vuodelle 2015 ja myöhemmin syksyllä tulee hakuun Wihurin rahaston stipendi väitöskirjatutkimukseen lukuvuodelle 2015-2016. Tarkempaa tietoa hauista ja hakuilmoitukset löytyvät instituutin kotisivuilta ja Facebook-sivuilta.

Jatka lukemista ”Tiedettä ja taidetta Rooman syksyssä”

Saada aikaan jotain pysyvää – siinäpä vasta homma

 

Niin se lopulta meni nopeasti. Tieteellinen kurssi 2014 alkoi yhtä lämpimissä merkeissä kuin se päättyikin Rooman valmistautuessa kesään. Yksi kurssilainen lähti reilaamaan, toinen jatkamaan kesken jäänyttä gradua. Jollakin oli jo mielessä tulevat opinnot. Kurssin jälkeisen elämän suunnittelu vaikutti vapun jälkeen jokseenkin surrealistiselta.

On kuitenkin hyvä luoda katsaus siihen, mitä itse asiassa viimeisinä kolmena kuukautena on tapahtunut. Yhtäältä vaikutti sille, että pitkälle kurssille tullaan varsin erilaisista lähtökohdista. Oli vielä aktiivisesti opiskelevia ja jo kokeneita konkarimaistereita. Toisaalta kurssin polttopisteessä oleva ajan hallinta antiikista uudelle ajalle vaikutti olevan miltei kaikille jokseenkin uusi tuttavuus. Tulevaan haasteeseen tartuttiin innoissaan kuin ratsumies sotahevosen suitsiin.

Kurssilaiset Villa d'Esten puutarhassa. Vasemmalta: Niko Nyqvist, Erik Henriksson, Markus Lähteenmäki, Uula Neitola, Mira Harjunpää, Iina Julkunen, Urpo Kantola
Kurssilaiset Villa d’Esten puutarhassa. Vasemmalta: Niko Nyqvist, Erik Henriksson, Markus Lähteenmäki, Uula Neitola, Mira Harjunpää, Iina Julkunen, Urpo Kantola

Arno Borstin jalanjäljissä silmät tottuivat hiljalleen erottamaan museoista ja arkeologisista kohteista merkkejä uudesta ystävästämme, viittauksia menneisyyden ihmisten loputtomasta pyrkimyksestä hallita aikaa. Kolmen kuukauden aikana vaihe jäi mukavasti päälle. Vielä tälläkin hetkellä vilkaistessani kalenteria kahvilan pöydällä muistuvat mieleeni tuon pyrkimyksen perusluonteet: yhteistoiminnan suunnittelu, dateeraukset, halu saada aikaan jotain pysyvää. Antiumin kalenteri Palazzo Massimossa. Fastit Capitoliumin museon seinillä.

Ajan hallinnalla on monet kasvot. Antiikin auktorien tarkat selonteot juhlapäivistä. Syntymäpäivät ja kuoleman syntymäpäivät. Vuodenvaihteen hidas kulku keväästä talveen halki eurooppalaisen kronologian. Hautapiirtokirjoitusten hidas muuntuminen pakanallisista kristillisiksi. Munkkien rukouksen sävyttämä arki luostarissa. Ajan ja hetkien kuvaaminen personifikaatioiden kautta. Yritykset ikuistaa aika arkkitehtuuriin. Kaikkialla henkii vire saada ajan hammas hallituksi. Ikuistetuksi.

Rian ja Tuomaksen kanssa tutustumassa San Lorenzon alaisiin kaivauksiin Olof Brandtin johdolla.
Rian ja Tuomaksen kanssa tutustumassa San Lorenzon alaisiin kaivauksiin Olof Brandtin johdolla.

Ajanhallinnalla oli suuri merkitys myös kurssin arkisissa askareissa Villa Lantessa ja matkoilla. Ehdinkö lounaan ääreen Monteverdeen vai olisiko tyytyminen itse valmistettuun ateriaan? Kuinka tiivistän suuret ja abstraktit asiat Pecha kuchan 20 sekunnin armon aikaan? Taistelisinko tutkielman alati raksuttavan deadlinen lähestymistä vastaan aamulla vai illalla? Lähdenkö ohjelmavapaana päivänä museoon vai keskitynkö kirjoittamiseen? Summa summarum: yöaika ja työaika sekoittuivat usein suloisesti keskenään.

Jos eivät Sisilian ympäriajon helteet, Campanian agriturismon ruuat tai Aurelianuksen muurikierros vielä tyydyttäneet kasvavaa reissumiehen ja -naisen vaistoa, tarjosivat hyvät kulkuyhteydet matkailua myös omasta takaa. Tutuksi tulivat ainakin Firenze, Perugia ja Eur. Hetken aikaa olin hieman huolissani myös perinteisen opiskelijavapun kohtalosta Gianicolon laella, mutta instituutin nelipäiväiset 60-vuotisjuhlat häivyttivät tuon huolen niin pituudessaan kuin sisällössään. Harvoinpa pääsee vastaavassa seurassa istuskelemaan San Caliston terassille. Vappupiknikillä meitä valokuvattiin merimiehinä.

Analyysia ja tulkintoja Palestrinan arkeologisen museon "Niilin mosaiikkien" edessä Palazzo Colonna-Barberinissa.
Analyysia ja tulkintoja Palestrinan arkeologisen museon ”Niilin mosaiikkien” edessä Palazzo Colonna-Barberinissa.

Kuten jo todettua viisasten suusta, tuttavuudet Villa Lanten keittiössä ja terassilla olivat kevään opettavaisin osuus – monipuolisen ja upean kurssiohjelman ohella. On rikkaus saada tovereikseen fiksuja ja ennakkoluulottomia ihmisiä, kolme kuukautta kun on pitkä aika pitää yhtä lähes vuorokauden ympäri. Opitut ja kuullut asiat jalostuvat myöhemmin osaksi itseä. Siksi voin todeta hyvillä mielin, että kurssista jäi mieleen paljon myös luentojen ja retkien ulkopuolelta.

Kevät on mielletty historiassa mielellään uuden aluksi. Tämäkin kevät avasi runsaasti uusia näkökulmia tulevaisuutta varten. Pitkällä tähtäimellä kurssin anti sulautuu osaksi opittua. Niiden päälle tiedonpesää on hyvä rakentaa. Lyhyellä tähtäimellä voisi miettiä vaikka pystyttävänsä aurinkokellon pellonreunaan – mikäli aikaa jää lomailulle.

 

Uula Neitola

Opiskelija

Suomen Rooman-Instituutin tieteellinen kurssi 2014

Juhlahumua

Noora_kuva sydän
Aventino-kukkulan ruusupuisto

Instituutin toimistolla on ollut viime aikoina kuhinaa. Puolivuotisen harjoitteluni alku Villa Lantessa sattui osumaan instituutin 60-vuotis-juhlahumun alle. Saan kunnian olla mukana kokemassa ja näkemässä viikon kestävät juhlallisuudet niiden valmisteluista alkaen. Ahkerat kollegani ovat aloittaneet valmistelutyöt jo kuukausia sitten. Hoidettavien asioiden lista on pitkä, pienintäkään yksityiskohtaa unohtamatta.

Kevääseeni on kuulunut muitakin juhlanaiheita. Valmistuin pari viikkoa sitten kolmivuotisista yliopisto-opinnoistani täällä Roomassa. Vaatimattomana suomalaisena olin päättänyt juhlia hillitysti, enkä uskaltanut/halunnut kutsua paikalle ketään, enhän tiennyt edes lopullista päätöstä valmistumiseni suhteen. Suomessa kandidaatiksi valmistumista ei ole ollut tapana juhlia sen suuremmin. Italiassa asia on toisin, merkkipäiviä ei ohiteta juhlimatta ja vastahakoinen juhlakalu on outo ilmestys. Italialaiset vieraani olivat varmasti minua harmistuneempia siitä, etteivät suomalaiset sukulaiseni päässeet valmistumispäivänä paikalle. Onneksi heitä korvaamaan oli kutsuttu joukko yllätysvieraita. Vakavanoloinen olemukseni ei johtunut siitä, että sukulaiseni olivat suomessa, vaan oikeasti jännitin eniten sitä, miten esittelen lopputyöni italiaksi. Italialaiset juhlavieraani olivat varautuneet valmistumistilaisuuteen karkein, kukin, kuohuvin ja seppelein. Potrettivalokuvia ei tilaisuuden jälkeen säästelty. Valmistumistilaisuudessa otetut valokuvat todistavat, että yliopiston karu sisäpiha voi muuttua kuohuviinin ja kukkien koristamaksi juhlapaikaksi paremman puutteessa. Italialaisen juhlan makua saan maistaa jälleen toukokuun lopulla, kun minut on kutsuttu hopeahääjuhliin. Odotukset ovat jo korkealla.

Villa Lante nähtynä Aventino-kukkulalta
Villa Lante nähtynä Aventino-kukkulalta

Suomessa juhlitaan usein hillityin menoin ja nyt en puhu siitä, mitä tapahtuu juhlien paremmalla (tai pahimmalla) puolella eli pikkutunneilla. Monet karkaavat ulkomaille vuosipäivänä ja pelkkä juhlien suunnittelu saa aikaan sydämentykytyksiä. Lahjoja ei haluta, koska tavaraa on muutenkin niin paljon. Rahaa on noloa pyytää. Myönnän, että minua olisi harmittanut, jos valmistumisjuhlani olisi mennyt omien suunnitelmieni mukaan, hiljaa ja hissukseen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun huomasin yliopiston aulassa riemukkaita kaksikymmenhenkisiä sukulaisporukoita, osasin arvostaa yllätysvieraitani. Suomalaiset juhlat ovat kuin suomalainen joulukuusi: aito ja koreilematon, parhaimmillaan vastakaadettuna. Italialainen joulukuusi, kuten italialaiset juhlat, eivät säästele krumeluurista, kimalteesta ja välkkyvistä valoista. Kuusen koristelu tehdään hyvissä ajoin joulukuun alussa ja koristeiden värimaailma ja tyyli päivitetään tasaisin väliajoin. Tekokuusi on aina yhtä valmis uuteen kauteen. Italialaiset juhlat eivät lopu vielä juhlapäivään. Juhlista muistoksi jää bomboniere, pieni makeisia sisältävä muistolahja, joka annetaan sukulaisille, ystäville ja naapureille, onhan tärkeää, että myös ne, jotka eivät osallistu juhlaan saavat osansa tärkeästä päivästä.

Juhlateltan pystytystalkoot instituutin pihalla
Juhlateltan pystytystalkoot instituutin pihalla

Uskaltakaamme siis juhlia komeasti instituutin 60-vuotista taivalta. Iloitkaamme Suomen vanhimmasta tiedeinstituutista ja sen hienoista saavutuksista–menneistä ja tulevista. Koristelkaamme juhlakuusi italialaiseen tyyliin. Aina, mutta etenkin nyt, on syytä juhliin!

 

Noora Laitinen

Instituutin CIMO-harjoittelija

Till fots kring Rom

Vardagen på Gianicolos kulle kännetecknas framförallt av panoramavyn över Rom som varje gång får en att tappa andan lite. Om inte på grund av den eviga stadens skönhet så åtminstone för att man just bestigit hundratals trappor för att ta sig hem. Till fots rör man sig så vi så lättast både till och från Villa Lante och framförallt nere på gatorna och gränderna i centrum av Rom.

 Långt från turisthorderna, avgaserna och oljudet på stadens gator finns ett annat bra ställe att slita ut sina skor på. Villa Doria Pamphili är en grön oas och ett välkommet avbrott i stadsstrukturen, en av centrala Roms största parker som dessutom ligger bara ett stenkast sydväst om Villa Lante. Parken hörde ursprungligen till en aristokratfamiljs sommarvilla och har fått sitt namn efter den sista ägarsläkten. Den storslagna huvudbyggnaden med sin labyrintträdgård stod färdig 1647. De äldsta delarna av trädgården härstammar dock, åtminstone till utformningen, från 700- och 800-talet. En bättre omgivning att springa sin annars något tråkiga motionsrunda i får man leta efter!

Villa Doria Pamphilin puistoa
Parken Villa Doria Pamphili

 

Idag består parken av hela 184 hektar föredetta trädgård, åker och skog som förgyller framförallt lokalbornas vardag. För mig, som befinner mig i limbo någonstans mellan turist och invånare, är det en fröjd att röra mig i parken bland alla “vanliga romare” – turisterna hittar som tur mera sällan hit.

Till Villa Doria Pamphili kommer man för att röra på sig, till och med “nordic walking”, som stavgång heter i stora delar av världen, har hittat sin väg till parken och det finns ett center som erbjuder kurser och information. Terrängcyklister, ofta i full mundering, ser man mycket av mest på veckosluten, joggarna i alla åldrar och hundarna (samt deras ägare) är närvarande alla dagar. Lägg till ett antal barnkalas, ungdomar med frisben och några värdiga söndagsflanerare, så är soppan klar.

Lenkkeilijöitä Pamphilin puistossa
Man kan motionera på många olika sätt

På mina rundor brukar jag underhålla mig själv med att iaktta italienarna som motionerar i de mest varierande utstyrslar från korta shorts och t-skjorta till varma mjukisbyxor, dunväst, mössa och vantar – även om temperaturerna för en finne ligger på den angenämare sidan, kring 10-15 grader, fast det är mitt i vintern. I Villa Lantes gemensamma kök utbyts det åsikter om de bästa rutterna, hur mycket lera och vattenpölar man måste undvika idag och vilka udda typer man kanske stötte på under länken.

En annan på många sätt unik möjlighet att samla på sig kilometrar och samtidigt avvika från de sedvanliga turistrutterna är att gå på rundvandring kring det historiska Roms stadsmurar. Vilket lär ska höra till de saker man “absolut måste göra” då man bor på Villa Lante. En vacker men kylig lördagsmorgon i januari styrde därför jag och latinisten Suvi (vars idé hela företaget för den delen var) våra steg ner förbi de redan väldigt familjära murarna på Gianicolo mot okända murar i andra delar av Rom. Ett äventyr i historiks anda!

 Förvånansvärt stora delar av stadsmuren är de facto intakt och därför lätt att följa, men vissa etapper fick man finna sig i att avvika från muren och riskerade att tappa bort sig lite. Hursomhelst bjöd murvandringen på en unik möjlighet att utforska delar av Rom där jag aldrig tidigare gått. Stadsrummet varierade från graffitimålade ödsliga lagerbyggnader och skumma gränder till högklassiga muromgärdade villor och välvårdade parkområden.

Vi valde att göra vandringen motsols, söderut från Villa Lante, vilket gjorde att hela förmiddagen spenderades på lugna, ganska folktomma bostadsområden – med undantag för området kring Termini. Först på eftermiddagen, efter en snabb lunchpaus, kom vi fram till Villa Borghese och styrde därifrån stegen vidare mot Vatikanstaden, en nästan surrealistisk känsla då vi efter många timmars nästintill isolerad vandring plötsligt befanns oss på bekanta turiststråk bland folkmyller och trafik. Efter en välförtjänt gelato tog vi oss an slutspurten runt Vatikanen och upp för kullen till Gianicolo. Drygt 8 timmar efter att vi lämnat Villa Lante kom vi tillbaka passligt i tid för att beundra solnedgången över Rom, ca. 23 km mur och 28 km stad rikare.

Sara Frankenhauser

Arkkitehtistipendiaatti Villa Lantessa

Rooman muurikierros kartalla
Vandring runt Roms stadsmur

Rooman monet kasvot

 

Monelle Rooma tuo ensimmäisenä mieleen mahtavan Colosseumin ja kuvankauniit Espanjalaiset portaat, keskustan kapeat kujat ja ikuisen kaupungin lukemattomat kirkot. Romantikoille Rooma tuo ainakin mieleen Audrey Hepburnin ja Gregory Peckin Vespan päällä. Itselleni Rooma on suoraan Nanni Morettin Caro Diariosta, jossa ohjaaja itse kiertää tummansinisellä Vespallaan ympäri elokuisen pääkaupungin puolityhjiä katuja. Elokuussa Rooma on hiljaisempi ja rauhallisempi, silloin minäkin sitä päätin lähteä Ciaollani kiertämään.

Vespan edeltäjän Ciaon selässä ikuinen kaupunki tosiaan näyttää juuri siltä kuin on aina kuvitellut, mutta myös paljon muultakin. Turistit palloilevat laumoittain historiallisen keskustan pikkukaduilla, samalla joen varrella yli kaksituhatta vuotta sitten imperiumin kansa insuloissaan asui. Sinne sun tänne talojen välillä kulkeviin naruihin on laitettu kuvankauniisti pyykkejä kuivumaan. Osa katukuiluista on niin kapeita, että keskipäivälläkään aurinko ei niihin paista.Vaccaro_kuva

Pujottelen Ciaollani toisinaan ihmisten, toisinaan tiekuoppien välistä, ja noustessani pitkää loivaa ylämäkeä ylös huomaan saapuvani leveälle puistokadulle. Katukuvasta päätellen voisin olla Pariisissa, mutta tiedän olevani Salarion kaupunginosassa uusklassisine kerrostaloineen ja hyvinhoidettuine julkisivuineen. On torstai-iltapäivä, autoja tulee vastaan silloin tällöin, ihmisiä vielä harvemmin. Keskikesän aurinko porottaa niskaani, sirocco puhaltaa iholleni kuumaa Saharan ilmaa.

Pyyhällän kesäksi hiljentyneen La Sapienzan yliopiston ohi ja saavun San Lorenzon opiskelijakaupunginosaan. Suurin osa kahviloista ja katubaareista on jäänyt lomalle ja sulkenut metallisen laskuovensa alas. Ihmiset tyytyvät istumaan missä vain: portaikoilla, jalkakäytävällä tai maassa. Kunhan pääsee varjon suojaan. Rakennusten seinät on peitetty erikokoisilla ja eri aiheisilla graffiteilla, eikä vierailijalle voi ainakaan jäädä epäselväksi mitä puoluetta ja jalkapallojoukkuetta täällä kannatetaan. Kaupunginosan pääkadun kaistojen välistä kohoavat tummanharmaat betonipilarit kannattelevat korkeuksissa kulkevaa moottoritietä. Esteettisesti näkymä on kaukana keskustan klassisista kauneuksista, vaikka en ole ehtinyt kuin muutaman kilometrin päähän Colosseumista, Pantheonista tai Hadrianuksen mausoleumista.

Aurinko on hiljalleen valunut kohti horisonttia elokuisen Rooman vaaleansinisellä taivaalla. Päätän kääntää Ciaoni keulan kotiin päin, Janiculum-kukkulalle, jonka huipulta ikuisen kaupungin monet kasvot näyttävät sulautuvan toisiinsa, täyttäen koko laakson yhtenäisesti ja säkenöiden lempeästi vasten illan viimeisiä auringonsäteitä.

 

Andrea Vaccaro

CIMO-harjoittelija

Suomen Rooman-Instituutti

 

Villa Lante ei ole pelkkä talo

 

Suomen Rooman-Instituutti toimii tavattoman kauniissa rakennuksessa korkean kukkulan korkeimmalla huipulla, ja sieltä aukeaa upea näköala yli koko kaupungin. Kaikki tämä on todella hienoa, mutta Villa Lante ei ole pelkkä talo, se on myös yhteisö. Vakituisista Lanten kävijöistä on muodostunut kollegoiden, tuttavien ja ystävienkin verkosto, joka on tarjonnut ainakin minulle monia hyvin mielenkiintoisia ja antoisia kontakteja.

Koska Suomen Rooman-Instituutti on tieteellinen instituutti, tapaavat  arkeologit, historioitsijat ja filologit siellä usein kollegoitaan. Tämä on varmasti arvokasta, mutta arvokkaita Lanten kontaktit ovat myös minulle, säveltäjälle, kirjailijalle ja muusikolle, koska jatkuvasti kohtaan siellä mielenkiintoisia ihmisiä, joita ei tulisi tavanneeksi missään muualla. Olen saanut Lanten keittiön aamiaispöydässä monta älykästä vastausta Rooman historiaa tai arkeologiaa koskeviin tyhmiin kysymyksiini. Olen kokenut Roomassa monia kiinnostavia asioita vain siksi, että joku Villa Lantessa on osannut suositella minulle jotain kiinnostavaa vierailukohdetta.

Varsinainen onnenpotku oli se, että kun tein taustatyötä pienoisromaanilleni ”Pyhän Calixtuksen lähde”, emeritaprofessori Margareta Steinby sattui asumaan Lantessa juuri samaan aikaan. Hänen neuvojensa avulla onnistuin löytämään monia kirjani päähenkilön elämän tärkeitä paikkoja Trasteverestä. Margareta on myös yksi niistä lantelaisista, joka osaa valmistaa tavattoman herkullista italialaista ruokaa, josta toisinaan sain nauttia.

Vietin Lantessa hiljattain kuukauden valmistelemassa uutta kirjaa, ja samaan aikaan talossa sattui asumaan Juhana Heikosen opastama arkkitehtiopiskelijoiden ryhmä. Järjestimme Lanten salonessa pienen tilaisuuden, jossa minä soitin Lanten rakennukseen liittyvää musiikkia, ja opiskelijat näyttivät ympäri Rooman tekemiään piirustuksia. Sain tuntea pystyväni antamaan jotain kiinnostavaa nuorille opiskelijoille. Monet Lantessa vierailevat filologit ovat myös olleet kiinnostuneita työstäni tamilinkielisen runouden kääntäjänä, joten informaation vaihtotase ei ole aivan täydellisen epätasapainossa, vaikka olenkin toki yleensä ajatustenvaihdossa saavana osapuolena.

Lantessa väki vaihtuu tiheään tahtiin, eivätkä johtajatkaan yleensä asu talossa kuin muutaman vuoden kerrallaan, mutta Simo on ikuinen. Intendentti Simo Örmä istuu toimistossaan ulko-oven tuntumassa, joten Lanten asukkaat näkevät hänet monta kertaa päivässä. Kaikki talon langat ovat Simon käsissä, ja hän pyörittää Lanten toimintaa vuosikymmenien kokemuksella. Roomassa on varmaankin asioita, joita Simokaan ei tiedä, mutta yleensä häneltä saa vastauksen melkein mihin vain käytännön elämää Roomassa koskevaan kysymykseen.

Villa Lantessa toimii tieteellinen instituutti, joka tekee arvokasta työtä monella eri alueella, mutta Lanten yhteisölle talo on jotain muutakin, paljon persoonallisempaa, paljon koskettavampaa.

Monelle se on iltapäiväkahvit lehtimajassa tai illallinen ja lasillinen (tai pullollinen) viiniä ystävien seurassa upealla terassilla ja näköala yli koko Rooman. Minulle se on hiljainen tuokio Loggiassa ja improvisaatio vanhalla, arvokkaalla Pleyel-pianolla, jota Franz Lisztkin kuuluu soittaneen samalla, kun katse vaeltaa yli ikuisen kaupungin.

 

Eero Hämeenniemi

Säveltäjä, kirjailija ja muusikko

 

Raskasmielisiä runoilijoita, nuorekkaita kirkonmiehiä ja vapaussodan paatosta

Vaikka instituutissa vietetyn vuoden aikana Gianicolon rinteet ehtivät tulla kotoisan tutuiksi, ei niihin varmasti voi koskaan kyllästyä. Henkeäsalpaavan näkymän lisäksi kukkulalla voi tarkastella myös lukuisia muistomerkkejä, lähestyipä sitä Trasteveresta tai Vatikaanin puolelta. Tiedättehän ne jälkimmäisellä reitillä olevat portaat, jotka lastensairaalan jälkeen nousevat kohti huippua ja lyhentävät Villa Lanteen kipuavien matkaa? Olette ehkä kummastelleet sitä puunrötisköä, joka kököttää onnettoman näköisenä portaiden vasemmalla puolella. Kuitenkin se on selvästi haluttu kaikin keinoin säilyttää ja sen tueksi onkin muurattu tiilistä eräälainen pylväs, samoin oksia pitävät paikoillaan ruostuneet metallirakenteet. Muurin muistolaatasta käy ilmi, että tunnistamattomaksi kuihtunut puu on tammi ja että sen maine liittyy kahteen merkkimieheen.

Torquato Tasson tammi
Tasson tammi – la quercia del Tasso

Ensimmäinen heistä on runoilija Torquato Tasso (1544-95), jolla oli tapana istuskella tammen varjossa ennen kuolemaansa ja hiljaa pohtia elämän ankeutta (”All’ombra di questa quercia Torquato Tasso vicino ai sospirati allori e alla morte ripensava silenzioso le miserie tutte sue…”). Mutta mikä teki Tasson elämästä niin kurjaa, etteivät edes Gianicolon maisemat saaneet häntä piristymään? Piinatun kirjailijan perikuva Tasso oli Italian kirjallisuuden tähti 1500-luvulla ja edelleen yksi sen historian suurimmista nimistä. Hän eli ja kirjoitti aikakausien murroksessa: yhtäältä hänen tekstinsä heijastavat jo nykyihmisen mielenmaisemaa ristiriitoineen, toisaalta hänen pääteoksensa Gerusalemme liberata (1575, Vapautettu Jerusalem, suom. Elina Vaara 1954) jatkoi keskiaikaista ritarirunousperinnettä, joka oli tulossa lopullisesti tiensä päähään. Sorrentossa syntyneen Tasson elämää ja uraa leimasi alituinen epävakaisuus hänen etsiessä toimeentuloa ja hyväksyntää Italian eri hoveista, erityisesti Ferrarasta, mutta myös Firenzestä, Torinosta, Veneziasta ja Mantovasta.

Tasso kärsi mielenterveysongelmista, joita pahensivat alituisten paikanvaihdosten lisäksi uskonkriisi ja vastustajien kritiikki hänen töitään kohtaan. Syvästi masentuneena hän vietti viimeiset elinviikkonsa alempana Gianicolon rinteessä sijaitsevan Sant’Onofrion kirkon luostarin vieraana ja ehti kuolla ennen kuin paavi Klemens VIII toteutti lupauksensa kruunata hänet runoilijaksi tuolla kovasti kaivatulla laakeriseppeleellä. Tasso on haudattu kirkkoon ja hänen huoneistaan luostarin tiloissa on tehty pieni museo.

Torquato Tasson hauta Sant Onofrion kirkossa
Torquato Tasson hautamuistomerkki Sant´ Onofrion kirkossa

Muistolaatan tekstin toinen osa on vähemmän mollivoittoinen ja se kertoo kuinka samalla paikalla Tasson aikalainen Filippo Neri (1515-95) lasten iloisten kiljahdusten keskellä taantui taitavasti heidän tasolleen (”e Filippo Neri tra liete grida si faceva co’ fanciulli fanciullo sapientemente”). Kyseessä on firenzeläissyntyinen pappi, joka perusti omaa nimeään kantavan oratorion, sääntökuntiin kuulumattoman uskonnollisen yhteisön. Hän nautti suurta kansansuosiota ja hänet tunnettiin erityisesti iloluonteisuudestaan sekä lasten ja nuorten parissa tekemästään työstä. Kuolemansa jälkeen Filippo Neri julistettiin pyhimykseksi ja hän on vähiten tunnettu Rooman kaupungin kolmesta suojeluspyhimyksestä Pietarin ja Paavalin ohella. Oratorion jäsenet rakensivat hänen muistokseen tammen läheisyyteen näyttämön uskonnollisia esityksiä varten: samalla paikalla toimii nyt kesäteatteri Anfiteatro della Quercia del Tasso.

Ala-Risku_3.kuva seppele
Pronssiseppele Garibaldin patsaalla

Jos Tasson nimeä kantava tammi onkin huonossa jamassa, kukkulan huipulla saman puun lehdet hehkuvat ikivihreänä pronssiseppeleissä sekä kaupungin yli katsovan Italian yhdistäjän Giuseppe Garibaldin muistomerkin kahdella sivulla että hänen vaimonsa Anita Garibaldin patsaan jalustassa Villa Lantea vastapäätä. Voimaa, sitkeyttä ja arvokkuutta symboloivalla tammenlehvällä on parinaan laakeripuu, Apollon kasvi, tiedon ja taiteen, mutta myös voiton tunnus, jolla kruunattiin sekä runoilijat että sotasankarit.

Molemmilla saroilla kunnostautui Goffredo Mameli, genovalainen garibaldiini ja Italian kansallislaulun nuori sanoittaja, jonka rintakuva on Acqua Paolalle menevän tien varrella ja jonka luut taas lepäävät saman suihkulähteen lähellä sijaitsevassa muistomerkissä. Tämä ossario pystytettiin Italian yhdistymistä edeltävissä taisteluissa menehtyneiden muistoksi. Kirkkovaltio liitettiin mukaan Italiaan vasta 1870, mutta jo 1849 Roomassa oli ollut yritys perustaa tasavalta. Vaikka kokeilu jäi lyhytaikaiseksi, ehditiin Repubblica romanalle kirjoittaa perustuslaki, jonka teksti hakattiin Villa Lanten viereiseen muuriin Italian yhdistymisen 150-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi kaksi vuotta sitten. Instituutin täyttäessä ensi vuonna 60 vuotta on paikallaan toivottaa pitkää ikää molemmille.

Riikka Ala-Risku

Wihurin stipendiaatti 2012-2013

Suomen Rooman-instituutti

Salonen freskot

Sain mahdollisuuden majoittua Villa Lanteen kun Jyväskylän yliopiston Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos järjesti kahden viikon (13.-26.5.2013) opintomatkan Roomaan. Tavanomaisten kohteiden ohella perehdyimme muun muassa pyhimys- ja pyhäinjäännöskultteihin sekä ihmeitä tekeviin kuviin. Kaupungissa on niin paljon esittelemisen arvoisia kohteita, että on mahdotonta listata tähän yksittäisiä suosikkeja. Se minulle kuitenkin matkan aikana selvisi, että pidän itse enemmän maanpäällisen kuin maanalaisen pyhän tutkimisesta. Katakombit eivät olleet minua varten. Jokaisella oli erilainen näkökulma ja jokainen löysi kohteista tutkimustaan hyödyntäviä aiheita, kenties näkökulmat jopa muuttuivat. Se mikä koko ryhmälle oli kuitenkin yhteistä, oli elämä Villa Lantessa.

Salonen katto
Salonen katto

Vaikka muutama ryhmän jäsen majoittuikin muualla kuin Suomen Rooman-instituutissa, vietettiin päivän kiertelyjen jälkeen usein aikaa yhdessä erityisesti Lanten keittiössä ja terassilla. Paitsi toisten tutkimusaiheet myös kokkaustaidot innoittivat toinen toistaan kokeilemaan taitojaan. Ja mikäs sen mukavampaa, kun raaka-aineet olivat tuoreita, herkullisia ja halpoja.

Pitkän historiansa ansiosta Villa Lante kiinnosti myös rakennuksena. On erittäin etuoikeutettua, että suomalaiset saavat nauttia Gianicolo-kukkulan kuuluisasta maisemasta. Itseäni kiehtoi eniten Salone-huone ja sen katosta kadonneet freskot.

Hertzianan freskot
Hertzianan freskot

Paitsi että freskot eivät ole kadonneet vaan ne löytyvät tänä päivänä Palazzo Zuccarista, jossa sijaitsee Saksan taidehistoriallinen instituutti, Biblioteca Hertziana. Pääsimme näkemään freskot paikan päällä ja täytyy sanoa, että kokemuksen jälkeen Salonen katto näytti tyhjältä. Freskot olivat säilyneet hämmästyttävän hyväkuntoisina ja värit olivat kirkkaita. Villa Lantesta freskot irrotettiin 1830-luvun lopussa, jolloin rakennus myytiin ranskalaiselle Madeleine Sophie Barrat’lle, Jeesuksen Pyhän Sydämen nunnajärjestön perustajalle. Salone-huoneen freskot eivät kuuluneet kauppaan mukaan ja ne myytiin Palazzo Zuccariin. Vaikka freskot on sommiteltu kattoon taidokkaasti ja niistä pidetään siellä hyvää huolta niin varsinkin teos, joka esittää Numa Pompiliuksen haudan löytymistä saa ajattelemaan niiden alkuperäistä kotia. Taustalla nimittäin näkyy Villa Lanten rakennus.

Numa Pompilius
Numa Pompilius

Juuri tämä historian verkostoituminen ja taideteosten provenienssi ovat Rooman mielenkiintoisimpia piirteitä, joissa taidehistorioitsijoilla riittää tutkimista. Kenties joku ryhmästämme vielä palaa Roomaan tutkimusaiheiden inspiroimana.

Henna Hietainen

Taidehistorian opiskelija

Jyväskylän yliopisto

 

 

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tavallista lämpimämmän syksyn jälkeen Roomassa odotellaan lumihiutaleita, jotka kulmabaarin pitäjän mukaan tulevat suoraan Suomesta. Vuoden ensimmäisiä kurssilaisia, Tampereen yliopiston kaupunkihistorian ryhmää, ei näytä kylmyys eikä raekuurot pysäyttävän. Museo- kirkko- ja muilla nähtävyyksillä juoksemisen lisäksi alkutalvella voi Roomassa lämmitellä myös instituutin vankkojen seinien sisällä: tänäkin vuonna ohjelma on runsasta.

Instituutin vuoden ensimmäinen tapahtuma ajoittui tammikuun 18. päivään, jolloin pidettiin johtajan tutkimusalaan liittyvä Family Matters -seminaari. Seminaarissa puhuivat tohtorit Marja-Leena Hänninen, Sabine Huebner ja Ville Vuolanto. 19. tammikuuta kokoonnuttiin hiukan toisenlaisissa tunnelmissa Santa Maria sopra Minerva -kirkkoon perinteiseen Henrikinpäivän messuun, jonka toimittivat suomalaisten kirkkojen johtajat, arkkipiispa Kari Mäkinen, arkkipiispa Leo ja piispa Teemu Sippo. Tänä vuonna ekumeenisessa messussa olivat mukana myös Turun Tuomiokirkon nuorisokuoro ja Chorus Cathedralis Iuniorum.

Kevään esitelmätilaisuudet alkavat tammikuun 30. päivä prof. Laura Chioffin luennolla, joka käsittelee Napolinlahden arkeologiaa ja historiaa. Helmikuussa kuulemme etruskien maalaustaiteesta prof. J. Rasmus Brandtin luennoimana. Maaliskuun esitelmän luennoitsijana on prof. Tancredi Carunchio, Amici di Villa Lante al Gianicolo ˗yhdistyksen puheenjohtaja, ja huhtikuussa luennoi tohtori Eeva-Maria Viitanen. Tarkemmat tiedot näistä ja muista luennoista päivittyvät kevään mittaan instituutin netti- ja Facebook-sivuille.

Helmikuussa käynnistyy taas tuttuun tapaan instituutin oma kolmikuukautinen tieteellinen kurssi. Kevään mittaan myös Jyväskylän ja Helsingin yliopistot pitävät omat kurssinsa ja instituutissa järjestetään muita tutkimusalaan liittyviä tieteellisiä seminaareja.

Januksen korva herkistyy tänä keväänä huhtikuussa, kun kuullaan tutuksi tulleen sarjan ensimmäinen konsertti. Toukokuussa kuullaan myös suomalaisia muusikkoja Rantatie-kvartetin konsertissa. Kesän alussa pidetään taas tuttuun tapaan opettajakurssi, tällä kertaa vuorossa ovat uskonnon opettajat.

Kevään ohjelma tarkentuu vielä, ja kerromme siitä varmasti lisää niin tässä blogissa kuin netti- ja Facebook-sivuillamme. Saa tykätä!

Parasta mahdollista alkanutta vuotta kaikille lukijoillemme toivottaa

Linda Jokela

Amanuenssin viransijainen

Primavera con amici di Villa Lante – Villa Lanten Ystävien kevät

Villa Lanten ystävät ry on Suomen Rooman -instituutin tukiyhdistys, joka on toiminut Suomessa aktiivisesti jo yli 30 vuotta vuodesta 1979 alkaen. Yhdistyksen kautta voi tutustua Suomen Rooman -instituutin toimintaan, Italian ja antiikin kulttuureihin, tieteeseen ja taiteeseen. Kevään 2013 esitelmissä paneudutaan romaanisen taiteen syntyyn ja vanhimman latinankielisen piirtokirjoituksen arvoitukseen. Esitelmäiltoihimme on vapaa pääsy!

Tiistaina 19.2.2013 klo 18.15 FT Teemu Immonen esitelmöi aiheesta ”Monte Cassino, Rooman ja romaanisen taiteen synty”. Immonen on väitellyt Monte Cassinon luostarin pääkirkon kuvaohjelmasta. Esitelmä pidetään yhdistyksen vuosikokouksen jälkeen. Keskiviikkona 13.3.2013 klo 18.15 puolestaan professori Heikki Solin valottaa uusimpia tutkimustuloksia aiheesta ”Praenesten soljen arvoitus”. Solin on yksi arvostetuimpia  roomalaisen epigrafiikan tutkijoita. Fibula Praenestina -solkeen on kaiverrettu vanhin säilynyt latinankielinen piirtokirjoitus, jonka autenttisuudesta on pitkään ollut kiistaa. Esitelmien paikkana toimii Helsingin yliopiston päärakennuksen auditorium  XII (Unioninkatu 34).

Suomen Välimeren tiedeinstituuttien yhteisiltama Mare nostrum pidetään huhtikuussa. Mukana ovat Villa Lanten ystävät ry ja Suomen Ateenan -instituutin ystävät ry. Tilaisuuden järjestäjä toimii tänä vuonna Suomen Lähi-idän instituutin ystävät ry. Tilaisuuden aika ja paikka päivitetään myöhemmin kotisivuillemme.

Sunnuntaina 10.3.2013 klo 13 järjestämme opastetun kierroksen Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyyn Michelangelo ja Sikstuksen kappeli. Piirustuksia ja taideteoksia Casa Buonarrotin kokoelmista Firenzestä. Opastus on maksullinen ja siihen tulee ilmoittautua etukäteen yhdistyksen sihteerille (yhteystiedot alla).

Villa Lanten Ystävät järjestää vuonna 2013 myös kaksi viikonmittaista jäsenmatkaa Italiaan. Kevään matka suuntautuu Sorrentoon ja Napolinlahdelle 18.05.-25.5.2013. Syksyn jäsenmatkalla tutustutaan länsimaiden varhaisimpaan historiaan Sardinian saarella 14.09.-21.09.2013.

Villa Lanten Ystäviin voi liittyä ottamalla yhteyttä sihteeriin! Tervetuloa mukaan!

Maria Tukia

LantenSitruunatSihteeri, Villa Lanten ystävät ry

Sähköposti: villalantenystavat(at)yahoo.com

Puhelin 0466362469

Kotisivut http://www.villalante.net