Ikuinen Rooma ja ikuinen muutos

FT Eeva-Maria Viitanen työskentelee Suomen Rooman-instituutin tutkijalehtorina kaudella 2016-2019.

Muutos on osa minkä tahansa kaupungin historiaa, niin myös Rooman. Tulin Roomaan ensimmäisen kerran 30 vuotta sitten ja vaikka suurin osa kaupunkia on yhä edelleen samanlainen kuin silloin, niin moni yksityiskohta on muuttunut. Uudisrakennuksia ei Rooman keskustassa tietenkään juuri ole – uusimmat rakennukset ovat yleensä 1900-luvun alkupuolelta, joten Augustuksen rauhanalttarin eli Ara Pacis Augustaen uusi moderni museorakennus herätti paljon keskustelua valmistuttuaan kymmenen vuotta sitten. Miten se sopii yhteen barokkikirkkojen, keskiaikaisten talojen ja antiikin monumenttien kanssa? Arkkitehti Richard Meierin suunnittelema rakennus on kuitenkin muuttumassa olennaiseksi osaksi Mars-kentän topografiaa.

Jatka lukemista ”Ikuinen Rooma ja ikuinen muutos”

Kulttuurikävelyllä Campo Veranolla

FM Pia Mustonen
Wihuri-stipendiaatti 2017–2018

Veranon monumentaalihautausmaa levittäytyy kaikkiaan 83 hehtaarin alueelle Tiburtinon kaupunginosassa, San Lorenzo fuori le Mura -basilikan takana. Hautausmaa perustettiin Roomaan Via Tiburtinan varrelle Napoleonin vallan aikana (1805–1814), sillä tämän antama Saint-Cloudin edikti (1804) kielsi vainajien hautaamisen kirkkoihin ja määräsi hautausmaat sijoitettavaksi kaupungin muurien ulkopuolelle. Campo Veranon alue on kuitenkin toiminut hautausmaana ainakin kahdentuhannen vuoden ajan, mistä todistavat paikalta löydetyt jäännökset Santa Ciriacan katakombeina tunnetusta antiikin Rooman aikaisesta nekropolista. Myös hautausmaan nimi, Verano, juontuu antiikin ajoilta: alue tunnettiin nimellä ager veranus keisari Lucius Veruksen (161–169) mukaan, jonka tiluksiin se aikoinaan kuului.

Jatka lukemista ”Kulttuurikävelyllä Campo Veranolla”

Kaljalla Roomassa eli maltainen kävelyretki

Janne Ikäheimo
Kirjoittaja on olutkulttuuriin hurahtanut Oulun yliopiston arkeologian yliopistonlehtori

… tai siis oikeammin oluella Roomassa. Ja oluella en tarkoita sitä, mitä noin 99,9 % roomalaisista ravintoloista ja baareista tarjoaa eli suomalaisille niin kovin rakasta massalageria à la Nastro Azzurro, vaan hyvistä raaka-aineista ajan kanssa valmistettua pienpanimo-olutta. Italialaisen pienpanimo-oluen maistoon tarjoaa maan pääkaupunki mitä mainioimmat mahdollisuudet ja erilaista maistettavaa myös riittää, sillä globaali käsityöläisoluthurmos on tuplannut puolessa vuosikymmenessä panimoiden määrän melkein 900 pienpanimoon tai panimoravintolaan. Tätä kehitystä heijastaa Rooman olutkauppojen, -baarien ja -ravintoloiden runsas määrä; kasvavalle alalle riittää kaikentyyppistä ja -tasoista yrittäjää; osa on kadonnut seuraavaan Rooman-vierailuun mennessä, toiset ovat ilmiselvästi tulleet jäädäkseen.

Jatka lukemista ”Kaljalla Roomassa eli maltainen kävelyretki”

Keväinen kävelyretki Roomassa

Milja Köpsi

Kevät on parasta aikaa Rooman-matkailulle. Joka paikka viheriöi ja tapahtumia on runsaasti.

Kävelyreitin ensimmäiselle rastille pääset näppärästi Vittoriano-muistomerkiltä Marcelluksen teatterin kautta kävellen.

Santa Maria in Cosmedin -kirkosta löydät totuuden suun, Bocca della Veritàn sekä Pyhän Valentinuksen kallon. Totuuden suu sijaitsee kirkon eteiskäytävässä, mutta käy myös ihastelemassa kirkon sisällä upeaa kosmaattista lattiaa. (Piazza della Bocca della Verità 18)

Jatka lukemista ”Keväinen kävelyretki Roomassa”

Grand Tour 2015

Juhana Heikonen,
arkkitehti ja kurssin vetäjä

Grand Tour-2015 -arkkitehtiopiskelijakurssin ohjelma oli edellisten vuosien kaltainen. Säätiön Institutum Romanum Finlandiae alkuperäisen idean mukaisesti tarkoitus on perehdyttää opiskelijat antiikin rakennustaidon ja kulttuurin vaikutukseen länsimaisessa arkkitehtuurissa. Kurssin ensimmäinen osa Tammisaaressa toimi johdantona sitä seuraavalle Italian-kurssille, joka suuntautui tänä vuonna Venetsiaan ympäristöineen (4 päivää), Milanoon (2 päivää), Firenzeen lähiympäristöineen (4 päivää), Napoliin lähiympäristöineen (2 päivää) ja Roomaan lähialueineen (18 päivää). Tammisaaren johdantokurssin luennot, harjoitustyöt ja kirjallisuus mahdollistivat tiiviin keskittymisen arkkitehtuuriekskursioihin Italiassa. Tammisaaren johdanto- ja intensiivikurssille valittiin 20 opiskelijaa kaikista kolmesta Suomen arkkitehtiosastosta. Hakijoita oli kuudettakymmenettä.

Jatka lukemista ”Grand Tour 2015”

Eräs sunnuntaikävely

Laura Aho
Wihuri-stipendiaatti 2015-2016

Wihuri-vuoden jälkeen Roomasta ja siellä asumisesta voisi kirjoittaa useita juttuja; hiljaisista talvikuukausista, kärsivällisyyttä kehittävästä julkisesta liikenteestä tai kaupungin vähemmän tunnetuista nähtävyyksistä. Vuoden ja sitä ennen useiden viimeisen 12 vuoden aikana tapahtuneiden erimittaisten matkojen ja oleskeluiden jälkeen huomaa kuitenkin usein tallaavansa tuttuja uria, joiden alkuperä alkaa olla tallaajalle itsellekin hämärän peitossa. Ajattelin tässä kirjoituksessa jakaa yhden tällaisen tallustelureitin, jonka alkuperä on minulle täysin hämärän peitossa, mutta, jonka hyväksi havaittuna, olen tallustanut joko yksin tai yhdessä lukemattomia kertoja.

Jatka lukemista ”Eräs sunnuntaikävely”

Suomalaisia Rooman katukuvassa

Juuso Kortelainen
Instituuttiharjoittelija

Luultavasti kaikki suomalaiset Villa Lanten kävijät tuntevat instituutin vieressä seisovan Herman Liikasen rintakuvan. Vapaustaistelija Liikanen ei kuitenkaan ole ainoa suomalainen, josta voi löytää merkkejä Rooman katukuvassa.

Jatka lukemista ”Suomalaisia Rooman katukuvassa”

Näköaloja Villa Lantesta – ja Lanteen

Laura Nissin
Villa Lanten Ystävät ry:n stipendiaatti 2015

Villa Lante on tunnettu verrattomasta näköalastaan, joka on inspiroinut kirjailijoita, taiteilijoita ja tutkijoita kautta aikojen, aina tämän blogin nimeä myöten. Renessanssihuvilan loggiasta avautuu Roomaan upea näkymä, jota osattiin arvostaa jo antiikin aikana. Roomalainen runoilija Martialis (n. 40-104) tunsi Janiculum-kukkulan tenhon ja hänen runonsa (4,64) säkeet ”Hinc totam licet aestimare Romam”, eli ”täältä voi arvioida koko Roomaa” on ikuistettu myös Villa Lanten loggian seinälle.

Jatka lukemista ”Näköaloja Villa Lantesta – ja Lanteen”

Agentti- ja harjoittelijaseikkailuja monumenttien varjossa

Silja-Maaria Aronpuro
Instituutin syksyinen Cimo-harjoittelija

Alun perin halusin nähdä uusimman Bond-elokuvan, Spectren, koska siinä ajetaan lujaa Lungoteverellä ja tietysti, koska siinä melkein näkyy instituutti. Takaa-ajokohtaus Tiber-joen varrella on hyvä esimerkki todellisen Rooma-kokemuksen Bond-elokuvien kaavojen yhteentörmäyksestä.

Jatka lukemista ”Agentti- ja harjoittelijaseikkailuja monumenttien varjossa”