Instituutin työryhmän kuulumisia

Suomen Rooman-instituutin johtajan Katariina Mustakallion työryhmä on toiminut Villa Lantessa 2011-2012 tutkien lapsuutta ja nuoruutta antiikin ja keskiajan maailmassa hyvin erilaisista näkökulmista ja erilaisia lähteitä käyttäen. Nyt on aika kertoa tälläkin forumilla hieman työryhmän tutkimuskausista ja työn edistymisestä.

Tutkimusryhmämme ajallinen ja maantieteellinen rajaus on laaja – artikkelimme kattavat ajanjakson etruskeista myöhäiskeskiajalle, ja alueellisesti liikumme paitsi Välimeren ympäristössä myös laajemmin roomalaisessa ja eurooppalaisessa kulttuuripiirissä. Aiheiden kirjo on siis suuri, mutta yhdistävinä tekijöinä ovat jatkuvasti toimineet yhteiset näkökulmat ja teemat. Työryhmän teematiikkaan ovat kuuluneet muun muassa lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät toimijuus ja sosialisaatio sekä uskonnollisten ja poliittisten instituutioiden merkitys lapsuuden ilmiöille. Kaksi vuotta kestänyt tiivis yhteistyö on nivonut monenkirjavasta joukostamme yhtenäisen ryhmän, jossa jokainen on oppinut katsomaan aihettaan uusista näkökulmista.

Aloitimme työskentelymme keväällä 2011, ja ensimmäinen Villa Lantessa viettämämme tutkimusperiodi kesti helmikuun alusta toukokuun loppupuolelle. Kevään aikana jokaiselle valikoitui omien tutkimusintressien ja erityisosaamisen perusteella artikkelin aihe, ja aloimme kerätä materiaalia tutkimusta varten. Työstimme tutkimussuunnitelmiamme ja alustavia tekstejä joka maanantai viikoittaisessa seminaarissa Katariina Mustakallion ja Jussi Hanskan johdolla. Perjantaisin kävimme workshop-periaatteella läpi vuorotellen kunkin lähteitä ja niihin liittyviä metodologisia ongelmia. Yhteisten seminaarien ja workshopien ohessa kävimme Katariinan ja Jussin kanssa henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja, joissa tutkimuksen ongelmista oli mahdollista jutella yksityiskohtaisesti.

Palattuamme Suomeen kesän korvalla 2011 jatkoimme artikkeliemme työstämistä kotimaassa, ja elokuussa tapasimme seminaarin merkeissä Tampereella. Tapaamisessamme saadun palautteen perusteella jatkoimme kukin oman artikkelimme parissa loppuvuoden, kunnes helmikuussa 2012 olikin jo aika palata Roomaan. Jatkoimme seminaarityöskentelyä kerran viikossa kevään 2012 ajan, mutta koska työmme olivat nyt pidemmällä kuin vuotta aiemmin, meidän oli mahdollista käyttää enemmän aikaa itsenäiseen työskentelyyn kirjastoissa.

Artikkelien työstämisen lisäksi työryhmämme työskentelyyn kuuluivat kiinteästi molempina keväinä Villa Lantessa järjestetyt luennot. Instituutin oman henkilökunnan lisäksi saimme opetusta monilta suomalaisilta ja ulkomaisilta antiikin ja keskiajan historian asiantuntijoilta. Luennot käsittelivät usein tutkimusaiheeseemme liittyviä teemoja – lapsuuden, sosialisaation tai identiteetin ilmiöitä antiikin ja keskiajan yhteiskunnissa. Joukossa oli myös muutamia erityisesti tiettyjen lähteiden ja metodien, esimerkiksi epigrafiikan, käyttöön keskittyviä luentoja.

Kirjastoissa puurtamisen ja luennoille osallistumisen lisäksi työryhmä jalkautui molempina keväinä myös Rooman ja lähiympäristön arkeologisille ja historiallisille kohteille. Rooman ja lähialueiden retkien lisäksi hienoina muistoina mieleen jäivät kaksi viikon mittaista ekskursiota: kevään 2011 retki Trieriin, lounais-Saksaan, ja kevään 2012 kiertomatka Sisiliassa. Trierissä, Konstantinuksen kaupungissa, tutustuimme muun muassa roomalaisten kylpylöiden raunioihin, paikallisten museoiden upeisiin antiikkikokolemiin sekä vaikuttaviin kirkkoihin. Sisiliassa ihanat temppelialueet luonnon helmassa sekä Monrealen katedraalin henkeäsalpaava kauneus jäivät ikiajoiksi mieleen ja muistuttivat saaren pitkästä ja monikulttuurisesta historiasta.

Kevään 2012 päätteeksi työryhmä osallistui Villa Lantessa järjestettyyn Roman Family VI -konferenssiin. Kolmepäiväisen tapahtuman aikana pääsimme kuulemaan antiikin perhetutkimuksen kansainvälisten asiantuntijoiden esitelmiä ja tapasimme tutkijoita, jotka käsittelivät työssään samankaltaisia teemoja kuin työryhmämme omassa tutkimuksessaan.

Palasimme Suomeen toukokuun lopulla tilanteessa, jossa artikkelimme olivat edistyneet toivotusti ja viimeistelyvaihe oli edessä. Saatuamme syksyn aikana kukin referee-palautteen artikkeleistamme kokoonnuimme vielä marraskuun lopussa viikonlopuksi Villa Lanteen käsittelemään viimeisimmät muutokset.

Palasimme Roomasta 26. marraskuuta ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä urakka on takana, mutta työtä ja odotusta vielä edessä ennen kuin näemme työryhmämme tulokset painettuina. Olemme pysyneet aikataulussamme, ja jos kaikki menee hyvin, on työryhmän julkaisu odotettavissa vuonna 2014.

Olemme kiitollisia että olemme saaneet olla mukana tässä projektissa – kahden vuoden aikana olemme oppineet, tehneet ja nähneet niin paljon uusia asioita, että ne kantavat varmasti pitkälle. Toivomme, että tutkimusaiheemme ja teemamme herättävät kiinnostusta myös muissa kuin meissä itsessämme, ja että työmme innostaa lähestymään ennakkoluulottomasti lapsuuden ja nuoruuden ilmiöitä antiikin ja keskiajan historiassa. Kiitämme kaikkia työryhmän toiminnassa mukana olleita ja aivan erityisesti Katariina Mustakalliota, Jussi Hanskaa ja Simo Örmää jatkuvasta tuesta ja neuvonannosta.

Onnellista joulun odotusta ja uutta alkavaa vuotta kaikille!

Sanna Joska, Jenni Kuuliala, Mikko Pentti, Elina Pyy, Sonia Taiarol ja Svetlana Hautala

Luonnoksia Roomasta

Diplomityökritiikin kolkutellessa ovella seuraavana päivänä, on hyvä paneutua viimeiseen puoleen vuoteen Roomassa. Italian muistot maistuvat kesältä, ja välimerellisen valon intensiteetti kapeilla kujilla tulvii mieleeni.

Saavuin toukokuiseen Roomaan tekemään arkkitehtuurin lopputyötäni. Jo lentokoneessa tutustuin vieressäni istuvaan taiteilijaan, Anne Tompuriin, joka pohti ystävänsä kanssa ääneen, kuinka sinne Villa Lanteen oikein pääsee. Näin alkoi tutustumiseni Villa Lanten asukkaisiin ja ihmeellisiin sattumuksiin, joita voi matkan varrella kokea.SONY DSC

Asuin ensin touko-kesäkuun instituutin kaupunkiasunnossa Via Faldalla ja myöhemmin syys-marraskuun Villa Lantessa. Marraskuussa lähtiessäni Villa Lantesta olin kerännyt talven varalle mukavan määrän muistoja niin makuelämyksinä, hienoina maisemina kuin mukavan vaihtelevina reitteinä halki suuren kaupungin.

Parasta tekemistä Roomassa on mielestäni kävellä johonkin uudelle alueelle koettaen eksyä. Näin tekee edelleen puolen vuoden jälkeenkin hienoja löytöjä kaupungista. Eksymiseen haastetta antavat tosin siellä täällä esiin tupsahtavat monumentit, jotka palauttavat nopeasti kartalle. Kävelyretket kaupungissa antoivat kuitenkin hyvää vastapainoa lopputyön tekemiselle ja kirjastossa istumiselle.2012_05_22 Lauran kortti v1(1)

Tekemäni diplomityö käsittelee hajautetun hotellin suunnittelemista Etelä-Italiaan, Nardòon. Hajautetussa hotellissa vastaanotto sijaitsee pääpiazzan yhteydessä ja huoneet on hajautettu eri puolille vanhaa kaupunkia. Hotellikonseptissa tyhjentyviä pienkaupunkeja elävöitetään turismin keinoin.

Aiheeni tempasi minut etelään tutustumaan myös Apulian hallinnollisen alueen kiehtovaan arkeen. Lähestyn uusia alueita usein luonnostelun kautta. Näin luonnoskirjani täyttyi vähitellen luonnoksista niin Nardòn kujilta kuin Villa Lanten terassilta. Nämä muistot säilyvät konkreettisesti vaikka fyysinen etäisyys Roomaan onkin kasvanut.

 

 

 

 

Laura Orelma

Arkkitehtistipendiaatti

Aalto-yliopisto, Espoo

Birgitan jalanjäljissä

Kesäkuinen Rooma. Saavuin kaupunkiin lomamatkan jälkimainingeissa, tarkoituksena kartoittaa väitöskirjatyön kannalta hyödyllistä materiaalia ja katsoa, mitä aiheesta saisi irti neljässä päivässä. Tekeillä oleva väitöskirjani käsittelee birgittalaista kirjakulttuuria myöhäiskeskiajalla, ja osan matkasta kuluikin Biblioteca Nazionalessa jäljittämässä firenzeläisten birgittalaisnunnien lukumieltymyksiä. Toinen matkan keskeisistä tavoitteista oli paikata anteeksiantamaton aukko birgittalaisuuteen erikoistuvan tutkijan yleissivistyksessä: vierailu birgittalaissisarten taloon Piazza Farnesen laidalle oli aiemmilla Rooman-reissuilla jäänyt tekemättä.

Ryhdyin korjaamaan tätä puutetta eräänä aurinkoisena aamuna suunnittelemalla rengasmatkan Villa Lante–Vatikaani–Casa di Santa Brigida–Villa Lante. Laskeuduin alas Vatikaaniin, piipahdin Pietarinkirkossa ja tarkkailin väkeä helteisellä Pietarinkirkon aukiolla: turistimassoja, pappeja kesätamineissa ja pieniä, kumaraisia nunnia matkalla kirkkoon. Kuumuus ja matkan varrella houkutellut kirjakauppa tuudittivat kiireettömyyden tunteeseen. Lopulta huomasin, että oli jo kiire, sillä birgittalaissisaret esittelevät museohuoneita vain tiettyinä aikoina. Suuntasin joen toiselle puolelle ja havahduin siihen, että jalkakäytävä loppui kuin seinään. Autokaistan kautta päädyin oikeaan paikkaan.

Keskiajan tunnetuin pohjoismaalainen nainen ja tätä nykyä Euroopan suojeluspyhimys Birgitta (n. 1303–1373) lähti Roomaan vuonna 1349 aikomuksenaan, muun muassa, viettää riemuvuotta pyhässä kaupungissa, palauttaa paavi Avignonista Roomaan ja edistää luostarisääntöprojektiaan. Asialista oli pitkä ja matkan kesto venyi. Birgitta viettikin loppuelämänsä Roomassa, jonne häntä seurasi myös tytär Katariina. He asuivat Piazza Farnesen laidalla, jossa myös nykyisen birgittalaissääntökunnan emoluostari sijaitsee.

Menin siis katsomaan, miltä paikalla nykyään näyttää. Soitin ovikelloa ja minut ohjattiin pieneen salonkiin. Hetken odoteltuani oppaaksi saapui suomalainen birgittalaissisar. Birgitan talo toimii siis nykyisin luostarina, ja siellä täällä näkyikin nunnia jokapäiväisissä töissään. Tärkeä osa toimintaa on matkailu: sisaret pyörittävät modernia hotellia. Itseäni kuitenkin kiinnosti eniten talon museoitu osa, jossa Birgitan kerrotaan kuolleen. Esillä on muun muassa pöytä ja jouhipaita, joiden sanotaan kuuluneen Birgitalle. Paikka tarjoaa Rooman-kävijälle kiinnostavan, erilaisen vierailukohteen, jota ei mainita jokaisessa matkaoppaassa.

Lähdin talosta pari aihetta sivuavaa kirjaa kainalossani ja kävelin auringonpaisteessa takaisin Villa Lanteen miettien, että tutkijan työ lienee antoisimpia maailmassa. Tätä kirjoittaessani ikkunasta näkyy marraskuiseen sumuun kadonnut Helsinki ja kesä tuntuu kaukaiselta. Onneksi neljä päivää on aivan liian vähän, kun vastassa on sellainen keskiajan historian runsaudensarvi kuin Rooma. Aina on syitä palata.

Leena Enqvist

Kirkkohistoria

Helsingin yliopisto

Villa Lante kirjamessuilla, osa 2

 

Torstaina 25.10. käynnistyy taas odotettu tapahtuma, kun n. 80 000 ihmistä suuntaavat neljän päivän aikana Helsingin Pasilaan  kirjamessuille. Suomen Rooman-instituutti on viime vuotiseen tapaan mukana menossa!  Vaikka olemme yksi liki 300:sta näytteilleasettajasta ja varmasti yksi pienimmistä, toivomme uusien ja vanhojen instituutin ystävien löytävän osastollemme kaikesta tarjonnasta huolimatta. Kirjojen kanssa kimpassahan ovat vanhat tutut Viini&Ruoka sekä Musiikki, ja tänä vuonna paikalla on myös Art Forum, josta voi ostaa itselleen vaikkapa taideteoksen kotiinviemisiksi. Kaikkea kiinnostavaa siis luvassa!

Osastollamme on sekä haastatteluja että workshop-tyyppistä ohjelmaa. Itsensä voi haastaa esimerkiksi koittamalla tunnistaa roomalaisia ja niistä vaikutteita saaneita helsinkiläisiä rakennuksia ja monumentteja tai opettelemalla togan pukemista! Sunnuntaina klo 12 myönnetään viimevuotiseen tapaan upeita pyhiinvaelluspasseja. Samassa yhteydessä keskiajantutkija Jesse Keskiaho alustaa Roomasta pyhiinvaelluskaupunkina. Päivittäin ohjelmassa on myös roomalainen kalenteri: jokainen haluava saa lisätietoa oman syntymäkuukautensa merkityksestä antiikin Roomassa ja ajankohtaan sopivan lentävän lauseen!

Kiinnostavia haastatteluja saadaan kuulla perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Perjantaina klo 14 dosentti Liisa Suvikumpu valottaa Rooman merkitystä suomalaisille kirjailijoille. Ketkä kirjailijat kävivät ikuisessa kaupungissa, ja mitä he sieltä löysivät? Lauantaina klo 13 FM Laura Nissinen haastattelee professori Paavo Castrénia mm. Villa Lanten suhteesta suomalaiseen antiikintutkimukseen, ja paria tuntia myöhemmin klo 15 kuulemme Aku Ankan historiakuvasta, kun aiheesta saapuvat keskustelemaan vt. asiamiehemme Eeva-Maria Viitasen johdolla lehden päätoimittaja Aki Hyyppä ja tietokirjailija Arto Kivimäki. Sunnuntaina klo 14 puolestaan saamme esimakua syksyllä 2013 kautensa aloittavan Villa Lanten tulevan johtajan tutkimusteemoista.

Viime vuonna saimme palautetta, että olisi mukavaa, jos osastoltamme voisi ostaa Rooma-aiheista kirjallisuutta kootusti. Saamanne pitää! Olemme ottaneet osastollemme myyntiin pienen otoksen viimeisen 10 vuoden aikana ilmestyneestä suomenkielisestä Rooma-aiheisesta tieteellisestä ja populaarimmasta kirjallisuudesta. Näiden kirjojen lisäksi myymme omaa tieteellistä julkaisusarjaamme Actaa, Villa Lante-historiateosta, Villa Lanten Ystävien vuosikirjaa sekä arkkitehtiopiskelijoidemme upeita postikortteja. Tämän vuoden erikoisuus on upea juliste, josta voi halutessaan leikata itselleen koottavan Villa Lanten! Juliste lienee monelle tuttu Lanten parlatorion seinältä, ja sen suunnittelivat alun alkaen Otaniemen arkkitehtiopiskelijat 1970-luvun alussa kerätessään rahaa Rooman-matkaansa varten. Nyt julisteesta on otettu hieman muokattu uusintapainos, jota on saatavilla messuilla rajoitettu erä. Tässäpä oiva joululahjaidea ystäville ja sukulaisille. Käteistä mukaan siis!

Lämpimästi tervetuloa kirjamessuille, ja osastollemme 7p51!

Johanna Rassi

Apulaisasiamies/Tiedotusprojektin koordinaattori

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Tiedettä kulmilla!

Roomasta, Villa Lantesta ja humanistisesta tutkimuksesta kiinnostuneita hemmotellaan Helsingissä syksyllä 2012, sillä luvassa on runsaasti kiinnostavaa ohjelmaa. Lisää Villa Lantea Suomelle! –projektin puitteissa olemme mukana peräti kolmessa tapahtumassa syys-talvella, ja lisäksi Rooma-ikäväänsä voi helpottaa Villa Lanten Ystävien tilaisuuksissa (lisätietoa www.villalante.org).

Helsingin Yliopiston Design capital-vuoden ajaksi Aleksanterinkadun ja Fabianinkadun kulmaan pystyttämä Tiedekulma on nerokas keksintö tuoda tiedettä ja tutkimusta esiin tyylikkäästi ja houkuttelevasti. Tiedekulma on paikka, jossa matalan kynnyksen tiedetapahtumat, Ihana Kahvila sekä Rosebudin kirjakauppa yhdistyvät rennoksi kokonaisuudeksi, joka kutsuu hengailemaan. Tiedekulmaan on helppo tulla ja sieltä on helppo lähteä, tosin vahingossa hieman viisastuneena. Vuosi on jaettu erilaisiin teemaviikkoihin, jotka rakentuvat useiden eri tahojen tuottamasta ohjelmasta. Tiedekulmassa esitellään tiedettä yleistajuisesti ja hauskasti, ja tavoitteena onkin saada tieteelle uudenlaista yleisöä. Lokakuun alussa Tiedekulmassa vietetään ”kulttuurien kirjo”-teemaviikkoa, joka pitää sisällään Villa Lante-päivän keskiviikkona 3.10. Ohjelmamme on rakennettu kohderyhmittäin, eli jokaiselle on jotakin!  Tiedekulman idea käy loistavasti yksiin tiedotusprojektimme omien tavoitteitten kanssa.

Villa Lante-päivän aloittavat historian ja latinan opettajien suunnittelemat ”Antiikin perintö Helsingin kaupunkikuvassa” –workshopit yläkoulu- ja lukiolaisryhmille. Niissä tutustutaan pienen kaupunkikierroksen ja tehtäväpaketin avulla Senaatintorin ympäristössä näkyvään antiikin jälkivaikutukseen ja opitaan, miten monin tavoin se edelleen näkyy. Workshopit alkavat klo 10 ja 11, niihin on ilmoittauduttu ennakkoon, ja ne on suunnattu erityisesti latinan ja antiikin historian kursseja opiskeleville ryhmille. Lounaan jälkeen klo 13.45 on vuorossa ensimmäisten vuosien opiskelijoille tarkoitettu infopaketti Villa Lanten tarjoamista kurssimahdollisuuksista.  Tilaisuudessa haastatellaan vanhoja kurssilaisia heidän kokemuksistaan. Tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään!

Työpäivän päätteksi kannattaa poiketa Tiedekulman Villa Lante-iltamiin, jotka alkavat 16.15. Luvassa on kaikille tarkoitettu ilta, jonka aikana instituutin piirissä tehtävää tutkimusta tuodaan monipuolisesti esiin. Tiedeiskujen puhujina tulessa ovat nuoret ja lahjakkaat väitöskirjantekijät Iida Kalakoski, Juha Tuppi, Laura Nissinen, Jesse Keskiaho ja Milla Bergström. Lyhyiden ja kuvapitoisten esitysten aiheet vaihtelevat Rooman vetovoimatekijöistä aina Vatikaanin arkistojen aarteisiin. Siinä sivussa voi nauttia pientä purtavaa, ahmia Villa Lante-tietoutta ja tavata ystäviä. Tulkaa ja tuokaa tututkin!

Lokakuun lopussa on vuorossa Suomen Rooman-instituutin toinen esiintyminen kirjamessuilla, ja tammikuussa 2013 olemme mukana Tieteiden päivillä. Niistä lisää tuonnempana!

Johanna Rassi

Apulaisasiamies

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Jotain uutta, jotain vanhaa

 

Syksy on käynnistynyt tieteellisissä merkeissä Gunnar af Hällströmin kansainvälisellä Lex credendi-seminaarilla ja syyskuun puolivälissä starttaa taas tuttuun tapaan instituutin oma Antiikin johdantokurssi. Lukuvuosi on tuonut mukanaan myös uutta henkilökuntaa: elokuussa instituutin lehtorina aloitti FT Ria Berg ja minä istun nyt Johannan työpöydän ääressä hänen valmistautuessa vastaanottamaan uutta perheenjäsentä.

Ensimmäiset työpäivät Lantessa ovat olleet totuttautumista uusin tehtäviin ja tähän huikaisevaan maisemaan, johon ei kai koskaan totu. Reilu vuosi sitten päättynyt harjoittelujakso on onneksi vielä osittain mielessä, mutta lupaan oppia joka päivä jotain uutta, vähintään nimeämään uuden kirkontornin horisontista…

Johdantokurssin lisäksi syksyn ohjelmassa on luvassa useita seminaareja, joista ensimmäinen on syyskuun lopussa pidettävä Italiassa toimivien suomen kielen opettajien seminaari, joka järjestetään yhteistyössä Suomen Rooman suurlähetystön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä CIMO:n kanssa. Seminaaria seuraa välittömästi toinen seminaari, Pauli Kettusen johtama Key Concepts of Welfare State. Lokakuussa Villa Lantessa kokoontuu myös Linacre Societyn seminaari.

Yleisötapahtumia syksylle on luvassa ainakin lokakuun 10. päivä, jolloin Dr. Rita Randolfi luennoi Lante-suvun  taidekokoelmista. 14. marraskuuta Napolin arkeologisen museon johtaja Valeria Sampaolo pitää esitelmän italialaisista ja saksalaisista Pompeji-piirustuksista 1700- ja 1800-luvuilla. Molemmat tilaisuudet järjestetään yhteistyössä Amici di Villa Lante al Gianicolo –yhdistyksen kanssa. Marraskuussa instituutti tarjoaa tilat myös Jyväskylän yliopiston ja Åbo Akademin yhteistyönä toteuttamalle keskiaika-kurssille.

Musiikki soi tänäkin syksynä Villa Lantessa: L’orecchio di Giano-sarjan ensimmäinen konsertti on 13. syyskuuta ja silloin kuulemme ainakin C.Ph.E. Bachia, Franz Joseph Haydnia, Frantisek Bendaa ja Malcolm Arnoldia huilulla ja cembalolla. Konserttisarja saa jatkoa 12. ja 23. lokakuuta sekä 6. ja 20. marraskuuta ja luvassa on niin uutta kuin vanhempaakin musiikkia. 12. joulukuuta on suunnitteilla Suomi 95 vuotta-juhlakonsertti, jossa kuullaan sellisti Jussi Makkosta ja hänen pianistiaan. Yleisötapahtumia päivitämme myös Facebook-sivuille aina tapahtumien lähestyessä.

Toivotan kaikille inspiroivaa syksyä vielä lähes kesäisestä Roomasta!

Linda Jokela

Instituutin toimistosihteeri (amanuenssin äitiysloman sijainen)

 

Santa Sabinan appelsiini

 

Parhaiten ovat muistissa äänet. Kävelyn ratina Gianicolon  karkealla hiekalla. Vihreän papukaijan rääkäisy. Trasteveren Pyhän Marian iltakellot. Hälytysajoneuvo alhaalla kaupungissa. Öinen lintukuoro, johon ei harmikseen enää muutaman yön jälkeen herää. Kello kaksitoista garibaldinojen kunniaksi jyrähtävä kanuuna, johon ei kuudessa viikossakaan totu.

Ja entä maisema, ikkunaluukkujen takana odottava loputtomien kattojen tanner ja kupolit, jotka aurinkoisina aamuina nousevat sumusta yksitellen? Alhaalla rinteessä joku kastelee artisokkiaan, ja Teveren rannan puut tekevät kuvaan vihreän raidan.

Entä kun iltapäivällä vuoret alkavat vihdoin erottua kaupungin takana tai kun juuri ennen auringonlaskua valot ovat syttyneet ja heijastelevat joesta? Tai iltamyöhällä, kun katujen varsissa on trattorioiden hilpeä-äänisiä pullistumia, tiivistettyä kanssaihmisyyttä päivänvarjojen, kuin sienen lakkien, alla?

Ja värit. Murrettua keltaista ja punaista ja wisterian lilaa kertyy kameran muistikortti täyteen, kun kuljemme kukkuloiden väliä kuusiviikkoisella  työjaksollamme Villa Lantessa, kirkkohistorioitsijamieheni Mikko ja minä. Olemme tulleet autolla Euroopan halki, pysäköineet Lanten portin pieleen ja kolmen tunnin välein käymme siirtämässä kiekkoa tuulilasissa.

Kävelemme kaupunkia laidasta laitaan, Paavalin mestauspaikan kautta Mussolinin Euriin, Caracallan kylpylän ohi katakombeille ja Borghesen puiston kautta takaisin. Testacchion kukkulalta palaamme harvemmin katseltua joenviertä Gianicolon mäelle. Villa Doria Pamphiljin puisto tarjoilee meille pinjojen pylväikön.

Puoli yhdeksältä iltaisin istumme Trasteveren Pyhän Marian penkkiin. Jos Jeesusta haluaa katsella, kannattaa se tehdä juuri Santa Maria in Trasteveressa, jossa hän katsoo alttariapsiksen mosaiikista takaisin niin rentona ja hyväntuulisena että. Aaltona nousee unelias, tunnusteleva Sant’Egidion yhteisön laulu, ja iltapalalle voi mennä Gli Amiciin, yhteisön ravintolaan, jossa kehitysvammainen Agina palvelee suorasukaisen toimeliaasti.

Minulla on työn alla postmodernin pyhiinvaeltajan muistikirja. Pastankeiton lomassa Lanten tutkimusryhmä tarjoilee sen peiliksi keskiaikaisten anekdoottien aarteita.

Lopulta kohtalokkaaksi käy tavallinen ilta-ateria Gli Amicissa. Perähuoneen äärimmäisessä nurkassa huoliteltu helmikaularouva syö yksin vaatimatonta illallistaan. Hän ilmiselvästi nauttii yhteisön vapaaehtoisten suurta arvostusta ja hymyilee heille hyväntahtoisesti mutta pidättyväisesti.

Rouvasta tulee siltä istumalta kirjoittamistaan odottavan romaanini päähenkilö. Kuljen hänen kuvitelluissa huoneissaan Gianicolon itäreunan talossa ja seurustelen hänen vieraittensa kanssa. Tärkein heistä on pyhä Sabina, jonka nimikkokirkon appelsiinilehdossa käyn viilentämässä kuumottavia ajatuksiani.

Kun olemme kotona Helsingin Tapanilassa, taputtelen autoa konepeltiin. Muistatko, kun keräsit ikkunasi peittoon Gianicolon plataanien mehua ja roskaa? Löytyisipä jostakin helmasi alta edes yksi kirottu, siunattu höytyvä.

Kaisa Raittila

Kirjailija

Työjaksolla Villa Lantessa keväällä 2012

 

Roomassa osana yhteisöä

 

Villa Lanten ystävät ry:n stipendi mahdollisti kuluvana keväänä tehokkaan alun 1390-luvun saksalaisia kerettiläisyyden inkvisitioita ja maallikkouskonnollisuuden kontrollia käsittelevän väitöskirjani lähteiden kartoitukseen. Vietin maalis-toukokuussa kuusi viikkoa tutkien Biblioteca Apostolica Vaticanan Palatinum-kokoelmaan kuuluvaa käsikirjoitusta ja etsien kirjallisuutta Rooman tiedeinstituuttien ainutlaatuisista kokoelmista.

Vierailu Roomassa tutkimustarkoituksessa oli minulle ensimmäinen, joskaan ei varmasti viimeinen laatuaan. Ensimmäinen vierailu oudossa kirjastossa tai arkistossa on aina pieni yllätys, ja pahimmillaan tutkimusmatka ulkomaille voi olla melkoinen pudotus kylmään veteen. Villa Lanten onnistumista tutkimusta tukevana instituuttina kuvaa se, että Roomassa ensikertalaisen ei tarvitse pulikoida yksin, ei ainakaan ilman pelastusrengasta.

Korvaamaton apu Roomaan tulevalle tutkijalle tai taiteilijalle ovat tietenkin instituutin majoitustilat: aikaa ei tarvitse kuluttaa sopivanhintaisen asunnon tai hotellin etsintään, ja jopa verkkoyhteys toimii, puhumattakaan keskeisestä sijainnista.

Vähintään yhtä tärkeä tuki nuorelle tutkijalle on kuitenkin Villa Lanten ympärille syntynyt yhteisö: henkilökunta, muut asukkaat ja aikaisemmin instituutissa työskennelleet. Kollegoille kerrottu uutinen Roomaan lähdöstä tuotti rohkaisevien sanojen lisäksi kasapäin konkreettisia ohjeita (kuten käsinpiirretyn kartan Vatikaanin portilta passintarkastuksen kautta kirjaston ovelle ja käsikirjoitustiskille asti). Instituuttiin saapuessa ei sen paremmin kirjastoa kuin lähiseudun ravintoloita tarvinnut kuitenkaan etsiä yksin: työryhmä ja muut asukkaat pitivät huolen, että tulokas sai johdantokurssin elämään ja tutkimukseen Roomassa. Myös insitituutin pitkä tutkimustoiminta hyödyttää jokaista siellä työskentelevää: intendentti Simo Örmän kirjoittamien suositusten ansiosta minunkaan ei tarvinnut kirjastokorttia hakiessani selittää, mikä ihme on Turun yliopisto, vaan saatoin edustaa tunnettua ja tunnustettua roomalaista tiedeinstituuttia.

Lähes kaikkia elämänalueita, myös tutkimusta, riivaa nykyään tehokkuuden diskurssi. Jos sitä mantraa haluaa toistella, kannattaa muistaa, että todellinen tutkimuksen tehokkuus syntyy yllä mainitun kaltaisista, joskus vaikeasti määriteltävistä ja hinnoiteltavista asioista. Miten määritellä arvo sille, kun instituutin asukkaiden yhteisö pitää huolen siitä, ettei jokaisen Roomaan saapuvan, laillani muutaman fraasin italiaa osaavan tutkijanalun tarvitse keksiä jokaista tarvitsemaansa pyörää uudelleen?

Villa Lanteen saapuessani marssin lentoani seuraavana aamuna ventovieraaseen kirjastoon kaupungissa, josta olin aiemmin nähnyt lähinnä Colosseumin ja Espanjalaiset portaat. Rohkenen väittää, ettei tutkimustyöni Roomassa olisi ollut läheskään niin tuottoisaa ilman Villa Lanten henkilökunnan apua, muiden asukkaiden ohjeita ja Suomen Rooman-instituutin ympärille syntynyttä perimätietoa siitä, miten olla ja elää tutkijana Roomassa.

 

Pikaista paluuta Gianicolon laelle toivoen

Reima Välimäki

Kulttuurihistoria

Turun yliopisto

 

 

 

 

 

Kuka oli Wolfgang Helbig?

Kaikki villalantelaiset tietävät, että huvilamme Gianicololla oli ennen Suomea saksalaisvenäläisen Helbigin perheen omistama, ja monet antiikin tutkijat toki muistavat Wolfgang Helbigin (1839-1915) nimen antiikintutkimuksen historiasta.  Helbigin toiminta 1800-luvun lopun Roomassa on kuitenkin viime vuosikymmeninä ollut poleemisen keskustelun aiheena, ja siksi instituuttimme suoranaisena velvollisuutena oli selvittää, millainen mies Helbig oikeastaan oli.

1.2.2009 oli kulunut tasan 170 vuotta Wolfgang Helbigin syntymästä ja se antoi syyn vihdoin järjestää seminaari aiheesta. Siihen osallistui italialaisia, saksalaisia, tanskalaisia ja suomalaisia alan tutkijoita, jotka selvittivät Helbigin asemaa oman aikansa johtaviin kuuluneena antiikin tutkijana. Valitettavasti jälkimaailma oli muistanut hänet lähinnä niistä syytöksistä, joita italialainen epigrafisti Margherita Guarducci oli 1970-luvulla esittänyt Helbigiä vastaan syyttäen häntä väärentäjäksi. Guarducci väitti Helbigin väärentäneen mm. julkaisemansa Praenesten soljen, jossa on varhaisin tunnettu latinankielinen piirtokirjoitus. Lisäksi Helbigin epäiltiin toimineen muutenkin 1800-luvun lopun kansainvälisessä taidekaupassa epärehellisesti ja välittäneen väärennettyjä antiikin patsaita ulkomaille.

Seminaarin aikana kävi ilmi, että Helbig ansaitsee paremman maineen: hän oli merkittävimpiä ja monipuolisimpia antiikintutkimuksen pioneereja. Italian varhaishistoria, etruskitaide ja roomalainen maalaus- ja kuvanveistotaide – kaikilla näillä aloilla Helbig teki perustavaa laatua olevia tutkimuksia. Seminaariin osallistuneet epigraafikot ja filologit osoittivat myös, että Fibula Praenestinan piirtokirjoitus on aito ja puhdistivat täten Helbigin maineen. Suomen Rooman-instituutti voi olla ylpeä siitä, että se voi jatkaa Villa Lantessa Helbigin työtä.

Seminaarin tulokset julkaistiin tänä keväänä julkaisusarjamme Acta Instituti Romani Finlandiae 37.niteenä Simo Örmän ja Kaj Sandbergin toimittamina.

Myös mielenkiintoinen kuriositeetti kävi ilmi tutkiessamme Wolfgang Helbigiä vuosisadan vaihteen Roomassa. Toimiessaan Saksan arkeologisen instituutin varajohtajana Helbig keksi, tai ainakin vakiinnutti tavan heittää kolikko Fontana di Treviin Roomasta poistuttaessa (toivoen pikaista palaamista ikuiseen kaupunkiin). Kuinkahan moni villalantelainen tänäänkin noudattaa Helbigin luomaa perinnettä!

Simo Örmä

Intendentti

Suomen Rooman-instituutti

Pyörällä pääsee Roomassakin

 

Silloin kun tutkimustyö ja tietokoneen tihrustaminen Villa Lanten alakirjastossa alkavat tuntua tuskaisilta, on hauska tarttua polkupyörää sarvista ja hurauttaa Roomaa ympäröivälle maaseudulle rentoutumaan. Tai ei se nyt ihan niin helppoa ole. Roomaa ei nimittäin ole suunniteltu pyöräilyyn – välillä herää epäilys, onko sitä suunniteltu yhtään mihinkään.

Pyöräteitä on kyllä satunnaisesti siellä täällä, mutta ne eivät ole saaneet siirrettyä työmatkaliikennettä satulaan. Enimmäkseen paikalliset pyöräilevätkin huippukalliilla fillareillaan puistossa parfyymilta tuoksuen. Paras reitti on lasketella Gianicololta alas joko pohjoiseen Vatikaanin tietämille tai etelään Porta Porteseen, minkä jälkeen kummassakin tapauksessa sukelletaan Tiberin varteen. Siellä kulkee paikoitellen jopa punaisella asfaltilla päällystetty pyörätie, pista ciclabile. Etelässä baana tosin päättyy keskelle peltoa, jossa hämmästynyt ensikertalainen on ajaa sepeliesteeseen. Pohjoisessa tulee vastaan suuri kehätie, jonka alitse pääsee kuitenkin väljemmille vesille. Voi valita muinaisista konsuliteistä: Via Cassia, Via Flaminia, Via Salaria. Ihan lähellä on Prima Porta, jossa olen vieraillut ns. Livian talossa. Sen puutarha-aihein koristeltu ruokailuhuone on nykyään yksi Museo Nazionale Romanon vetonauloja. Muutaman kerran olen pyöräillyt vehreän luonnonpuiston keskellä lymyäville Vejin raunioille. Vain parin kymmenen kilometrin päässä sijaitseva etruskikaupunki joutui Rooman laajentumispolitiikan varhaiseksi uhriksi vuonna 396 eKr.

Olen nyt Roomassa Wihuri-stipendiaattina tekemässä väitöskirjaa latinan kielihistoriasta, mutta keksin pyöräilyn jo neljä vuotta sitten tullessani Roomaan yhdeksäksi kuukaudeksi keskiajantutkimuksen kurssille. Pyörällä on helppo tehdä päiväretkiä hieman laajemmillekin alueille, ja samalla voi sitten katsastaa useitakin kohteita. Pyöräretkillä hauskinta on – sen lisäksi, että pääsee pois keskikaupungin saasteista – löytämisen riemu. On ikään kuin koko ajan pienellä seikkailulla.

Historiallisesti kiinnostavia ja samalla luonnonkauniita paikkoja löytyy kaikkialta. Eräs suosikkini on yllättävästi Tiberin alajuoksulla sijaitsevan Mussolinin rakennuttaman modernin kaupunginosan EURin kupeessa: keskiaikainen sisterssiläismunkkien rakentama Abbazia delle Tre Fontane eli Kolmen lähteen luostari. Kun kääntyy pois fasistien mahtipontisilta väyliltä, päätyy välittömästi tuoksuville lehtipuukukkuloille. Myöhemmät trappistimunkit istuttivat 1800-luvulla 125 000 eukalyptuspuuta ja kuivattivat siten soisen maaperän. Luostarin muurien sisällä pääsee tutustumaan muutamaan vanhaan kirkkoon. Niistä yksi on legendan mukaan rakennettu paikalle, jossa apostoli Paavali koki marttyyrikuolemansa: hänet mestattiin miekalla. Maahan pudottuaan Paavalin pää pomppasi vielä pari kertaa ja jokaiselle kohdalle puhkesi lähde – siitä nimi Kolme lähdettä. Vaikka tarina on jokseenkin makaaberi, paikka on viehättävä ja historiallisuus miltei käsin kosketeltavaa. Kulttuuri- ja taidehistoriallisen annin jälkeen on hauska istahtaa hetkeksi eukalyptusten varjoon ennen paluumatkaa Gianicololle.

 

Timo Korkiakangas

Wihuri-stipendiaatti 2011–2012

Suomen Rooman-instituutti

 

P.S. Monet ovat kysyneet, miten uskallan pyöräillä Roomassa. Vastaan, että täällä ainakin tuntuu turvallisemmalta pyöräillä kuin Helsingissä, vaikka liikenteen seassa mennäänkin. Italiassa liikennekulttuuri perustuu jatkuvaan huomiointiin eikä niinkään sääntöjen suomiin oikeuksiin. Niinpä pyöräilijäkin otetaan huomioon, mutta toisaalta on turha kuvitella, etteivätkö autot ja skootterit myös tunkeutuisi risteyksessä kymmenen sentin päähän pyöräilijästä.