Uusi vuosi, uudet kujeet

Tavallista lämpimämmän syksyn jälkeen Roomassa odotellaan lumihiutaleita, jotka kulmabaarin pitäjän mukaan tulevat suoraan Suomesta. Vuoden ensimmäisiä kurssilaisia, Tampereen yliopiston kaupunkihistorian ryhmää, ei näytä kylmyys eikä raekuurot pysäyttävän. Museo- kirkko- ja muilla nähtävyyksillä juoksemisen lisäksi alkutalvella voi Roomassa lämmitellä myös instituutin vankkojen seinien sisällä: tänäkin vuonna ohjelma on runsasta.

Instituutin vuoden ensimmäinen tapahtuma ajoittui tammikuun 18. päivään, jolloin pidettiin johtajan tutkimusalaan liittyvä Family Matters -seminaari. Seminaarissa puhuivat tohtorit Marja-Leena Hänninen, Sabine Huebner ja Ville Vuolanto. 19. tammikuuta kokoonnuttiin hiukan toisenlaisissa tunnelmissa Santa Maria sopra Minerva -kirkkoon perinteiseen Henrikinpäivän messuun, jonka toimittivat suomalaisten kirkkojen johtajat, arkkipiispa Kari Mäkinen, arkkipiispa Leo ja piispa Teemu Sippo. Tänä vuonna ekumeenisessa messussa olivat mukana myös Turun Tuomiokirkon nuorisokuoro ja Chorus Cathedralis Iuniorum.

Kevään esitelmätilaisuudet alkavat tammikuun 30. päivä prof. Laura Chioffin luennolla, joka käsittelee Napolinlahden arkeologiaa ja historiaa. Helmikuussa kuulemme etruskien maalaustaiteesta prof. J. Rasmus Brandtin luennoimana. Maaliskuun esitelmän luennoitsijana on prof. Tancredi Carunchio, Amici di Villa Lante al Gianicolo ˗yhdistyksen puheenjohtaja, ja huhtikuussa luennoi tohtori Eeva-Maria Viitanen. Tarkemmat tiedot näistä ja muista luennoista päivittyvät kevään mittaan instituutin netti- ja Facebook-sivuille.

Helmikuussa käynnistyy taas tuttuun tapaan instituutin oma kolmikuukautinen tieteellinen kurssi. Kevään mittaan myös Jyväskylän ja Helsingin yliopistot pitävät omat kurssinsa ja instituutissa järjestetään muita tutkimusalaan liittyviä tieteellisiä seminaareja.

Januksen korva herkistyy tänä keväänä huhtikuussa, kun kuullaan tutuksi tulleen sarjan ensimmäinen konsertti. Toukokuussa kuullaan myös suomalaisia muusikkoja Rantatie-kvartetin konsertissa. Kesän alussa pidetään taas tuttuun tapaan opettajakurssi, tällä kertaa vuorossa ovat uskonnon opettajat.

Kevään ohjelma tarkentuu vielä, ja kerromme siitä varmasti lisää niin tässä blogissa kuin netti- ja Facebook-sivuillamme. Saa tykätä!

Parasta mahdollista alkanutta vuotta kaikille lukijoillemme toivottaa

Linda Jokela

Amanuenssin viransijainen

Instituutin työryhmän kuulumisia

Suomen Rooman-instituutin johtajan Katariina Mustakallion työryhmä on toiminut Villa Lantessa 2011-2012 tutkien lapsuutta ja nuoruutta antiikin ja keskiajan maailmassa hyvin erilaisista näkökulmista ja erilaisia lähteitä käyttäen. Nyt on aika kertoa tälläkin forumilla hieman työryhmän tutkimuskausista ja työn edistymisestä.

Tutkimusryhmämme ajallinen ja maantieteellinen rajaus on laaja – artikkelimme kattavat ajanjakson etruskeista myöhäiskeskiajalle, ja alueellisesti liikumme paitsi Välimeren ympäristössä myös laajemmin roomalaisessa ja eurooppalaisessa kulttuuripiirissä. Aiheiden kirjo on siis suuri, mutta yhdistävinä tekijöinä ovat jatkuvasti toimineet yhteiset näkökulmat ja teemat. Työryhmän teematiikkaan ovat kuuluneet muun muassa lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät toimijuus ja sosialisaatio sekä uskonnollisten ja poliittisten instituutioiden merkitys lapsuuden ilmiöille. Kaksi vuotta kestänyt tiivis yhteistyö on nivonut monenkirjavasta joukostamme yhtenäisen ryhmän, jossa jokainen on oppinut katsomaan aihettaan uusista näkökulmista.

Aloitimme työskentelymme keväällä 2011, ja ensimmäinen Villa Lantessa viettämämme tutkimusperiodi kesti helmikuun alusta toukokuun loppupuolelle. Kevään aikana jokaiselle valikoitui omien tutkimusintressien ja erityisosaamisen perusteella artikkelin aihe, ja aloimme kerätä materiaalia tutkimusta varten. Työstimme tutkimussuunnitelmiamme ja alustavia tekstejä joka maanantai viikoittaisessa seminaarissa Katariina Mustakallion ja Jussi Hanskan johdolla. Perjantaisin kävimme workshop-periaatteella läpi vuorotellen kunkin lähteitä ja niihin liittyviä metodologisia ongelmia. Yhteisten seminaarien ja workshopien ohessa kävimme Katariinan ja Jussin kanssa henkilökohtaisia ohjauskeskusteluja, joissa tutkimuksen ongelmista oli mahdollista jutella yksityiskohtaisesti.

Palattuamme Suomeen kesän korvalla 2011 jatkoimme artikkeliemme työstämistä kotimaassa, ja elokuussa tapasimme seminaarin merkeissä Tampereella. Tapaamisessamme saadun palautteen perusteella jatkoimme kukin oman artikkelimme parissa loppuvuoden, kunnes helmikuussa 2012 olikin jo aika palata Roomaan. Jatkoimme seminaarityöskentelyä kerran viikossa kevään 2012 ajan, mutta koska työmme olivat nyt pidemmällä kuin vuotta aiemmin, meidän oli mahdollista käyttää enemmän aikaa itsenäiseen työskentelyyn kirjastoissa.

Artikkelien työstämisen lisäksi työryhmämme työskentelyyn kuuluivat kiinteästi molempina keväinä Villa Lantessa järjestetyt luennot. Instituutin oman henkilökunnan lisäksi saimme opetusta monilta suomalaisilta ja ulkomaisilta antiikin ja keskiajan historian asiantuntijoilta. Luennot käsittelivät usein tutkimusaiheeseemme liittyviä teemoja – lapsuuden, sosialisaation tai identiteetin ilmiöitä antiikin ja keskiajan yhteiskunnissa. Joukossa oli myös muutamia erityisesti tiettyjen lähteiden ja metodien, esimerkiksi epigrafiikan, käyttöön keskittyviä luentoja.

Kirjastoissa puurtamisen ja luennoille osallistumisen lisäksi työryhmä jalkautui molempina keväinä myös Rooman ja lähiympäristön arkeologisille ja historiallisille kohteille. Rooman ja lähialueiden retkien lisäksi hienoina muistoina mieleen jäivät kaksi viikon mittaista ekskursiota: kevään 2011 retki Trieriin, lounais-Saksaan, ja kevään 2012 kiertomatka Sisiliassa. Trierissä, Konstantinuksen kaupungissa, tutustuimme muun muassa roomalaisten kylpylöiden raunioihin, paikallisten museoiden upeisiin antiikkikokolemiin sekä vaikuttaviin kirkkoihin. Sisiliassa ihanat temppelialueet luonnon helmassa sekä Monrealen katedraalin henkeäsalpaava kauneus jäivät ikiajoiksi mieleen ja muistuttivat saaren pitkästä ja monikulttuurisesta historiasta.

Kevään 2012 päätteeksi työryhmä osallistui Villa Lantessa järjestettyyn Roman Family VI -konferenssiin. Kolmepäiväisen tapahtuman aikana pääsimme kuulemaan antiikin perhetutkimuksen kansainvälisten asiantuntijoiden esitelmiä ja tapasimme tutkijoita, jotka käsittelivät työssään samankaltaisia teemoja kuin työryhmämme omassa tutkimuksessaan.

Palasimme Suomeen toukokuun lopulla tilanteessa, jossa artikkelimme olivat edistyneet toivotusti ja viimeistelyvaihe oli edessä. Saatuamme syksyn aikana kukin referee-palautteen artikkeleistamme kokoonnuimme vielä marraskuun lopussa viikonlopuksi Villa Lanteen käsittelemään viimeisimmät muutokset.

Palasimme Roomasta 26. marraskuuta ristiriitaisissa tunnelmissa. Pitkä urakka on takana, mutta työtä ja odotusta vielä edessä ennen kuin näemme työryhmämme tulokset painettuina. Olemme pysyneet aikataulussamme, ja jos kaikki menee hyvin, on työryhmän julkaisu odotettavissa vuonna 2014.

Olemme kiitollisia että olemme saaneet olla mukana tässä projektissa – kahden vuoden aikana olemme oppineet, tehneet ja nähneet niin paljon uusia asioita, että ne kantavat varmasti pitkälle. Toivomme, että tutkimusaiheemme ja teemamme herättävät kiinnostusta myös muissa kuin meissä itsessämme, ja että työmme innostaa lähestymään ennakkoluulottomasti lapsuuden ja nuoruuden ilmiöitä antiikin ja keskiajan historiassa. Kiitämme kaikkia työryhmän toiminnassa mukana olleita ja aivan erityisesti Katariina Mustakalliota, Jussi Hanskaa ja Simo Örmää jatkuvasta tuesta ja neuvonannosta.

Onnellista joulun odotusta ja uutta alkavaa vuotta kaikille!

Sanna Joska, Jenni Kuuliala, Mikko Pentti, Elina Pyy, Sonia Taiarol ja Svetlana Hautala

Luonnoksia Roomasta

Diplomityökritiikin kolkutellessa ovella seuraavana päivänä, on hyvä paneutua viimeiseen puoleen vuoteen Roomassa. Italian muistot maistuvat kesältä, ja välimerellisen valon intensiteetti kapeilla kujilla tulvii mieleeni.

Saavuin toukokuiseen Roomaan tekemään arkkitehtuurin lopputyötäni. Jo lentokoneessa tutustuin vieressäni istuvaan taiteilijaan, Anne Tompuriin, joka pohti ystävänsä kanssa ääneen, kuinka sinne Villa Lanteen oikein pääsee. Näin alkoi tutustumiseni Villa Lanten asukkaisiin ja ihmeellisiin sattumuksiin, joita voi matkan varrella kokea.SONY DSC

Asuin ensin touko-kesäkuun instituutin kaupunkiasunnossa Via Faldalla ja myöhemmin syys-marraskuun Villa Lantessa. Marraskuussa lähtiessäni Villa Lantesta olin kerännyt talven varalle mukavan määrän muistoja niin makuelämyksinä, hienoina maisemina kuin mukavan vaihtelevina reitteinä halki suuren kaupungin.

Parasta tekemistä Roomassa on mielestäni kävellä johonkin uudelle alueelle koettaen eksyä. Näin tekee edelleen puolen vuoden jälkeenkin hienoja löytöjä kaupungista. Eksymiseen haastetta antavat tosin siellä täällä esiin tupsahtavat monumentit, jotka palauttavat nopeasti kartalle. Kävelyretket kaupungissa antoivat kuitenkin hyvää vastapainoa lopputyön tekemiselle ja kirjastossa istumiselle.2012_05_22 Lauran kortti v1(1)

Tekemäni diplomityö käsittelee hajautetun hotellin suunnittelemista Etelä-Italiaan, Nardòon. Hajautetussa hotellissa vastaanotto sijaitsee pääpiazzan yhteydessä ja huoneet on hajautettu eri puolille vanhaa kaupunkia. Hotellikonseptissa tyhjentyviä pienkaupunkeja elävöitetään turismin keinoin.

Aiheeni tempasi minut etelään tutustumaan myös Apulian hallinnollisen alueen kiehtovaan arkeen. Lähestyn uusia alueita usein luonnostelun kautta. Näin luonnoskirjani täyttyi vähitellen luonnoksista niin Nardòn kujilta kuin Villa Lanten terassilta. Nämä muistot säilyvät konkreettisesti vaikka fyysinen etäisyys Roomaan onkin kasvanut.

 

 

 

 

Laura Orelma

Arkkitehtistipendiaatti

Aalto-yliopisto, Espoo

Jotain uutta, jotain vanhaa

 

Syksy on käynnistynyt tieteellisissä merkeissä Gunnar af Hällströmin kansainvälisellä Lex credendi-seminaarilla ja syyskuun puolivälissä starttaa taas tuttuun tapaan instituutin oma Antiikin johdantokurssi. Lukuvuosi on tuonut mukanaan myös uutta henkilökuntaa: elokuussa instituutin lehtorina aloitti FT Ria Berg ja minä istun nyt Johannan työpöydän ääressä hänen valmistautuessa vastaanottamaan uutta perheenjäsentä.

Ensimmäiset työpäivät Lantessa ovat olleet totuttautumista uusin tehtäviin ja tähän huikaisevaan maisemaan, johon ei kai koskaan totu. Reilu vuosi sitten päättynyt harjoittelujakso on onneksi vielä osittain mielessä, mutta lupaan oppia joka päivä jotain uutta, vähintään nimeämään uuden kirkontornin horisontista…

Johdantokurssin lisäksi syksyn ohjelmassa on luvassa useita seminaareja, joista ensimmäinen on syyskuun lopussa pidettävä Italiassa toimivien suomen kielen opettajien seminaari, joka järjestetään yhteistyössä Suomen Rooman suurlähetystön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä CIMO:n kanssa. Seminaaria seuraa välittömästi toinen seminaari, Pauli Kettusen johtama Key Concepts of Welfare State. Lokakuussa Villa Lantessa kokoontuu myös Linacre Societyn seminaari.

Yleisötapahtumia syksylle on luvassa ainakin lokakuun 10. päivä, jolloin Dr. Rita Randolfi luennoi Lante-suvun  taidekokoelmista. 14. marraskuuta Napolin arkeologisen museon johtaja Valeria Sampaolo pitää esitelmän italialaisista ja saksalaisista Pompeji-piirustuksista 1700- ja 1800-luvuilla. Molemmat tilaisuudet järjestetään yhteistyössä Amici di Villa Lante al Gianicolo –yhdistyksen kanssa. Marraskuussa instituutti tarjoaa tilat myös Jyväskylän yliopiston ja Åbo Akademin yhteistyönä toteuttamalle keskiaika-kurssille.

Musiikki soi tänäkin syksynä Villa Lantessa: L’orecchio di Giano-sarjan ensimmäinen konsertti on 13. syyskuuta ja silloin kuulemme ainakin C.Ph.E. Bachia, Franz Joseph Haydnia, Frantisek Bendaa ja Malcolm Arnoldia huilulla ja cembalolla. Konserttisarja saa jatkoa 12. ja 23. lokakuuta sekä 6. ja 20. marraskuuta ja luvassa on niin uutta kuin vanhempaakin musiikkia. 12. joulukuuta on suunnitteilla Suomi 95 vuotta-juhlakonsertti, jossa kuullaan sellisti Jussi Makkosta ja hänen pianistiaan. Yleisötapahtumia päivitämme myös Facebook-sivuille aina tapahtumien lähestyessä.

Toivotan kaikille inspiroivaa syksyä vielä lähes kesäisestä Roomasta!

Linda Jokela

Instituutin toimistosihteeri (amanuenssin äitiysloman sijainen)

 

Santa Sabinan appelsiini

 

Parhaiten ovat muistissa äänet. Kävelyn ratina Gianicolon  karkealla hiekalla. Vihreän papukaijan rääkäisy. Trasteveren Pyhän Marian iltakellot. Hälytysajoneuvo alhaalla kaupungissa. Öinen lintukuoro, johon ei harmikseen enää muutaman yön jälkeen herää. Kello kaksitoista garibaldinojen kunniaksi jyrähtävä kanuuna, johon ei kuudessa viikossakaan totu.

Ja entä maisema, ikkunaluukkujen takana odottava loputtomien kattojen tanner ja kupolit, jotka aurinkoisina aamuina nousevat sumusta yksitellen? Alhaalla rinteessä joku kastelee artisokkiaan, ja Teveren rannan puut tekevät kuvaan vihreän raidan.

Entä kun iltapäivällä vuoret alkavat vihdoin erottua kaupungin takana tai kun juuri ennen auringonlaskua valot ovat syttyneet ja heijastelevat joesta? Tai iltamyöhällä, kun katujen varsissa on trattorioiden hilpeä-äänisiä pullistumia, tiivistettyä kanssaihmisyyttä päivänvarjojen, kuin sienen lakkien, alla?

Ja värit. Murrettua keltaista ja punaista ja wisterian lilaa kertyy kameran muistikortti täyteen, kun kuljemme kukkuloiden väliä kuusiviikkoisella  työjaksollamme Villa Lantessa, kirkkohistorioitsijamieheni Mikko ja minä. Olemme tulleet autolla Euroopan halki, pysäköineet Lanten portin pieleen ja kolmen tunnin välein käymme siirtämässä kiekkoa tuulilasissa.

Kävelemme kaupunkia laidasta laitaan, Paavalin mestauspaikan kautta Mussolinin Euriin, Caracallan kylpylän ohi katakombeille ja Borghesen puiston kautta takaisin. Testacchion kukkulalta palaamme harvemmin katseltua joenviertä Gianicolon mäelle. Villa Doria Pamphiljin puisto tarjoilee meille pinjojen pylväikön.

Puoli yhdeksältä iltaisin istumme Trasteveren Pyhän Marian penkkiin. Jos Jeesusta haluaa katsella, kannattaa se tehdä juuri Santa Maria in Trasteveressa, jossa hän katsoo alttariapsiksen mosaiikista takaisin niin rentona ja hyväntuulisena että. Aaltona nousee unelias, tunnusteleva Sant’Egidion yhteisön laulu, ja iltapalalle voi mennä Gli Amiciin, yhteisön ravintolaan, jossa kehitysvammainen Agina palvelee suorasukaisen toimeliaasti.

Minulla on työn alla postmodernin pyhiinvaeltajan muistikirja. Pastankeiton lomassa Lanten tutkimusryhmä tarjoilee sen peiliksi keskiaikaisten anekdoottien aarteita.

Lopulta kohtalokkaaksi käy tavallinen ilta-ateria Gli Amicissa. Perähuoneen äärimmäisessä nurkassa huoliteltu helmikaularouva syö yksin vaatimatonta illallistaan. Hän ilmiselvästi nauttii yhteisön vapaaehtoisten suurta arvostusta ja hymyilee heille hyväntahtoisesti mutta pidättyväisesti.

Rouvasta tulee siltä istumalta kirjoittamistaan odottavan romaanini päähenkilö. Kuljen hänen kuvitelluissa huoneissaan Gianicolon itäreunan talossa ja seurustelen hänen vieraittensa kanssa. Tärkein heistä on pyhä Sabina, jonka nimikkokirkon appelsiinilehdossa käyn viilentämässä kuumottavia ajatuksiani.

Kun olemme kotona Helsingin Tapanilassa, taputtelen autoa konepeltiin. Muistatko, kun keräsit ikkunasi peittoon Gianicolon plataanien mehua ja roskaa? Löytyisipä jostakin helmasi alta edes yksi kirottu, siunattu höytyvä.

Kaisa Raittila

Kirjailija

Työjaksolla Villa Lantessa keväällä 2012

 

Roomassa osana yhteisöä

 

Villa Lanten ystävät ry:n stipendi mahdollisti kuluvana keväänä tehokkaan alun 1390-luvun saksalaisia kerettiläisyyden inkvisitioita ja maallikkouskonnollisuuden kontrollia käsittelevän väitöskirjani lähteiden kartoitukseen. Vietin maalis-toukokuussa kuusi viikkoa tutkien Biblioteca Apostolica Vaticanan Palatinum-kokoelmaan kuuluvaa käsikirjoitusta ja etsien kirjallisuutta Rooman tiedeinstituuttien ainutlaatuisista kokoelmista.

Vierailu Roomassa tutkimustarkoituksessa oli minulle ensimmäinen, joskaan ei varmasti viimeinen laatuaan. Ensimmäinen vierailu oudossa kirjastossa tai arkistossa on aina pieni yllätys, ja pahimmillaan tutkimusmatka ulkomaille voi olla melkoinen pudotus kylmään veteen. Villa Lanten onnistumista tutkimusta tukevana instituuttina kuvaa se, että Roomassa ensikertalaisen ei tarvitse pulikoida yksin, ei ainakaan ilman pelastusrengasta.

Korvaamaton apu Roomaan tulevalle tutkijalle tai taiteilijalle ovat tietenkin instituutin majoitustilat: aikaa ei tarvitse kuluttaa sopivanhintaisen asunnon tai hotellin etsintään, ja jopa verkkoyhteys toimii, puhumattakaan keskeisestä sijainnista.

Vähintään yhtä tärkeä tuki nuorelle tutkijalle on kuitenkin Villa Lanten ympärille syntynyt yhteisö: henkilökunta, muut asukkaat ja aikaisemmin instituutissa työskennelleet. Kollegoille kerrottu uutinen Roomaan lähdöstä tuotti rohkaisevien sanojen lisäksi kasapäin konkreettisia ohjeita (kuten käsinpiirretyn kartan Vatikaanin portilta passintarkastuksen kautta kirjaston ovelle ja käsikirjoitustiskille asti). Instituuttiin saapuessa ei sen paremmin kirjastoa kuin lähiseudun ravintoloita tarvinnut kuitenkaan etsiä yksin: työryhmä ja muut asukkaat pitivät huolen, että tulokas sai johdantokurssin elämään ja tutkimukseen Roomassa. Myös insitituutin pitkä tutkimustoiminta hyödyttää jokaista siellä työskentelevää: intendentti Simo Örmän kirjoittamien suositusten ansiosta minunkaan ei tarvinnut kirjastokorttia hakiessani selittää, mikä ihme on Turun yliopisto, vaan saatoin edustaa tunnettua ja tunnustettua roomalaista tiedeinstituuttia.

Lähes kaikkia elämänalueita, myös tutkimusta, riivaa nykyään tehokkuuden diskurssi. Jos sitä mantraa haluaa toistella, kannattaa muistaa, että todellinen tutkimuksen tehokkuus syntyy yllä mainitun kaltaisista, joskus vaikeasti määriteltävistä ja hinnoiteltavista asioista. Miten määritellä arvo sille, kun instituutin asukkaiden yhteisö pitää huolen siitä, ettei jokaisen Roomaan saapuvan, laillani muutaman fraasin italiaa osaavan tutkijanalun tarvitse keksiä jokaista tarvitsemaansa pyörää uudelleen?

Villa Lanteen saapuessani marssin lentoani seuraavana aamuna ventovieraaseen kirjastoon kaupungissa, josta olin aiemmin nähnyt lähinnä Colosseumin ja Espanjalaiset portaat. Rohkenen väittää, ettei tutkimustyöni Roomassa olisi ollut läheskään niin tuottoisaa ilman Villa Lanten henkilökunnan apua, muiden asukkaiden ohjeita ja Suomen Rooman-instituutin ympärille syntynyttä perimätietoa siitä, miten olla ja elää tutkijana Roomassa.

 

Pikaista paluuta Gianicolon laelle toivoen

Reima Välimäki

Kulttuurihistoria

Turun yliopisto

 

 

 

 

 

Kuka oli Wolfgang Helbig?

Kaikki villalantelaiset tietävät, että huvilamme Gianicololla oli ennen Suomea saksalaisvenäläisen Helbigin perheen omistama, ja monet antiikin tutkijat toki muistavat Wolfgang Helbigin (1839-1915) nimen antiikintutkimuksen historiasta.  Helbigin toiminta 1800-luvun lopun Roomassa on kuitenkin viime vuosikymmeninä ollut poleemisen keskustelun aiheena, ja siksi instituuttimme suoranaisena velvollisuutena oli selvittää, millainen mies Helbig oikeastaan oli.

1.2.2009 oli kulunut tasan 170 vuotta Wolfgang Helbigin syntymästä ja se antoi syyn vihdoin järjestää seminaari aiheesta. Siihen osallistui italialaisia, saksalaisia, tanskalaisia ja suomalaisia alan tutkijoita, jotka selvittivät Helbigin asemaa oman aikansa johtaviin kuuluneena antiikin tutkijana. Valitettavasti jälkimaailma oli muistanut hänet lähinnä niistä syytöksistä, joita italialainen epigrafisti Margherita Guarducci oli 1970-luvulla esittänyt Helbigiä vastaan syyttäen häntä väärentäjäksi. Guarducci väitti Helbigin väärentäneen mm. julkaisemansa Praenesten soljen, jossa on varhaisin tunnettu latinankielinen piirtokirjoitus. Lisäksi Helbigin epäiltiin toimineen muutenkin 1800-luvun lopun kansainvälisessä taidekaupassa epärehellisesti ja välittäneen väärennettyjä antiikin patsaita ulkomaille.

Seminaarin aikana kävi ilmi, että Helbig ansaitsee paremman maineen: hän oli merkittävimpiä ja monipuolisimpia antiikintutkimuksen pioneereja. Italian varhaishistoria, etruskitaide ja roomalainen maalaus- ja kuvanveistotaide – kaikilla näillä aloilla Helbig teki perustavaa laatua olevia tutkimuksia. Seminaariin osallistuneet epigraafikot ja filologit osoittivat myös, että Fibula Praenestinan piirtokirjoitus on aito ja puhdistivat täten Helbigin maineen. Suomen Rooman-instituutti voi olla ylpeä siitä, että se voi jatkaa Villa Lantessa Helbigin työtä.

Seminaarin tulokset julkaistiin tänä keväänä julkaisusarjamme Acta Instituti Romani Finlandiae 37.niteenä Simo Örmän ja Kaj Sandbergin toimittamina.

Myös mielenkiintoinen kuriositeetti kävi ilmi tutkiessamme Wolfgang Helbigiä vuosisadan vaihteen Roomassa. Toimiessaan Saksan arkeologisen instituutin varajohtajana Helbig keksi, tai ainakin vakiinnutti tavan heittää kolikko Fontana di Treviin Roomasta poistuttaessa (toivoen pikaista palaamista ikuiseen kaupunkiin). Kuinkahan moni villalantelainen tänäänkin noudattaa Helbigin luomaa perinnettä!

Simo Örmä

Intendentti

Suomen Rooman-instituutti

Rooman kevättä rinnassa!

 

Tuskin koskaan Rooman ja Suomen välinen ero säässä ja ihmisten mielialoissa on suurempi kuin juuri nyt: Suomessa on takatalvi ja Roomassa kevät jo pitkällä. Roomassa auringon paahtaessa päivällä lämpötilat nousevat helposti t-paitakeleihin vaikka iltaisin joutuukin vetämään pitkähihaista päälle. Suomessa taas…ollaan kateellisia Roomaan lähtijöille, sillä Turussa sataa lunta ja Helsingissä loskaa. Juuri kun kaikki jo ehtivät kaivaa pyörät ja kevätkengät esiin, kävi näin. Taas.

Omasta mielestäni, ja varmaan monen muunkin, Roomassa miellyttävintä aikaa ovat huhti-toukokuu ja syys-lokakuu. Sää on täydellinen pitkien matkojen kävelyretkiin, juoksulenkkeihin Doria Pamphiljin puistossa, kuuman kahvin ja kaakaon siemailemiseen sekä työntekoon keskittymiseen. Öisin pystyy myös nukkumaan.

Näihin aikoihin osuu tänä vuonna myös pääsiäinen, vuoden suurin juhla Roomassa. Pääsiäisen aikaan liittyy kaupungissa oma erityinen tunnelmansa, mutta myös negatiiviset puolensa. Kaupunki on, jos mahdollista, vielä enemmän pullollaan turisteja kuin yleensä. Matkailijoita ja pyhiinvaeltajia saa oikein väistämällä väistellä Vatikaanin, keskustan, Trasteveren ja Gianicolon kulmilla. Toisaalta, hiljainen viikko tarjoaa kaupungissa myös paljon nähtävää ja koettavaa: Kristuksen kärsimystiehen liittyviä kulkueita, erilaisia messuja, konsertteja ja huipennuksena jokavuotinen Paavin pitämä Urbi&Orbi Pietarinkirkon aukiolla pääsiäissunnuntaina. Pääsiäisaterialle kannattanee kuitenkin suunnata johonkin hiukan kauemmas, hyviä ja vähemmän turistisia vaihtoehtoja on mahdollista löytää esimerkiksi Testaccion, Garbatellan, Monteverden ja Pratin alueilta.

Kevät on  Suomen Rooman-instituutissa aikaa, jolloin asioita pyritään saattamaan päätökseen, kerimään vuoden aikana punottuja lankoja yhteen. Johtajan luotsaama työryhmä viettää keväällä viimeisiä kuukausiaan Villa Lantessa viimeistellen artikkeleitaan, jotka myöhemmin kootaan julkaisuksi. Muut instituutin asukkaat taas joko pähkäilevät gradunsa loppurutistuksen kanssa, lopettelevat ensimmäistä tutkimusperiodiaan Lantessa, aloittavat väitöskirjansa varsinaista kirjoitusprosessia tai ponnistelevat saadakseen kirjansa valmiiksi tai taiteelliset tavoitteensa täytetyiksi. On myös uusia asioita; uusi harjoittelija, sekä jatkuvasti joitain uusia ihmisiä, jotka tulevat ja menevät. Instituutti on jatkuvassa liikkeessä eikä pysähdy koskaan muulloin kuin ehkäpä heinä-elokuun tuskallisen kuumina lomakuukausina, jolloin harjoittelija ja muutamat hellettä sietävät asukkaat pitävät taloa pystyssä.

 

Johanna Rassi

Apulaisasiamies

Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Uusien ajatusten virrassa Villa Lanten Kulttuurikursseilla

Lokakuu on jo vuosituhansien ajan tunnettu parhaana ajankohtana viipyä Roomassa: tukahduttavan kesän jälkeiset syyspäivät, kuuluisat le ottobrate romane, suovat Ikuisen kaupungin kävijälle sateettomia kävelypäiviä, ajatuksenkeveitä iltoja, vähemmän turisteja ja enemmän roomalaisia. Samaan aikaan Pohjolassa kärvistellään syksyn synkissä tunnelmissa ja kiirehditään töissä, jotta kalenterivuosi, tilikausi ja deadlinet saadaan kunnialla selätettyä.

Ei olekaan sattumaa, että suositut Villa Lanten Kulttuurikurssit järjestetään aina juuri lokakuussa. Silloin suomalaisille yhteiskunnallisille vaikuttajille annetaan mahdollisuus päästä viikoksi Roomaan oppimaan uutta eurooppalaisista arvoista ja juurista, avartamaan näköaloja Suomea suuremmiksi. Intensiivikurssilla pumpataan omaan ajatteluun uutta verta opiskelemalla kaikkea sitä viisautta – ja hulluuttakin – jota nuo ”muinaiset roomalaiset” ovat ihmiskunnasta ja elämästä omaksuneet.

Yleiseurooppalaisen kulttuuriperinnön ja humanistisen sivistyksen laaja tuntemus ovat jälleen tärkeitä nykyajan yhteiskunnassa – nähdäkseen tulevaisuuteen on tunnettava menneisyytensä. Vastatakseen tähän haasteeseen Suomen Rooman-instituuttia ylläpitävä säätiö aloitti syksyllä 2006 Villa Lanten Kulttuurikurssit, joilla omien alojensa arvostetuimmat johtajat pääsevät oivaltamaan ja ajattelemaan rauhassa.
Kurssille kutsutut vaikuttajat ovat pitäneet lokakuisen Rooman antia ainutlaatuisena tilaisuutena. Kurssilaisten palautteet kertovat Villa Lantella olevan sellaista annettavaa, jota mistään muualta ei saa:

””Menneisyys meissä” -ajatus: roomalaisuus Suomessa, Rooman historian vaikutus nykyään, näköalan avartaminen, kestävät arvot, kehityslinjat yli 2000 vuoden takaa itseymmärryksemme perusta – huikeata.”

””Ei mitään uutta auringon alla” on tärkeä oivallus kaikissa ammateissa ja asemissa.”

”On mahtavaa päästä viikoksi miettimään muuta kuin omaa työtä silti kehittäen itseään enemmän kuin vuosiin.”

”Tärkeää on irrottautuminen Suomesta ja uusien ajatusten virta.”

”On upeata saada oppia itseään sivistäen ja seurustella kulttuuri-ihmisten kanssa.”

Villa Lanten kirjastossa pidettävät luennot, pitkät ja hartaat kaupunkikierrokset, kohde-esittelyt, retket kaupungin ulkopuolelle ja kurssilaisten omat, etukäteen valmistellut puheenvuorot antavat ainutlaatuisella tavalla uusia avaimia kulttuuristen jatkumoiden ja eurooppalaisen identiteetin ymmärtämiselle. Viikon aikana perehdytään niin antiikin yhteiskuntamallin merkitykseen, keskiaikaisten pyhimysten vaikutukseen nykyään, paavin vallan ytimeen, 2000-luvun Italian ilmiöihin kuin dolce vitan historiaan.

Renessanssihuvila Villa Lantessa toimivasta Suomen Rooman-instituutista on tullut tiedeosaamisen ohella myös kulttuuriosaamisen ikoni: Villa Lanten Kulttuurikurssin käyneet muodostavat suomalaisen sivistyneen johtajiston ytimen. Lokakuista kulttuurimatkaa Roomaan voi toki suositella kenelle tahansa, eikä sivistävään lokakuuhun Roomassa olekaan enää kuin seitsemisen kuukautta aikaa…

Dosentit Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu ovat johtaneet Villa Lanten Kulttuurikursseja vuodesta 2006 lähtien.

Appelsiinipuita lumipyryssä – 3. helmikuuta 2012 Villa Lantessa

 

Tänään sitten tuli ensilumi! Koulut ovat kiinni ja liikenne kangertelee. Apulaisellani Eevalla oli vaikeuksia päästä yliopistolle tenttiin, bussien kulkemisesta ei ole kukkulaisessa Roomassa varmuutta tällä säällä  metroista puhumattakaan. Ei ole edes varmaa ovatko vahtimestarit paikalla avaamassa ovia, vaikka opiskelijat ja professorit olisivatkin.

Lumi muuttaa kaiken, hyytävä ulkoilma – ei tietenkään mitään verrattuna Suomen -20 asteen pakkasiin -tulee joka raosta sisään, ja yhä uudelleen muistutan eilen saapuneille työryhmäläisilleni villaisten alusvaatteiden merkityksestä. Liian usein osa hyvästä tutkimus- ja opetusajasta menee Roomassa sairastamiseen. Tietenkin kaksinkertaisilla ikkunoilla voitaisiin voittaa jotain, tai tehokkaammalla ja kalliimmalla lämmityksellä, mutta sitten taas saattaisi tulla muita ongelmia. Vanhoista taloista ei koskaan tiedä, suo siellä, vetelä täällä, joten paras vaan oppia vetämään vaatetta päälle.

Vastapäisessä koulussa on pantu kaikki lapset juoksemaan ulos lumipyryyn, varmaankin roomalaisille uskomaton ja ikimuistoinen kokemus, josta puhutaan vielä pitkään kodeissa. On hauskaa, että työryhmäni nuoret tutkijat saapuivat juuri nyt Roomaan, mikäänhän ei ole niin lapsellisen ilahduttavaa kuin lumipyry! Ja lapsuuteenhan me taas palaamme tutkimustemme kanssa, lapsuus, nuoruus ja uskonto antiikin Roomassa on pääteemamme. Tänään pidimme ensimmäisen seminaari-istunnon ja kävimme tarkkaan läpi kunkin työn tämänhetkisen tilan ja tarpeet. Kevät on meillä aikaa saada valmiiksi artikkelit ja tällä motivoituneella porukalla uskon, että se onnistuu.

Suomen Rooman instituutin pedagogisen ja tutkimuksellisen kokemuksen varassa on viety monta työryhmää onnistuneeseen päätökseen –  tulos on nähtävissä instituutin Acta-julkaisusarjan niteissä – mutta kovinkaan paljon huomiota ei ole vielä osoitettu sille kokemukselle, minkä instituutin kuusikymmenvuotinen tutkimus- ja opetustyö on synnyttänyt. Tieteelliset kurssit ja työryhmät asuvat usean kuukauden ajan Villa Lantessa irrallaan normaalielämästään Suomessa ja keskittyvät tutkimusteemaan, joka yhdistää heitä kaikkia. Työryhmä kokoontuu säännöllisin väliajoin käsittelemään  työpapereita, ja tutkimus etenee prosessinomaisesti hedelmällisessä vuorovaikutuksessa muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Paikalla on aina vähintään kaksi koulutettua tutkijaa, instituutin johtaja ja lehtori, jotka uhraavat suuren osan ajastaan vain näille nuorille ja heidän työlleen. Tässä on se kuuluisa Villa Lante -brändi, joka on tuottanut maailmalle liudan kansainvälisiä suomalaisia tutkijoita ja professoreita, eikä yksin antiikintutkimuksen piiriin!

Nykyäänhän ei enää riitä, että me ja muut tutkijat tunnemme tämän brändin, se pitäisi saada laajemminkin tunnetuksi. Tutkijana ajattelen, että paras tapa on tutkimus itse. Kun meitä arvostetaan kansainvälisesti oman perustyömme vuoksi, se tuottaa eniten lisäarvoa, josta seuraavat tutkijasukupolvet pääsevät nauttimaan. Totta kuitenkin on myös se, että ilman opetusministeriön ja muiden julkisten tahojen tukea ja arvonantoa emme voi tehdä tätä työtämme. Olemme myös suomalaiselle yhteiskunnalle velkaa, vain suomalaisen kulttuuritahdon varassa on oma tulevaisuutemme. Siksi on tärkeää viestiä eri tahoilla Villa Lanten merkityksestä tutkimuskeskuksena, ja tehdä sen brändi näkyväksi blogeissa, instituutin omilla sivuilla, facebookissa ja kaikkialla, missä kaksi tai useampia suomalaisia kohtaa!

 

Katariina Mustakallio

Suomen Rooman instituutin johtaja