Italian hallitus julisti jonkin aikaa sitten kovat ulkonaliikkumisrajoitukset hillitäkseen erityisesti Pohjois-Italiassa riehuvaa koronaa eli COVID-19-tautia. Roomassa tilanne ei ole millään muotoa hälyttävä, mutta siirtyminen etätyöhön odotti meitäkin. Arki täällä sujuu kuten ennenkin, vaikka työympäristö on vaihtunut renessanssihuvilasta italialaiseen kerrostaloasuntoon. Tervetuloa siis seuraamaan tilannetta harjoittelijan kuvapäiväkirjalla!
Rooma on tällä hetkellä epätodellisen hiljainen kaupunki. Aamulla Villa Lanteen kävellessäni vastaan tuli vain muutama koiranulkoiluttaja, eikä cornetton tuoksu enää leijaile houkuttelevasti kahviloiden ovista, koska ne on kaikki suljettu eilisestä, 12.3. alkaen.
Rooman historia on sodankäynnin historiaa. Roomalaiset historiankirjoittajat katsoivat ”suurten tapahtumien” ja ”suurmiesten tekojen” olleen aiheita, jotka ensisijaisesti haluttiin tallentaa jälkipolvien muistettavaksi. Näin sodat (joita Rooma toki ahkerasti kävikin) olivat loogisesti historiankirjoittajien suosikkiaiheita. Sodissa ilmenevä väkivalta on ollut viime aikoina myös oman tutkimukseni kohteena. Vaikka näkökulmani on ennen kaikkea roomalaisessa kirjallisuudessa, olen lukuisilla Rooman-matkoillani tutustunut myös aiheen visuaaliseen puoleen.
Istun Villa Lanten Rossa-huoneen tummanruskean kirjoituspöydän ääressä kirjoittamassa. Kun nostan katseeni läppärin näytöltä, näen Pantheonin kupolikaton ja lukemattomat muut katot ja kirkontornit. Huoneen toisesta ikkunasta näkyy hyvin varsinkin iltavalaistuksessa Pietarin kirkon kupoli, kun suuret tien vartta kulkevat puut ovat muutamiksi kuukausiksi pudottaneet lehtensä kerätäkseen voimia seuraavaan kevääseen. Vaikka ikkunat ovat kiinni, lintujen sirkutus kuuluu huoneeseen ja aurinkoisena päivänä ihmettelen, kuinka sisäinen kevääni herää jo tammikuussa.
Ruotsalainen taidemaalari Sigrid Aminoff (1904–1994) oleskeli Roomassa keväällä 1946. Taiteilija kuvailee näkemäänsä ja kokemuksiaan äidilleen Siri Oxienstiernalle kirjoittamissaan kirjeissä.
Suomen Rooman-instituutin blogia selaillessani yllätyin, ja suorastaan järkytyin, kun huomasin, ettei kirjoitusta Rooman jäätelöbaareista löytynyt. Miten kukaan ei ole vielä kirjottanut tästä elintärkeästä asiasta? Noh, ei huolta, sillä olen tämän seitsemän kuukauden jakson aikana tehnyt suhteellisen perusteellista empiiristä tutkimusta aiheesta. Omasta mielestäni minua voisikin jo kutsua oikeaksi jäätelöconnoisseuriksi.
Helsingin yliopiston historian maisteriohjelman kurssilla
perehdyttiin Rooman historiaan ja merkitykseen eurooppalaiselle
sivilisaatioille sekä siihen, miten antiikin ja keskiajan perintö on
vaikuttanut eurooppalaiseen kehitykseen. Luentojen ja seminaarin lisäksi
kurssin ohjelmaan kuuluivat tutustumisretket Rooman antiikin ja keskiajan
kohteisiin. Viikon kurssilla vierailtiin myös Rooman keskiaikaisissa kirkoissa
sekä birgittalaisluostarissa, joka sijaitsee Piazza Farnesella. Samalla
paikalla toimi keskiajalla majatalo pohjoismaalaisille pyhiinvaeltajille.
Vierailukohteet herättivät kiinnostuksen Roomaan tehtyihin pyhiinvaelluksiin.
Keskiaikaiset pyhiinvaellukset ovat kiinnostava historiallinen ilmiö, koska ne
yhdistivät aikakauden ihmisiä Euroopassa.
FM Tuomo Nuorluoto Uppsalan yliopisto, instituutissa Amos Anderson –stipendiaattina syksyllä 2018.
Myöhäisantiikkinen piirtokirjoitus Bar S. Caliston nurkilta (CIL VI 1516). Monumentin pystytti Aur(elia) Publiana Elpidia, imettäjä (nutrix), rakkaalle emännälleen (patrona) ja ylhäissyntyiselle tytölle (clarissima puella) Lucia Septimia Patabiniana Balbilla Tyria Nepotilla Odaenathianalle. Kuten kuvasta näkyy, kiveä on sittemmin koristeltu myös nykyisten roomalaisten toimesta. Kuva: Tuomo Nuorluoto
Syksy
Roomassa tarjosi monenlaista jännittävää. Uusia ja vanhoja tuttavuuksia,
piirtokirjoituksia toisensa jälkeen, ja kaikenlaisia muita enemmän tai vähemmän
kiinnostavia asioita. Katuja tallatessa voi baarin nurkalla sattumalta törmätä
vaikkapa 300-luvulla eläneeseen, senaattorisäätyiseen tyttöön. Myös lukuisat
kirkkojen pihat ja pylväskäytävät tarjoavat sielunravintoa nälkäiselle
epigrafian ystävälle. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan ole jonkinlainen
henkilökohtainen muistelo stipendiajastani. Sen sijaan on parempi syöksyä in medias res, eli omassa tapauksessani
roomalaisen onomastiikan maailmaan, josta seuraavat hajanaiset mietteet
kumpuavat.
HuK Eveliina Marjanen Italialainen filologia, Helsingin yliopisto Instituutin EDUFI-harjoittelija syyskuusta joulukuuhun 2018
Samoihin aikoihin, kun Suomen valtiolle vasta ostettua Villa Lantea ahkerasti kunnostettiin 1950-luvun alussa, Roomassa vietti aikaa myös runoilija ja kääntäjä Elina Vaara. Italian maata ja kieltä, erityisesti Etelä-Italian rentoutta ja rosoisuutta kovasti rakastava Vaara vietti talven 1952-53 poikkeuksellisen kylmässä ja koleassa Roomassa. Luin Vaaran talvesta kertovia päiväkirjamerkintöjä teoksesta Rooma – kirjailijan kaupunki (toim. Liisa Suvikumpu), ja kuljeskelin niistä inspiroituneena samoilla kaduilla. Viimeiset päivät EDUFI-harjoittelijana Suomen Rooman-instituutissa olivat aurinkoisia ja kirkkaita, varmasti lämpimämpiä kuin talvella 65 vuotta sitten.
FM Roosa Kallunki Historia, Tampereen yliopisto Villa Lanten ystävät ry:n stipendiaattina 1.9.-30.11.
Vuonna 207 eaa. 27 tyttöä harjoitteli kuorona hymniä tulevaa lepytysrituaalia varten Rooman Capitolium-kukkulalla, kun yhtäkkiä salamanisku osui läheisellä Aventinus-kukkulalla olevaan Juno Reginan temppeliin (lisää salamaniskuista Roomassa johtaja Arja Karivieren blogikirjoituksessa). Tämän seurauksena suunniteltua lepytysrituaalia muokattiin hieman, ja samat lapset kulkivat lopullisessa rituaalissa kulkueena silloisen Rooman kaupungin ydinalueiden läpi välillä tanssien. Lopulta kulkue päätyi Aventinus-kukkulalle ja Juno Reginan temppelille, jossa lapset pääsivät vihdoin laulamaan harjoittelemansa hymnin.
FENESTRA FINNORUM – NÄKÖALOJA VILLA LANTESTA 