GRAND TOUR 2017 -KURSSI

TkT Juhana Heikonen
arkkitehti, kurssin vetäjä

Arkkitehtiopiskelijat Piemontessa, Roomassa ja Tammisaaressa

GT-2017 -arkkitehtiopiskelijakurssin ohjelma oli edellisten vuosien kaltainen. Kurssi on järjestetty aiemmin vuosina 2009, 2011, 2013 ja 2015. Säätiön Institutum Romanum Finlandiae alkuperäisen idean mukaisesti tarkoitus on perehdyttää opiskelijat antiikin rakennustaidon ja kulttuurin vaikutukseen länsimaisessa arkkitehtuurissa. GT-kurssit ovat siinä mielessä ainutlaatuisia, että ne ovat ainoat säännöllisesti järjestettävät arkkitehtiopiskelijakurssit, joihin kaikkien Suomen kolmen arkkitehtiosaston opiskelijoilla on mahdollista ottaa osaa.

Jatka lukemista ”GRAND TOUR 2017 -KURSSI”

Erityislaatuinen kyläpahanen

FM Juuso Oksanen
Kirjoittaja on viettänyt puoli vuotta Monteverden kaupunginosassa Suomen Rooman-instituutin CIMO-harjoittelijana.

Monteverde eli ”Vihreä vuori”, tosin virallisissa asiakirjoissa Janiculum-kukkulan mukaan nimetysti Gianicolense, on Rooman 12. (Q. XII) kaupunginosa Villa Lanten kupeessa, jossa sijaitsee myös Suomen Rooman-instituutin via Faldan asuntola. Vehreä kaupunginosa on saanut ihmisten puheissa tavallisimmin esiintyvän Monteverde-nimensä kukkulan tuffikiven sävyistä. 1900-luvun alussa yleiskaavassa asutetuksi päätynyt ja aiemmin lähinnä viiniköynnösten laajalti peittämä ja aatelisvilloistaan tunnettu maa-ala jakautuu paikallisten mielissä kahteen eri osaan, vanhaan Monteverde Vecchioon sekä uuteen Monteverde Nuovoon, vaikka molempia alueita alettiin itse asiassa kaavoittaa samoihin aikoihin. Huolimatta siitä, että kaupunginosa on yksi pinta-alaltaan ja väestöllisesti Rooman suurimmista, Monteverdeä kuulee usein pidettävän vahvan paikallisidentiteetin leimaamana yhteisöllisenä ja sosiaalisesti aktiivisena kaupunginosana, joka on tunnettu paitsi Risorgimenton aikaisista dramaattisista puolustustaisteluistaan ja arkkitehtuuristaan, myös monista kuuluisista asukkaistaan. Monteverdessä ovat asuneet mm. elokuvaohjaajat Bernardo Bertolucci ja Nanni Moretti, näyttelijä-ohjaaja Carlo Verdone sekä monia kuuluisia italialaispoliitikkoja, kuten Massimo D’Alema, Giovanna Melandri, Gianfanco Fini sekä Italian edustajainhuoneen nykyinen puhemies Laura Boldrini.

Jatka lukemista ”Erityislaatuinen kyläpahanen”

Kaljalla Roomassa eli maltainen kävelyretki

Janne Ikäheimo
Kirjoittaja on olutkulttuuriin hurahtanut Oulun yliopiston arkeologian yliopistonlehtori

… tai siis oikeammin oluella Roomassa. Ja oluella en tarkoita sitä, mitä noin 99,9 % roomalaisista ravintoloista ja baareista tarjoaa eli suomalaisille niin kovin rakasta massalageria à la Nastro Azzurro, vaan hyvistä raaka-aineista ajan kanssa valmistettua pienpanimo-olutta. Italialaisen pienpanimo-oluen maistoon tarjoaa maan pääkaupunki mitä mainioimmat mahdollisuudet ja erilaista maistettavaa myös riittää, sillä globaali käsityöläisoluthurmos on tuplannut puolessa vuosikymmenessä panimoiden määrän melkein 900 pienpanimoon tai panimoravintolaan. Tätä kehitystä heijastaa Rooman olutkauppojen, -baarien ja -ravintoloiden runsas määrä; kasvavalle alalle riittää kaikentyyppistä ja -tasoista yrittäjää; osa on kadonnut seuraavaan Rooman-vierailuun mennessä, toiset ovat ilmiselvästi tulleet jäädäkseen.

Jatka lukemista ”Kaljalla Roomassa eli maltainen kävelyretki”

Keväinen kävelyretki Roomassa

Milja Köpsi

Kevät on parasta aikaa Rooman-matkailulle. Joka paikka viheriöi ja tapahtumia on runsaasti.

Kävelyreitin ensimmäiselle rastille pääset näppärästi Vittoriano-muistomerkiltä Marcelluksen teatterin kautta kävellen.

Santa Maria in Cosmedin -kirkosta löydät totuuden suun, Bocca della Veritàn sekä Pyhän Valentinuksen kallon. Totuuden suu sijaitsee kirkon eteiskäytävässä, mutta käy myös ihastelemassa kirkon sisällä upeaa kosmaattista lattiaa. (Piazza della Bocca della Verità 18)

Jatka lukemista ”Keväinen kävelyretki Roomassa”

Vivere discere est

Vivere discere est

Elämä on oppimista. Antiikin ja keskiajan Rooman johdantokurssi syyskuussa 2016 tarjosi siihen mitä parhaimmat olosuhteet sekä miellyttävän henkisen ja konkreettisen ympäristön. Kuukauden mittainen jakso Rooman parhaassa historiallisessa miljöössä, renessanssihuvilassa upeine näköaloineen, teki eittämättä lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen kurssilaiseen. Jokainen päivä innoitti, inspiroi, antoi uutta ajateltavaa historiasta, mutta myös itsestä ja suhteesta omaan akateemiseen positioonsa. Koko kokemusta on vaikea vieläkään, parin kuukauden jälkeen, eritellä sanoiksi. Jälkikäteen tuon kuukauden aikana otettuja valokuvia katsellessa muistuu mieleen yhä uusia asioita. Kokemuksen prosessointi jatkuu vielä pitkään sen antoisuuden vuoksi ja kurssin hedelmiä pääsee poimimaan ehkä vasta jonkun ajan jälkeen, kun ymmärtää suuremmassa mittakaavassa kurssin merkityksen.

Jatka lukemista ”Vivere discere est”

Eräs sunnuntaikävely

Laura Aho
Wihuri-stipendiaatti 2015-2016

Wihuri-vuoden jälkeen Roomasta ja siellä asumisesta voisi kirjoittaa useita juttuja; hiljaisista talvikuukausista, kärsivällisyyttä kehittävästä julkisesta liikenteestä tai kaupungin vähemmän tunnetuista nähtävyyksistä. Vuoden ja sitä ennen useiden viimeisen 12 vuoden aikana tapahtuneiden erimittaisten matkojen ja oleskeluiden jälkeen huomaa kuitenkin usein tallaavansa tuttuja uria, joiden alkuperä alkaa olla tallaajalle itsellekin hämärän peitossa. Ajattelin tässä kirjoituksessa jakaa yhden tällaisen tallustelureitin, jonka alkuperä on minulle täysin hämärän peitossa, mutta, jonka hyväksi havaittuna, olen tallustanut joko yksin tai yhdessä lukemattomia kertoja.

Jatka lukemista ”Eräs sunnuntaikävely”

Suomalaisia Rooman katukuvassa

Juuso Kortelainen
Instituuttiharjoittelija

Luultavasti kaikki suomalaiset Villa Lanten kävijät tuntevat instituutin vieressä seisovan Herman Liikasen rintakuvan. Vapaustaistelija Liikanen ei kuitenkaan ole ainoa suomalainen, josta voi löytää merkkejä Rooman katukuvassa.

Jatka lukemista ”Suomalaisia Rooman katukuvassa”

Kaupungista, joka elää, kasvaa, kukoistaa… ja voi muuttaa elämäsi

Ei se ensin edes tuntunut todelliselta. Me seisoimme kukkulalla, Suomen Rooman-instituutin vieressä, ja katselimme kuinka Rooma lepäsi kultaisena aamupäivän auringossa. Kaikki oli kuin maalattuna suoraan eteemme: Pantheon tuolla, Vittoriano-monumentti tuolla… ja taustalla usvainen vuorijono. Mieli paloi halusta etsiä lähimmät portaat ja juosta alas tutkimaan kuolemattoman kaupungin, urbs aeternan, katuja.

Jatka lukemista ”Kaupungista, joka elää, kasvaa, kukoistaa… ja voi muuttaa elämäsi”

Agentti- ja harjoittelijaseikkailuja monumenttien varjossa

Silja-Maaria Aronpuro
Instituutin syksyinen Cimo-harjoittelija

Alun perin halusin nähdä uusimman Bond-elokuvan, Spectren, koska siinä ajetaan lujaa Lungoteverellä ja tietysti, koska siinä melkein näkyy instituutti. Takaa-ajokohtaus Tiber-joen varrella on hyvä esimerkki todellisen Rooma-kokemuksen Bond-elokuvien kaavojen yhteentörmäyksestä.

Jatka lukemista ”Agentti- ja harjoittelijaseikkailuja monumenttien varjossa”