Sara Pollesello
Suomen Rooman-instituutin blogia selaillessani yllätyin, ja suorastaan järkytyin, kun huomasin, ettei kirjoitusta Rooman jäätelöbaareista löytynyt. Miten kukaan ei ole vielä kirjottanut tästä elintärkeästä asiasta? Noh, ei huolta, sillä olen tämän seitsemän kuukauden jakson aikana tehnyt suhteellisen perusteellista empiiristä tutkimusta aiheesta. Omasta mielestäni minua voisikin jo kutsua oikeaksi jäätelöconnoisseuriksi.
Jatka lukemista ”Jäätelöconnoisseurin mietteitä”Roosa Kallunki ja Anna Vuolanto
”Rautatie on suuri keksintö. Hitaalla matkustamisella, jalkapatikalla tai purjehtimisella on omat erikoiset viehätyksensä, joita mikään muu ei korvaa, mutta viehättävää on myös rynnätä 20:nnen vuosisadan tapaan 100 kilometriä tunnissa nykyaikaisessa pikajunassa. Ihmiset, jotka eivät osaa nauttia semmoisesta matkasta, ovat vieraita omalle ajalleen, ovat anakronismeja.”
Matkakirja, Yrjö Koskelainen (1921)
Elämäntahti on yhä kiihtynyt: tehokkuus, tuottavuus ja nopeus ovat nyt avainsanoja. Olemmeko me siis anakronismeja, kun matkustamme junalla halki Euroopan aikana, jolloin lentoliikenne on hallitseva matkustusmuoto? Kahdennellakymmenennellä ensimmäisellä vuosisadalla raideliikennettä pidetään hitaana matkustamisena, vaikka pikajuna voi kulkea yli 200 kilometrin tuntivauhtia. Matkustaminen on kuitenkin muuttunut ja tulee muuttumaan: monen ahkeran Rooman-kävijän on jo vaikea olla miettimättä ilmastonmuutosta ja matkustamisesta koituvia päästöjä matkalippuja varatessaan.
Jatka lukemista ”Maitse ja meritse Roomasta Helsinkiin – hidas matkustaminen, oman aikansa anakronismi vai tulevaisuuden normi?” FT Ulriika Vihervalli
Suomen Rooman-instituutin post doc -stipendiaattina 1.4.–30.6.
Pääsiäissunnuntaina juna jätti minut Roomaan kolmen kuukauden post doc -tutkimusta varten. Terminin kaaos ei anna kaupungista idyllistä vaikutelmaa oli sitten pyhäpäivä tai ei, joten pääsiäismaanantaina suuntasinkin heti Via Appialle, jossa pässilaumat kipittivät roomalaista tietä pitkin vanhojen hautojen reunustamina. Maisemaa katsellessa alkoi vanhan Rooman tuntu vihdoin elvytä, ja Lago Albanolle kävellessäni pohdin projektiani. Työni oli kartoittaa myöhäisantiikin Rooman julkisia tiloja, ja tutkia, miten tietyt kaupungin alueet olivat ongelmallisia kristillistymisen jälkeen 400- ja 500- luvuilla. Vaikka Konstantinus Suuren toimesta aloitettiin upeita kirkkoprojekteja 310-luvulla, ei kaupungin ytimeen ilmestynyt kirkkoja ennen 500-lukua – monia teorioita on esitetty viivästymisen selitykseksi.
Jatka lukemista ”Pässiparaati ja sata kirkkoa”TeM, TaM Kaisa Illukka
Residenssitaiteilijana Villa Lantessa 1.5.-31.8.2018
Työskentelen taiteessani ekologian ja ekologisten kysymysten parissa; mietin erityisesti sitä, kuinka koemme suhteemme ei-inhimilliseen luontoon ja kuinka tämä kokemuksemme rakentuu ja muuttuu. Roomassa työskentelyssäni keskeistä oli perehtyä antiikin mehiläis- ja kasvikulttuuriperintöön, mytologiaan ja kuvastoon ja ylipäänsä laajemmin ajatellen länsimaisen luontosuhteen juuriin. Yhtä tärkeä osa työskentelyäni on tässä hetkessä elävä luonto eli eteläeurooppalaisen kasviston ja mehiläisten läsnäolo suurkaupungissa. Ajattelen ne työtovereinani, ja tarkkailen, kuinka ne tuottavat ”luonnon kirjoitusta” muinaisen ja kerroksellisen ihmiskulttuurin päälle, ja toisaalta toimivat vuorovaikutuksessa sen kanssa.
Jatka lukemista ”Mehiläisten Rooma”Prof, FT Arja Karivieri
Suomen Rooman-instituutin johtaja
Viime perjantaina heräsin aamuyön tunteina voimakkaaseen ukonilmaan, joka tuntui pyörivän aivan Villa Lanten yläpuolella. Salamat valaisivat yötaivasta ja ukkonen jyrisi aivan lähellä. Seuraavassa hetkessä kuului valtaisa räjähdys, maaperä Villa Lanten alla vavahteli: osuiko salama Lanteen? Nousin ylös ja kiersin ympäri johtajan asuntoa,sähköt olivat menneet, mutta ukonilma alkoi väistyä kauemmaksi. Talonmiehemme Giovanni sanoi myöhemmin, että hän luuli pommin räjähtäneen instituutin lähellä.
Jatka lukemista ”Salamanisku Gianicololla”HuK Karin Kantee
Italialainen filologia, Helsingin yliopisto
Instituutin EDUFI-harjoittelija maaliskuusta elokuuhun 2018
Suomen Rooman-instituutissa vierailleet ovat saaneet ehkä maistaa Villa Lanten viiniä. Heistä varmasti useimmat muistavat pullon, jota koristaa yksi Villan salonen entisistä freskoista, mutta tuskin kaikki ovat lukeneet pullon takapuolella olevan etiketin italiankielisen tekstin.
Jatka lukemista ”Puhua viinin kieltä”FM Urpo Kantola
Klassillinen filologia, Helsingin yliopisto
Wihurin stipendiaatti kevät 2018
Rooman kiviä oli käännelty jo useampaankin otteeseen, ja ikuiseksi kutsutulla kaupungilla oli tarjota minulle, kuluneen kevätkauden wihuristille, etupäässä tutkimuskirjastojen viileyttä, kelpo ravintoloita ja toisinaan negroni työpäivän pääteeksi. Nämä toki toivotin tervetulleiksi, mutta tähän niistä – saati muusta sitäkin banaalimmasta – olisi vaivalloista puristaa mitään, mikä sitoisi lukijan mielenkiinnon tähän kirjoitelmaan hetkeäkään pidemmäksi.
Jatka lukemista ”Piirtokirjoituksia pitkin Italiaa”TkT, FM, arkkitehti SAFA Juhana Heikonen on Suomen Rooman-instituutin arkkitehtiopiskelijakurssin vetäjä.
Suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden arkkitehtuurin historian Italian ekskursioiden perinne on pitkä. Ensimmäiselle ekskursiolle 1800-luvun puolivälissä lähdettiin Helsingistä laivalla Saksaan ja sieltä junalla Alppien ylitse Italiaan. Varsinaisia järjestettyjä ekskursioita arkkitehtiopiskelijoille ei tällöin vielä ollut, vaan matka Italiaan oli enemmänkin osa opintojen viimeistelyä. Näistä opintojen viimeistelijöistä mainittakoon A. H. Dahlström, A. T. Decker, G. F. Granholm, C. Kiseleff, N. Tallgren, H. Trapp, N. M. Weckström ja G. Wilenius. Edellä mainitut arkkitehdit olivat myöhemmin suurelta osin vastuussa siitä miltä mm. Helsingin kantakaupunki näyttää nykyään. Ilman syvällistä arkkitehtuurin historian tuntemustakin voi nähdä, miten pitkät Italian matkat ovat vaikuttaneet nuorien arkkitehtien töihin klassisoivine julkisivuineen ja niiden detaljeineen.
Jatka lukemista ”Suomalaisten arkkitehtiopiskelijoiden Italian-matkat”FM Marjo-Riina Välimaa
CIMO-harjoittelijana Suomen Rooman-instituutissa neljä kuukautta vuoden 2017 lopussa ja kaksi kuukautta amanuenssin viransijaisena alkuvuodesta 2018.
Tätä tekstiä kirjoittaessani vietän viimeistä päivääni Roomassa. Olen ollut instituutin CIMO-harjoittelijana syyskuusta joulukuuhun. Tammi- ja helmikuun olen toiminut amanuenssin sijaisena instituutissa. Tässä blogikirjoituksessa kerron hieman kokemuksistani sekä harjoittelu- ja työskentelyjaksostani tässä ikuisessa kaupungissa.
Jatka lukemista ”A dopo, Roma!”FM Pia Mustonen
Wihuri-stipendiaatti 2017–2018
Veranon monumentaalihautausmaa levittäytyy kaikkiaan 83 hehtaarin alueelle Tiburtinon kaupunginosassa, San Lorenzo fuori le Mura -basilikan takana. Hautausmaa perustettiin Roomaan Via Tiburtinan varrelle Napoleonin vallan aikana (1805–1814), sillä tämän antama Saint-Cloudin edikti (1804) kielsi vainajien hautaamisen kirkkoihin ja määräsi hautausmaat sijoitettavaksi kaupungin muurien ulkopuolelle. Campo Veranon alue on kuitenkin toiminut hautausmaana ainakin kahdentuhannen vuoden ajan, mistä todistavat paikalta löydetyt jäännökset Santa Ciriacan katakombeina tunnetusta antiikin Rooman aikaisesta nekropolista. Myös hautausmaan nimi, Verano, juontuu antiikin ajoilta: alue tunnettiin nimellä ager veranus keisari Lucius Veruksen (161–169) mukaan, jonka tiluksiin se aikoinaan kuului.
Jatka lukemista ”Kulttuurikävelyllä Campo Veranolla”
